Ammatillisen koulutuksen työelämäkeskeisyys ei enää riitä - työn merkitys on mietittävä uudelleen

Ammatillinen koulutus on perinteisesti tarjonnut väylän siirtyä nopeasti työelämään, ja se on taannut nuorille ammatillisen osaamisen ja sen kautta turvatun aseman työmarkkinoilla. Nykyisillä työmarkkinoilla ammatillinen tutkinto ei kuitenkaan enää välttämättä takaa nuorille säännöllistä palkkatyötä ja työn kautta rakentuvaa yhteiskunnallista osallisuutta. Millaisia haasteita tämä asettaa ammatilliselle koulutukselle?

 

Tämän jutun voit myös kuunnella äänikirjana, kesto 14:21.

Suomessa toteutettiin muutama vuosi sitten ammatillisen koulutuksen uudistus, jonka lähtökohtana oli kehittää koulutusta vastaamaan paremmin muuttuneiden työmarkkinoiden tarpeita. Tämän seurauksena ammatillisen koulutuksen työelämäkeskeisyyttä päädyttiin vahvistamaan entisestään, mikä näkyy muun muassa koulutuksen järjestäjien omaksumissa strategisissa tavoitteissa. Monet ammatilliset oppilaitokset ilmoittavat tavoitteikseen osaavien työntekijöiden kasvattamisen, työelämäkumppanuuksien vahvistamisen sekä työelämän ja yrittäjyyden kehittämisen.

Ammatillisen koulutuksen näkökulmasta kiinnostava kehityskulku liittyy myös hallituksen tavoittelemaan oppivelvollisuuden laajentamiseen kahdeksaantoista ikävuoteen, joka on nähtävissä pääministeri Sanna Marinin hallitusohjelmassa. Tässä yhteydessä on painotettu, että ammatillisessa koulutuksessa on jatkossa kiinnitettävä aiempaa enemmän huomiota jatko-opintoihin ohjaamiseen.

Koska työelämän murros vaikuttaisi koskettavan erityisesti ammatillista koulutusta, korkeakouluopintojen kautta nuorilla ajatellaan olevan paremmat mahdollisuudet päästä kiinni työelämään ja sitä kautta osaksi yhteiskuntaa. Tämä ajatuskulku on keskiössä Opetushallituksen juuri julkaisemassa selvityksessä tulevaisuuden koulutustarpeista. Ammatillisen koulutuksen halutaan siis palvelevan työelämän tarpeita myös sillä, että siirtymä jatko-opintoihin helpottuu.

Ammatillisen koulutuksen linjaaminen siten, että se palvelee muuttuvia työmarkkinoita, tuntuu koulutus- ja työvoimapolitiikan näkökulmasta järkevältä. Tällaiseen ajatteluun liittyy kuitenkin myös huolestuttavia piirteitä.

Millaisia ihmisiä, toimijoita ja kansalaisia nuorista halutaan kasvattaa?

Kun korostetaan koulutuksen työelämäkeskeisyyttä, nopeaa työmarkkinoille valmistumista sekä samaan aikaan korkeakouluttautumisen merkitystä, sivuun jäävät kysymykset siitä, millaista yhteiskuntaa ja ihmiskuvaa tällaisella ajattelulla lopulta rakennetaan. Keitä tai mitä varten yhteiskunta on olemassa? Millaisia ihmisiä, toimijoita ja kansalaisia nuorista halutaan kasvattaa? Jos ammattiin opiskelevia nuoria ajatellaan enemmän markkinoita palvelevina tuotannon tekijöinä kuin kansalaisina, heidän yhteiskunnallinen osallisuutensa, eli mahdollisuutensa taata oma toimeentulonsa sekä kuulua ja vaikuttaa yhteiskuntaan, jää jo lähtökohtaisesti korkeammin koulutettuja heikommaksi.

Jos ylläpidetään keskustelua, jossa yhteiskunnassa ei riitä enää pelkkä toisen asteen tutkinto, se saattaa myös jo itsessään luoda eriarvoisuutta. Kaikilla ammattiin opiskelevilla ei ole taitoa tai halua jatkaa opintoja, vaan osa heistä haaveilee perustyöstä ja sen myötä turvallisesta asemasta yhteiskunnassa. On hyvin ristiriitainen viesti ammattiin valmistuneille nuorille, jos toisaalta koulutus lupaa turvallisen aseman työmarkkinoilla ja toisaalta työmarkkinoiden muutoksesta käytävässä keskustelussa korostuu korkeakoulutuksen merkitys yhä enemmän.

Tästä näkökulmasta on tärkeää, että ammatillisen koulutuksen tarjoajat osaisivat tunnistaa aiempaa paremmin työelämän muutostrendejä. Keskustelussa olisi syytä pohtia vakavasti myös sitä, miten ammattiin opiskeleville nuorille voitaisiin tarjota ammatillisen osaamisen ohella monipuolisempia yhteiskunnallisen osallisuuden valmiuksia, jotka mahdollistavat toimeentulon ja hyvän elämän edellytykset myös silloin, kun nuoren asema palkkatyömarkkinoilla horjuu.

Palkkatyökeskeinen ajattelu ammatillisessa koulutuksessa

Tuoreen tutkimuksemme perusteella ammatillisen koulutuksen työelämälähtöinen toimintakulttuuri tuntuu tukevan palkkatyökeskeistä ajattelua. Se toisintaa edelleen suomalaisessa yhteiskunnassa sitkeästi ylläpidettyä ajatusta palkkatyöstä keskeisenä yksilön ja yhteiskunnan suhdetta rakentavana tekijänä. Tästä esimerkkinä voidaan mainita jo vuosia jatkunut keskustelu, jossa palkkatyö on nähty tehokkaimpana ratkaisuna yhteiskunnalliseen syrjäytymiseen. Toisaalta palkkatyön tekemistä pidetään niin ikään tärkeänä suomalaisuutta mittaavana arvona, jonka kunnioittamiseen myös ammattiin opiskelevat nuoret halutaan kasvattaa.

Monet tutkijat ovat arvioineet kriittisesti ammatillisen koulutuksen työelämäkeskeisyyttä. Esimerkiksi Katariina Hakala kollegoineen sekä Anne-Mari Souto ovat arvostelleet ammatillisen koulutuksen nuoriin kohdistamia aktiivisen toimijuuden ja yksilöllisen itseohjautuvuuden vaatimuksia, jotka ovat osalle nuorista liikaa. Tämä on näkynyt Sanna Mäkisen tutkimuksessa muun muassa ammattiin opiskelevien nuorten hyvinvoinnin heikkenemisenä ja viime kädessä opintojen keskeyttämisenä.

Palkkatyön tekemistä pidetään tärkeänä suomalaisuutta mittaavana arvona.

Ongelmia on nostettu esiin myös laajemmassa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Elinkeinoelämän liiton johtava asiantuntija Mirja Hannula toteaa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla julkaistussa kirjoituksessaan muun muassa näin: ”Ministerin esityksen taustalla on sinällään aito ongelma: nuorilla on vakavia puutteita perustaidoissa kuten lukemisessa, kirjoittamisessa ja matematiikassa. Ammatillinen koulutus on kuitenkin väärä paikka – ja aivan liian myöhäinen ajankohta – kompensoida näitä puutteita. Ammatillisen koulutuksen resurssit ja rahoitus on kohdennettava nimenomaan ammattiosaamisen kasvattamiseen, huomioiden laajan opiskelijakunnan tarpeet.”

Onkin tärkeää pohtia, kykeneekö ammatillinen koulutus takaamaan nuorille yhdenvertaiset yhteiskunnallisen osallisuuden ja osallistumisen edellytykset, jos koulutuksen tavoitteena on ainoastaan kehittää alakohtaista ammatillista osaamista. Esimerkiksi ammatilliselle koulutukselle ominaiset kapeat työnkuvat saattavat tutkimusten mukaan tuottaa kasvavia ongelmia työelämän murroksessa, jossa työntekijöiltä vaaditaan yhä moninaisempia taitoja ja jatkuvaa venymistä ja joustamista. Keskittyminen kapeisiin työnkuviin saattaa heikentää työllistymisen mahdollisuuksia myöhemmässä vaiheessa ja jopa jättää nuoret työelämän ulkopuolelle.

Tällaiset työelämän vaatimukset lisäävät paineita etenkin niille nuorille, joille jo perustaitojen hallitseminen tuottaa hankaluuksia tai jotka eivät suhtaudu työelämään ja siinä vaadittavaan osaamiseen elämän tärkeimpänä asiana. Pelkkä työelämäosallisuus ei siten enää takaa turvallista asemaa yhteiskunnassa, ja tämä tuo uusia haasteita myös ammatillisen koulutuksen uraohjaukselle.

Ammattikoulun tietokoneluokka

Tulevaisuuteensa luottavat ammattiin opiskelevat – työväenluokkaa vai jotakin muuta?

Ammatillisen koulutuksen on perinteisesti nähty nopeuttavan työelämään siirtymistä. Koulutukseen hakeutuukin nuoria, jotka haluavat työllistyä nopeasti. Monissa tutkimuksissa on myös havaittu nuorten luottavan siihen, että ammatillisen koulutuksen kautta on mahdollista saavuttaa pysyvä työ, joka takaa turvallisen ja hyvän elämän.

Omassa tutkimuksessamme havaitsimme, että ammattiin opiskelevat nuoret arvostavat palkkatyön tekemistä ja näyttäisivät luottavan siihen, että koulutuksen myötä he löytävät oman paikkansa työelämässä. Toisaalta he myös vaikuttaisivat edellyttävän aktiivista toimijuutta myös muilta nuorilta, mikä näkyy muun muassa tiukkana suhtautumisena työttömiin ja työttömyyteen; esimerkiksi ajatuksina, joiden mukaan kaikkien velvollisuus yhteiskunnassa on tehdä työtä, ja työttömyys on yksilön omaa laiskuutta.

Nuorten itsensä näkökulmasta tällainen optimismi on toki hyvä asia. On hienoa, että ammatillisesta koulutuksesta valmistuu omaan osaamiseensa ja tulevaisuuteensa luottavia nuoria ammattilaisia. Toisaalta vuoden 2019 Nuorisobarometri osoitti, että joka kolmas kyselyyn vastannut nuori – mukaan lukien kolmasosa ammattiin opiskelevista – kantaa huolta omasta jaksamisestaan tulevaisuudessa.
Aiemmista tutkimuksista tiedetään, että nyky-yhteiskunnan epävarmuus sekä toisaalta työelämässä lisääntyneet vaatimukset aiheuttavat nuorissa suorituspaineita, riittämättömyyden tunteita ja jopa työkyvyttömyyttä.

Nuorten yhteiskunnallinen osallisuus ei voi enää nojata pelkästään palkkatyön varaan.

Yle huomioi tämän uutisoinnissaan tiedustellessaan nuorilta, mitkä asiat heikentävät heidän henkistä hyvinvointiaan. Ylen artikkelin mukaan ”erityisesti toisen asteen opiskelijoiden vastauksissa toistui monenlainen kouluun liittyvä stressi ja riittämättömyyden tunne. Koulutyö koettiin liian vaativaksi, jatko-opintoihin liittyvät valinnat aiheuttivat epävarmuutta eikä levolle tuntunut olevan aikaa. Nuoret toivoivat helpotusta kouluarkeen. Vastaajat kaipasivat muun muassa rennompaa opiskelutahtia, virheiden hyväksymistä ja vähemmän tulevaisuuden valintoja koskevaa painetta.”

Nämä ovat tärkeitä viestejä siitä, miten nuoret kokevat yhteiskunnan muutokset. Nykyään valmistuvat ammattiin opiskelevat elävät hyvin erilaisessa yhteiskunnassa kuin heitä edeltäneet sukupolvet, joille ”töitä riitti tehtäväksi asti”. Näin ollen voidaan ajatella, että myöskään nuorten yhteiskunnallinen osallisuus ei voi enää nojata pelkästään palkkatyön varaan. Tämä lähtökohta on syytä ottaa vakavasti, kun pohditaan ammatillisen koulutuksen tulevaisuutta ja muutostarpeita.

Takaako ammatillinen koulutus laajoja yhteiskunnallisen osallisuuden taitoja?

Ammatillinen koulutus on alttiina työmarkkinoiden muutokselle, jonka on todettu vaikuttavan erityisesti suorittavien alojen, kuten teknisten ja kaupallisten alojen, työnkuviin. Keväällä 2020 koronaviruksen aiheuttama poikkeustilanne teki näiden alojen haavoittuvuuden näkyväksi asiakasmäärien ja kysynnän romahtaessa, yritysten toiminnan vaikeutuessa ja viruksen pakottaessa sulkemaan ovia.

Lomautukset, irtisanomiset ja muut seuraukset kohdentuivat varsinkin hankalammassa työmarkkina-asemassa oleviin työntekijöihin, kuten osa-aikaisiin työntekijöihin, nuoriin, pienyrittäjiin ja maahanmuuttajiin. Työterveyslaitoksen erityisasiantuntija Anna-Leena Kurki sekä johtava tutkija Eveliina Saari nostivat Suomen Kuvalehdessä 12.6.2020 julkaistussa puheenvuorossaan esiin huolensa siitä, miten ammatillisen koulutuksen nykyisiin työkuviin keskittyvät tiedot ja taidot eivät välttämättä enää vastaa muuttuvan työelämän tarpeisiin.

Työelämäkeskeisyyteen nojaavalle koulutukselle voidaankin esittää kriittinen kysymys. Jos ammatillinen koulutus tarjoaa nuorille pelkästään työelämätaitoja, ja esimerkiksi opetussuunnitelmaperustainen yhteiskunnallisen osallisuuden opettaminen nähdään lähtökohtaisesti ainoastaan palkkatyön kautta, millaisia mahdollisuuksia ammattiin opiskelevilla nuorilla on toimia yhteiskunnassa, jos palkkatyötä ei löydy tai jos työsuhteet ovat jatkuvasti lyhyitä ja epävarmoja?

Pahimmillaan työelämälähtöinen koulutus kaventaa ammattiin opiskelevien yhteiskunnallista toimijuutta, jolloin heillä ei ole samanlaisia yhteiskunnallisen osallisuuden edellyttämiä tietoja, taitoja ja kokemuksia kuin korkeammin koulutetuilla tai jo valmiiksi hyväosaisemmilla kansalaisilla.

Nuorten työelämälle asettamat mielekkyyden vaatimukset voivat olla tärkeä tapa pohtia yhteiskuntaa uudelleen.

Nuorisobarometrissa julkaistun artikkelimme mukaan osa ammattiin opiskelevista näyttäisi kuitenkin kyseenalaistavan palkkatyökeskeisen ajattelutavan. Valtaosa nuorista kaipaa omien arvojensa mukaista mielekästä työtä ja arvostaa sitä enemmän kuin palkkaa. Tutkimusta varten tekemissämme haastatteluissa osa nuorista oli myös huolissaan siitä, että työelämä vie liikaa aikaa vapaa-ajalta. Monet kokevat myös voivansa olla onnellisia, vaikka eivät tekisi palkkatyötä.

Yhteiskunnallista kuulumista tutkinut Vanessa May on todennut, että yksilön kuulumisen tunteen tarkastelu on tärkeä tapa havainnoida yksilön ja yhteiskunnan suhteen muutosta. Häntä mukaillen nuorten työelämälle asettamat mielekkyyden vaatimukset voivat olla tärkeä tapa pohtia yhteiskuntaa uudelleen. Mayn mukaan yhteiskuntakriitikot näkevät turhan usein muuttuvan yhteiskunnan negatiivisena asiana.

Mayn ajatuksesta inspiroituneena haluammekin kysyä, tulisiko ammatillisessa koulutuksessa tunnistaa perinteisen palkkatyön rinnalla myös muunlainen toimijuus ja työn tekemisen tavat tulevaisuuden työelämää rakentavina mahdollisuuksina. Pitäisikö meidän pyrkiä siihen, että niin alustatyöntekijät, osa-aikaiset työntekijät, pienyrittäjät ja vapaaehtoistoimijat kuin erilaisia silpputöitä tekevät nähtäisiin yhteiskunnassa yhtä arvokkaina toimijoina kuin kokoaikaisen palkkatyön tekijät?

Itse ajattelemme niin, että sen sijaan, että kavennamme ammattiin opiskelevien yhteiskunnallisen osallisuuden pelkäksi ammattiosaamiseksi, meidän tulisi rakentaa uudenlaista, kestävämpää yhteiskuntaa, jossa kaikenlainen aktiivisuus ja yhteiseksi hyväksi tekeminen on arvokasta ja jossa jokainen kokee oman toimijuutensa merkitykselliseksi.

 

***

Luokka-teemaviikolla 28.9.-4.10.2020 Ilmiössä tarkastellaan, miten luokka näkyy elämässämme ja kuinka luokkaa tehdään. Teemaviikolla valotetaan luokkaa niin kulttuurisosiologisesta kuin tilastollisesta näkökulmasta. Kaikki jo ilmestyneet teemaviikon jutut löydät täältä.

Kuvat: Inka Lähteenaro, Ilmiö

Kirjoittaja

FB_IMG_1544991281915

Susanna Ågren

YTM Susanna Ågren on nuorisotutkimuksen väitöskirjatutkija Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Ågrenin väitöskirja käsittelee ammattiin opiskelevien nuorten työelämään siirtymiä ja yhteiskunnallista asemaa muuttuvilla työmarkkinoilla.

20161105_200546

Tiina Rättilä

YTT Tiina Rättilä työskentelee tutkijatohtorina ALL-YOUTH-tutkimushankkeessa (2018-2023) Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunnassa. Rättilä on tutkimuksissaan tarkastellut erityisesti demokratiaan, poliittiseen osallistumiseen, kansalaisaktivismiin sekä nuorten yhteiskunnalliseen osallisuuteen ja vaikuttamiseen kytkeytyviä tutkimusteemoja. Kuvassa Rättilä yhdessä poikansa Väinön kanssa.

Lue seuraavaksi

Kirjallisuus

Hakala K., Brunila K., Teittinen A. & Lahelma E. (2013) Työntekijäkansalaisuus tekeillä ja käsillä. Teoksessa K. Brunila, K. Hakala, E. Lahelma & A. Teittinen (toim.) Ammatillinen koulutus ja yhteiskunnalliset eronteot. Helsinki: Gaudeamus, 257–265.

Maczulskij T. & Karhunen H. (2017) Työmarkkinoiden rakennemuutos ja ammatillisen koulutuksen saaneiden nuorten työttömyys. Talous & Yhteiskunta 3/2017, 14–19.

Maunu A. (2018) Arjen rytmit ja yhteisöt – ammattiin opiskelevien hyvä elämä ja haalistuva individualismi. Nuorisotutkimus 36 (1), 3–21.

May V. (2013) Connecting Self to Society: Belonging in a Changing World. Basingstoke: Palgrave Macmillan.

Mäkinen S. (2016) Nuorten toimijuuden tilat ja rajat koulutuksen katveista kerrottuna. Nuorisotutkimus 34 (2), 3–18.

Souto A-M. (2014) ”Kukaan ei kysy, mitä mulle kuuluu”. Koulutuksen keskeyttäjät ja ammatilliseen koulutukseen kuulumisen ehdot. Nuorisotutkimus 32 (4), 19–35.

Rintala H. & Nokelainen P. (2018) Työn murros haastaa ammatillisen koulutuksen. Talous & Yhteiskunta 46 (2), 56–60.

Avainsanat: kansalaisyhteiskunta koulutus luokka nuoret työelämä

ja – 29.9.2020