Nuorten urapolkujen polveilevuus kertoo työelämän muutoksesta
Nuorten polveileva siirtyminen työmarkkinoille voi ennakoida sitä, miten ja millaista työtä tulevaisuudessa tehdään.
Nuorten polveileva siirtyminen työmarkkinoille voi ennakoida sitä, miten ja millaista työtä tulevaisuudessa tehdään.
Yhä useampi korkeakoulutettu kilpailee samoista työpaikoista ja asemista. Työmarkkinoilla heiltä edellytetään enenevissä määrin panostamista omaan työllistettävyyteen.
Sosiaali- ja terveydenhuolto (SOTE) ja hoiva eivät ole paikallis- ja kotimaanpolitiikan marginaalikysymyksiä, sillä niitä koskevat päätökset muokkaavat kansantalouden rakenteita kauas tulevaisuuteen. SOTEn ja hoivan suhteen tehdyt päätökset kietoutuvat nykyajan globaalissa maailmantaloudessa myös väistämättä kansainvälisiin rahoitus- ja työvoimamarkkinoihin.
Hoivasta aiheutuu aina kustannuksia. Viime vuosina julkisessa keskustelussa on yhä enemmän esitetty, että vanhushoiva on liian kallista verovaroin kustannettavaksi. On kuitenkin liian vähän tietoa siitä, mitä hoiva maksaa sitä tarvitseville ja heidän läheisilleen.
Vaikka sosiaali- ja terveysalan hoitajapula, hoitajien työtaistelut ja koronakriisi ovat nostaneet esiin huolen sosiaali- ja terveyspalveluiden kantokyvystä, nykyisen hoivakriisin perimmäiset syyt ovat talousjärjestyksessä ja talouspolitiikassa, joka ei tunnista hoivan taloudellista arvoa. Hoivaa ehdyttävälle politiikalle on kuitenkin vaihtoehtoja.
Julkisessa keskustelussa sosiaaliset verkostot nähdään keskeisenä osana nykypäivän työelämää ja verkostoituminen ensisijaisesti yksilön ominaisuutena. Mutta miksi verkostot ovat korostuneet juuri viime vuosina, ja onko verkostojen hyödyntäminen työnhaussa vain yksilöstä itsestään kiinni?
Sotien jälkeen Suomessa käynnistyi mittava elinkeino-, ammatti- ja aluerakenteen muutos eli niin kutsuttu “suuri muutto”, joka innoitti tutkijoita selvittämään yhteiskunnallisen muutoksen vaikutuksia suomalaisten elämäntapoihin. Miltä tuon ajan elämäntapatutkimus näyttää nykyopiskelijoiden silmin?
Syntyvyyden laskua pidetään julkisessa keskustelussa vakavana uhkana. Vastuu tilanteen korjaamisesta langetetaan yksilöille, erityisesti lisääntymisikäisiksi naisiksi tulkituille. Heihin kohdistuu tulevaisuuden ennakoinnin vaade, joka voi olla mahdottomuudessaan lähes lamauttavaa.
Nuorten odotetaan kasvavan tuottaviksi työntekijöiksi, vastuullisiksi vanhemmiksi sekä lainkuuliaisiksi ja yhteiskuntaan osallistuviksi kansalaisiksi. Kaikki eivät kuitenkaan solahda ongelmitta tähän muottiin, ja osa voi tehdä poikkeavia ratkaisuja suhteessa normatiivisiin aikuistumisen malleihin. Näitä odotuksia vastustava arkipäivän vastarinta voi ilmentyä monella tavalla, kuten esimerkiksi puhumattomuutena palvelukohtaamisissa tai hoitokäytännöistä kieltäytymisenä, oman elämäntavan politisoimisena tai taiteen tekemisenä. Nämä keinot voidaan nähdä arkisina kansalaisuuden tekoina, joiden kautta nuoret aikuiset pyrkivät neuvottelemaan omasta asemastaan ja oikeuksistaan kansalaisina.
Työläistaustainen sosiologian yliopistonlehtori on kokenut kirjoittamisen aina vaikeaksi. Suhde kirjoittamiseen on yhä – 25 yliopistossa töissä vietetyn vuoden jälkeen – ambivalentti, vaikka hän on löytänyt itselleen sopivia keinoja tuottaa tekstiä. Kirjoittamiseen liittyy paitsi nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksia, myös häpeän ja riittämättömyyden tuntemuksia.
Häpeää pidetään universaalina inhimillisenä tunteena ja yhtenä jokapäiväisen elämän keskeisimmistä kokemuksista, joka on läsnä kaikkialla. Yleisyydestään huolimatta häpeä – kuten monet muutkin tunteet – on jäänyt työelämässä vähäiselle huomiolle, sillä työ on perinteisesti nähty järkiperäisenä toimintana.
Pakolaisuus on noussut jälleen julkiseen keskusteluun Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja ihmisten paettua sotaa sieltä. Kaikki pakolaiset eivät kuitenkaan ole Suomeen saavuttuaan samalla viivalla, vaan heitä kategorisoidaan yksilöllisten ominaisuuksien perusteella. Nämä kategorisoinnit kertovat pakolaisia vastaanottavan yhteiskunnan arvoperustasta.
Viime vuosikymmeninä poliitikkojen ja yritysten puheissa hoivatyön tehostamisesta teknologian avulla on muodostunut tärkeä keino ratkaista hoivan resurssipulaan liittyvät ongelmat. Teknologian lisäämisellä hoivatyössä on kuitenkin ei-haluttuja, yllättäviä ja työn tekoa haittaavia seurauksia, joita ei vielä tunnisteta tarpeeksi.
Koulutettuja nuoria EU-kansalaisia kannustetaan hyödyntämään työvoiman vapaata liikkuvuutta Euroopan unionissa. Mahdollisuudet tavoitella omia ammatillisia päämääriä unionin sisäisen liikkuvuuden kautta eivät kuitenkaan jakaudu tasapuolisesti. Osa nuorista aikuisista uupuu kohdatessaan maahanmuuton rankan todellisuuden.
Sosiologiaa pääaineenaan opiskellut Hanna Holm on tehnyt pitkän uran maahanmuuttotyön parissa. Tällä hetkellä hän toimii maahanmuuttokoordinaattorina ja on toiselta ammatiltaan ratkaisukeskeinen terapeutti. Sosiologiasta on ollut hyötyä molemmissa työtehtävissä, sillä se on auttanut ymmärtämään ihmisiin ja ilmiöihin vaikuttavia rakenteita.