Uskomus Suomesta korkeakoulutettuna kansana on juurtunut syvälle. Jo vuosia tätä käsitystä on yritetty oikoa. Useilla aloilla aloituspaikkoja ei riitä kaikille halukkaille ja paljon puhutusta ”mahdollisuuksien tasa-arvosta” huolimatta korkeakoulutus eriytyy perhetaustan mukaan.
Asuinalueiden eriytyminen heijastuu myös kouluihin ja niiden tehtävään kasvattaa lapsista ja nuorista osallistuvia ja aktiivisia kansalaisia. Toteutuvatko oppilaiden pedagogiset oikeudet eriytyvien asuinalueiden kouluissa yhdenvertaisesti?
Sosiologi Pierre Bourdieun mukaan koulu suosii lapsia, joiden perheellä on keskimääräistä korkeampi yhteiskunnallinen asema. Koulu tekee sen tunnistamalla, välittämällä ja palkitsemalla sellaisesta elämäntyylistä, joka on tyypillisempää korkeammissa yhteiskunnallisissa asemissa oleville. Suomassakin on viime vuosina tarkasteltu paljon koululaitoksen keskiluokkaisuutta. Missä määrin Bourdieun ajatukset pätevät suomalaiseen peruskouluun?
Yhtenäinen, yhdenvertainen ja kaikille avoin peruskoulu on pitkään ollut suomalaisen koulutuspolitiikan keskeinen tavoite. Peruskoulujen painotettuun opetukseen, kuten musiikki- ja kieliluokille, oppilaat kuitenkin tyypillisesti valikoidaan. Miten suomalaiskaupungit ja niiden peruskoulut kuvaavat painotetun opetuksen oppilasvalikointia ja mitä seurauksia oppilaiden valikoinnilla on?
Keskustelua lukemisesta läpäisee vahvasti huolipuhe, jota hallitsevat ne, jotka jo lukevat paljon. Mitä meidän pitäisi ymmärtää lukemisesta 2020-luvulla?
Pitkäaikaistyöttömiltä nuorilta edellytetään usein työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin osallistumista. Aktivointitoimenpiteet voivat onnistuessaan auttaa nuoria katkaisemaan työttömyyttä ylläpitävän kierteen, mutta epäonnistuessaan ne voivat myös heikentää nuorten tilannetta.
Nuorten polveileva siirtyminen työmarkkinoille voi ennakoida sitä, miten ja millaista työtä tulevaisuudessa tehdään.
Yhä useampi korkeakoulutettu kilpailee samoista työpaikoista ja asemista. Työmarkkinoilla heiltä edellytetään enenevissä määrin panostamista omaan työllistettävyyteen.
Laulaja-lauluntekijä Anssi Kelan kappale ”1972” kertoo 50 vuotta sitten syntyneiden mahdollisista koulutuspoluista. Laulu sivuaa 1970-luvun loppupuolella syntyneiden kouluttautumiseen liittyviä ilmiöitä myös luokkanousun näkökulmasta.
Kaupunkien eriytyminen haastaa suomalaisia kouluja, ja joissain kouluissa kohdataan perheiden huono-osaisuutta yhä enemmän. Koulujen henkilökunta kokee sen vaikeaksi, eikä heikommassa asemassa olevien perheiden monimuotoisuutta aina tunnisteta. Milloin on kyse yhteiskuntaluokkapohjaisista elämäntapojen eroista ja milloin aidosti vanhemmuuden puutteista?
Nuorten odotetaan kasvavan tuottaviksi työntekijöiksi, vastuullisiksi vanhemmiksi sekä lainkuuliaisiksi ja yhteiskuntaan osallistuviksi kansalaisiksi. Kaikki eivät kuitenkaan solahda ongelmitta tähän muottiin, ja osa voi tehdä poikkeavia ratkaisuja suhteessa normatiivisiin aikuistumisen malleihin. Näitä odotuksia vastustava arkipäivän vastarinta voi ilmentyä monella tavalla, kuten esimerkiksi puhumattomuutena palvelukohtaamisissa tai hoitokäytännöistä kieltäytymisenä, oman elämäntavan politisoimisena tai taiteen tekemisenä. Nämä keinot voidaan nähdä arkisina kansalaisuuden tekoina, joiden kautta nuoret aikuiset pyrkivät neuvottelemaan omasta asemastaan ja oikeuksistaan kansalaisina.
Työläistaustainen sosiologian yliopistonlehtori on kokenut kirjoittamisen aina vaikeaksi. Suhde kirjoittamiseen on yhä – 25 yliopistossa töissä vietetyn vuoden jälkeen – ambivalentti, vaikka hän on löytänyt itselleen sopivia keinoja tuottaa tekstiä. Kirjoittamiseen liittyy paitsi nähdyksi ja kuulluksi tulemisen kokemuksia, myös häpeän ja riittämättömyyden tuntemuksia.
Häpeää pidetään universaalina inhimillisenä tunteena ja yhtenä jokapäiväisen elämän keskeisimmistä kokemuksista, joka on läsnä kaikkialla. Yleisyydestään huolimatta häpeä – kuten monet muutkin tunteet – on jäänyt työelämässä vähäiselle huomiolle, sillä työ on perinteisesti nähty järkiperäisenä toimintana.
Kasvomaskit ovat olleet osa arkeamme lähes kahden vuoden ajan. Nämä pienet, näennäisesti merkityksettömät esineet ovat olleet osa poliittista ja lainsäädännöllistä keskustelua usealla yhteiskunnan tasolla. Niiden tarkastelu toimijoina muistuttaa siitä, että olemme ihmisinä osa meitä laajempaa toimijoiden verkostoa.
Jo vuosien 1994 ja 2004 perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteissa sukupuolten välinen tasa-arvo ja sukupuoliroolien kyseenalaistaminen mainitaan selkeänä tavoitteena. Muunsukupuolisten koulukokemukset näiden voimassaoloajoilta ovat kuitenkin ristiriidassa suunnitelmien tavoitteiden kanssa.