Seksityöntekijöiden kokemukset tulee nostaa keskiöön seksityötä koskevassa keskustelussa 

Yksinkertaistavat näkemykset seksityöstä vain väkivaltana tai puhtaasti seksuaalisen voimaantumisen välineenä piilottavat alleen seksityöntekijöiden omat kokemukset ja moninaiset syyt seksityön tekemiselle. Seksityön eriasteiset kriminalisoinnit ja siihen liitettävä stigma altistavat hyväksikäytölle ja väkivallalle. 

Kaupallinen seksi herättää voimakkaita tunteita. Usein kiistojen keskiöön nousee kysymys siitä, onko kaupallinen seksi riistoa vai työtä. Kysymys kaupallisen seksin asemasta ei ole uusi. Se on ollut jo vuosikymmeniä erityisesti feminististen ideologisten ja poliittisten kiistojen kohteena. Avaan näitä kiistoja, joissa kaupallinen seksi usein pelkistetään joko sorron tai voimaantumisen symboliksi, pohjaten aiempaan tutkimuskirjallisuuteen ja seksityötä ja siirtolaisuutta Pohjoismaissa käsittelevään etnografiseen väitöstutkimukseeni. Tutkimustani varten tein yli kaksi vuotta osallistuvaa havainnointia pääosin siirtolaistaustaisten seksityöntekijöiden parissa Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa sekä haastattelin 210 ihmistä, joista suurin osa oli seksin myyjiä.  

Seksityötä koskevan yhteiskunnallisen keskustelun tulee siirtyä eteenpäin ideologisista kiistoista. Keskiöön tulee nostaa seksityöntekijöiden omat tulkinnat sekä seksityön käytännön olosuhteet ja niiden myötä konkreettinen seksityöntekijöiden aseman parantaminen. Siirtyminen moralistisista kehyksistä, joissa kaupallinen seksi nähdään yhteiskunnallisia arvoja turmelevana sen ymmärtämiseen työnä on olennaista seksityöntekijöiden oikeuksien toteutumiselle.   

Ihmisiä mielenosoituksessa. Henkilö peittää kasvonsa kyltillä, jossa lukee "My body = my business".

Näkemykset seksityöstä voimaantumisena tai väkivaltana ovat liian yksinkertaistavia  

Pohjoismaissa käsitys kaupallisesta seksistä naisten seksuaalisen riiston ja väkivallan välineenä on hallinnut julkisia keskusteluja ja seksityöhön liittyvää politiikkaa. Muun muassa Suomen suurimmat naisjärjestöt Nytkis ja Naisasialiitto Unioni näkevät seksityön naisiin kohdistuvana väkivaltana ja esteenä kaikkien naisten tasa-arvolle. Järjestöt pyrkivät seksikaupan hävittämiseen ajamalla seksin oston kriminalisointia. Viime aikoina näkemykset ovat moninaistuneet suomalaisessa keskustelussa, pääosin seksityöntekijöiden omien, mutta myös tutkijoiden ja ihmisoikeusjärjestöjen ulostulojen kautta. Ne ovat purkaneet käsitystä seksityöntekijästä uhrina ja määritelleet seksityön ensisijaisesti työnä.  

Seksityöntekijöiden, tutkijoiden ja ihmisoikeusjärjestöjen ulostulot ovat purkaneet käsitystä seksityöntekijästä uhrina ja määritelleet seksityön ensisijaisesti työnä. 

Seksityötä koskevien kiistojen juuret ovat 1980- ja 1990-luvun niin kutsutuissa feministisissä seksisodissa. Niissä väiteltiin siitä, onko kaupallinen seksi paikka naisten sorrolle, vai voisiko se tarjota myös mahdollisuuden kapinallisten seksuaalisuuksien tutkimiselle? Radikaalifeministit näkivät prostituution ja pornografian osana naisiin kohdistuvan väkivallan jatkumoa ja väittivät, että seksiteollisuus on naisten esineellistämisen äärimmäinen muoto. Niin kutsutut seksiradikaalit taas halusivat ottaa etäisyyttä tähän yksioikoiseen tulkintaan ja esittivät, että seksuaalisuus voi olla sekä vallankäytön että nautinnon paikka. Seksiradikaalit näkivät kaupallisen seksin ja muiden valtavirrasta eroavien seksuaalisuuksien, kuten BDSM:n ja homo/lesboseksin, haastavan heteroseksuaalisuuteen ja yksiavioiseen seksiin liittyviä normeja. Kaupallinen seksi voisi täten avata tietä uudenlaisille seksuaalisuuden muodoille.  

Seksisotia koskeva keskustelu pelkistetään usein yksikertaisiin vastakkainasetteluihin. Seksiradikaalit on kuvattu seksimyönteisinä, jotka näkevät kaupallisen seksin puhtaasti voimaantumisen ja nautinnon lähteenä. Radikaalifeministiset taas on nähty seksinvastaisina, jotka ymmärtävät kaupallisen seksin vain väkivallan ja alistamisen muotona. Monet seksityöaktivistit ja -tutkijat ovat korostaneet, että tämä kahtiajakoinen ymmärrys kaupallisesta seksistä joko seksuaalisen voimaantumisen tai vaaran lähteenä on liian yksinkertainen. Se myös vie huomiota seksityöntekijöiden oikeuksia puolustavien liikkeiden vaatimuksilta turvata seksityöntekijöille sellainen elämä, jota ei määritä poliisin väkivalta ja häirintä tai seksityöhön liitetty yhteiskunnallinen häpeäleima, "huorastigma". Seksityöaktivistit ovat korostaneet, että seksityön tunnistaminen työnä on ensimmäinen askel kohti seksityöntekijöiden täysivaltaista yhteiskunnallista asemaa.  

Henkilö kuivaa lasia pyyhkeellä keittiössä.

Seksityö osana naisten tekemää hoivatyötä  

Länsimaisen seksityöaktivismin juuret ovat 1970-luvun seksuaalisessa vapautumisessa. Aktivismilla on myös yhtymäkohtia marxilaisiin feministisiin liikkeisiin, kuten amerikkalais-italialaiseen Wages For Housework  (Palkkaa kotityöstä) -ryhmään. Palkkaa kotityöstä -ryhmä vaati uusintavan työn, eli kotityön, hoivatyön ja muun perinteisesti naisten tekemän työn tunnustamista työksi. Uusintava työ tuottaa uutta työvoimaa ja vahvistaa työntekijöiden hyvinvointia. 

Palkkaa kotityöstä -ryhmä nosti esiin, että työ voi olla työtä, vaikka siitä ei maksettaisi palkkaa.  Myös seksi voidaan nähdä osana uusintavaa työtä. Silvia Federici, eräs Palkkaa kotityöstä -ryhmän keskeisistä ajattelijoista kirjoitti vuonna 1975: "[N]aisille seksi on työtä; jokaiselta naiselta odotetaan nautinnon antamista." Ryhmä painotti, että seksin harrastamista, kuten lastenhoitoa tai muita perinteisesti naisten tekemiä uusintavia töitä, voidaan tehdä siitä saatavan mielihyvän vuoksi, mutta myös rahallista korvausta vastaan. Tästä näkökulmasta radikaalifeministien vastustus tunnustaa seksityö "oikeaksi työksi" vahvistaa sukupuolittunutta jakoa julkisella puolella tapahtuvan "oikean työn”, eli palkkatyön, ja kotona tapahtuvan "naisten työn”, eli uusintavan työn välillä.   

Punaisia sateenvarjoja kantavia ihmisiä mielenosoituksessa. Yksi heistä kantaa kylttiä, jossa lukee "Sex workers` rights human rights!". Hänen vieressään olevan kyltissä lukee "It's a pleasure doing business".

Muun muassa tutkija ja seksityöaktivisti Morgane Merteuil on esittänyt, että seksityön erottaa muista uusintavan työn muodoista siihen liitetty stigma ja sen kriminalisointi. Monet tapaamistani seksityöntekijöistä, kuten suomalainen 36-vuotias Mirka, puhuivatkin työstään kokonaisvaltaisena palveluna, toisen ihmisen intiiminä kohtaamisena ja asiakkaan rentoutumisen paikkana:  

“Ihmiset ovat niin erilaisia. Toiset tulee vain saadakseen seksiä, toiset hakevat paljon muutakin, läheisyyttä. Esimerkiksi yksi yksinhuoltajaisä kertoilee minulle paljon asioita omasta elämästään, ja siinä sitten jutellaan. Se on vähän samanlaista, kuin jotkut naiset menevät parturi-kampaamoon avautumaan.”

Historioitsija Heather Lee Miller on esittänyt, että kaupallista seksiä koskevat keskustelut ovat vaikeita juuri sen vuoksi, että kaupallinen seksi asettuu työn ja seksin rajamaille. Seksityö haastaa tutut kahtiajaot kaupallisen ja ei-kaupallisen, toimijan ja uhrin sekä yksityisen ja julkisen välillä. Seksityön ymmärtäminen työnä purkaa jäykän eron valinnan ja pakon välillä, sillä kaikkea työtä tehdään aina jonkinlaista maksua vastaan. Joillekin työ voi olla miellyttävää, mutta heidän työssään voi silti olla hyväksikäytön elementtejä, kuten useimmissa työn muodoissa. Kaupan kassa, jonka vessakäyntejä esihenkilö laskee, tai palkattomia ylitöitä tekevä IT-konsultti eivät varmastikaan nauti kaikista työnsä puolista, vaikka työssä voikin olla myös hyviä hetkiä. Monille tapaamistani seksin myyjistä seksityö tarjoaa keinon selviytyä ja edistää elämää. Kuitenkin seksikauppaan liittyvä stigma ja sen sijoittuminen lain harmaalle alueelle tekevät seksityöstä riskialtista ja altistavat väkivallalle ja hyväksikäytölle.  

Ihmisiä mielenosoituksessa. Osalla mukanaan punainen sateenvarjo. Yksi kantaa kylttiä, jossa on kaksi punaista sateenvarjoa ja teksti "Sex work is work!".

Seksityöntekijöiden omat kokemukset keskiöön  

Tapaamilleni seksityöntekijöille seksityö edusti usein joustavampaa ja taloudellisesti houkuttelevampaa toimeentuloa verrattuna muihin heille tarjolla oleviin töihin. Ruotsalainen seksityöntekijä ja kahden lapsen äiti, Linda, vertasi seksityötä entiseen työhönsä tehtaassa:   

“Tehtaassa tunsin, että ruumistani hyväksikäytetään. Tunsin enemmän hyväksikäytetyksi kuin seksityöntekijänä. He ostavat ruumiisi ja laittavat sen tekemään töitä niin kovaa kuin vain voivat. Seksityöntekijänä sinulla on oma yrityksesi. Sinulla on oma aikasi, teet työtä silloin kun haluat ja voit sanoa ei silloin kuin et halua ja päätät asiakkaasi. Tavallisessa työssä sinun pitää mennä sinne joka päivä, jotta saat kuukausipalkkasi. Mutta sinun pitää tehdä mitä he haluavat.”     

Linda, kuten monet muut seksityöntekijät, kokivat nykykapitalismin ja sen luomat työolosuhteet riistävinä. Työt niin kutsutussa suorittavassa työssä, kuten hoiva-, ravintola-, siivous- tai kaupan alalla, olivat usein fyysisesti raskaita, vaativat pitkiä työpäiviä, eivätkä usein tuoneet riittävää toimeentuloa.    

Tarjoilijoita työssään maskit kasvoilla.

Monelle seksityö paikkaa myös hyvinvointivaltion turvaverkkoja ja toimii tulona tilanteessa, jossa mielenterveysongelmat tai päihteidenkäyttö estävät tavallisen työssäkäynnin. Kayla, Pohjoismaissa asuva afrikkalaisamerikkalainen nainen kuvaili seksityöyhteisöään:  

"Yhteinen teema on mielenterveys. En sano, että kaikilla on. Seksityö on vain ympäristö, jossa voit paremmin hallita työtuntejasi. Sen vuoksi monet valitsevat escort-työn."   

Kaylalle seksityö mahdollistaa toimeentulon ja oman mielenterveyden kanssa tasapainottelun:  

“Jotkut sanovat, että seksityö on alentavaa, mutta en tunne itseäni halvennetuksi, tunnen ennemminkin itseni voimaantuneeksi. Seksityö itsessään on voimauttavaa. Se johtuu siitä, että elämme kapitalistisessa järjestelmässä, jossa työntekijöillä ei ole valtaa. Seksityössä sinulla on enemmän valtaa kuin jos tekisit töitä yrityksessä. Tässä työssä sinun ei tarvitse välittää siitä, jos olet joku päivä sairaana. Ei tarvitse soittaa töihin, että en pysty tänään. Sinulla ei ole sitä häpeää. Toisaalta vaihdat sen toisenlaiseen häpeään, sillä et voi sanoa ystäville mitä työtä teet. Minulle se on sen arvoista.”  

Monille mielenterveyskuntoutujille ja muille, joille säännöllinen työ ei sovi, seksityö antaa mahdollisuuden määritellä omat työtuntinsa. Viime aikoina seksityöaktivistit ovatkin nostaneet esiin yhtymäkohtia vammaisten ja seksityöntekijöiden oikeuksia ajavien liikkeiden välillä. Mielenterveyskuntoutujat ja neuroepätyypilliset, kuten autismikirjolla olevat tai ADHD- tai ADD- oireiset, ovat yliedustettuja seksityössä. Heille seksityö antaa itsenäisyyttä ja luo selviytymisväylän työmarkkinoilla, jotka on suunniteltu tervekehoisille ja neurotyypillisille.   

Seksityöhön liittyvä stigma tuo kuitenkin toisenlaisia ongelmia. Kayla ei halua glamorisoida seksityötä, hänelle selviytyminen ja voimaantuminen eivät ole toisensa ulossulkevia:   

“Teen tätä työtä vetääkseni itseni köyhyydestä. Niin moni seksityöntekijä elää köyhyydessä, kädestä suuhun, ja monilla meistä on mielenterveysongelmia. Mutta ne eivät johdu seksityöstä. Sen sijaan seksityö on jotain, mitä voimme tehdä mielenterveysongelmista huolimatta.”  

 

Siirtolaisuus monimutkaistaa seksityökeskusteluja   

Suurin osa seksityötä Euroopassa ja myös Suomessa tekevistä on nykyään siirtolaisia. Arviot siirtolaisten osuudesta Euroopan seksikaupassa vaihtelevat 60 prosentin ja 90 prosentin välillä. Siirtolaisille seksityö on oleskeluluvasta ja kielitaidosta riippumaton mahdollisuus tehdä töitä. Usein seksityössä on myös parempi palkkataso ja paremmat työolosuhteet kuin muissa heille tarjolla olevissa matalapalkkaisten alojen töissä, kuten lehtienjakelussa tai siivoamisessa.   

Monille siirtolaisille seksityö on lyhytaikaisen sosiaalisen nousun strategia. Seksityö mahdollistaa tulotason, johon kotimaassa ei ole pääsyä. Romanialainen 27-vuotias kahden lapsen äiti Sorina avasi tilannettaan haastatteluaineistossa näin:   

“En ole hulluna rahaan. Haluan sen, mikä on tarpeellista lapsilleni. Normaalia elämää. Normaalia. En osta laukkuja. En halua Guccin tai Versacen vaatteita. En. Haluan vain sen mikä on parasta lapsilleni. Normaalin elämän. Suklaata. Leluja. Normaaleja asioita. Koska jos teen normaaleja töitä kotimaassani en voi elää normaalia elämää. Ymmärrätkö? Tämä on elämänkokemukseni. Kotimaassani systeemi on korruptoitunut. Voisin työskennellä vaikka leipomossa. Palkka on 300 euroa kuussa. Miten sillä voi elättää kaksi lasta?”  

Romaniassa keskipalkka on noin 500 euroa kuussa, kun taas täyden palvelun seksityöstä Pohjoismaissa saa 70–250 euroa tunnilta.   

Legopalikoita ja värikyniä.

Kun tapasin Sorinan viimeisen kerran Oslossa hän kertoi minulle, että hän on lähdössä kotiin, eikä aio enää palata:   

“Lopetan. Palaan kotimaahani Itä-Eurooppaan. Lopetan tämän työn, koska minulla on kaksi lasta. Täytän pian kaksikymmentäkahdeksan. Omistan oman taloni. Ostin maata ja rakensin sen. Maksoin sen tällä työllä. Olen myös säästänyt rahaa. En paljon, mutta tarpeeksi että saan avattua jotain, että voin elää normaalia elämää kotimaassani. Olen väsynyt tähän stressiin. Kadulla tässä työssä voit kuolla milloin tahansa.”  

Sorinalle seksityö oli ainoa keino vetää itsensä ja lapsensa köyhyydestä. Seksityön turvattomuuden vuoksi se oli kuitenkin raskasta ja kuluttavaa.  

Joillekin Euroopan ulkopuolelta tuleville siirtolaisille seksityö oli ainoa tapa muuttaa Eurooppaan ja maksaa matkasta kertyvä velka. Esimerkiksi vähän koulutetuilla nigerialaisilla ei ole pääsyä laillisiin siirtolaisuuden väyliin.   

Haaksirikkoutunut vene hiekkarannan aalloissa.

37-vuotias nigerialaisnainen Mary, jonka tapasin Helsingissä, oli tehnyt kalliin ja vaarallisen matkan aavikon läpi Marokkoon ja kumilautalla Espanjaan. Hän oli ensin maksanut velkansa myymällä seksiä Espanjassa, ja sitten siirtynyt muihin töihin. Hän kertoi:  

“Elämä oli jatkuvaa taistelua. Monen vuoden jälkeen sain paperit [turvapaikan] ja samalla työluvan. Työskentelin tehtaassa, ravintolassa ja niin edelleen.”  

Vuoden 2008 talouskriisin jälkeen Mary matkusti Pohjois-Eurooppaan elättääkseen itsenä ja kolmivuotiaan tyttärensä:  

“Kun kriisi tuli, Espanjassa ei ollut enää työpaikkoja, silloin aloitin taas tämän [seksi]työn. Siksi aloin matkustella. Siksi olen täällä.” 

Tilanteessa, jossa siirtolaisuuteen liittyvä velka voi olla kymmeniä tuhansia euroja, seksityöhön liittyy usein hyväksikäytön elementtejä. Seksityö ei kuitenkaan itsessään tuota hyväksikäyttöä vaan syyttävä katse tulisi suunnata Euroopan tiukkaan siirtolaispolitiikkaan ja siitä johtuvaan laillisten siirtolaisuuden väylien puutteeseen.  

Syyttävä katse tulisi suunnata Euroopan tiukkaan siirtolaispolitiikkaan ja siitä johtuvaan laillisten siirtolaisuuden väylien puutteeseen.  

Taloudellinen näköalattomuus kotimaassa saa monet siirtolaiset lähtemään matkaan, vaikka suurin osa lähtijöistä, kuten Mary, tietävät, että salakuljettajien velka on maksettava seksityöllä tai jollain muulla työllä Euroopassa. Riippuvaisuus salakuljettajasta mahdollistaa hyväksikäytön. Mary voidaan laillisesti määritellä seksiperäisen ihmiskaupan uhriksi, vaikka nykyään hän tekeekin seksityötä itsenäisesti:  

“Päätän itse minne menen, mitä teen. Tiedän, ettei sen vuoksi voi laittaa vankilaan. En ole ihmiskauppaaja, myyn vain itseäni. Se ei häiritse minua, koska siinä ei ole mitään rikollista.”   

Ihmisiä mielenosoituksessa. Yhden henkilön kyltissä lukee "Shutting down our sites sends us onto the streets". Toisen kyltissä lukee "Safety not criminalisation". Kolmannella on punainen sateenvarjo kädessään.

Ideologisista ristiretkistä seksityön arkipäivän kamppailujen käsittelyyn  

Seksityöaktivistit Molly Smith ja Juno Mac toteavat kirjassaan Revolting Prostitutes, että feministisissä keskusteluissa seksityöntekijä pelkistyy helposti symboliksi. Radikaalifeministeille seksityöntekijä on patriarkaalisen sorron symboli ja edustaa kaikkien naisten alistusta, kun taas seksiradikaaleille seksityöntekijä on voimaantumisen ja seksuaalisen vapauden symboli. Näiden keskustelujen keskiössä on se, tekeekö kaupallisen seksi hyvää naisille tai naisten yhteiskunnalliselle asemalle vai ei. Smithin and Macin mukaan tämä keskustelu jättää huomiotta seksityötä tekevien ihmisten moninaiset todellisuudet.   

Polarisoitu kuva seksityöstä joko riistona tai voimaantumisena on irrallaan seksityöntekijöiden jokapäiväisistä kamppailuista seksityötä säätelevän eriasteisen kriminalisoinnin, turvattomuuden ja stigman kanssa. Valtion rooli seksikaupassa tapahtuvan riiston mahdollistajana tulee tunnistaa. Eurooppalainen tiukka rajapolitiikka sekä eriasteiset seksityön kriminalisoinnit asettavat seksityöntekijät heikkoon oikeudelliseen asemaan ja altistavat heidät väkivallalle ja hyväksikäytölle. Ideologisten taistelujen sijaan seksityöntekijöiden oikeuksia edistävät liikkeet, seksityöntekijöiden omat tulkinnat työstään ja siinä tapahtuvassa hyväksikäytöstä tulee nostaa poliittisen keskustelun keskiöön. Tämä on ainoa tapa taata seksityöntekijöiden perusoikeudet ja turvallisuus – riippumatta niistä moninaisista syistä ja olosuhteista, joiden vuoksi ja joissa he seksityötä tekevät.   

 

***

 

Kuvat: bannerikuva Asijiki Sex Work Promise Protest/Wikimedia Commons (CC-lisenssi), tekstin kuvat järjestyksessä JUNO MAC/Flickr (CC-lisenssi), Cottonbro/Pexels, Kent Lins/Flickr  (CC-lisenssi), /Flickr (CC-lisenssi), Vanna Phon/Unsplash, Taylor Heery/Unsplash, Gerhard Lipold/Pexels ja JUNO MAC/Flickr (CC-lisenssi).

Kirjoittaja

Niina Vuolajärvi

Niina Vuolajärvi

Niina Vuolajärvi tutkii siirtolaisuutta, seksityötä ja niihin liittyvää lainsäädäntöä. Väitöskirjassaan hän tarkasteli, miten seksin oston kriminalisaatio vaikuttaa seksityöntekijöiden asemaan Pohjoismaissa. Hänen tutkimustuloksistaan voit lukea Sexuality Reseach and Social Policy lehdessä julkaistusta “Governing in the Name of Caring – The Nordic Model of Prostitution and its Punitive Consequences for Migrants” -artikkelista tai tiivistettynä täältä. Tällä hetkellä Niina toimii tutkijatohtorina siirtolaisuuteen erikoistuneessa Zolberg Instituutissa New Schoolissa New Yorkissa. Lisää tietoa hänen työstään löydät https://vuolajarvi.weebly.com/. Voit myös seurata Niina twitterissä @niinavu.  

Lue seuraavaksi

Avainsanat: aktivismi eriarvoisuus maahanmuutto mielenterveys politiikka seksityö sukupuoli työelämä yhteiskunta

– 4.6.2021