Kommentti: Koronarajoitusten purkaminen ei osu hyväosaisiin 

Läpi pandemian on tiedetty, että koronaan sairastumisen riski ei jakaudu väestössä tasaisesti. Rokotusten edistyminen ja rajoitusten purkaminen ovat kuitenkin kärjistäneet tilannetta. Silti julkisessa keskustelussa koronarajoitusten purkamisesta korostuvat yksilön vapaat valinnat ja vastuu, jotka hiljentävät kysymykset pandemian eriarvoisuudesta. Onko kollektiivisen vastuun ja yhteiskunnan haavoittuvimmista ryhmistä huolehtimisen aika ohi? 

Emme voi jäädä rokottamattomien panttivangeiksi. Tätä lausetta on pitkin syksyä toisteltu Suomessa niin poliitikkojen kuin toimittajienkin suulla. Ajatuksena on, että yhteiskuntaa on voitava avata, vaikka rokotekattavuutta ei saataisi niin ylös, että koronatartuntojen määrä lähtisi laskuun. Viimeisten viikkojen aikana hallitus onkin toiminut juuri näin: koronaa ehkäiseviä rajoituksia – erityisesti elinkeinoelämään kohdistuvia – on purettu kiihtyvää tahtia, eikä niitä käytännössä ole enää juurikaan voimassa.  

Tämän seurauksena sekä tartunnat että sairaalahoidon tarve ovat kasvaneet nopeasti. Tällä hetkellä yhä useampi sairastuu koronaan samalla kun tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi tehdään yhä vähemmän. 

Äskettäin pääministeri Sanna Marin vastasi rajoitusten purkamista koskevaan arvosteluun Helsingin Sanomissa seuraavasti: ”Emme voi pitää yhteiskuntaa suljettuna vain sen vuoksi, että osa ihmisistä ei ole halunnut ottaa rokotetta”. Tässä lausunnossa tiivistyy aiemmin kuvaamani panttivankiajattelu. Samalla Marin muotoilee myös kysymyksen rokotteen ottamisesta kysymykseksi yksilön vastuusta ja valinnasta. Osa ihmisistä ei hänen mukaansa vain ”ole halunnut” ottaa rokotetta.  

Koronatartunnoissa, sairastumisissa ja kuolemissa ei kuitenkaan ole kysymys vain yksilöistä ja heidän vapaasta tahdostaan. Julkisessa keskustelussa rajoitusten purkamisesta on hyvin vähän puhuttu siitä, että koronapandemia ja sairastumisen uhka eivät jakaannu väestössä tasaisesti. Näin ei ole ollut aikaisemminkaan koronapandemian aikana, mutta rokotusten edistyminen ja rajoitusten purkaminen ovat kärjistäneet tilanteen. Yksilöiden vapaan tahdon ja valintojen korostaminen on toiminut keinona hiljentää kysymykset pandemian eriarvoisuudesta.  

Koronapandemian eriarvoiset vaikutukset korostuvat rajoitusten purkamisen myötä

Pandemia koskee Suomessa tällä hetkellä erityisesti sellaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka jo valmiiksi ovat haavoittuvassa asemassa joko yhteiskunnallisesti tai esimerkiksi heikon terveydentilan takia. Tällaisia haavoittuvia ryhmiä ovat esimerkiksi maahanmuuttajataustaiset ihmiset, vangit, vakavasti sairaat ihmiset ja vanhukset, joille rokotteet eivät muodosta riittävää immuniteettia – sekä lapset, joilla ei vielä ole ollut edes mahdollisuutta rokotuksen saamiseen. Heistä erityisesti riskiryhmään kuuluvat lapset, kuten kehitysvammaiset ja vaikkapa vaikeaa astmaa sairastavat, ovat vaarassa sairastua vakavasti.  

Koronatartunnat ja myös vakavat sairastumiset koskevat tällä hetkellä suhteettomasti vieraskielistä, maahanmuuttajataustaista väestöä, joista suuri osa on edelleen rokottamattomia. llta-Sanomat uutisoi syyskuussa, että puolet Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella koronan takia sairaalahoitoon joutuvista on vieraskielisiä. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin alueella valtaosa sairaalahoitoon ja tehohoitoon joutuneista on vieraskielisiä.  

Vieraskielisen väestön kohdalla kyse ei ole vain vapaasta valinnasta rokotusten suhteen, vaan esimerkiksi tiedon saamisen mahdollisuuksista ja vaikkapa siitä, kokeeko ihminen voivansa luottaa yhteiskuntaan ja viranomaisiin. Samalla rokotuksissa ja sairastumisissa on kyse myös konkreettisista elämisen ehdoista: esimerkiksi siitä, kuinka ahtaasti asutaan ja kuinka helppo on päästä rokotuspaikalle.  

Samoin voi kysyä, millaisia vapaita rokotusvalintoja tekevät vangit, joiden tilanteesta Helsingin Sanomissa on kirjoitettu useaan otteeseen. Pandemian aikana vankien mahdollisuutta tavata puolisoitaan ja lapsiaan on rajoitettu silloinkin, kun muuta yhteiskuntaa on jo avattu. Kaikki vangit eivät ole saaneet rokotetta vaikka olisivat halunneet, ja osalla kolmen kuukauden aika ensimmäisestä rokotteesta on ehtinyt umpeutua eikä toista ole vielä saatu. Vankiloiden rokotekattavuus on muuhun yhteiskuntaan verrattuna hyvin alhainen. Esimerkiksi Suomenlinnan avovankilan vangit eivät ole päässeet kotivierailulle yli kymmeneen kuukauteen, ja tietoa rokotuksista on ollut vankilassa niukasti saatavilla.    

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen huomautti lasten haavoittuvuudesta Twitter-tilillään lokakuun alussa. Hänen mukaansa päätös rajoitusten purkamisesta oli lasten terveyden ja koulunkäynnin kannalta vastuuton.  

Myös kaksi rokotetta saaneita sairastuu, joskin tietysti huomattavasti vähemmän kuin rokottamattomia. Rokotteet suojaavat heikommin vanhuksia ja jo ennen koronatartuntaa vakavasti sairastuneita. Esimerkiksi Pirkanmaalla perusterveydenhuollossa vuodeosastoilla hoidettavien koronapotilaiden määrä on hiljattain noussut huomattavasti. Vaikka rokotettujen prosentuaalinen osuus sairastuneista on pieni, heidänkin määränsä nousee, kun tartuntojen kokonaismäärä kasvaa.  

Rajoitusten purkaminen osuu niihin, joiden ääni muutenkin jää yhteiskunnassa usein kuulematta, ja joilla on vähemmän keinoja poliittiseen vaikuttamiseen kuin vaikkapa ravintola-alan edustajilla. 

Rajoitusten purkaminen ei siis osu keskiluokkaiseen, valkoiseen, keski-ikäiseen, terveeseen, hyvin koulutettuun ja hyvin toimeentulevaan väestöön. Rajoituksia tehtiin ja niistä keskusteltiin julkisuudessa pitkälti tämän hyväosaisen väestön näkökulmasta, ja sama näkökulma värittää myös julkisuudessa esitettyjä arvioita rajoitusten purkamisesta. Sairaalahoitoon joutuneet eivät kuitenkaan ole vain hyväosaisia rokotekriitikkoja. Sen sijaan rajoitusten purkaminen osuu niihin, joiden ääni muutenkin jää yhteiskunnassa usein kuulematta, ja joilla on vähemmän keinoja poliittiseen vaikuttamiseen kuin vaikkapa ravintola-alan edustajilla. Jos viimeisten rajoitusten ja esimerkiksi maskisuositusten purkamista olisi lykätty, olisi tällä voitu suojella näitä ryhmiä ja heidän oikeuttaan terveyteen. Tähän ei kuitenkaan ollut poliittista tahtoa sen paremmin oikeistossa kuin vasemmistossakaan. 

Koronapandemian alussa poliitikot puhuivat paljon siitä, kuinka rajoitusten tarkoitus on suojella haavoittuvaa väestöä. Mediassa puhuttiin kollektiivisesta vastuusta. Nyt kollektiivisen vastuun aika on kaikesta päätellen ohi, ja jokaisen on vastattava itsestään. Edessä on siis paluu ”normaaliin”: yksilökeskeiseen yhteiskuntaan, jossa puhe vapaista valinnoista peittää alleen yhteiskunnallisen eriarvoisuuden – ja jossa elinkeinoelämän tarpeet määrittelevät sen, mikä on kohtuullista ja välttämätöntä.   

***

Kuvat: Molemmat Anna Shvets/Pexels.