Asuinalueiden eriytyminen heijastuu myös kouluihin ja niiden tehtävään kasvattaa lapsista ja nuorista osallistuvia ja aktiivisia kansalaisia. Toteutuvatko oppilaiden pedagogiset oikeudet eriytyvien asuinalueiden kouluissa yhdenvertaisesti?
Sosiologi Pierre Bourdieun mukaan koulu suosii lapsia, joiden perheellä on keskimääräistä korkeampi yhteiskunnallinen asema. Koulu tekee sen tunnistamalla, välittämällä ja palkitsemalla sellaisesta elämäntyylistä, joka on tyypillisempää korkeammissa yhteiskunnallisissa asemissa oleville. Suomassakin on viime vuosina tarkasteltu paljon koululaitoksen keskiluokkaisuutta. Missä määrin Bourdieun ajatukset pätevät suomalaiseen peruskouluun?
Yhtenäinen, yhdenvertainen ja kaikille avoin peruskoulu on pitkään ollut suomalaisen koulutuspolitiikan keskeinen tavoite. Peruskoulujen painotettuun opetukseen, kuten musiikki- ja kieliluokille, oppilaat kuitenkin tyypillisesti valikoidaan. Miten suomalaiskaupungit ja niiden peruskoulut kuvaavat painotetun opetuksen oppilasvalikointia ja mitä seurauksia oppilaiden valikoinnilla on?
Keskustelua lukemisesta läpäisee vahvasti huolipuhe, jota hallitsevat ne, jotka jo lukevat paljon. Mitä meidän pitäisi ymmärtää lukemisesta 2020-luvulla?
Pystyville vammaisille tärkein yhteiskuntapoliittinen kysymys on esteettömyys.
Sosiaali- ja terveydenhuolto (SOTE) ja hoiva eivät ole paikallis- ja kotimaanpolitiikan marginaalikysymyksiä, sillä niitä koskevat päätökset muokkaavat kansantalouden rakenteita kauas tulevaisuuteen. SOTEn ja hoivan suhteen tehdyt päätökset kietoutuvat nykyajan globaalissa maailmantaloudessa myös väistämättä kansainvälisiin rahoitus- ja työvoimamarkkinoihin.
Hoivasta aiheutuu aina kustannuksia. Viime vuosina julkisessa keskustelussa on yhä enemmän esitetty, että vanhushoiva on liian kallista verovaroin kustannettavaksi. On kuitenkin liian vähän tietoa siitä, mitä hoiva maksaa sitä tarvitseville ja heidän läheisilleen.
Vaikka sosiaali- ja terveysalan hoitajapula, hoitajien työtaistelut ja koronakriisi ovat nostaneet esiin huolen sosiaali- ja terveyspalveluiden kantokyvystä, nykyisen hoivakriisin perimmäiset syyt ovat talousjärjestyksessä ja talouspolitiikassa, joka ei tunnista hoivan taloudellista arvoa. Hoivaa ehdyttävälle politiikalle on kuitenkin vaihtoehtoja.
Julkisessa keskustelussa sosiaaliset verkostot nähdään keskeisenä osana nykypäivän työelämää ja verkostoituminen ensisijaisesti yksilön ominaisuutena. Mutta miksi verkostot ovat korostuneet juuri viime vuosina, ja onko verkostojen hyödyntäminen työnhaussa vain yksilöstä itsestään kiinni?
Kaupunkien eriytyminen haastaa suomalaisia kouluja, ja joissain kouluissa kohdataan perheiden huono-osaisuutta yhä enemmän. Koulujen henkilökunta kokee sen vaikeaksi, eikä heikommassa asemassa olevien perheiden monimuotoisuutta aina tunnisteta. Milloin on kyse yhteiskuntaluokkapohjaisista elämäntapojen eroista ja milloin aidosti vanhemmuuden puutteista?
Keski-ikäinen sosiologian yliopistonlehtori on jatkanut harrastustaan kotikaupunkinsa keskusta-alueella keräillen roskia miltei päivittäin. Tässä toisessa roskakävelystä kirjoittamassaan tekstissä hän pohtii tarkemmin spontaaneja kohtaamisia ihmisten kanssa sekä sitä, kuinka häntä katsotaan ja hänen tekemisiään tulkitaan. Ihmiset näkevät samaa kohdetta katsoessaan eri asioita: hyveellisen yksilön, omituisen potentiaalisen ”kassialman” sekä sopivan nolaamisen kohteen.
Sotien jälkeen Suomessa käynnistyi mittava elinkeino-, ammatti- ja aluerakenteen muutos eli niin kutsuttu “suuri muutto”, joka innoitti tutkijoita selvittämään yhteiskunnallisen muutoksen vaikutuksia suomalaisten elämäntapoihin. Miltä tuon ajan elämäntapatutkimus näyttää nykyopiskelijoiden silmin?
Syntyvyyden laskua pidetään julkisessa keskustelussa vakavana uhkana. Vastuu tilanteen korjaamisesta langetetaan yksilöille, erityisesti lisääntymisikäisiksi naisiksi tulkituille. Heihin kohdistuu tulevaisuuden ennakoinnin vaade, joka voi olla mahdottomuudessaan lähes lamauttavaa.
Suomi pyrkii olemaan yksi digitalisoinnin kärkimaista julkisten palvelujen saralla. Kaksi sosiaalitieteilijää ja kaksi oikeustieteilijää pohtivat, mitä seuraamuksia sosiaali- ja terveyssektorien digitaalisten itsepalvelujärjestelmien käyttöönotolla on haavoittuvassa asemassa oleville.
Nuorten odotetaan kasvavan tuottaviksi työntekijöiksi, vastuullisiksi vanhemmiksi sekä lainkuuliaisiksi ja yhteiskuntaan osallistuviksi kansalaisiksi. Kaikki eivät kuitenkaan solahda ongelmitta tähän muottiin, ja osa voi tehdä poikkeavia ratkaisuja suhteessa normatiivisiin aikuistumisen malleihin. Näitä odotuksia vastustava arkipäivän vastarinta voi ilmentyä monella tavalla, kuten esimerkiksi puhumattomuutena palvelukohtaamisissa tai hoitokäytännöistä kieltäytymisenä, oman elämäntavan politisoimisena tai taiteen tekemisenä. Nämä keinot voidaan nähdä arkisina kansalaisuuden tekoina, joiden kautta nuoret aikuiset pyrkivät neuvottelemaan omasta asemastaan ja oikeuksistaan kansalaisina.