Hoivan poliittista ja taloudellista merkitystä ei ymmärretä tarpeeksi suomalaisessa politiikkakeskustelussa

 

Sosiaali- ja terveydenhuolto (SOTE) ja hoiva eivät ole paikallis- ja kotimaanpolitiikan marginaalikysymyksiä, sillä niitä koskevat päätökset muokkaavat kansantalouden rakenteita kauas tulevaisuuteen. SOTEn ja hoivan suhteen tehdyt päätökset kietoutuvat nykyajan globaalissa maailmantaloudessa myös väistämättä kansainvälisiin rahoitus- ja työvoimamarkkinoihin.

 

Suomen historian ensimmäisten aluevaalien uutisoitiin olleen kansalaisten keskuudessa vaikeat: oli vaikea hahmottaa, mistä äänestettiin, kun valittiin päättäjiä sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustointa koskeviin kysymyksiin. Syitä tähän on varmasti monia. Väitän tämän kuitenkin olevan oire siitä, että sosiaali- ja terveydenhuollon (SOTEn) ja hoivan laajaa poliittista ja taloudellista merkitystä ei suomalaisessa politiikkakeskustelussa riittävästi painoteta ja ymmärretä.

Poliittinen talous on käsite, jolla viitataan siihen, että politiikka ja talous ovat erottamattomasti yhteydessä toisiinsa. Ei ole sellaista politiikkaa, joka ei olisi samanaikaisesti talouskysymys, eikä sellaista taloutta, joka olisi puhtaasti irrallaan politiikasta. Vastaavasti globaali poliittinen talous on termi, jolla painotetaan poliittisen talouden maailmanlaajuista luonnetta: globalisaation aikakaudella ei ole olemassa sellaista poliittista taloutta, joka olisi täysin paikallista tai kansallista, ja irrallista globaalista kapitalismista, sen rahoitusmarkkinoista ja tuotantoketjuista. Sama koskee sosiaali- ja terveydenhuollon ja hoivan poliittista taloutta.

Pyrin tässä tekstissä muutamin esimerkein osoittamaan, kuinka sekä SOTEn laajempaa kokonaisuutta, että sitä eri tavoin määrittäviä hoivan kysymyksiä tulisi tarkastella aiempaa enemmän globaalin poliittisen talouden näkökulmasta. Kun näin tehdään, käy selväksi, että sosiaali- ja terveydenhuolto ja hoiva eivät ole paikallis- ja kotimaanpolitiikan marginaalikysymyksiä. Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa hoiva ja terveydenhuolto ovat politiikan kovinta ydintä. Päätökset siitä, miten väestön perustavanlaatuisiin tarpeisiin vastataan muokkaavat kansantalouden rakenteita kauas tulevaisuuteen. Päätökset myös väistämättä kietoutuvat muun muassa kansainvälisiin rahoitus- ja työvoimamarkkinoihin.

Paikallisessa sote- ja hoivapolitiikassa tehdään globaaliin talouteen kietoutuvia päätöksiä

Aluevaltuustoissa päätetään esimerkiksi siitä, miten hoivaan ja terveydenhuoltoon sijoitetut suomalaiset veroeurot kiertävät globaalissa taloudessa. Rahan kierron ja kansantalouden kantokyvyn kannalta esimerkiksi ympärivuorokautisen hoivan järjestämistä koskevilla päätöksillä on kauaskantoisia vaikutuksia.

Jos aluevaltuusto päättää, että hyvinvointialue tuottaa hoivapalvelut itse, tai päättää ostaa ne suomalaisilta pienyrityksiltä tai voittoa tavoittelemattomilta säätiöiltä, hoiva ja siihen sijoitetut veroeurot eivät päädy kansainvälisten sijoittajien voittoina veroparatiiseihin. Toisin käy, kun palveluita ostetaan kansainvälisten sijoitusyhtiöiden omistamilta hoivakonserneilta. Tällöin hoivaan sijoitettuja suomalaisia veroeuroja ohjautuu yritysten kansainvälisten sijoittajien voitoiksi, joita ei välttämättä voida verottaa Suomessa.

Viime aikoina hoivatutkimuksessakin on kiinnitetty huomiota hoivan finansialisaatioon, josta kirjoittaa muun muassa suomalainen Vaiva-kollektiivi. Finansialisoidussa hoivassa suurten hoivakonsernien voiton tavoittelu ei perustu pelkästään hoivapalveluiden myymiseen, vaan kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla toimimiseen, yrityskauppoihin, ja erilaisiin konsernin sisäisiin laina- ja verojärjestelyihin. Samalla hoivan käytännön järjestelyitä koskevat päätökset tapahtuvat yritysten sisäisissä prosesseissa, kaukana hyvinvointivaltion demokraattisista päätöksentekorakenteista. Hoivan finansialisoituminen on Suomessa jo alkanut, mutta aluevaltuustoissa tehtävillä päätöksillä kehityskulkua voidaan joko hidastaa tai kiihdyttää.  

Hoivan finansialisoituminen on Suomessa jo alkanut, mutta aluevaltuustoissa tehtävillä päätöksillä kehityskulkua voidaan joko hidastaa tai kiihdyttää.  

On kuitenkin tärkeää huomata, että kaikesta sosiaali- ja terveydenhuollon poliittisesta taloudesta ei voida puhua hoivan käsittein. Sosiaali- ja terveydenhuollon poliittinen talous on hoivan poliittista taloutta laajempi käsite, joka sisältää esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kysymyksiä, lääketieteen politiikkaa ja etiikkaa, terveysteknologioiden ja hoitotarvikkeiden hankkimista ja kilpailuttamista, sairaala- ja hoivakotirakentamista, sekä kiihtyvää vauhtia kansainvälistyviä työmarkkinakysymyksiä.

SOTEn poliittinen talous ei toisin sanoen ole sama asia kuin hoivan poliittinen talous, mutta nämä kaksi ovat väistämättä sidoksissa toisiinsa: Jos hoivan kenttä ei ole kunnossa, ei SOTEn poliittinen taloudessakaan voida hyvin – ja toisin päin.

Sekä hoivan, että laajemmin SOTEn poliittisessa taloudessa tehdään jatkuvasti paikallistason päätöksiä, joilla on moninaisia globaaleja kytköksiä ja vaikutuksia. Esimerkiksi palvelutuotantoa ja hankintoja koskevat päätökset kietovat Suomen asukkaiden tarpeita koskevat poliittiset päätökset osaksi globaalia taloutta ja sen rakenteita. Yllä kuvattu hoivapalveluiden finansialisoituminen on tästä yksi esimerkki. Toisena esimerkkinä voitaisiin mainita hoitajapulan myötä kiihtyvä globaali hoitajarekrytointi, jossa Euroopan Unionin ulkopuolelta sairaanhoitajia rekrytoidaan Suomeen lähihoitajiksi ja hoiva-avustajiksi, erityisesti vanhushoivaan. Aiemmin kansainvälistä rekrytointia harjoittivat erityisesti suuret, finansialisoituneet hoivakonsernit taatakseen työvoiman yksiköissään kattavasti ympäri Suomen. Viime aikoina hoivakonsernit ovat kuitenkin ostaneet tai perustaneet omia rekrytointiin keskittyviä tytäryrityksiä, jotka kauppaavat kansainvälistä työvoimaa myös julkisen sektorin toimijoille.

Työvoiman kansainvälinen rekrytointi – tapahtuipa se omana toimintana tai ostamalla palveluita hoivakonserneilta – tekee hyvinvointialueista ylikansallisten työmarkkinoiden toimijoita.

Työvoiman kansainvälinen rekrytointi – tapahtuipa se omana toimintana tai ostamalla palveluita hoivakonserneilta – tekee hyvinvointialueista ylikansallisten työmarkkinoiden toimijoita. Valitettavasti Suomessa ei kuitenkaan vaikuta olevan riittävää ymmärrystä sosiaali- ja terveydenhuollon ylikansallisilla työmarkkinoilla toimimisesta.  Tätä kuvaa esimerkiksi se, että hoitoalan kansainväliseen rekrytointiin osallistuvia markkinatoimijoita ei Suomessa säädellä, rekisteröidä tai valvota: hoitoalan kansainvälistä rekrytointia voi Suomessa harjoittaa kuka tahansa, vaikka ei tuntisi sosiaali- ja terveysalan erityispiirteitä ja vaatimuksia. Sääntelyä tarvittaisiin, jotta toiminnan eettisyyttä ja vaikutuksia voitaisiin seurata, ja jotta palvelut tuotettaisiin vastuullisesti ja globaaleja eettisiä pelisääntöjä noudattaen myös silloin, kun työvoima hankitaan ylikansallisilta työmarkkinoita.

Pandemian kansallisen hallinnan globaalit ulottuvuudet

Hoivan ja sosiaali- ja terveydenhuollon politiikka ei siis muokkaa vain suomalaista yhteiskuntaa. Alaa koskevat päätökset muokkaavat myös Suomen paikkaa ja toimijuutta globaalissa maailmassa. Hyvinvointivaltion kaltaisessa järjestelmässä on tosiasiassa hyvin vähän asioita, jotka eivät tavalla tai toisella liittyisi hoivan ja sosiaali- ja terveydenhuollon poliittiseen talouteen. Tarkastelen kysymystä seuraavaksi lyhyesti koronapolitiikkaa ja hoitajapulaa koskevien keskustelujen kautta.

Suomalaisessa koronapolitiikkakeskustelussa oli merkillepantavaa se, että vaikka termi ”pandemia" määritelmällisesti viittaa valtioiden rajat ylittävään epidemiaan, suomalainen koronapoliittinen keskustelu seurasi lähinnä kotimaan puoluepolitiikkaa, kansallista rokotekattavuutta ja maskiskandaaleja. Analyysit Suomen tai Euroopan unionin politiikasta globaalissa pandemian hallinnassa olivat harvassa. Myös siitä, miten terveydenhuollon kantokykyä tulisi parantaa, jotta selviäisimme tulevaisuuden pandemioista paremmin, puhuttiin yllättävän vähän.

Myös siitä, miten terveydenhuollon kantokykyä tulisi parantaa, jotta selviäisimme tulevaisuuden pandemioista paremmin, puhuttiin yllättävän vähän.

On tosiasia, että pandemian saaminen hallintaan vaatii riittävää rokotekattavuutta koko maailman väestössä. Tätä emme ole koronavirustaudin osalta saavuttaneet vieläkään. EU (ja Suomi sen mukana) tosiasiassa jarrutti tavoitteen saavuttamista vastustamalla lääkeyhtiöiden rokotuspatenttien avaamista. Esimerkiksi globaalin terveydenhuollon ja kehityspolitiikan professori Meri Koivusalo on huomauttanut, että tällainen politiikka voi haitata sekä Suomen että EU:n mainetta ulkopoliittisesti vastuullisena toimijana.

Mikäli sosiaali- ja terveydenhuollon poliittista taloutta ymmärrettäisiin suomalaisessa poliittisessa keskustelussa nykyistä paremmin, olisimme ehkä jo pandemian alkuvaiheessa saaneet seurata mediassa, kuinka poliitikoiltamme tentataan perusteita siihen, miksi EU ja Suomi ovat omalta osaltaan pitkittäneet pandemiaa jarruttamalla globaalin rokotekattavuuden saavuttamista.

Hyvin nopeasti kansallisen koronakriisin jälkeen unohdettiin myös sosiaali- ja terveydenhuollon kantokyvyn merkitys kansantalouden toiminnalle ja resilienssille – eli vastustus- ja selviytymiskyvylle tulevissa kriiseissä.  Pandemia toi esille sekä erikoissairaanhoidon että sosiaali- ja terveydenhuollon riittämättömät henkilökuntaresurssit. Yhteiskunta piti sulkea Suomessa ennen kaikkea siksi, että hoitohenkilökuntaa riitti varsin pieneen määrään sairaala- ja tehohoitoon päätyviä koronapotilaita.

Kun näitä lukuisiin eri tehtäviin erikoistuneita ammattilaisia on liian vähän, koko sosiaali- ja terveydenhuollon kantokyky voi romahtaa kriisitilanteessa nopeasti.

Kun näitä lukuisiin eri tehtäviin erikoistuneita ammattilaisia on liian vähän, koko sosiaali- ja terveydenhuollon kantokyky voi romahtaa kriisitilanteessa nopeasti. Samalla olisi uhattuna koko yhteiskunta ja sen talousjärjestelmä. Vastaavasti sosiaali- ja terveydenhuollon resurssien kasvattaminen parantaisi yhteiskunnan kriisinsietokykyä tulevissa pandemioissa ja muissa kriiseissä.

Tämä todellisuus unohtui kuitenkin hyvin nopeasti hoitajien palkkataistelun alkaessa keväällä 2022. Vain hetki koronakriisin jälkeen hoitoalan ammattilaisille osoitettiin, että heidän koko yhteiskuntaa kannattelevaan työhönsä ei tuntunut Suomessa löytyvän rahaa. Hoitajien palkkaratkaisu saatiin viimein aikaiseksi lokakuussa, mutta hoitajapula ei ole ohi.

Hoitajapula ja hoivakriisi ovat kaksi toisiinsa kietoutunutta poliittisen talouden kriisiä

Tällä hetkellä Suomessa on käynnissä kaksi rinnakkaista sosiaali- ja terveydenhuollon poliittisen talouden kriisiä. Yhtäältä on pula sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista, minkä vuoksi koko järjestelmä on kriisissä. Tähän kriisiin viitataan yleisesti termillä hoitajapula. ”Hoitajapula” on kuitenkin riittämätön ilmaisu, sillä hoitoalan ammattilaiset eivät ole yksi yhtenäinen ryhmä yhtään sen enempää, kuin kaikkien eri alojen insinöörit voisivat tehdä toistensa töitä. Suomessa on moninainen ja moniammatillinen pula sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista.

Toisaalta hoitajapulan rinnalla ja siihen kietoutuneena Suomessa vallitsee hoivakriisi. Toisinaan tällä termillä viitataan yksittäisiin skandaaleihin, kuten vuoden 2019 Esperi-skandaaliin. Viittaan termillä hoivakriisi kuitenkin laajempaan ilmiöön: siihen, että julkisesti rahoitettua hoivaa on Suomessa tarpeeseen nähden liian vähän saatavilla. Esimerkiksi vanhusten ympärivuorokautisen hoivan paikkoja ei ole riittävästi tarjolla, minkä vuoksi hyvin huonokuntoisia ja vakavastikin muistisairaita ihmisiä jätetään koteihinsa pärjäämään omillaan, silloinkin kun kotihoitokäynnit eivät enää takaa riittävää turvaa, hoivaa ja huolenpitoa. Hoivakriisi pahentaa hoitajapulaa, luomalla painetta paitsi kotihoitoon myös perusterveyden- ja erikoissairaanhoitoon, esimerkiksi silloin, kun hoivan palveluita haetaan päivystyksestä

Hoivakriisissä ja hoitajapulassa on yksi yhteinen nimittäjä: krooninen rahanpuute – tai tarkemmin, väite siitä, että Suomella ei ole riittävästä rahaa ratkaista hoitajapulaa ja hoivakriisiä. On selvää, että kriisien ratkaiseminen vaatisi huomattavasti enemmän julkista rahoitusta. Kun tilannetta tarkastelee hoivan ja SOTEn poliittisen talouden näkökulmasta, voidaan kysyä, millainen poliittinen talous valitaan, kun valitaan vaihtoehto, jossa rahaa ei löydy.  

Suomella ei ole taloudellisesti varaa olla panostamatta hoitoon ja hoivaan

Sen enempää hoitajapula kuin hoivakriisikään eivät ole tulleet yllätyksenä. Tilanne on kriisiytynyt jo vuosien ja vuosikymmenten ajan – ja sen on annettu poliittisin päätöksin kriisiytyä alirahoittamalla sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja. Esimerkiksi hoivan rahoitusvajeen on arvioitu olevan Suomessa noin 1,8 miljardia euroa. Sen sijaan, että kysytään, onko Suomella varaa maksaa hoitajille parempia palkkoja tai panostaa työolojen kohentumiseen palkkaamalla riittävät resurssit eri yksiköihin voitaisiin kysyä, kuinka kalliiksi kriisit tulevat jo nyt.

On täysin mahdollista, että tilanteen kuntoon laittamisen kustannukset ovat pienemmät, kuin hoivakriisin ja sosiaali- ja terveydenhuollon kriisin kustannukset pitkällä aikavälillä. Laskelmia kriisin kustannuksista on kuitenkin uutisoitu varsin vähän. Jos tilannetta tarkasteltaisiin SOTEn ja hoivan poliittisen talouden näkökulmasta, Valtionvarainministeriö laatisi tällaisia laskelmia, jotta olisi mahdollista tehdä paremmin informoituja ja kansantaloudellisesti kestäviä päätöksiä. Kuten seuraavasta listauksesta käy ilmi, tilanne tulee todennäköisesti jo nyt hyvin kalliiksi.

On täysin mahdollista, että tilanteen kuntoon laittamisen kustannukset ovat pienemmät, kuin hoivakriisin ja sosiaali- ja terveydenhuollon kriisin kustannukset pitkällä aikavälillä.

Mediasta löytyy lukuisia esimerkkejä siitä, kuinka sairaalapäivystykset eivät Suomessa enää toimi tehokkaasti, koska päivystyksestä haetaan apua vaivoihin, jotka kuuluisivat terveyskeskusten vuodeosastoille tai ympärivuorokautisen hoivan palveluihin – joita ei ole riittävästi saatavilla. Tällainen julkisten palveluiden alikäynti on tehotonta ja kallista: MOT:n selvityksen mukaan esimerkiksi HUS:in alueella yksin jatkohoidon viivästymisestä oli syyskuussa 2022 kertynyt 2,2 miljardin euron siirtoviivemaksut, kun vastaava luku oli 500 000 euroa vuonna 2019.  

Terveydenhuollon jonot ja odotusajat ovat pitkiä. Myös ennaltaehkäisevä kansanterveystyö kärsii, mikä voi lisätä hoivan ja hoidon tarvetta tulevaisuudessa. Yliopistosairaaloissa huipputeknologialla varustetuttuja leikkaussaleja, kirurgista osaamista, tehohoitopaikkoja, simulaatio- ja koulutustiloja, ja diagnostista teknologiaa ja infrastruktuuria alihyödynnetään päivittäin, koska hoitoenkilökuntaa ei ole. Tämän seurauksena vakavienkin sairauksien diagnostiikka ja hoidot viivästyvät, mistä voi aiheutua jopa kuolemia. Työterveyshuolto sekä yksityisten terveysvakuutusten korvaama hoito – jotka usein ostetaan suurilta kansainvälisesti omistettuilta terveysyrityksiltä – toimivat osalle kansasta ohituskaistana sekä diagnooseihin ja hoitoon.

Hoivatutkimus on myös osoittanut, että kun peruspalvelut eivät toimi, ihmisten vastuu omaistensa hoivan ja avun tarpeista kasvaa. Tämä puolestaan kasvattaa informaalin eli palkattoman hoivan taakkaa kotitalouksissa, mikä puolestaan vaikuttaa työuriin sekä hoivasta vastuussa olevien perheenjäsenten jaksamiseen ja terveydentilaan.

Soten ja hoivan poliittisen talouden ymmärrys antaa työkaluja poliittiseen päätöksentekoon

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja hoivan poliittisen talouden näkökulmasta tarkasteltuna Suomessa ollaan tällä hetkellä valitsemassa sellainen poliittinen ja taloudellinen tulevaisuus, jossa hoitoon ja hoivaan ei olla valmiita sijoittamaan riittävästi resursseja – ja ne resurssit, mitä sijoitetaan, saatetaan ohjata kansallisilla rahoitusmarkkinoilla keinottelevien hoiva- ja terveysyritysten käsiin.

Tällainen tulevaisuus ei ole väistämätön. Tulevaisuuden suunta päätetään sosiaali- ja terveydenhuoltoa koskevissa poliittisissa päätöksissä. Jotta voitaisiin tehdä parempia päätöksiä, ja jotta kansalaiset tietäisivät, mistä äänestetään, kun äänestetään sosiaali- ja terveyspalveluita koskevista asioista, tätä kenttää koskevasta poliittisesta taloudesta on syytä keskustella nykyistä laajemmin. Sen tulisi olla kansalaistaito.

Hyvinvointivaltiossa jokaisessa sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja hoivaa koskevassa päätöksessä on kyse valtavista asioista, joilla on paitsi kansantaloudellista merkitystä, myös globaaleja vaikutuksia.

Hoivan ja sosiaali- ja terveydenhuollon poliittisen talouden syvempi ymmärrys politiikan ydinkysymyksenä helpottaisi vastuullisemman ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamista.

 

***

 

Kuvat järjestyksessä: bannerikuva Nasa/Unsplash, muut kuvat järjestyksessä Pixabay/Pexels, Vladimir Fedotov/Unsplash, Artur Tumasjan/Unsplash, Christian Bowen/Unsplash ja Luis Melendez/Unsplash.