Äitien somekokemusten ydin on ristiriitaisuuden tunne

Sosiaalisen median tunnekokemuksien monimerkityksellisyys yhdessä äitiyden kulttuuristen normien kanssa sitouttavat äitejä verkon vanhemmuuskulttuureihin.

Kun minulta eräänä mökkiviikonloppuna kysyttiin väitöskirjani aihetta, kerroin ensin tutkivani sosiaalisen median vanhemmuuskulttuurien vetovoimaa. Sitten vertasin äitien somekokemuksia seksiin. En viitannut tällä online-deittailuun, pornoon, OnlyFansiin, tai Instagramin bikinivartaloihin. En puhunut seksuaalisesta suuntautumisesta tai vanhemmuuden vaikutuksesta parisuhteeseen, vaikka näistä asioista toki äitiysblogeissa, perheellisten vaikuttajien Instagram-tileillä ja Vauva.fi:ssa tiuhaan keskustellaankin.  

Vertauksellani halusin pikemminkin herättää keskustelukumppanini pohtimaan sitä, miten halu voi kohdistua vastenmieliseksi miellettyyn kohteeseen, miten yllättävät asiat voivat kiihottaa ja miten tämä ristiriita kasvattaa kokemuksen intensiteettiä. Puhuin ystävilleni someen liittyvien tunteiden moninaisuudesta: ilosta, tyydytyksestä ja samaistumisesta, mutta myös pitkästymisestä, ahdistuksesta, raivosta, vihan herättämästä nautinnosta ja vahvoja reaktioita seuraavasta häpeän tunteesta. Puhuin kaikesta tästä, koska väitän, että edellä kuvattujen kokemuksien kaltainen tunteiden moninaisuus ja ristiriitaisuus ovat väitöstutkimukseni äitien somekokemuksien ytimessä.  

Verkkovälitteinen viestintä on osa arjen infrastruktuuria 

Kulttuurihistorioitsija Suvi-Sadetta Kaarakaisen mukaan internet on helpottanut äitien arkea ja vahvistanut osallisuutta, mutta samalla he ovat joutuneet yhä laajemman arvioinnin kohteiksi. Tämä liittyy erityisesti 2000-luvulla jalansijaa saaneeseen intensiiviseen vanhemmuuskulttuuriin, joka on asiantuntijatietovetoista, lapsikeskeistä, emotionaalisesti vaativaa ja taloudellisesti kallista. Intensiivisen äitiyden myötä vanhemmuudesta on tullut elämäntapaprojekti. Kun varhaislapsuuden merkitystä korostetaan ja etenkin äitiyden nähdään vaikuttavan suoraan lapsen tulevaisuuteen, pienistäkin valinnoista tulee moraalisesti latautuneita. 

Huolipuhe ja ongelmalähtöisyys ovat läsnä erityisesti silloin, kun puhutaan äitien mediateknologiasuhteista ja niiden vaikutuksesta äidin ja lapsen välisiin suhteisiin. Huoli nivoutuu osaksi laajempaa keskustelua sosiaalisen median vaikutuksista, joka on usein polarisoitunutta ja moraalipaniikkien sävyttämää. Iltapäivälehtien klikkiotsikoissa täydellisen selfien metsästäjä putoaa jyrkänteeltä ja vanhempia varoitellaan nuorten uhkarohkeista TikTok-haasteista.  Sosiaalinen media esitetään kiihkeydessään koukuttavana ja sen käytöstä puhutaan addiktiona. 

Huolipuhe ja ongelmalähtöisyys ovat läsnä erityisesti silloin, kun puhutaan äitien mediateknologiasuhteista ja niiden vaikutuksesta äidin ja lapsen välisiin suhteisiin.

Viimeistään koronapandemian myötä on kuitenkin käynyt selväksi, että media- ja informaatioteknologia sosiaalisen median sovelluksineen on erottamaton osa arkeamme. Ihmiset jakavat sosiaalisessa mediassa sisältöä elämästään ja solmivat merkityksellisiä, intiimejäkin suhteita. Jonkinlainen somessa läsnäolo liittyy nykyään monen ammatin vaatimuksiin, ja sosiaalisen median vaikuttajille se on työtä itsessään. Kokonaisvaltainen somesta kieltäytyminen on toki vaihtoehto, mutta se tekee monesta arkeemme liittyvistä toiminnoista, kuten työverkostojen ylläpitämisestä, tapaamisten sopimisesta ja erilaisiin tapahtumiin osallistumisesta työläämpää. On varsin kuvaavaa, että somelakot julkistetaan ja niiden tuloksista kerrotaan missäpä muualla kuin sosiaalisessa mediassa.    

Somen vanhemmuussisällöt raivostuttavat, ilahduttavat ja pitkästyttävät 

Tarkastelen sosiaalisen median vanhemmuuskulttuureja toimintana, joka syntyy vuorovaikutuksessa näiden yhteiskunnallisten rakenteiden kanssa, mutta myös vaikuttaa niiden muotoutumiseen. Puhuessani affekteista, arkisemmin määriteltynä tunteista, en tarkoita vain yksittäisten ihmisten psykologisia tiloja vaan kokonaisvaltaisia tunnekokemuksia, ruumiin aistimuksia ja nimettyjä tuntemuksia, jotka syntyvät ja elävät kohtaamisissamme maailman kanssa. Toisin sanoen yksilö kokee tunteet, mutta ne ovat myös sosiaalisesti ja kulttuurisesti rakennettuja. Kulttuurintutkija Sara Ahmedia lainatakseni ”en siis kysy, mitä tunteet ovat, vaan mitä tunteet tekevät”.   

Sosiaalisen median keskusteluissa tunteilla on keskeinen sija. Kuten mediatutkija Susanna Paasonen esittää, tunne ajaa verkkokeskusteluja ja kiinnittää käyttäjiä tiettyihin alustoihin, keskusteluketjuihin ja ryhmiin. Tutkimuksessani analysoin sosiaalisen median affektiivista voimaa haastattelujen, havaintopäiväkirjojen, blogitekstien, keskustelupalstakommenttien sekä Instagram-kuvien kautta. Kiinnitän huomiota myös somealustojen erityispiirteisiin, rajoituksiin ja niiden tarjoamiin käyttömahdollisuuksiin. Väitöskirjani sisältää erilaisia tapausesimerkkejä sosiaalisen median vetovoimasta. Yhdessä niistä pyysin eri ikäisiä äitejä kertomaan kohtaamisistaan somen vanhemmuussisältöjen kanssa, ensin päiväkirjojen muodossa ja myöhemmin haastatteluissa. 

Eräs tutkimukseni äideistä kuvaa havaintopäiväkirjassaan vertaiskeskustelujen aiheuttamia ristiriitoja seuraavasti: 

”Ärsyttää, ärsytys menee ohi, palaa myöhemmin mieleen. Ärsyttää sekin, että ärsyynnyn muiden ihmisten valinnoista. Ehkä siinä on just se ristiriita, et kun mä en tavallaan haluais ottaa kantaa, mut sit mä niin kauheesti kuitenkin haluaisin.” 

Ambivalenssi johtaa tilanteeseen, jossa kyseinen äiti välttelee ilmeisiä konflikteja, mutta osoittaa mielipiteensä käyttämällä Facebookin ja Instagramin reaktionappuloita tavalla, jota hän kuvailee ”ihanan passiivisaggressiiviseksi”. Esimerkki havainnollistaa miten affektien risteytymässä tunteen kohdetta sekä vedetään lähelle että sysätään kauemmaksi.  

Tunteet luovat yhteyksiä yksilöiden ja ryhmien välille, mutta myös määrittelevät, kuka ei kuulu joukkoon. Sateenkaarivanhempi, joka kuvaa itseään ”ei-synnyttäneeksi äidiksi” painottaa Facebookin vauvaryhmän keskustelujen aiheuttamaa vahvaa erilaisuuden kokemusta, joka herättää hämmennyksen, turhautumisen ja huvittuneisuuden tunteita. Erityislapsen äiti taas kokee pettäneensä omat odotuksensa äitinä. Hän kokee sosiaalisen median puheen ”heittävän bensaa liekkeihin" ja tunteet nousevat pintaan esimerkiksi äitienpäivänä ja lukukauden päättyessä, kun muut vanhemmat postailevat äitiyden ihanuudesta ja lastensa saavutuksista. Havaintopäiväkirjassaan hän kirjoittaa ”pakkotykkäillevänsä” läheisten ystävien päivityksistä ja kuvista, kunnes: 

”Jossain vaiheessa itsesääli ja viha alkoi nostaa päätään. Onko teilläkin oikeasti aina kaikki noin saatanan hyvin?” 

Haastattelussa tutkittava kuvailee myös someen liittyvien tunnekokemuksiensa aistimellisuutta rinnassa tuntuvana paineena ja päässä kiristävänä kuumana tunteena, jonka hän liittää aikaisempiin stressikokemuksiinsa.  Hän on esimerkki merkityksiä analysoivasta somekäyttäjästä, joka on samalla ruumiinsa historian merkitsemä ja ruumiillisesti kokeva. Ilmeisen negatiivisista tunteista huolimatta samainen äiti jatkaa somenkäyttöään, koska se tuottaa myös iloa. Hän kertoo jakamansa lapsikuvan keräämien tykkäyksien tuomasta tyydytyksestä ja mainitsee Facebookin muistotoiminnon herättämät riemun, liikutuksen ja haikeuden tunteet.  

Yksi haastateltavista katuu Facebook-historiansa poistamista, jonka hän teki riitaisan avioeron pyörteissä, koska ei enää muista minkälaisia päivityksiä on lapsistaan tehnyt heidän ollessaan pieniä. Kokemus havainnollistaa kuinka keskeiseksi muistamisen, tai unohtamisen paikaksi sosiaalinen media on muodostunut. Äitien kertomuksissa piirtyy kuva verkkovälitteisen arjen monimerkityksellisistä kokemuksista, joita makrotasoon keskittyvät näkökulmat digitaalisesta kulttuurista eivät tavoita.  

Haastattelussa tutkittava kuvailee myös someen liittyvien tunnekokemuksiensa aistimellisuutta rinnassa tuntuvana paineena ja päässä kiristävänä kuumana tunteena, jonka hän liittää aikaisempiin stressikokemuksiinsa. 

Some ahdistaa, mutta ahdistus toimii myös näkyvyyden välineenä 

Toinen teema, jota käsittelin tutkimuksessani, oli sosiaalisen median vaikuttajien emotionaalinen työ. Verkostoituneessa vanhemmuuskulttuurissa äitiyden normit kietoutuvat sosiaalisen median tunnetalouteen, joka suosii reaktioita ja jakoja keräävää tunnepitoista sisältöä. Perheelliset somevaikuttajat ponnistelevat ristiriitaisten vaatimusten keskellä ja äitiyttä säätelevät tunnesäännöt lisäävät sometyön paineita.  

Tunnesäännöillä tarkoitetaan jaettuja normeja siitä, miten erilaisissa tilanteissa tulisi tuntea. Haastattelemilleni vaikuttajille perhe on osa henkilöbrändiä. Somevaikuttajien työtä leimaa yksityisyyden ja julkisuuden rajan hämärtyminen, ja monet vaikuttajat kokevat äitiytensä arvioinnin ja siihen liittyvät odotukset ahdistavina. Normatiivista äitiyttä säätelevät tunnesäännöt tulevat näkyviin, kun tutkittavat keskustelevat seuraajiensa asenteista heidän elämäntapaansa ja valintojaan kohtaan.  

Somevaikuttajien työtä leimaa yksityisyyden ja julkisuuden rajan hämärtyminen, ja monet vaikuttajat kokevat äitiytensä arvioinnin ja siihen liittyvät odotukset ahdistavina.

Suosittu somevaikuttaja kertoo, kuinka ero hänen lapsensa isästä aiheutti negatiivisen kommenttivyöryn, jossa häntä syytettiin muun muassa perheonnen valheellisesta esittämisestä. Kommentointi jatkui uusperheytymisen jälkeen. Vaikuttajan mukaan seuraajat kyseenalaistivat hänen puheensa vanhemmuuden haasteista ja ruuhkavuosista, koska hänellä on vain yksi lapsi, joka on isällään puolet ajasta, ja paljon omaa aikaa uuden miehensä kanssa. Esimerkki alleviivaa kulttuuriimme juurtunutta kuvaa hyvästä äidistä vahvana selviytyjänä ja vanhemmuudesta, jonka ikään kuin kuuluu olla rankkaa: 

”Et jos me oltais täällä koko ajan puuro tukassa ja vaipanvaihdossa niin ehkä se olis sitten sosiaalisesti hyväksyttävämpää.” 

Somevaikuttajat päätyvätkin helposti jakamaan tunteita, joita kokevat seuraajiensa heiltä odottavan. Tämä ei kuitenkaan välttämättä tarkoita idealisoitua äitiyttä. Yksinomaan positiivisia tunteita ilmaisevia vaikuttajia nimittäin pidetään helposti epäaitoina. Kertomalla esimerkiksi syyllisyydestä ja ahdistuksesta viestitään aitoutta ja autenttisuutta, joihin seuraajat voivat samaistua.  Somevaikuttajat myyvät vuorovaikutusta, ja negatiivisten tunteiden jakaminen tuottaa myös taloudellista hyötyä. Tällä en tarkoita, etteivätkö tunteet olisi todellisia. Kyse on siitä, että niistä kertominen on myös tietoinen taktiikka, jota hyödynnetään sometyössä.   

Sama pätee idealisoidun äitiyden haastamiseen. Sosiaalinen media mahdollistaa vertaistuen ja pinttyneiden normien vastustamisen. Performatiivinen haavoittuvuus herättää kuitenkin pohtimaan rakenteellista eriarvoisuutta ja sitä, kenen kokemusta voidaan pitää yhteisenä. On tärkeää muistaa, että normien haastaminen on aina helpompaa etuoikeutetuille ryhmille. Kun sosiaalisessa mediassa haastetaan perinteisiä käsityksiä äitiydestä, se tehdään useimmiten keskiluokkaisista lähtökohdista, joissa esimerkiksi itseään ironisesti “huonoiksi” nimittävät äidit säilyvät oikeasti "hyvinä” verrattuina esimerkiksi äiteihin, joilla päihdeongelmia tai jotka ovat lastensuojelun asiakkaina. On selvää, että erilaisissa marginalisoiduissa positioissa olevat äidit ovat aivan erityisellä tavalla tarkkailun kohteena.   

On tärkeää muistaa, että normien haastaminen on aina helpompaa etuoikeutetuille ryhmille.

Monin tavoin etuoikeutetussa asemassa olevat vaikuttajat tekevät kuitenkin työtään ristiriitaisten vaatimusten paineessa. Heiltä vaaditaan samaan aikaan haavoittuvuutta ja tietynlaista virheettömyyttä. Mahdollisia erehdyksiä valvotaan tarkasti, ja vaikka kipeiden tunteiden jakamista vaikuttajilta odotetaankin, heidän on silti kyettävä tuottamaan kiinnostavaa sisältöä, joka ei ole niin sanotusti liikaa. Erään haastattelemani vaikuttajan sanoin: 

”Ihmiset vihaa uhriutumista.” 

Somen vanhemmuuskulttuurit heijastavat laajempaa kulttuurista muutosta 

Äitien sosiaalisen median käyttö on perinteisesti liitetty vertaistukeen. Populäärikulttuurissakin aktiivisesti kierrätetty vastanarratiivi taas kertoo nettiäideistä, jotka virtuaalihiekkalaatikoiden reunoilla kiistelevät siitä, onko pulloruokinta hyväksyttävää vai ei. Eletyt kokemukset ovat kuitenkin monitahoisempia. Somea edeltävää sosiaalisuutta nostalgisoivien vastakkainasettelujen sijaan tutkimukseni avaa ikkunan tietyn aikakauden kokemukselliseen ulottuvuuteen. Se on täynnä jännitteitä, ristiriitaisia odotuksia ja paradoksaalisia piirteitä. Se on olemukseltaan ambivalentti, toiveiden, tekojen ja tulkintojen verkosto, joka elää ja uudistuu. 

Somen vanhemmuuskulttuureja on syytä tarkastella osana tätä monimerkityksellistä maisemaa. Väitän, että sosiaalisen median keskustelujen kokonaisvaltainen intensiteetti sekä tunnekokemuksien monimerkityksellisyys ja ristiriitaisuus sitouttavat äitejä sosiaalisen median vanhemmuuskulttuureihin. Näiden tunneintensiteettien ja eri alustojen affektiivisen vetovoiman kautta voi paremmin ymmärtää nyky-yhteiskunnan muuttuvien normien, käytäntöjen ja eri instituutioiden ristipaineessa elävien äitien kokemuksia. Tutkimukseni osoittaa, että digitaalisen vanhemmuuskulttuurin monikerroksiset kokemukset, rytmit ja intensiteetit kertovat muustakin kuin äitiydestä: ne heijastavat tapoja, joilla sosiaalisen median kohtaamiset muovaavat tunnekokemuksiamme, muokkaavat tapojamme kommunikoida ja vaikuttavat siihen, miten koemme maailman. 

Kirjoitus perustuu Turun yliopistossa marraskuussa 2021 tarkastettuun mediatutkimuksen väitöskirjaan sekä väitöstilaisuudessa pidettyyn lektioon. 

***

Kuvat: bannerikuva Unsplash, muut kuvat Pexels.