Prekaarit korkeakoulutetut odottavat työttömyysturvajärjestelmältä johdonmukaisuutta ja avoimuutta

Luovien alojen itsensätyöllistäjät suhtautuvat varautuneesti työttömyysturvajärjestelmään, joka näyttäytyy työnhakijalle kasvottomana ja epätyypillistä työtä tekevän kannalta jopa vahingollisena. Tiedonhankinnassa useimmat luottavat omiin verkostoihinsa enemmän kuin viranomaiseen tai liittoihin, kirjoittaa Katri Talaskivi.

 

Itsensätyöllistäjien määrä on ollut kasvussa koko 2000-luvun ajan. Kaikille itsensätyöllistäjille yrittäjyys, freelancerina tai apurahojen avulla työskentely ei ole kuitenkaan ollut ensisijainen toive: osalle se on palkkatyösuhteiden puutteen aiheuttama pakko. Vaikka kouluttautuminen tuottaa tilastojen mukaan vielä 2020-luvullakin turvaa työelämän epävarmuuksia kohtaan, yhä useamman korkeasti koulutetunkin työuralla näkyvät prekaarille työlle tyypilliset piirteet.

Erityisen tyypillistä epävarma ja katkonainen työtilanne on taidealoilla. Esimerkiksi kirjailijoille tai kuvataiteilijoille palkkatyösuhteita ei yksinkertaisesti juuri ole. Niilläkin taiteenaloilla, joilla valtionosuusjärjestelmä mahdollistaa osalle palkkatyösuhteita laitosteattereissa, julkisrahoitteisissa orkestereissa ja niin edelleen, sirpalemainen toimeentulo keikkatyön, osa- ja määräaikaisten työsuhteiden, apurahojen ja palkintojen turvin on yleistä.

Prekaarilla työllä tarkoitetaan juuri tämän kaltaista työmarkkina-asemaa. Työnsosiologi Guy Standingin mukaan siihen liittyvät muun muassa krooninen työn epävarmuus, tulojen nopea vaihtelu sekä vaikeudet sosiaaliturvan saatavuudessa. Työnsosiologi Arne Kalleberg on kiinnittänyt puolestaan huomiota työhön liittyvien sopimusten muutoksiin, jotka tuottavat prekaarille työlle ominaista epätasa-arvoa ja epävarmuutta.

Taide- ja kulttuurialojen itsensätyöllistäjien haasteellinen asema kokopäivätyön, työttömyyden ja yrittäjyyden kolmijaolle perustuvassa sosiaaliturvajärjestelmässä on Suomessakin tunnistettu 1990-luvulta alkaen. Selvityksiä ovat tuottaneet niin tutkijat, ammattijärjestöt kuin ministeriötkin, ja viime vuosina sekä taide- ja kulttuurialojen ammattiliitot että media-alalla esimerkiksi Journalistiliitto ovat korottaneet ääntään freelancereiden puolesta. Viime vuosien sosiaaliturvaleikkaukset, kuten työttömyysturvan suojaosan poisto, ovat kuitenkin pääosin heikentäneet itsensätyöllistäjien asemaa alasta riippumatta.

Tämä teksti pohjautuu 137 kyselyvastauksen ja neljän teemahaastattelun laajuiseen tutkimusaineistoon, joka kerättiin talvella 2024–2025. Aineistomme kertoo itsensätyöllistäjien kohtaamisista työvoimaviranomaisten kanssa. Vastaajat työskentelivät taiteen, kulttuurin ja viestinnän itsensätyöllistäjinä sekä yhteiskunta- ja humanististen tieteiden apurahatutkijoina. Vastaajista 91 prosentilla oli korkeakoulututkinto. Lähes yhtä monella oli ollut urallaan samaan aikaan useampi kuin yksi tulonlähde.

Työttömyysturva usein osa itsensätyöllistäjän toimeentuloa

Viime aikoina media on nostanut esiin tapauksia, joissa taide- tai kulttuurialan ammattilainen on määräaikaisesti menettänyt oikeutensa työttömyysetuuteen, kun suoraan työnhakuun liittyvä aktiivisuus on tulkittu omassa työssä työllistymiseksi. Julkisuutta ovat saaneet myös tapaukset, joissa vuosia sitten tehty työttömyysetuuspäätös on jälkikäteen todettu virheelliseksi. Taide- ja kulttuurialojen korkeakoulutetuille ammattilaisille, kuten pätkärahoituksen turvin työskenteleville tutkijoillekin, on yhteistä se, että tuloja paikataan ajoittain työttömyysetuudella.

Vuoden 2024 Taiteen ja kulttuurin barometrin vastaajista useampi kuin joka neljäs oli saanut edellisen vuoden aikana jotakin työttömyysetuutta. Journalistiliiton vuoden 2024 freelancereiden tulotutkimuksen vastaajista lähes joka neljäs oli saanut työttömyysturvaa vuonna 2024. Lisäksi joka viides olisi tarvinnut työttömyysturvaa mutta oli jäänyt sitä vaille.

Tutkimusaineistossamme yleisimpiä syitä työttömyysturvan epäämiseen oli kaksi. Työttömyysturvan hakija oli voitu tulkita kokoaikaiseksi yrittäjäksi, oli hänellä y-tunnusta tai ei. Toisaalta omassa työssä työskentely oli saatettu tulkita niin aikaa vieväksi, että hakija ei olisi valmis ottamaan vastaan kokoaikatyötä.

Suomen taiteilijaseuran jäsenistä 44 prosenttia ilmoitti viime vuonna järjestön toteuttamassa kyselyssä, ettei ollut hakenut heille kuuluvaa etuutta. Yleisin syy oli ollut pelko viranomaisen mielivallasta.

 

Lainsäädännössä kyllä määritellään, kuinka paljon työtä voi tehdä menettämättä oikeuttaan työttömyysturvaan, mutta siinä, mikä määritellään omassa työssä työllistymiseksi, työvoimaviranomaisella on yhä tulkinnanvaraa.

Tämä nousi esiin myös aineistostamme. Onko omassa työssä työllistymistä se, että käytettävissä on yhä työhuone? Onko yrittäjyyttä se, että freelancerilla on nettisivut, blogi tai sometilejä, joiden kautta hän toivoo asiakkaiden löytävän hänet? Palkaton työ voi kuitenkin olla välttämätöntä, jotta työttömyysjakson jälkeen työllä on taas ostajia. Aineistossamme epävarmuus tulkinnoista kytkeytyi koettuun epäluottamukseen viranomaista kohtaan.

Kasvoton ja epäselvä järjestelmä

Selvittääksemme sitä, millaista tietoa vastaajat pitävät itsensätyöllistäjänä työskentelyn kannalta tärkeänä, esitimme heille pyynnön kertoa ”tärkeimmät vinkit, jotka haluaisit antaa ensi kertaa apurahatyöskentelyn aloittavalle tai yksinyrittäjäksi ryhtyvälle”.

Yleisimmin vastaajat neuvoisivat itsensätyöllistäjäksi aikovaa unohtamaan sellaiset suunnitelmat kokonaan, koska työttömyysetuusjärjestelmä on epätyypillisissä asemissa työskenteleville vahingollinen. Näitä vastauksia perusteltiin muun muassa sillä, että erilaisia työnteon muotoja yhdistelevä työ tuottaa usein työvoimaviranomaiselle tarpeen pyytää lisäselvityksiä.

Koska toimeentulo näillä aloilla on usein niukkaa, selvitykset voivat hidastaa etuuspäätösten tekoa ja hankaloittaa siten hakijan arkea merkittävästi. Selvitysten koettiin myös vievän aikaa työnhaulta ja työskentelyltä. Vastauksissa nousi esiin järjestelmän kasvottomuus: koska epäluottamukselle ei ole selvää kohdetta, se kohdistetaan koko järjestelmään.

Osassa vastauksista taas korostuivat yhtäältä epäluottamus viranomaista kohtaan ja toisaalta vastaajan kokemus siitä, ettei häneen luoteta. Niissä korostui yksilöiden välinen epäluottamus sen sijaan, että toisena osapuolena olisi nähty koko järjestelmä. Näissä vastauksissa kehotettiin itsensätyöllistäjäksi aikovaa vaatimaan virkailijalta perusteluja, vaikenemaan kaikesta mistä mahdollista ja tarvittaessa kertomaan jopa valkoinen valhe.

Vastauksissa korostui tarve pitää virkailija tyytyväisenä korostamalla passiivisuutta työttömyysjakson aikana sekä tarve opastaa virkailijaa oman alan työn erityispiirteistä, koska ne eivät olleet tälle tuttuja. Näin työnhakijan asemaa kuvaa kirjailija:

Istu kiltisti työttömänä ja hae kokopäivätöitä. Jos välttämättä haluat aloittaa [itsensätyöllistäjänä], nauhoita kaikki keskustelut työvoimaviranomaisten kanssa, kysy ja varmista kaikki asiat etukäteen ennen kuin otat vastaan mitään työtä. Älä missään tapauksessa mene työ tai työpaikka edellä, vaan tee ainoastaan se, minkä työvoimaviranomaiset sallivat sinun tehdä, ja ota se aina kirjallisena. Ja muista, että he saattavat silti tehdä vääriä päätöksiä ja sinä voit joutua vielä vuosien päästä maksumieheksi.

Järjestelmä on vaikeaselkoinen ja tiedonsaanti hankalaa

Suuri osa aineistossamme kuvatuista kokemuksista liittyy järjestelmän epäselvyyteen tai tiedon puutteeseen sen toiminnasta. Selviytymiseen vastaajat olivat kehittäneet erilaisia strategioita. Kolme neljästä vastanneesta piti vertaisverkostoissa leviävää hiljaista tietoa merkittävänä tukena, kun taas ammattiliitot ja/tai työvoimaviranomaisen mainitsi tärkeänä tietolähteenä vain joka viides vastaaja.

Toisaalta väitteen ”Vertaisverkostoissa jaettu työttömyysturvaan liittyvä tieto on paikkansapitävää” kanssa täysin tai melko samaa mieltä oli vain noin kaksi viidestä vastanneesta. Tätä ristiriitaa kuvaa kyselyyn vastannut kuvataiteilija näin:

En juurikaan keskustele vertaisverkoston kanssa koska tiedon oikeellisuutta on hankala tarkistaa. Siksi pyrin saamaan tiedot ja niihin liittyvät lakipykälät aina niiltä jotka asioita oikeasti hoitaa. Olen niin monta kertaa joutunut vaikeuksiin väärien tietojen takia että minulle on tärkeä saada oikeaa tietoa.

Selviytymisstrategiana korostui varautuminen: sekä konkreettinen, taloudellisia riskejä tasaava ennakointi että aktiivinen tiedonhankinta.

Lisätyö pitää olla, esim. vartijakortti. - monialainen kuvataiteilija 1

Ei kannata jäädä yksin! Oman alan liitot, jäsenjärjestöt ja kokeneemmat kollegat osaa auttaa ja sitä myöten omakin tieto lisääntyy. Ne jotka auttaa toisia pääsee pitkälle. – monialainen kuvataiteilija 2

Muutamassa vastauksessa, kuten alla, kehotettiin yksinkertaisesti hyväksymään epävarmuus, säilyttämään työn ilo, nauttimaan työtilanteen mahdollistamasta vapaudesta sekä keskittymään työn tuottamaan sisällölliseen tyydytykseen.

Apurahan saaminen tarkoittaa, että saat mahdollisuuden tehdä asiaa, joka kiinnostaa sinua. Se tarkoittaa, että joku toinenkin uskoo sinuun ja pitää ideaasi kiinnostavana. Arvosta sitä luottamusta ja työskentele ilolla ja intohimolla asiasi kanssa. – ohjaaja

Olisiko resurssit syytä kohdentaa toisin?

Tutkimukseemme osallistuneiden korkeasti koulutettujen itsensätyöllistäjien kokemukset vahvistavat julkiseen keskusteluun pohjautuvaa ennakko-oletusta: heidän on tällä hetkellä vaiettava viranomaisen edessä myös sellaisesta aktiivisuudesta, joka kuuluu olennaisena osana taidealojen työnhakuun. Muuten on todennäköistä, että selvityspyyntö viivyttää etuuden myöntämistä tai työttömyysturva jopa evätään kokonaan.

Järjestelmän kasvottomuuden edessä vastaajat turvautuvat mieluummin vertaisverkostoihin kuin viranomaiseen tai liittoihin saadakseen tietoa työttömyysetuusjärjestelmästä. Siksi paikkansapitävän tiedon siitä, millainen aktiivisuus tulkitaan omassa työssä työllistymiseksi, olisi oltava nykyistä avoimemmin saatavilla. Lisäksi sen tulisi olla niin yksiselitteistä, että epäilykset viranomaispäätösten epäjohdonmukaisuudesta hälvenisivät.

Työllisyyspalveluiden siirryttyä vuoden 2025 alussa kuntien alaisuuteen on useaan otteeseen uutisoitu, etteivät ne kaikilta osin suoriudu lakisääteisistä tehtävistään. Perimmäiset syyt ruuhkaan ovat muualla, mutta itsensätyöllistäjien aseman selkiyttäminen saattaisi vapauttaa sekä viranomaiselta että työntekijöiltä resursseja työllistymisen tukemiseen.

 

Lähteitä:

Cronberg, Tarja. 2010. Luova kasvu ja taiteilijan toimeentulo: Selvittäjä Tarja Cronbergin raportti. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2010:6. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/server/api/core/bitstreams/769624d5-9e82-47cd-8f26-db4ca02d0db4/content. Haettu 9.1.2026.

Grubenmann, S., & Meckel, M. (2017). “Journalists’ Professional Identity: A resource to cope with change in the industry?” Journalism Studies, 18(6), 732–748. https://doi.org/10.1080/1461670X.2015.1087812

Kalleberg, A. (2018) Precarious Work: Causes, Characteristics, and Consequences. (Research in the Sociology of Work Volume 31). Bingley UK: Emerald.

Kemppainen, J. K. (2026) ”Näyttelijä etsii työtä”. Helsingin Sanomien Kuukausiliite 8.2.2026.

Kulttuurin aika on nyt ja aina: Kulttuurialan tulevaisuustyöryhmän ehdotukset seuraavalle hallituskaudelle. 2022. Opetus- ja kulttuuriministeriön julkaisuja. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/11111/3434. Haettu 9.1.2026.

Kulttuuripoliittinen selonteko. 2024. Valtioneuvoston julkaisuja 2024:55. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-383-569-6 . Haettu 9.1.2026.

Standing, Guy. 2011. The Precariat: The New Dangerous Class. Bloomsbury Academic.

Tuomivaara, J. (2026) ”Työtön arkkitehti joutuu maksamaan 27 000 e tuet takaisin, koska TE-​virkailija teki virheen”. Etelä-Suomen Sanomat 15.1.2026.

 

Kuvat: @lcn_moone, @melpoole, @magellol, @jjying / Unsplash