Hyvä paha lanta: miksi kiertotaloudella ei noin vain ratkaista aineellisen ylijäämän tuottamia ongelmia?

Suomessa raivataan paikoin uusia peltoja, jotta niille voitaisiin levittää eläintuotannossa syntyvää lantaa. Lantaongelmaan on esitetty ratkaisuksi muun muassa kiertotaloutta. Matala-arvoisten tuotannon sivuvirtojen on kuitenkin vaikea muuntua arvokkaaksi resurssiksi, ellei myös maailma niiden ympärillä muutu.

Kansainvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi elokuussa 2019 erityisraportin, jossa käsiteltiin maankäytön merkitystä ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Suomessa raportti herätti hetkeksi vilkkaan julkisen keskustelun, jonka yhteydessä vaadittiin muun muassa lopettamaan turvemaiden raivaaminen pelloksi lannan levitystä varten. Esille nousi keskittyneen eläintuotannon aiheuttama ongelma, joka harvemmin on saanut tilaa otsikoissa: paikallisesti kasautuvat lantaylijäämät.

Eläintiloilla syntyy typpi- ja fosforipitoista lantaa, joka perinteisesti on levitetty lähialueen pelloille ja näin hyödynnetty kasvien viljelyn ravinnelähteenä ja maanparannusaineena. Ravinnevalumien riskin vuoksi lantaa ei kuitenkaan voi rajoituksetta levittää peltoihin, joiden fosforiarvot ovat korkealla.

Niinpä intensiivisen eläintuotannon alueilla on paikoin päädytty raivaamaan uusia peltoja lannan levitystä varten. Potentiaalisesti arvokas, ravinnerikas ja maaperän laatua parantavaa eloperäistä ainesta sisältävä biomassa on näin paikoin muuttunut jätteenomaiseksi haitakkeeksi, joka tuottaa häiriöitä sekä tilojen toiminnan että ympäristön näkökulmasta.

Ilmasto- ja ympäristöministeri Krista Mikkonen nosti IPCC:n raporttia koskevassa keskustelussa yhdeksi lantaongelman ratkaisukeinoksi lannan ohjaamisen biokaasun tuotantoon. Biokaasun tuotannossa lannasta hyödynnetään orgaaninen aines energiaksi, ja ravinteet päätyvät prosessissa syntyvään mädätysjäännökseen, joka voidaan jalostaa maanparannus- ja ravinnetuotteeksi. Mikkosen kommentissa ratkaisua lantaongelmaan haettiin näin kiertotaloudesta, haitakkeeksi muuntuneen lannan energia- ja ravinnearvojen ottamisesta uudenlaiseen resurssikäyttöön.

Kiertotalous lupaa ympäristöongelmiin win win -ratkaisun

Ajatus luonnonvarojen kasvavasta käytöstä johtuvien ympäristöongelmien ratkaisemisesta kiertotalouden avulla on nykyään kovin trendikäs. Sekä Euroopan unioni että Suomen hallitus ovat asettaneet tavoitteekseen kiertotalouden edistämisen, ja Sitra on laatinut Suomelle tiekartan kohti kiertotaloutta ensimmäisenä maana maailmassa.

Kiertotalousajattelun juuret ovat teollisessa ekologiassa ja sen ideaalina toimivat symbioottiset prosessit, joissa tuotannon ja kulutuksen sivuvirrat pystytään hyödyntämään resursseina toisaalla. Näin päästään mahdollisimman suljettujen kiertojen talouteen, jossa aineiden arvoa pystytään uusintamaan, ja sen myötä irrottamaan talouden kasvu luonnonvarojen kulutuksen kasvusta. Tätä tukee myös siirtymä tuotteiden kulutuksesta palveluihin ja jakamiseen nojaavaan talouteen. Kiertotalousajattelun vetovoima nojaa paljolti siihen, että kiertotalous lupaa win win -ratkaisun: talouskasvu voi jatkua samalla, kun ympäristökuormitus pienenee.

Kiertotalouskeskustelussa huomio kiinnittyy suurelta osin materiaalivirtoihin sekä niiden uusiokäytön mahdollistaviin teknologiohin ja liiketoimintamalleihin. Tämä luo mielikuvan siitä, että nykyisen massakulutusyhteiskunnan tuottamat ympäristöongelmat voidaan ratkaista näppärillä teknis-taloudellisilla ratkaisuilla puuttumatta laajemmin yhteiskunnallisiin rakenteisiin.

Kiertotalous lupaa win win -ratkaisun: talouskasvu voi jatkua samalla, kun ympäristökuormitus pienenee.

Kuten Veera Kinnunen aiemmin Ilmiössä muistutti, ainevirtojen muuntaminen kiertotalouden mukaisiksi ei kuitenkaan onnistu pelkästään teknis-taloudellisten ratkaisujen avulla kotien, yritysten ja yhteisöjen arkea muuttamatta. Kinnusen mukaan kiertotalous tuo jätteen uudella tavalla osaksi arkea ja edellyttää yhteiskunnan materiaalisuhteen muuttumista. Kinnusen tavoin väitän, että jätteet ja tällä hetkellä hyödyttömät sivuvirrat eivät muutu arvokkaiksi resursseiksi ilman, että maailma niiden ympärillä muuntuu sellaiseksi, että niiden ominaisuudet voivat tuottaa arvoa.

Perustelen väitettäni nostamalla esiin huomioita siitä, millaisiin ongelmiin yksi Suomen kiertotalousliiketoiminnan arvostetuista pioneeriyrityksistä törmäsi, kun se 2000-luvun alusta alkaen kamppaili löytääkseen ratkaisun Varsinais-Suomeen sikatalouden seurauksena syntyneeseen paikalliseen lantaylijäämään.

Ratkaisua etsittiin suunnasta, jonka ministeri Mikkonen nosti tänä syksynä ehdokkaaksi lantaongelman purkuun: perustamalla biokaasulaitos, jonka avulla oli tarkoitus jalostaa paikallinen lantaylijäämä energiaksi ja ravinnetuotteiksi. Seuraavassa tiivistän lyhyesti sen, mitä opimme kiertotalouteen ja lineaaristen materiaalivirtojen sulkemiseen liittyvistä yhteiskunnallisista jännitteistä tutkiessamme kollegoideni kanssa lantaylijäämän kanssa kamppailevaa pioneeriyritystä.

Joukko sikoja syömässä

Aineellinen ylijäämä syntyy jostain syystä, ja nämä syyt vaikuttavat myös uuden arvonluonnin mahdollisuuksiin

Kiertotalouden ideana on hyödyntää tuotannossa ja kulutuksessa syntyneet sivuvirrat ja jätteet. Ilman aineellista ylijäämää ei siis ole tarvetta tai mahdollisuuksia myöskään kiertotaloudelle. Tähän nähden on hämmästyttävää, kuinka vähän kiertotaloudesta puhuttaessa kiinnitetään huomiota siihen, kuinka aineellinen ylijäämä syntyy. Lannan kohdalla ylijäämän synnyn moniulotteisuus tulee hyvin havainnollisesti esiin.

Karjatalouden sivutuotteena syntynyt lanta ei suinkaan kaikissa olosuhteissa ole ongelmallista ylijäämää, eikä sitä tänä päivänäkään Suomessa määritellä lainsäädännössä jätteeksi. Lanta on historiallisesti ollut Suomen maataloudessa tärkeä kasvinviljelyn tuottavuutta parantava resurssi. Maataloustuotannon tehostuminen on kuitenkin viime vuosisadan lopulla johtanut maatilojen kasvuun ja eläin- ja kasvituotannon eriytymiseen, minkä seurauksena intensiivisen eläintuotannon alueella on lannasta ylitarjontaa.

Kasvintuotannolle tarpeellisen ravinneresurssin muuntuminen tarpeettomaksi ylijäämäksi on siis seurausta sekä maatalouden rakennemuutoksesta että väkilannoitteiden helposta saatavuudesta, edullisesta hinnasta ja helposta käytettävyydestä. Nämä asiat eivät kuitenkaan vielä tee lantaylijäämästä haitaketta. Ongelmaksi ylijäämä muuttuu niillä alueilla, joilla peltojen fosforipitoisuus on niin korkea, että lantaylijäämää ei voi levittää peltoon ravinnehuuhtoumien riskin takia. Maatalous on Suomessa merkittävä vesistöjen ravinnekuormituksen lähde, ja muun muassa tämän vuoksi lannan ravinnekierron edistäminen oli yksi Juha Sipilän hallituksen kärkihankkeista.

Ilman aineellista ylijäämää ei ole tarvetta tai mahdollisuuksia myöskään kiertotaloudelle.

Lannan ylijäämäisyys on näin ollen tietynlaisissa olosuhteissa, monimuotoisten vuorovaikutussuhteiden seurauksena syntynyt ilmiö. Sen takana on maaperän ja vesistöjen ominaispiirteiden, maaperään kertyneen fosforin, maatalouden rakennemuutoksen, maatilojen käytäntöjen ja lannoiteteollisuuden kehittymisen kaltaisia tapahtumakulkuja, jotka määrittävät sitä, tuottavatko lannan ravinneominaisuudet positiivista vai negatiivista arvoa ympäröivälle yhteisölle.

Jos lantaylijäämän synty on näin monimuotoinen prosessi, on varsin ilmeistä, että lannan muuttaminen ylijäämästä resurssiksi tuskin myöskään on mahdollista yksinkertaisilla teknologisilla ratkaisuilla.

Kasvuorientoituneen talouden keskellä on hankala saada elantonsa kiertotalouden avulla

Tutkimamme biokaasulaitoksen takana oli joukko paikallisia sikatilallisia. Heidän päätavoitteenaan oli jalostaa sikatalouden kerryttämä lanta ravinnetuotteeksi, jota on taloudellisesti mielekästä kuljettaa pois lantaylijäämän alueelta pelloille, joissa sen ravinteet tukevat kasvinviljelyä. Biokaasulaitosta tarvittiin, koska raakalannan kuljetus pitkiä matkoja on kallista. Yrittäjien tavoitteena oli biokaasulaitoksen mädätyksen avulla muuntaa lanta helpommin kuljetettavaan muotoon ja mahdollistaa ravinnetuotteen jalostus energiantuotannosta saatavilla tuloilla.

Lähtö biokaasumarkkinoille ei kuitenkaan sujunut ongelmitta. Biokaasun tuotanto nojaa Suomessa pääosin siihen, että biokaasulaitokset saavat tuloina niin kutsuttuja porttimaksuja ottaessaan vastaan jätteiksi luokiteltuja orgaanisia massoja. Koska lanta ei Suomessa ole hallinnollisesti jäte ja se voidaan myös levittää maksutta pellolle, eivät biokaasulaitokset käytännössä pysty perimään siitä vastaanottomaksuja.

Pelkästään lantaa hyödyntävä laitos ei siis ollut biokaasumarkkinoilla kilpailukykyinen, minkä vuoksi laitokseen tarvittiin kannattavuuden vuoksi syötteeksi myös porttimaksullisia biomassavirtoja. Lopputulos kääntyi alkuperäistä tarkoitusta vastaan. Koska ravinteet eivät biokaasulaitoksen prosesseissa katoa, seurauksena oli alueelle kertyvien ravinnepitoisten massojen määrän kasvu ylijäämän purkamisen sijaan.

Yritys teki vuosien ajan sitkeästi töitä kehittääkseen biokaasulaitoksen ravinnepitoisesta mädätysjäännöksestä (fosforipitoinen mädäte ja typpipitoinen rejektivesi) myös ruokakasvien viljelyyn kelpaavan lannoitetuotteen. Se teki uraauurtavaa teknologian kehitystyötä mutta törmäsi lukuisiin esteisiin, jotka rajoittivat lannan ravinnearvon muuttamista taloudelliseksi arvoksi. Osa esteistä liittyi lannan ja mädätysjäännöksen ominaisuuksiin, osa oli hallinnollisia. Yrittäjien mukaan biokaasulaitoksen pyörittäminen olisi ehdottomasti ollut helpompaa ja kannattavampaa ilman lantaa.

Uudenlaista kiertotalouden liiketoimintaa kehittävä yritys näytti siis joutuvan kohtuuttomaan asemaan toimintaympäristössä, jossa kilpailijat sekä lannoitemarkkinoilla että energiantuotannossa nojaavat lineaarisen talouden ansaintalogiikkaan ja massatuotantoon ja jossa myös sääntely- ja politiikkaohjaus tukee totuttua toimintatapaa. Jätteiden ja sivuvirtojen arvonnosto vaatii työtä ja vaivannäköä, mikä näkyy kustannuksissa

Maailmassa, jossa muut toimijat ulkoistavat sivuvirrat jätehuoltoon tai ekologisten prosessien hoidettavaksi, on vaikea ansainta elantonsa matala-arvoisten ylijäämäainesten avulla. Ei ole sattumaa, että useat jätejakeet muuttuvat resurssiksi vasta, kun ne kuljetetaan Euroopan unionin alueelta halvempien työkustannusten maihin.

Millaisia tulevaisuuspolkuja kiertotalouden avulla avataan ja suljetaan?

Kiertotalouteen nojaavien tuotannon ja kulutuksen mallien kehittämisen tärkeänä kimmokkeena globaalisti on ekologisen järjestelmän heikentynyt kyky ottaa vastaan ihmisen toiminnasta syntyviä jätteitä ja sivuvirtoja. Keskittyneen eläintuotannon aiheuttaman ravinnekuormituksen hallinta oli syynä myös esimerkkinä käytetyn biokaasulaitoksen perustamisessa.

Tavoitteena oli taata elinkeinon jatkuvuus tilanteessa, jossa lantaylijäämä oli alkanut koetella peltojen fosforipitoisuuden asettamia paikallisen tuotannon rajoja. Lantaylijäämää tuottavan sikatalouden supistamisen sijaan vesistöjen tilaa koskevaan ympäristöhuoleen haettiin ratkaisua lannan ravinteiden kierrätyksen mahdollistavasta liiketoiminnasta.

Maatalouden sivuvirtana syntyvien biomassojen tehokkaampi hyödyntäminen energian- ja lannoitetuotannossa on eittämättä järkevää ja toivottavaa kehitystä myös ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta. Tällä hetkellä aidosti uusia materiaaleja ja arvonluonnin käytäntöjä luova kiertotalouden toiminta on kuitenkin lineaarisiin materiaalivirtoihin nojaavassa markkinataloudessa vaativaa.

Jotta kiertotalouden avulla voidaan oikeasti vähentää neitseellisten luonnonvarojen käyttöä, tarvitaan uuden tuotannon lisäksi samaan aikaan myös tukea kiertotalouden tuotteiden ja palveluiden markkinoiden synnyttämiseen. Lannan ravinteiden ja biokaasun tuotannon kohdalla tämä tarkoittaisi muun muassa panostusta fossiilisia polttoaineita korvaavan liikennebiokaasun jakeluun ja kilpailukykyyn sekä uusien ravinnetuotteiden ja palveluiden kehitystä. Se mullistaa rakenteita ja toimintoja monella tasolla.

Kiertotalouden liiketoimintaa tutkinut kirjallisuus on myös varoittanut, että materiaalivirtojen vähentämisen sijaan kiertotalous saattaa edellyttää ja oikeuttaa ainevirtojen kasvattamista. On siis oltava tarkkana sen suhteen, millaisia yhteiskunnallisen kehityksen polkuriippuvuuksia kehitteillä olevilla kiertotalousmalleilla tuetaan ja luodaan. Jotta kiertotalouden avulla voidaan edistää siirtymää kohti kestävämpää tulevaisuutta, tarvitaan lisäymmärrystä siitä, millaisessa maailmassa sivuvirrat ja jätteet voivat tuottaa arvoa ilman mittavaa luonnonvarojen käytön volyymin kasvua.

 

***

Kiitokset
Kirjoitus on saanut inspiraationsa Itä-Suomen yliopistossa tehdystä ravinteiden kierrätyksen mahdollisuuksia tutkineesta Suomen akatemian rahoittamasta hankkeesta. Kiitos empiirisestä työstä ja tuloksista kuuluu kollegalleni Niko Humalistolle. Tekstin sisällöstä vastuun kantaa kirjoittaja.

***

Jäte-juttusarja Ilmiössä syksyllä 2019

Tämä teksti on neljäs ja viimeinen Ilmiön jäteaiheisessa juttusarjassa ilmestyneistä jutuista. Sarjassa tutkitaan jätettä yhteiskunnallisena ja sosiaalisena ilmiönä sekä sukelletaan jätesuhteemme syvyyksiin. Millaisia toiveita, odotuksia ja pelkoja jätteeseen liittyy? Mikä ylipäätään tekee jätteestä jätettä, ja onko jätteetön yhteiskunta mahdollinen?

Aiemmin sarjassa ilmestyneet tekstit:
Jätteen yhteiskunnassa unelmoidaan jätteettömyydestä (Olli Pyyhtinen ja Jarno Valkonen)

Kierrätystä voisi kehittää tarjoamalla jätekansalaiselle seuraavaksi porkkanaa (Teemu Loikkanen)

Hävikkiruoka haastaa vallitsevia jätekäsityksiä (Elina Matilainen)

***

Kuvat järjestyksessä: Johnny Goerend, Amber Kipp, Harald Arlander

Kirjoittaja

Maria Åkerman

Maria Åkerman on taustaltaan monitieteinen yhteiskuntatieteilijä. Hän työskentelee johtavana tutkijana Teknologian tutkimuskeskus VTT:llä, missä hän keskittyy luonnonvarojen kestävää käyttöä edistävien sosioteknisten muutosten tutkimukseen. Työskentely tieteen ja teknologian tutkimuksen, politiikantutkimuksen ja taloustieteen rajapinnoilla on pakottanut hänet pohtimaan myös monitieteisen tutkimuksen metodologisia kysymyksiä sekä kehittämään yhteistoiminnallisen tiedon tuotannon käytäntöjä.

Ennen VTT:lle siirtymistään Maria Åkerman on hoitanut Itä-Suomen yliopistossa luonnonvarapolitiikan professuuria sekä työskennellyt tutkijana Tampereen yliopiston Tiedon, tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuskeskuksessa (TasTi) ja ympäristöpolitiikan tutkimusryhmässä.

Lue seuraavaksi

Avainsanat: jäte kiertotalous

– 3.12.2019