Suomella on vielä matkaa mahdollisuuksien tasa-arvoon: korkeakoulutus eriytyy perhetaustan mukaan

Uskomus Suomesta korkeakoulutettuna kansana on juurtunut syvälle. Jo vuosia tätä käsitystä on yritetty oikoa. Useilla aloilla aloituspaikkoja ei riitä kaikille halukkaille ja paljon puhutusta ”mahdollisuuksien tasa-arvosta” huolimatta korkeakoulutus eriytyy perhetaustan mukaan.

Kun 1990-luvulla Suomi oli yksi OECD-maiden korkeakoulutetuimmista maista, on tämänhetkinen sijoituksemme laskenut selvästi alle keskiarvon. Korkeakoulutettujen suomalaisten nuorten ja työikäisten määrän kasvu on hidastunut. Se ei johdu siitä, etteikö Suomessa olisi korkeakoulukelpoisia hakijoita tai korkeakouluun haluavia nuoria. Suomessa korkeakoulutus on hyvin valikoivaa, eli aloituspaikkoja on hakijoihin nähden rajatusti. Niistä OECD-maista, joissa opiskelijat valitaan jo korkeakoulun porteilla eikä vasta opintojen edessä, Suomi on yksi valikoivimpia.

Suuri osa korkeakoulupaikkaa tavoittelevista nuorista pääsee kyllä jossakin vaiheessa johonkin korkeakouluun, mutta hakuprosessi voi kestää vuosia, ja hakukohdetta voi joutua vaihtamaan. Suomessa korkeakoulusta kuitenkin valmistutaan selvästi OECD-maiden keskiarvoa useammin. Pullonkaula on siis opintojen aloittamisessa.

Korkeakouluttautuminen muovaa elämänkulkuamme monella tapaa. Korkeakoulutuksen on todettu olevan yhteydessä parempaan terveyteen, pidempään elinikään ja korkeampiin tuloihin. Se vaikuttaa vaikkapa siihen, keitä elämämme aikana tapaamme. Erityisesti Suomessa, jossa korkeakoulutus on verorahoin järjestetty ja rajattu vain osalle väestöä, on tärkeää kysyä, ketkä tästä edusta hyötyvät.

Vanhempien ja lasten koulutustasot korreloivat keskenään

Moderneissa yhteiskunnissa jaetaan laajasti näkemys, ettei vanhempien yhteiskunnallinen asema saisi määrittää lasten tulevaisuutta. Perhetausta on kuitenkin yhteydessä koulutusvalintoihin tasa-arvoisimmissakin maissa.

Vanhempien ja lasten koulutustaso siis usein korreloi keskenään, myös Suomessa. Yksi selitys tälle korrelaatiolle on erilaisten resurssien epätasainen jakautuminen, olivatpa ne taloudellisia, kulttuurisia, tai vaikkapa perimään liittyviä. Nämä erot lähtökohdissa heijastuvat usein eroiksi oppimistuloksissa.

Erot osaamisessa eivät kuitenkaan yksinään selitä, miksi korkeakoulutettujen lapset jatkavat koulutuspolulla pidempään kuin matalammin koulutettujen lapset. Yksi syistä voi olla jälkipolven pyrkimys uusintaa vanhempiensa luokka-asemaa hankkimalla sellainen koulutus, jolla ei päätyisi ainakaan vanhempiaan matalampaan asemaan. Perheet punnitsevat koulutusvalintoihin liittyviä riskejä ja hyötyjä pyrkiessään samalla välttämään sosiaalisen aseman laskun sukupolvien välillä.

Perhetausta ja korkeakouluvalinta Suomessa

Selvitin tuoreessa väitöstutkimuksessani perhetaustan yhteyttä korkeakouluun valikoitumiseen Suomessa. Lähestyimme aihetta kollegoideni kanssa laajojen suomalaisten rekisteriaineistojen avulla. Suomessa rekisterit väestön koulutuspoluista ovat kattavia ja tietoja on tallessa tutkijoiden käyttöön monipuolisesti.

Suomalainen korkeakoulujärjestelmä koostuu kahdesta rinnakkaisesta koulutusväylästä, ammattikorkeakouluista ja yliopistoista. Tätä kutsutaan duaalimalliksi. Lisäksi korkeakouluhaut ovat Suomessa selektiivisiä eli valikoivia. Väitöstutkimuksessani osoitin, että nämä rakenteelliset koulutusjärjestelmän tekijät ovat merkittävässä roolissa ylläpitämässä koulutusvalintojen perhetaustaeroja.

Yhteiskunnallisesti tutkimus ajoittuu ajankohtaan, jossa korkeakoulun sisäänottoa ja valintatapoja on viime vuosina radikaalisti uudistettu. Nämä tulokset koskevat kuitenkin uudistuksia edeltävää aikaa eivätkä kerro, mitkä valintatavat ovat parempia kuin toiset. Tulokset kuitenkin osoittavat, että aiempi malli ei ollut ainakaan ongelmaton.

Ammattikorkeakouluun vai yliopistoon?

Ensimmäiseksi pureudun korkeakoulutuksen duaalimalliin eli kahden koulutusväylän järjestelmään. Aiemman tutkimuksen mukaan perhetaustalla, kuten vanhempien koulutustasolla, on ollut heikompi yhteys ammattikorkeakoulussa opiskeluun kuin yliopistossa opiskeluun. Onkin voitu ajatella, että ammattikorkeakoulut vähentävät koulutuksen ylisukupolvista eriarvoisuutta.

Myös kansainvälisessä kirjallisuudessa on nostettu esiin, että tällaiset duaalimallit voivat vähentää eriarvoisuutta, sillä ne takaavat niin sanotun "pienemmän riskin vaihtoehdon". Ammattikorkeakoulut voivat näyttäytyä tällaisina vaihtoehtoina, sillä sisäänpääsy niihin on yliopistoihin verrattuna vähemmän valikoivaa, ja opinnoissa on tyypillisesti kiinteämpi työelämäyhteys.

Toisaalta kirjallisuudessa on esitetty, että duaalimallit voivat myös lisätä koulutuksen eriarvoisuutta houkuttelemalla matalammin koulutettujen perheiden lapsia pois koulutuksen ylimmiltä tasoilta, jolloin korkeammat koulutuksen tasot jäävät yhä selkeämmin hyväosaisten perheiden valinnaksi.

Juuri tätä eriytymistä tapahtuu Suomessa, ja se tapahtuu nimenomaan hyvin koulussa pärjäävien kesken.

Ammattikorkeakoulut näyttäytyvät hyvin koulussa pärjäävien, matalammin koulutettujen perheiden korkeakouluväylänä ja yliopistot hyvin koulussa pärjäävien, korkeammin koulutettujen perheiden väylänä.

Lisäksi duaalimalli ylläpitää perhetaustaeroja myös heikosti koulussa pärjäävien kesken. Hyväosaiset perheet pystyvät kompensoimaan negatiivisia elämäntapahtumia ja esimerkiksi lasten heikkoa koulumenestystä useammin kuin matalammasta asemasta tulevat. Matalammin koulutetun perheen lapsi harvemmin jatkaa heikolla koulumenestyksellä korkeakouluun, kun taas korkeakoulutetuilla tällä heikolla menestyksellä ei ole niin väliä. Ammattikorkeakoulut tarjoavat erityisesti korkeakoulutettujen perheiden heikommin pärjääville lapsille väylän korkeakouluopintoihin, kun taas heikosti koulussa pärjäävät matalammin koulutettujen perheiden lapset eivät useimmiten jatka korkeakouluun lainkaan.

Yliopistoon harvoin ensimmäisellä hakukerralla

Kahden korkeakoulun mallin lisäksi tutkimme yliopistojen valikoivuutta. Suomessa yli 60 prosenttia yliopistoon hakevista ei pääse yliopistoon ensimmäisellä hakukerrallaan. Korkeakoulutettujen lapset yrittävät useammin uudestaan, vaikka hakuyritys yliopistoon epäonnistuisi. Tämä osaltaan kasvattaa korkeakoulutettujen perheiden lasten yliedustusta yliopistoissa.

Erilaiset tekijät voivat selittää eroa uudelleenhakemisen todennäköisyydessä. Tutkimuksessamme tarkastelimme hakuyritystä edeltäviä eroja koulumenestyksessä, ja toisaalta epäonnistuneen hakuyrityksen jälkeen tapahtuvaa työmarkkinoille kiinnittymistä, perheellistymistä sekä opintojen aloittamista ammattikorkeakoulussa. Vaikka erot arvosanoissa ja eri elämäntapahtumat huomioitiin, korkeakoulutettujen perheiden lapset hakivat silti todennäköisemmin uudelleen.

Yksi selitys tälle havainnolle on se, että korkeakoulutettujen perheiden lapsilla on enemmän resursseja jatkaa aikaa ja mahdollisesti rahaakin vievää uudelleenhakua. Eri taustoista tulevien välillä voi olla myös eroja siinä, miten yliopistohakua seurannut hylkäys tulkitaan. Yhdelle hylkäys voi olla signaali siitä, että haaveet yliopisto-opinnoista on parempi jättää muille, kun toisella tämä ei käy mielessäkään.

Mitä tästä voidaan päätellä?

Koulutuksen eriytymisestä puhuttaessa voi muodostua kuva, että kaikkien kuuluisi, pitäisi, tai kannattaisi opiskella korkeakoulussa, tai että niiltä ihmisiltä, joilla ei ole korkeakoulututkintoa, puuttuisi jotakin. Tämä ei ole tekstini tarkoitus. Vaikka tutkimusaineistossamme yksikkönä ovatkin yksittäiset henkilöt ja heidän tekemänsä koulutusvalinnat, sosiologisen tutkimuksen kohteena ovat aina systemaattiset erot eri ryhmien, tässä tapauksessa vanhempien koulutustasoryhmien, välillä. Jos ja kun voimme havaita tietyn tekijän, kuten vanhempien koulutustason, olevan selvästi yhteydessä lasten elämässä etenemiseen, on tilanteen arviointi paikallaan.

Edellä kuvatut perhetaustaerot ovat kuin jäävuoren huippu: perhetausta on Suomessa yhteydessä lapsen korkeakoulusiirtymään jopa hyvin koulussa pärjäävillä sekä koulutuksen korkeimmille tasoille tähtäävillä. Suomella on vielä tehtävää suppeankin mahdollisuuksien tasa-arvo-käsityksen mukaan, joka koulutustutkija Torsten Husénin terminologiaa lainatakseni peräänkuuluttaa ’lahjakkuusreservin hyödyntämistä’.

Monellakin mittarilla Suomi on edelleen koulutuksen mallimaa. Tämä ei kuitenkaan saa estää näkemästä epäkohtia, joita koulutusjärjestelmässämme piilee. Valikoiva, duaalimalliin perustuva järjestelmä sulkee ulos koulutuksen korkeimmilta tasoilta sekä hyvin pärjääviä että sinne tavoittelevia nuoria. Samalla tulokset näyttävät, että jos Suomen tavoitteena on kansallisen koulutustason nosto, potentiaalia siihen on.

Kirjallisuus

Heiskala, L. (2024). Opportunity, Choice, and Barriers: A Register-Based

Study on Social Stratification in Higher Education in Finland. Annales Universitatis Turkuensis, Sarja B, Vol. 699, Turun yliopisto.

Heiskala, L., Erola, J. & Kilpi-Jakonen, E. (2021). Compensatory and multiplicative advantages: Social origin, school performance, and stratified higher education enrolment in Finland, European Sociological Review, 37(2), 171–185.

Heiskala, L., Kilpi-Jakonen, E., Sirniö, O. & Erola, J. (2023). Persistent university intentions: Social origin differences in stopping applying to university after educational rejection(s), Research in Social Stratification and Mobility, 85, 100801.

Husén, T. (1972). Social Background and Educational Career: Research Perspectives on Equality of Educational Opportunity. OECD.

Kuvat: Saarni Säilynoja / Vapriikin kuva-arkisto, Volker von Bonin / Helsingin kaupunginmuseo, Aaron Lefler / Unsplash, Yehia Eweis / Helsingin kaupunginmuseo, Priscilla Du Preez / Unsplash

***

Tämä kirjoitus on osa koulutuksen eriytyminen -teemaviikkoa. Lue muut teemaviikon jutut täältä!