Nykyisellään kouludemokratia rakentuu vahvasti oppilaskunnan hallituksen ympärille. Onnistunut kouludemokratia vaatii kuitenkin moninaisia toteutumismuotoja, kirjoittavat Ville Mäki ja Sari Hietamäki.
Uskomus Suomesta korkeakoulutettuna kansana on juurtunut syvälle. Jo vuosia tätä käsitystä on yritetty oikoa. Useilla aloilla aloituspaikkoja ei riitä kaikille halukkaille ja paljon puhutusta ”mahdollisuuksien tasa-arvosta” huolimatta korkeakoulutus eriytyy perhetaustan mukaan.
Asuinalueiden eriytyminen heijastuu myös kouluihin ja niiden tehtävään kasvattaa lapsista ja nuorista osallistuvia ja aktiivisia kansalaisia. Toteutuvatko oppilaiden pedagogiset oikeudet eriytyvien asuinalueiden kouluissa yhdenvertaisesti?
Sosiologi Pierre Bourdieun mukaan koulu suosii lapsia, joiden perheellä on keskimääräistä korkeampi yhteiskunnallinen asema. Koulu tekee sen tunnistamalla, välittämällä ja palkitsemalla sellaisesta elämäntyylistä, joka on tyypillisempää korkeammissa yhteiskunnallisissa asemissa oleville. Suomassakin on viime vuosina tarkasteltu paljon koululaitoksen keskiluokkaisuutta. Missä määrin Bourdieun ajatukset pätevät suomalaiseen peruskouluun?
Yhtenäinen, yhdenvertainen ja kaikille avoin peruskoulu on pitkään ollut suomalaisen koulutuspolitiikan keskeinen tavoite. Peruskoulujen painotettuun opetukseen, kuten musiikki- ja kieliluokille, oppilaat kuitenkin tyypillisesti valikoidaan. Miten suomalaiskaupungit ja niiden peruskoulut kuvaavat painotetun opetuksen oppilasvalikointia ja mitä seurauksia oppilaiden valikoinnilla on?
Vaikka Suomi on ollut monikulttuurinen alue jo vuosisatojen ajan, vähemmistöt ja eri kansallisuudet eivät näy historian oppikirjoissa.