Sähkömarkkinoiden sosiologiaa

 

Sähkömarkkinat ovat perinteisesti kiinnostaneet taloustieteilijöitä, päättäjiä ja sähköyhtiöitä, ja niitä on käsitelty kilpailun tuomien hyötyjen näkökulmasta. Viimeaikainen sähkön hintojen kehitys on tuonut sähkömarkkinat julkiseen keskusteluun myös kotimaassa. Sosiologinen näkökulma haastaa tutkijat tarkastelemaan sähkömarkkinoiden toimintaa ja vaikutuksia, mukaan lukien markkinoiden aiottuja ja aikomattomia seurauksia.

Sähköverkkoja on tutkittu paljon yhteiskuntatieteellisesti myös Suomessa, esimerkiksi uusiutuvan energian, ydinvoiman, sähköverkon historian ja kotien kulutuskäytäntöjen näkökulmista. Viime aikoina sähkömarkkinat ovat näkyneet usein myös julkisessa keskustelussa. Sekä Helsingin Sanomat että Yle ovat julkaisseet syksyn 2022 aikana monia artikkeleita sähkönhinnasta, sähkön kansainvälisistä siirtoyhteyksistä, energiakriiseistä ja sähkömarkkinoiden säännöistä. Molempien verkkosivuilta on pystynyt seuraamaan sähkön hintaa juuri nyt ja hintakehitystä (ks. Kuva 1). Pörssisähkön ja kiinteähintaisen sähkön erot ovat nykyisin arkipäiväisiä asioita kotitalouksissa niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa.

Kuvakaappaus Helsingin Sanomien verkkosivuilta. Kuvassa näkyy jutun otsikko: "Energiakriisi. Vesivoima on nyt käsittämättömän kannattavaa." ja sähkön hintaa juuri nyt kuvaava laskuri.

Kuva. Helsingin Sanomat ja sähkön hinta juuri nyt. Kuvakaappaus 05.10.2022

Sähkömarkkinoiden entistä näkyvämpi julkinen rooli liittyy selvästi hintakehitykseen, mutta ilmiönä sähkömarkkinat eivät erityisen uusia. Aikaisemmin monopolipohjaisia Suomen sähkömarkkinoita alettiin uudistaa vuonna 1995 ja kehityksen juuret sijaitsevat 1980-luvulla. Julkisesta sektoristaan tunnetut Pohjoismaat, erityisesti Norja, Ruotsi ja Suomi olivat liberaalien sähkömarkkinoiden edelläkävijöitä sekä Pohjoismaissa että maailmanlaajuisessa mittakaavassa. Energia-alalla pohjoismainen yhteistyö onkin usein tarkoittanut juuri sähkön kansainvälisiä yhteismarkkinoita.

Mutta miksi aikaisemmin monopolipohjaisessa sähkönjakelussa tuotetaan markkinoita? Alun alkaen markkinauudistuksilla haluttiin vähentää kilpailun esteitä ja sääntelyä sähkön tuotannossa, myynnissä ja ulkomaan kaupassa. Vaikka Suomi vapautti sähkömarkkinansa vuonna 1995 ennen kuin europpalaiset sähkön sisämarkkinat hyväksyttiin 1996, erityisesti Euroopan unioni on painottanut jäsenvaltioitaan perustamaan kilpailulliset sähkömarkkinat, joilla lisättäisiin sähkön tuotannon, siirron ja jakelun tehokkuutta, vahvistettaisiin toimitusvarmuutta ja lisättäisiin Euroopan talouden kilpailukykyä sekä suojeltaisiin ympäristöä.

Nykyisin markkinoiden ajatus ulottuu jopa tätä laajemmalle ja markkinoista on tullut osa vihreää siirtymää: kestävien energiateknologioiden odotetaan leviävän ja vakiintuvan vasta hyödykkeinä massamarkkinoilla, joskin joidenkin tuotteiden markkinat tulevat luultavasti olemaan pienempiä ja paikallisempia.

Tässä tekstissä avaan sähkömarkkinoihin perinteisesti liitettyjä erilaisia odotuksia. Lisäksi tarkastelen sitä, miten uusi taloussosiologinen keskustelu pyrkii haastamaan perinteisiä taloustieteen näkökulmia ja tarkastelemaan sähkömarkkinoita ilmiönä uudella tavalla.

Helsingin Aleksanterinkadun jouluvalot.

Miksi meillä on sähkömarkkinoita?

Sähkömarkkinoiden on luvattu ratkaisevan vaikeita energianjakeluun liittyviä haasteita. Kyseiset kehityskohteet vaihtelevat merkittävästi kansainvälisen sähkökaupan lisäämisestä päästöjen vähentämiseen, tulevien vuosien sähköverkon riittävyyden turvaamiseen ja sähkönjakelun kysyntäjouston tukemiseen. Toisin sanoen sähkömarkkinoissa on kyse paljosta muustakin kuin pelkästään sähkönkuluttajan kyvystä tehdä hintavertailuja ja valita, millä tavalla tuotettua sähköä ostaa.

Vaikuttaa siltä, että monet poliittiset päättäjät, sähköinsinöörit ja taloustieteilijät uskovat sähkömarkkinoihin hyvin samankaltaisesta syystä: taloustieteellisten markkinamekanismien avulla voidaan yrittää ratkaista tai ainakin optimoida monimutkaisia ongelmia. Käytännössä sähkömarkkinoita onkin olemassa lukuisia ja mitä monimaisimmille asioille: sähkön tukkukaupasta vähittäiskauppaan, päästökauppaan, kulutusjoustoon ja jopa häiriöiden säätelyyn.

Suomen Akatemian rahoittama Smart Energy Transition -hanke on koonnut lyhyen selityksen erilaisten sähkömarkkinoiden toiminnasta. Vastaavia esityksiä löytyy muun muassa Työ- ja elinkeinoministeriön, monien sähköverkkoyhtiöiden ja kantaverkkoyhtiö Fingridin sivuilta. Tiivistäen kyse on markkinoiden, tai niiden jäljitelmien, soveltamisesta uusille alueille kuten sähköntuotantoon.

Tuulivoimaturbiineja aavassa maisemassa.

Sosiologisia lähtökohtia ja kritiikkejä sähkömarkkinoiden tutkimukseen

Sosiologinen tutkimus sähkömarkkinoista on ollut nousussa jo muutamien viime vuosien ajan. Sähkönjakelun käsittely pelkästään taloustieteen näkökulmasta avaa mahdollisuuden tärkeälle sosiologiselle kritiikille: sen ihmisiä koskeva näkemys on epätäydellinen ja helposti liian kapea. Kuten monet tutkijat ovat viime vuosina huomauttaneet, arkipäiväiset kulutuskäytännöt ja vihreä siirtymä ovat monella tavalla kytköksissä sosiaaliseen elämään ja yhteiskunnallisiin kehityskulkuihin. Ihmiset eivät aina optimoi käyttäytymistään taloustieteellisesti ja vaikka he pystyvätkin talouslaskelmiin, heillä tuskin on aina riittävästi tietoa sen tueksi esimerkiksi yhteispohjoismaisista sähkömarkkinoista. Valtavirtataloustiede olettaa silti, että taloudelliset toimijat ja toiminta ovat aina laskennallisia ja irrallaan yhteiskunnasta.

Ihmiset eivät aina optimoi käyttäytymistään taloustieteellisesti ja vaikka he pystyvätkin talouslaskelmiin, heillä tuskin on aina riittävästi tietoa sen tueksi esimerkiksi yhteispohjoismaisista sähkömarkkinoista.

Sähkömarkkinoita voi kuitenkin tutkia myös toisenlaisesta näkökulmasta. Tässä yhteydessä hyödynnän niin sanottua uutta taloussosiologiaa, joka pyrkii ymmärtämään paremmin taloustieteen roolia markkinoiden muodostumisessa muun muassa taloustieteellisten teorioiden ja talousmallien välityksellä. Sen sijaan, että taloustiede käsitettäisiin pelkkänä ideologiana, sitä lähestytään empiirisesti, konkreettisena tietona ja toimintana, joka vaikuttaa juuri käyttönsä kautta talouteen ja yhteiskuntaan laajemmin. Uusi taloussosiologia tutkii taloustiedettä vaikutustensa ja sen onnistumisten tai epäonnistumisten kautta erityisissä tilanteissa. Taloustiede nähdäänkin “performatiivisena”. Tämä tarkoittaa sitä, että taloustiede ei ainoastaan kuvaa vaan myös muuttaa todellisuutta siten, että se on enemmän - tai vähemmän - talousteorian mukainen kuin ennen taloustieteen käyttöä.

Kuuluisa esimerkki ensimmäisestä, onnistuneesta performatiivisuudesta ovat optionhinnoittelumallit, jotka menestyivät koska niiden käyttö muutti markkinoita tavalla, joka vahvisti mallien oletukset. Epäonnistuneesta tai ”vastaperformatiivisuudesta” voitaisiin puhua talouskriisien yhteydessä, jolloin markkinoista tulee vähemmän taloustieteen kaltaisia sen käytön seurauksena.

Seuraavaksi avaan uutta taloussososiologiaa tarkemmin esimerkkitutkimusten avulla. Esimerkit pohjautuvat sosiologi Michel Callonin ja Donald MacKenzien avaamaan tutkimusohjelmaan, mutta laajentavat sitä monenlaisiin erilaisiin energiailmiöihin.

Sähkölinjoja vaaleanpunertavaa taivasta vasten.

Esimerkkejä uudesta taloussosiologiasta ja sähkömarkkinoista

Uusi taloussosiologia on monitieteinen tieteenala, mutta vielä voidaan tuskin puhua sen valtavirtaistumisesta nykyaikaisessa energiatutkimuksessa. Esimerkiksi energiatutkimusta laajasti julkaiseva Energy Research & Social Science on sisältänyt verrattain harvoja taloussosiologia tutkimuksia. Kyseessä on joka tapauksessa elinvoimainen keskustelu, joka pureutuu ajankohtaisiin sähkömarkkinoiden ilmiöihin ja luo niihin uudenlaisia näkökulmia.

Amerikkalainen tutkija Daniel Breslau on tarkastellut erityisesti sähköverkon riittävyydelle tuotettuja markkinoita tutkimuksessaan, joka julkaistiin tieteen- ja teknologiantutkimuksen eräässä päälehdessä Social Studies of Sciencessa. Riittävyys tarkoittaa sähkökapasiteettia eli muun muassa sitä, että sähkön kulutuspiikit talvisin voidaan kohdata vastaavalla tuotannolla jopa vuosien päästä tulevaisuudessa. Breslau ei käsittele tutkimuksessaan talousteoriaa ideologiana, vaan päätöksentekomallina. Sähköverkon riittävyys voitaisiin perinteisesti päättää poliittisesti, mutta hänen Yhdysvaltoja koskevassa tapaustutkimuksessa talousteoria rakennettiin sisään sähköverkon kapasiteettia jakaviin sääntöihin ja se korvasi siten muut, erilaiset päätösmallit. Käytännössä taloustiede loi standardit sille, miten kapasiteettia varataan päättäjien mielestä oikeudenmukaisesti.

Käytännössä taloustiede loi standardit sille, miten kapasiteettia varataan päättäjien mielestä oikeudenmukaisesti.

On huomionarvoista, että Pohjoismaissa ei ole vastaavia sähkön riittävyyttä takaavia kapasiteettimarkkinoita. Taloussosiologia lähtisi selittämään tätä ilmiötä tutkimalla talousteorian vaikutusta markkinoiden tuottamiseen ja kysymällä, miksi taloustiede jalkautui eri tavalla Pohjoismaissa. 

Kööpenhaminan kauppakorkeakoulun tutkija Trine Pallesen tutki tuulivoiman syöttötariffeja eli tuulituotannolle taattuja ennalta sovittuja hintoja tuotetusta sähköstä. Hän esitti, että syöttötariffit muuttivat tuulivoiman arvoja: taloustieteellinen arvostus ei enää käsittänyt tuulivoimaa esimerkiksi osana energian toimitusvarmuutta tai paikallisena hajautettuna energiantuotantona vaan tuulivoimasta tuli markkinahyödykkeenä “pelkästään sähköä” samaan tapaan kuin mistä tahansa muusta sähköntuotannosta.

Suomessa vastaavia tutkimuksia voisi avata tuulivoiman, mutta myös esimerkiksi puupolttoaineen tuotantotuista eli syöttötariffeista. Syöttötariffien hallinnointia – kuten tilastojen, laskentakäytäntöjen ja kohtuullisen tuoton määrittelyjä – voisi tutkia energiantuotannon markkinatiedon vakauttamisen näkökulmasta ja kysyä miksi tietyt energiamuodot vakiintuvat markkinahyödykkeiksi yhteiskunnassa samaan aikaan kun toiset eivät vakiinnu.

Samanlaisia näkökulmia voidaan soveltaa joustavasti myös huomattavasti perinteisten sähkömarkkinoiden ulkopuolisiin aiheisiin.  Brittiläinen sosiologi Janette Webb on kysynyt, miksi Suomessakin erittäin yleinen kaukolämpö ei ole toistaiseksi yleistynyt Iso-Britanniassa. Hän löytää vastauksen taloussosiologiasta: se tarjoaa välineitä tutkia yksityiskohtaisesti sitä, miten erityyppiset energia-alan asiantuntijat tuottavat ja vahvistavat raporteissaan kaukolämpöä koskevia markkinafaktoja. Näihin faktoihin kuuluu esimerkiksi odotuksia investointien tuotosta, jotka ohjaavat vuorostaan investointeja ja infrastruktuurien suunnittelupäätöksiä.

Kaukolämpöinfrastruktuurien laajentamiselle ei tutkimuksen aikaan pystytty antamaan Iso-Britanniassa liiketaloudellisia perusteita, vaikka niiden arvo kestävän kehityksen kannalta voidaan osoittaa monilla muilla tavoin.  Suomessa kaukolämpömarkkinoita ei ole avattu kilpailulle samalla tavalla kuin sähköntuotantoa. Jane Summerton tutki Ruotsissa 1990-luvun alussa, miksi kaukolämpö levisi yhdessä, mutta ei muissa kaupungeissa vastustuksestaan huolimatta ja ennen kaikkea insinöörihankkeena. Taloussosiologit voisivat tarkastella, miten tällaiset sosiaaliset konfliktit jalkautetaan talousteorioissa ja -käytännöissä sekä uusien markkinoiden luomisen kautta.

Valoja täynnä oleva suurkaupunki.

Taloussosiologian mahdollisuuksista

Mitä näissä taloussosiologisissa tutkimuksissa oikeastaan väitetään? Esimerkkien valossa on selvää, että tutkimusote on kuvaileva, ja monella tavalla jopa taloustieteen mukainen. Onko sosiologien tehtävä siis osoittaa, että taloustiede on oikeassa, kun se vaikuttaa todellisuuteen? Uusi taloussosiologia on kohdannut ajoittain vahvaa kritiikkiä, joka johtaa uusiin kiinnostaviin tutkimuskysymyksiin sosiologeille.

Breslau tiivistää kolme pääkritiikkiä taloussosiologiaa kohtaan. Ensinnäkin performatiivisuuden käsite vaikuttaa helposti liian suoraviivaiselta: markkinat yksinkertaisesti toteutuvat siinä mielessä, missä talousteoriat ovat niitä ennustaneet. Toiseksi olettamalla, että juuri taloustieteilijät osaavat suunnitella parhaiten toimivat markkinat, jotka vuorostaan vahvistavat talousteorian oikeellisuuden, taloussosiologia päätyy vahvistamaan taloustieteilijöiden ammatti-identiteettiä. Kolmanneksi käytännössä rakennetut sähkömarkkinat toimivat harvoin täsmälleen kuten talousteoriat ennakoivat niiden toimivan. Esimerkiksi Pohjoismaissa sähkömarkkinoita säännellään sekä teknisin että poliittisin perustein. Taloustieteilijät puhuisivat tässä yhteydessä epätäydellisestä kilpailusta, mutta yhtä hyvin voitaisiin väittää, että kilpailtu sähkönjakelu vain jäljittelee markkinoiden toimintaa. Sähkömarkkinat pikemminkin tuovat käytännössä yhteen sähköverkon teknisiä rajoituksia, asennetun infrastruktuurin vaikutuksia ja poliittisten neuvottelujen kautta muodostettuja säännöksiä ja lakeja.

Kritiikit ovat asianmukaisia, mutta ne olettavat uuden taloussosiologian liian kapeaksi tutkimusohjelmaksi. Markkinat eivät taloussosiologienkaan mukaan ole talousteorian suoria seurauksia. Talousteorian luomilla innovaatiolla on monenlaisia käyttötarkoituksia, joista vain osa on aiottuja ja osa aikomattomia. Taloussosiologit tutkivat lisäksi myös epäonnistuneita taloudellisia innovaatioita. Kuten talouskriisit osoittavat, joskus taloustieteen käyttö voi muuttaa todellisuutta myös vähemmän talousteorian kaltaiseksi.

Talousteorian luomilla innovaatiolla on monenlaisia käyttötarkoituksia, joista vain osa on aiottuja ja osa aikomattomia.

On toivottavaa, ettemme jatkossa näe sähkömarkkinoilla epäonnistuneita innovaatioita tai “vastaperformatiivisuutta”, mutta sosiologisen tutkimuksen tehtäväksi asettuu osoittaa, missä tällaiset ilmiöt näkyvät ja mistä ne johtuvat. MacKenzie uskoo, että yhteiskuntatutkijoilla on ratkaiseva rooli kriittisten ja yksityiskohtaisten markkinatietojen ja -mittareiden avaamisessa. Tähän tehtävään liittyy markkinoiden toiminnan seuraamista, sosiaalisen oppimisen tukemista ja jopa osallistumista markkinoiden tehostamiseen suunnittelemalla niitä yhdessä muiden taloustieteellisten asiantuntijoiden kanssa.

 

 

***

 

Kuvat järjestyksessä: bannerikuva Md Molla/Pexels, muut kuvat järjestyksessä kuvakaappaus Antti Silvast, Art Merikotka/Pexels, Tom Swinnen/Pexels, Pok Rie/Pexels ja Caio/Pexels.

Kirjoittaja

Antti Silvast

Antti Silvast

VTT Antti Silvast on Tanskan teknillisellä yliopistolla (DTU) työskentelevä sosiologi. Hänen pohjoismaisia sähkömarkkinoita ja Suomen sähkön toimitusvarmuutta tutkiva kirja ilmestyi 2017 Routledgelta. Hän on Science & Technology Studies -lehden päätoimittaja ja työskennellyt yliopistoilla ja tutkimussektorilla Helsingissä, Lyngbyssä, Oslossa, Trondheimissa, Durhamissa, Edinburghissa ja Princetonissa. Hän työskenteli energia-alalla ja -tutkimuksessa ennen sosiologian väitöskirjaansa.

 

Lue seuraavaksi

Kirjallisuus

Boon, W., Magnusson, T., & Hyysalo, S. (2022). Introduction to ‘Markets in sustainability transitions’. Environmental Innovation and Societal Transitions, 45, 30-35.

Breslau, D. (2013). Designing a market-like entity: Economics in the politics of market formation. Social Studies of Science, 43(6), 829-851.

Çalışkan, K., & Callon, M. (2010). Economization, part 2: a research programme for the study of markets. Economy and Society, 39(1), 1-32.

Callon, M. (1998). Introduction: the embeddedness of economic markets in economics. The Sociological Review, 46(1_suppl), 1-57.

Karnøe, P., Kirkegaard, J. K., & Caliskan, K. (2022). Introducing the lens of markets-in-the-making to transition studies: the case of the Danish wind power market agencement. Environmental Innovation and Societal Transitions, 44, 79-91.

MacKenzie, D. A., Muniesa, F., & Siu, L. (Eds.). (2007). Do economists make markets? on the performativity of economics. Princeton University Press.

MacKenzie, D. (2009). Making things the same: Gases, emission rights and the politics of carbon markets. Accounting, organizations and society, 34(3-4), 440-455.

Pallesen, T. (2016). Valuation struggles over pricing–determining the worth of wind power. Journal of Cultural Economy, 9(6), 527-540.

Reverdy, T., & Breslau, D. (2019). Making an exception: market design and the politics of re-regulation in the French electricity sector. Economy and Society, 48(2), 197-220.

Silvast, A. (2017). Energy, economics, and performativity: Reviewing theoretical advances in social studies of markets and energy. Energy Research & Social Science, 34, 4-12.

Silvast, A. (2017). Making electricity resilient: risk and security in a liberalized infrastructure. Routledge.

Silvast, A., & Virtanen, M. J. (2019). An assemblage of framings and tamings: multi-sited analysis of infrastructures as a methodology. Journal of Cultural Economy, 12(6), 461-477.

Summerton, J. (1992). District heating comes to town. Väitöskirja, Linköpingin yliopisto, filosofian laitos.

Webb, J. (2014). Evaluating urban energy systems in the UK–The implications for financing heat networks. Science & Technology Studies, 27(3), 47-67.

 

Avainsanat: kuluttaminen politiikka sähkö sosiologia sosiologia valokeilassa talous teknologia tiede yhteiskunta ympäristö

– 14.12.2022