Kertooko kansalaisuus lojaliteetista?

Suomessa elävät nuoret Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset kokevat kaksoiskansalaisuuden identiteetilleen tärkeänä eivätkä haluaisi luopua kummastakaan kansalaisuudestaan. Moni nuori korostaa, ettei lojaalius jotain valtiota kohtaan ole muodollisesta kansalaisuudesta kiinni, kirjoittavat nuoria kaksoiskansalaisia tutkineet Jussi Ronkainen ja Marko Kananen.

Tämän jutun voi kuunnella myös äänikirjana (kesto 7:55).

Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia koskeva yhteiskunnallinen keskustelu painottaa joko nationalistista näkemystä, jossa kansalaisuus tarkoittaa jakamatonta lojaliteettia yhteen valtioon, tai epämääräistä Venäjään liittyvää turvallisuusuhkaa. Yksittäisiä lehtijuttuja lukuun ottamatta kaksoiskansalaisten omia näkemyksiä ei ole kuitenkaan juurikaan kuultu.

Juvenian tutkimushankkeessa tutkitaan sitä, kuinka nuoret Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset näkevät itsensä uudessa geopoliittisessa ympäristössä, jota värittävät Venäjän ja länsimaiden kiristyneet välit. Tutkimusaineistona ovat Suomessa asuville 16–29-vuotiaille Suomi-Venäjä-kaksoiskansalaisille tehty laaja kysely (n=194) ja sitä tukevat haastattelut.

Suomalaisuus ja venäläisyys elävät rinnakkain

Kahden valtion kansalaisuus ei näyttäydy tutkimukseen osallistuneille nuorille ongelmallisena. Valtaosa heistä pitää kaksoiskansalaisuutta sekä merkityksellisenä että hyödyllisenä. Esimerkiksi matkustaminen Venäjälle on helpompaa Venäjän passilla, ja liikkuminen Euroopassa taas on sujuvaa Suomen passilla.

Pieni vähemmistö vastaajista koki kaksoiskansalaisuuden aiheuttavan juurettomuuden kokemuksia, mutta käytännössä kukaan kyselyyn osallistuneista nuorista ei ollut valmis luopumaan kummastakaan kansalaisuudestaan. Monet heistä haluaisivat myös siirtää kaksoiskansalaisuuden eteenpäin mahdollisille lapsilleen.

Kaksoiskansalaisiin liitetään myös myönteisiä oletuksia: heidän ajatellaan olevan kieli- ja kulttuuritaitoisia. Tämä sitoo nuoret kysymyksiin kansallisesta kuulumisesta ja näkemyksiin suomalaisuudesta ja venäläisyydestä. Kyselyaineistossa suomalaisuus ja venäläisyys eivät näyttäytyneet toisiaan poissulkevina tai keskenään ristiriitaisina ulottuvuuksina, vaan molempiin kansallisuuksiin identifioituminen oli keskimäärin varsin vahvaa.

Käytännössä kukaan kyselyyn osallistuneista nuorista ei ollut valmis luopumaan kummastakaan kansalaisuudestaan.

Venäläisyyden voimakkaaseen kokemukseen yhdistyivät tyypillisesti venäläisyys etnisenä taustana ja venäjä äidinkielenä sekä Suomessa vietetyn ajan lyhyys. Voimakkaimmin itsensä suomalaisiksi kokivat puolestaan Suomessa syntyneet tai sinne varhaislapsuudessa muuttaneet, suomea äidinkielenään puhuvat ja etnisesti itsensä suomalaisiksi määrittelevät nuoret.

Vastaajat korostivat usein suomalaisuuden ja venäläisyyden kokemuksissa hieman erilaisia asioita. Suomalaisuudessa korostuivat yhteiskunnalliseen asemaan, kuten kouluun, opiskeluun ja työhön, ja yhteiskunnan arvoihin liittyvät tekijät. Venäläisyyden kokemuksissa vastaajat taas korostivat enemmän kulttuurisia seikkoja, kuten kieltä, tapoja ja kulttuuria. Venäläisyyden kokemuksissa nostettiin usein esiin myösoma henkilökohtainen kokemushistoria, kuten lapsuuden muistot.

Myös aiempi tutkimus nuorista monikansalaisista ja siitä, mikä heidän mielestään kansalaisuudessa ylipäätään on tärkeää, on tuonut esiin saman ilmiön. Asuinvaltion kansalaisuudessa korostuvat usein formaalit kansalaisuuden muodot ja oikeudet sekä kansalaisuuden myötä periaatteessa mahdollistuva tasavertainen yhteiskunnallinen asema. Toisen valtion kansalaisuuden tärkeydessä puolestaan korostuu, että kansalaisuuden koetaan ilmentävän, ylläpitävän ja vahvistavan kulttuurisia piirteitä ja sidoksia maahan, jossa ei asuta. Yhteen valtioon kohdistuvan jakamattoman siteen sijaan tutkimusaineistossa esiin nousevat nuorten kaksoiskansalaisten yksilöllisesti vaihtelevat siteet ja suhteet Suomessa ja Venäjällä.

Kaksoiskansalaisuuskeskustelussa korostuneen nationalistisen huolipuheen vastapainoksi on syytä myös huomioida, että kyselyyn osallistuneet nuoret kokivat yleisesti asemansa Suomen kansalaisina hieman Venäjän kansalaisuutta läheisemmäksi. Lähes jokainen vastaajista näki myös tulevaisuutensa olevan Suomessa.

Nuorten kansalaistoiminta sekä yhteiskunnallinen kiinnostus näyttivät kohdentuvan selvästi vahvemmin Suomeen kuin Venäjään. Etenkin haastatteluissa esiin nousi myös voimakas kriittisyys Venäjän nykyhallintoa kohtaan.

Oikeuksien rajoittaminen tehotonta ja epäoikeudenmukaista

Haastatteluihin osallistuneet nuoret olivat seuranneet Suomessa käytävää kaksoiskansalaisuuskeskustelua kriittisesti. Silti monet heistä kertoivat ymmärtävänsä ainakin jossain määrin kaksoiskansalaisuuteen yhdistetyn turvallisuusuhan. Heidän mukaansa ajatusta Suomessa asuvasta, Venäjän hallinnon hyväksi toimivasta kaksoiskansalaisesta ei voi kategorisesti poissulkea. Tällaisen turvallisuusuhan mahdollisuutta ei heidän mukaansa kuitenkaan voi selittää tai selvittää pelkän formaalin kansalaisuuden perusteella.

Nuorten kaksoiskansalaisten mielestä ajatus siitä, että muodollinen kansalaisuus olisi yksilön toimintaa ohjaava tai motivoiva tekijä, on harhaanjohtava. Tämän vuoksi tutkimukseen osallistuneet eivät näe kaksoiskansalaisten oikeuksien rajoittamista tai kaksoiskansalaisuuden kieltämistä toimivana tai oikeudenmukaisena keinona Suomen turvallisuuden parantamiseksi.

Haastatteluissa toistuvan näkemyksen mukaisesti esimerkiksi Venäjän kansalaisuudesta luopuminen ei tee kaksoiskansalaisesta vähemmän venäläistä tai enemmän suomalaista, eikä se myöskään katkaise tai poista olemassa olevia siteitä. Kansalaisuudesta luopuminen ei katkaise esimerkiksi sukulaisuussiteitä. Näin luopuminen ei myöskään estä mediassa esiin nostettua kaksoiskansalaisiin kohdistuvaa mahdollista vieraan vallan painostusta, jos painostuskeinoksi ajatellaan esimerkiksi Venäjällä asuvat sukulaiset.

Uhkapuhe yleistää ja leimaa

Kaksoiskansalaisuusdebatin yksi keskeisimmistä ongelmista näyttääkin palautuvan siihen, että Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisia käsitellään sisäisesti yhdenmukaisena ryhmänä. Tällöin huomioimatta jää kaksoiskansalaisten moninaisuus.

Tutkimushankkeemme kyselyyn vastanneet nuoret Suomi-Venäjä-kaksoiskansalaiset tulevat hyvin erilaisista taustoista, he puhuvat eri äidinkieliä, ja heillä on erilaisia uskonnollisia vakaumuksia. Kyselyyn vastanneilla nuorilla oli yli 30 erilaista tapaa määritellä oma etninen identifioitumisensa.

Julkisessa keskustelussa Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisten lojaalisuudesta ei ole huomioitu, että heidän joukossaan on suomalaisvenäläisiä, kaukasialaisia, ukrainalaisia, venäläis-karjalais-inkeriläisiä jne. Myös kansalaisuuden saamisen perusteet ja Suomessa vietetty aika vaihtelevat suuresti. Muun muassa erilaisten taustojensa vuoksi kaksoiskansalaiset myös kokevat kansalaisuuksiensa merkitykset hyvin eri tavoilla.

Viittaukset kaksoiskansalaisiin viidentenä kolonnana leimaavat ja kategorisoivat yksilöitä pelkän kansalaisuusstatuksen perusteella. Heihin liitetään motiiveja ja toiminta- ja ajattelumalleja, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä heidän oman elämänsä kanssa. Kyselyssämme kävi ilmi, että varsinkin Kaukasian alueelta tulevilla nuorilla on erityisen heikko side venäläisyyteen. Esimerkiksi Puolustusvoimat on kuitenkin heidän kansalaisuutensa perusteella heittänyt heidän ylleen epäilyn Venäjän valtion puolesta toimivasta turvallisuusuhasta ja vieraan vallan kätyreistä.

Kaksoiskansalaisten asemaa pohdittaessa on siis tärkeää pitää mielessä, että pelkkä formaali kansalaisuus kertoo hyvin vähän yksilön henkilöhistoriasta ja todellisista siteistä Suomessa ja Venäjällä.

***

Lue myös Ronkaisen ja Kanasen aiemmat kirjoitukset:

Uhka turvallisuudelle vai kotouttamisen keino? Kaksoiskansalaisuuden lyhyt historia

Viides kolonna? Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaiset politiikan pelinappuloina

***

Kuvat järjestyksessä: Kirsi Färm/Unsplash (pääkuva), Olivia Nayda/Unsplash, Tiina Takala/ Puolustusministeriön kuvapankki