Miksi siirtolaisten kuolemat esitetään numeroina?

Välimeri on maailman kuolemanvaarallisin raja. Meren yli yrittävien siirtolaisten kuolemista kerrotaan numeroina, jotka desinfioivat kuoleman ja häivyttävät siirtolaisten ihmisyyden. Kuolemien laskeminen on 25 vuodessa muuttunut ihmisoikeusaktivistien projektista eurooppalaisten hallitusten keinoksi viestiä siitä, että tilanne on hallinnassa.

Tämän jutun voi kuunnella myös äänikirjana (kesto 9:24).

 

50 siirtolaista kuoli Välimerellä (YLE 3.6.2018)

Siirtolaisten kumivene upposi taas Välimerellä – yli 60 ihmistä kateissa (YLE 3.7.2018)

UNHCR: Jo yli 1500 hukkumiskuolemaa Välimerellä (YLE 4.8.2018)

Mediayleisö kuulee viikoittain massakuolemista Välimerellä, Euroopan ulkorajalla, jota Suomi muiden Schengen-maiden kanssa on muokannut vaaralliseksi rajaksi. Haaksirikot eivät ole vahinkoja tai sattumia vaan hallinnollisen, poliittisen ja ideologisen järjestelmän tulos.

Eurooppalainen julkisuus havahtui viimeistään lokakuussa 2013 Välimeren siirtolaiskuolemiin, kun Lampedusan saaren edustalla tapahtui Italian suurin merionnettomuus sitten toisen maailmansodan. Ainakin 368 eritrealaista pakolaista kuoli.

Tämän onnettomuuden uhrit tunnetaan julkisuudessa lukumääränä, kuten muidenkin haaksirikkojen uhrit. Euroopan rajoilla tapahtuvista siirtolaiskuolemista puhutaan luvuin, numeroin, määrin, lukumäärin.

Numerot vaikuttavat täsmällisiltä. Esimerkiksi Guardian-sanomalehti julkaisi 20. kesäkuuta 2018 maailman pakolaispäivänä liitteen, jossa lueteltiin 34 361 kuolemantapausta Euroopan rajoilla vuoden 1993 jälkeen. Luku ei näytä epätarkalta arvaukselta, vaikka se on sitä. Kaikki rajakuolemia laskevat instanssit tietävät, että tieto on vaillinaista, mutta silti ne esittävät tarkkoja lukuja ja yrittävät ymmärtää kuolemaa määrällisesti.

siirtolaisten kuolema

Aktivistien laskelmista hallitusten työkaluksi

Sodissa ja katastrofeissa kuolleiden lukumäärät ovat tyypillisesti kiistan kohteita. Konfliktin osapuolet esittävät uhrien määrät eri tavoin. Kun puhutaan siirtolaiskuolemista, lukujen tarkkuus ei kuitenkaan näytä olevan olennaista.

Lampedusan onnettomuuden uhrilukukin vaihtelee 366:n ja 373:n välillä, mutta silti eri luvut elävät raporteissa, dokumenteissa ja uutisissa sovussa rinnakkain. Merkitys vaikkapa 367:n ja 368:n välillä näyttää olemattomalta. Useimmiten kuoleman lukujen olennainen elementti ei olekaan tarkkuus vaan paljous.

Euroopan rajakuolemien laskeminen oli alun perin kriittisten aktivistien keino todentaa ilmiö ja tehdä se näkyväksi. UNITED for Intercultural Action -kansalaisverkosto on kerännyt kuolematietoja vuodesta 1993, pääosin uutisista laskemalla. Turkkilainen taiteilija Banu Cennetoğlu, joka on taiteessaan käsitellyt UNITEDin kuolemien listaa (List of Deaths) perustelee epätarkkaa laskemista näin: ”Hallitukset eivät pidä julkista listaa; ne eivät halua yleisöjen näkevän tällaisia tilastoja, koska se paljastaa niiden toimintapolitiikan. Siksi kansalaisjärjestöt yrittävät yhdistää dataa, ja se data on epätäydellistä ja herkkää, mutta silti, jonkun se täytyy tehdä.”

Useimmiten kuoleman lukujen olennainen elementti ei olekaan tarkkuus vaan paljous.

Kansalaistoimijoiden pyrkimys tehdä kuolemaa näkyväksi ja todeksi laskemalla epätarkasti oli merkittävä aktivismin muoto 2000-luvulle asti. Vuoden 2013 jälkeen tilanne muuttui. Lampedusan turman jälkeen rajalla tapahtuvien kuolemien laskeminen, tietojen kokoaminen yhteen ja niiden julkinen esittäminen laajeni muillekin kentille. Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM alkoi vuonna 2014 julkaista maailmanlaajuisesti eri raja-alueilta kerättyjä lukumääriä kuolemista ja kadonneista. Se kokoaa tietoja uutisista, viranomaisilta ja humanitaarisilta järjestöiltä. IOM:n Missing Migrants -projekti osoittaa, että Välimeri on maailman kuolemanvaarallisin raja.

Samaan aikaan Amsterdamin Vrije-yliopiston tutkijat alkoivat koota omaa listaansa ja kehittää tarkempaa menetelmää ”todistusaineistopohjaisen datan” keräämiseksi. Tutkijat kävivät läpi Välimeren maissa kuolemia tilastoivien kuntien ja seurakuntien dokumentteja todentaakseen kuolemantapausten lukumäärän lisäksi muita rekistereistä löytyneitä yksityiskohtia The Deaths at the Borders -tietokantaan.

Lukumäärät ovat hallitseva tapa esittää Euroopan rajoilla jatkuvaa kuolemaa riippumatta siitä, onko lukuja julkaiseva toimija rajakontrollia vastustava aktivisti vai rajoja tuottaville hallituksille tietoa tuottava organisaatio. Lampedusan turman jälkeen vuonna 2013 alkoi yhtäkkiä näyttää siltä, että eurooppalaiset hallitukset eivät vältelleet puhumasta siirtolaiskuolemista vaan päinvastoin ne alkoivat korostaa niiden suuria määriä.

Nyt Kansainvälinen siirtolaisuusjärjestö IOM tuottaa jatkuvasti päivittyvällä Missing Migrants -tilastoinnillaan helposti saatavan, täsmälliseltä vaikuttavan uutislähteen. Media raportoi kuolemien lukumäärän nousut ja laskut samoin kuin pörssin tai säätilan heilahtelut.

siirtolaisten kuolemat

Numerot tuottavat tilanteen hallinnan illuusion

Miten on mahdollista, että vaarallista rajaa tuottavat hallitukset kokevat niin mutkattomaksi korostaa rajoille kuolleiden siirtolaisten suurta määrää? Onko siirtolaiskuolema Euroopan rajoilla normalisoitunut ikäväksi mutta välttämättömäksi Euroopan integraation sivutuotteeksi?

Vaikka siirtolaiskuolemat tapahtuvat Euroopassa, ”meillä”, ne eivät kuitenkaan kosketa ”meitä”. Kuolema ei ole riski ”meille”, vaan se voidaan rajata koskemaan vain muita, jotka eivät kuulu ”tänne”. Veneillä pakenevien ihmisten arvoa ei nähdä – kuolemaa ei ole (elämän menettämisen merkityksessä), koska hukkuneiden ei tiedetä elänenkään.

Ihmisyyden väheksymisen lisäksi tällainen eronteko sulkee silmänsä siltä, että useat Välimeren ylittäjät pyrkivät perheenjäsentensä luokse tai tulevat entisistä siirtomaista. Euroopassa pohdinta siitä, kuka kuuluu ”tänne” ja keitä ”me” olemme, on siis hyvin yksisilmäistä.

Määrällinen tieto on luonut illuusion siitä, että eurooppalaisella rajapolitiikalla pystyttäisiin hallitsemaan siirtolaisuutta. Kun Euroopan Unioni antoi Turkille rahaa ja myönnytyksiä, Turkki kiristi valvontaa Kreikan rajalla ja kuolemat vähenivät itäisellä Välimerellä. Kun EU ja Italia tekivät sopimuksia libyalaisten kanssa, Keski-Välimerellä tapahtuneet kuolemat vähenivät. Tästä tiukennetusta rajapolitiikasta seurannut kärsimys jää mittaamisen ulkopuolelle: se ei tapahdu ”meillä” vaan muualla.

Siirtolaiskuolemien määrittelystä käydään Euroopassa kuitenkin jatkuvasti kiistaa. Osa eurooppalaisista näkee kuoleman rikoksena, jossa heidän hallituksensa ovat mukana. Kansalaisjärjestöt ovat pelastaneet 2014 lähtien ihmisiä Välimerellä. Etenkin Italia ja Malta ovat viimeisen vuoden aikana ajaneet alas näitä lahjoitusvaroin toteutettuja pelastusoperaatioita ja kriminalisoineet avunannon.

Kuinka nähdä kuolema numeroiden takana?

Numerot eivät vetoa tunteisiin, ja niitä on jopa vaikea käsittää. Ero 1 531:n ja 15 310:n välillä ei ole helposti ymmärrettävä. Pilkkuvirhe tai ylimääräinen nolla ei tunnu missään. Luvut desinfioivat kuoleman.

Taiteilijat, toimittajat, tutkijat ja aktivistit ovat eri keinoin visualisoineet kuoleman lukumäärän paljoutta tehdäkseen sen konkreettisesti ymmärrettäväksi. Banu Cennetoglu tulosti UNITEDin kuolemien listan Baselin rautatieasemalle juna-aikataulujen muotoon vuonna 2011, Tagespiegel ja Guardian ovat tulostaneet listan painavana liitteenä lukijoilleen sanomalehden välissä, ja brittiläisen valokuvaaja Nathaniel White on ilmakuvin visualisoinut paikkoja, joissa kuolemat ovat tapahtuneet. Ruudukko arkisista maisemista (moottoritie, meri, pelto, rakennus) osoittaa, miten jokainen kuolema on yksittäinen.

Uhrien nimeäminen ja luetteleminen kuvina ovat olleet keinoja yksilöllistää massakuolema.

Uhrien nimeäminen ja luetteleminen kuvina ovat olleet keinoja tuoda esille ihmiselämän tuhoutuminen ja yksilöllistää massakuolema. Etiopialais-italialaisen Dagmawi Yimerin (2015) muistoelokuva Asmat luettelee Lampedusan turmassa menehtyneiden nimet meditatiivisena toistona, ja Seebrücke-mielenosoituksessa Hampurin kaupungintalon edustalla pelastusoperaatioiden kriminalisointia vastustavat aktivistit lukivat syyskuussa 2018 rajalla kuolleiden nimiä. Ekumeeninen Sant’Egidio-yhteisö Italiassa julkaisi 89 kuvaa Lampedusan onnettomuudessa menehtyneistä julisteessa ja postikortissa ja luetteli menehtyneiden nimiä jumalanpalveluksissa.

Nimi ja kuva ovat kriittinen askel siihen, että näkisimme lukumäärän taakse: sen, että luku koostuu yksiköistä, yksittäisistä menetetyistä elämistä.

***

Kuvat: Karina Horsti. Kuvat on otettu lokakuussa 2018.

Pääkuva: 3.10.2013 Lampedusan edustalla hukkuneen nimeämätön hauta Cattolica Eraclean hautausmaalla Sisiliassa.

Ensimmäinen kuva: Libyan edustalla heinäkuussa 2017 hukkuneiden nimeämättömiä hautoja Castellamare del Golfon hautausmaalla Sisiliassa lokakuussa 2018.

Toinen kuva: 3.10.2013 Lampedusan edustalla hukkuneiden nimeämättömiä hautoja Agrigenton hautausmaalla Sisiliassa lokakuussa 2018.

***

Kuolema-teemaviikko Ilmiössä ja AntroBlogissa 28.10.-4.11.2018

Loka-marraskuun vaihteessa Ilmiö ja AntroBlogi pureutuvat yhdessä kuoleman kulttuureihin, käytäntöihin, politiikkaan ja numeroihin yhteiskuntatieteellisistä näkökulmista. Kuolema-teemaviikon sisällöt päivittyvät tapahtumasivulle sitä mukaan, kun ne ilmestyvät.

Klikkaamalla itsesi osallistujaksi Kuolema-teemaviikon Facebook-tapahtumaan pysyt varmasti kärryillä. Twitterissä ja Instagramissa taas kannattaa seurata #kuolemaviikko'a.

Kirjoittaja

Karina Horsti

Karina Horsti on akatemiatutkija yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitoksella Jyväskylän yliopistossa.

Lue seuraavaksi

Kirjallisuus

Cennetoğlu, Banu (2018) Haastattelu, Guardian, 20.6.2018.

International Organization for Migration Missing Migrant’s Project database

Last, Tamara (2015, May 12) Deaths at the Borders: Database for the Southern EU

The UNITED List of Deaths

 

Avainsanat: kuolema siirtolaisuus

– 30.10.2018