Onko vanhushoiva liian kallista – ja kenelle?

Hoivasta aiheutuu aina kustannuksia. Viime vuosina julkisessa keskustelussa on yhä enemmän esitetty, että vanhushoiva on liian kallista verovaroin kustannettavaksi.  On kuitenkin liian vähän tietoa siitä, mitä hoiva maksaa sitä tarvitseville ja heidän läheisilleen.

Viime vuosina julkinen keskustelu hoivan ja talouden välisistä kytköksistä on vilkastunut Suomessa. Yhtäältä esillä on pidetty hoivapalveluiden kasvavia kustannuksia julkiselle taloudelle väestön ikääntyessä, sekä pohdittu sitä, miten palveluita voitaisiin tehostaa ja näin hillitä kustannusten kasvua. Toisaalta erityisesti feministinen taloustiede on korostanut niin ammatillisen kuin läheissuhteissa annetun epävirallisen hoivan arvoa kansantaloudelle. Keskustelua hoivan ja talouden yhteydestä on käyty erityisesti kansantalouden kokonaisuuteen keskittyen, mikä on tietenkin ymmärrettävää, sillä kyse on suurista rahasummista. Kun hoivan rahavirtoja katsotaan, jo yksittäisten palveluiden, kuten palveluasumisen, markkina voi olla miljardiluokkaa.

Vanhushoivan menoista keskusteltaessa unohtuu kuitenkin usein se, että vanhuuteen liittyvät julkiset menot koostuvat pääosin aivan muusta kuin hoivapalveluista. Tällä hetkellä eläkkeistä aiheutuu noin 84 prosenttia vanhuuteen kohdistuvista sosiaaliturvan menoista. Huomiotta jää usein myös se, että iäkkäillä itsellään sekä heidän läheisillään on merkittävä rooli myös julkisten hoivapalveluiden kustannusten kattamisessa. Ikääntyneiden palveluissa asiakasmaksut kattavat noin 20 prosenttia kotihoidon sekä noin 17 prosenttia laitospalveluiden ja ympärivuorokautista hoivaa tarjoavien asumispalveluiden rahoituksesta. Vertailun vuoksi: lasten päivähoidossa asiakasmaksut kattavat noin 9 prosenttia palveluiden rahoituksesta.

Lisäksi omaishoidon rahallinen arvo sekä omaishoidon tuomat säästöt julkiselle taloudelle lasketaan miljardeissa.

Lisäksi omaishoidon rahallinen arvo sekä omaishoidon tuomat säästöt julkiselle taloudelle lasketaan miljardeissa. Jo vuonna 2014 on arvioitu, että ilman omaisten apua ikääntyneiden hoivan ja hoidon menot olisivat vuosittain 2,8 miljardia euroa suuremmat. Todennäköisesti summa on tällä hetkellä vielä suurempi, sillä pitkän ajan trendi on ollut hoivan siirtyminen yhä enemmän palvelujärjestelmältä hoivaa tarvitsevien henkilöiden sekä heidän omaistensa vastuulle. Globaalisti on arvioitu, että kotona tehtävä hoiva- ja muu työ kattaa jopa 10–39 prosenttia maiden bruttokansantuotteesta.

Vahva keskittyminen kansantalouden näkökulmaan on kuitenkin usein jättänyt varjoonsa hoivan ja talouden välisen suhteen arkisemman puolen. Keskustelua on käyty hyvin vähän siitä, millaisia kustannuksia hoivan tarpeesta syntyy ikääntyneille ja heidän läheisilleen. Tietoa on vain vähän siitä, miten näitä kuluja katetaan ja mitä tehdään, jos niitä ei saada katettua. Näitä kysymyksiä selvitetään SustAgeable-projektissa (Taloudellinen ja sosiaalinen kestävyys läpi ajan ja alueiden ikääntyvässä yhteiskunnassa), jota rahoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimiva Strategisen tutkimuksen neuvosto. Tutkimus on vielä alussa, mutta esittelemme seuraavaksi sitä, miten olemme saattaneet tutkimusta alkuun sekä nostamme esiin alustavia havaintoja tutkimusaineistostamme.

Millaisia kustannuksia hoivasta aiheutuu?

Olemme kiinnostuneita hoivan kustannuksista laajasti, joten emme keskity pelkästään palveluasumisen tai kotihoidon asiakasmaksuihin, tai lääke- ja terveydenhoitokuluihin. Sen sijaan pyrimme ymmärtämään sitä, mitkä kulut hoivaa tarvitsevat ikääntyneet sekä heidän läheisensä itse mieltävät hoivan tarpeen aikaansaamiksi. Tällä tavalla saamme myös käsityksen siitä, mikä kaikki ymmärretään hoivaksi ja hoivan aiheuttamiksi kuluiksi ja mikä taas arkisen elämän tavallisiksi kuluiksi. Aloitimmekin tutkimuksen tietoisina siitä, että hoivasta ja hoivan tarpeesta voi ikääntyvien ihmisten ja heidän läheistensä näkökulmasta syntyä myös sellaisia kuluja, joiden olemassaolosta emme tiedä tai joita emme osaa tutkimukseen osallistuvilta kysyä.

Olemme haastatelleet, ja etsimme edelleen haastateltavia, jotka ovat yli 65-vuotiaita hoivaa tarvitsevia henkilöitä, heidän läheisiään tai omaishoitajiaan. Vaikka haastatteluita on tehty vasta toistakymmentä, piirtyy näkyviin jo nyt hyvin monimuotoinen ja myös monimutkainen kuva siitä, millaisia kuluja sekä muutoksia taloudellisessa tilanteessa hoivan tarve aiheuttaa. Esimerkiksi kotona yksin asuva muistisairas henkilö saattaa unohtaa vesihanan auki, saa aikaan valtavan vesilaskun ja pahimmillaan kalliin vesivahingon. Tai Parkinsonin tautia sairastava henkilö ei ole saanut diagnoosia siitä, että hän kärsisi virtsankarkailusta, eikä hän siksi saa tarvitsemiaan vaippoja ja vuodetta suojaavia lakanoita ilmaiseksi kunnalta tai kuntayhtymältä. Niistä aiheutuu hoivaa tarvitsevalle henkilölle tai hänen läheiselleen reilun tuhannen euron vuosikulut.

Osa kuluista muodostuu taas siitä, että omaishoitaja tai muu läheinen matkustaa hoivan tarvitsijan ja oman kodin väliä tai vie häntä vaikkapa lääkäriin. Kela voi kattaa hoivan tarvitsijan matkakuluja lääkäriin, mutta ei matkakuluja, joita syntyy, kun vaikkapa aikuinen lapsi käy vanhemmilleen kaupassa. Kuluja voi syntyä myös siitä, että tekee valituksia hoivapalveluihin pääsyn hankaluuksista tai palveluiden laadusta. Valitusten tekeminen vie aikaa, vaatii osaamista ja toisinaan myös taloudellisia resursseja, etenkin jos niiden tekemiseen tarvitaan juridista apua.

Kuluja voi syntyä myös siitä, että tekee valituksia hoivapalveluihin pääsyn hankaluuksista tai palveluiden laadusta.

Hoivan kustannuksia selvitettäessä keskeisessä roolissa ovat paitsi hoivan suorat kustannukset niin myös hoivan vaihtoehtoiskustannukset, Vaihtoehtoiskustannuksilla tarkoitetaan esimerkiksi niitä tuloja, jotka jäävät hoivan tarpeen vuoksi saamatta. Erityisesti ansiotöissä olevat omaishoitajat pohtivat sitä, millaisen jäljen lyhytkin ansiotyöstä vapaa omaishoitojakso jättää paitsi tämänhetkiseen tulotasoon niin myös tulevaan eläkekertymään tai uralla etenemiseen.

Hoivasta aiheutuvien kulujen pohtiminen sai erityisesti haastatellut puoliso-omaishoitajat pohtimaan sitä, mitä tapahtuu hoivan tarvitsijalle, jos itse sairastuu. Riittävätkö rahat kattamaan kummankin hoivan tarpeesta aiheutuvat kulut? Mitä kasvava palveluiden tarve maksaa?

Hoivan kulut ovat vaikeasti ennakoitavissa

Palveluista aiheutuvia kuluja on vaikea hahmottaa etukäteen, sillä sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakasmaksut ovat kirjava kenttä, vaikka asiakasmaksuja määrittää oma niin sanottu asiakasmaksulaki. Tästä huolimatta esimerkiksi hoivapalvelumaksut vaihtelevat kunnasta toiseen. Käytössä on kunnallisen terveydenhuollon asiakasmaksujen kalenterivuosittainen maksukatto sekä Kela-korvattavien lääkekustannusten vuosiomavastuu. Terveydenhuollon asiakasmaksukaton täyttymistä on kuitenkin seurattava itse.  Myös omaishoidon tuen myöntämisperusteet sekä hoitopalkkiot vaihtelevat kunnittain tai kuntayhtymien välillä. Vuoden 2023 alusta toimintansa aloittavilla hyvinvointialueilla pohditaankin parhaillaan omaishoidon tuen myöntämisperusteiden yhtenäistämistä.

Haastateltavat toivatkin esiin erilaisten kulujen määrittymisen epäselvyyttä ja läpinäkyvyyden puutetta. Esimerkiksi kotihoidosta, jonka asiakasmaksut ovat tulosidonnaisia, saadaan kyllä lasku, mutta ei selitystä siitä, miten hinta määrittyy. Joissain tilanteissa läpinäkyvyyden puute oli omiaan lisäämään palveluita ja niiden laatua kohtaan koettua epäluottamusta. Etenkin pienituloisten voi olla vaikea päättää, ottaako palvelua vastaan, jos palvelun lopullista hintaa ei etukäteen tiedä.

Joissain tilanteissa läpinäkyvyyden puute oli omiaan lisäämään palveluita ja niiden laatua kohtaan koettua epäluottamusta.

Maksujen vaikea ennakoitavuus johti haastateltavien kertoman mukaan toisinaan siihen, että etenkin hoivan tarvitsijoiden aikuiset lapset ryhtyivät suunnittelemaan ja varautumaan tulevien omien hoivan tarpeiden varalta. Esimerkiksi erään haastateltavan äidin palvelutaloasumisen asiakasmaksuissa ei huomioitu sitä, että omistusasuntoa ei saatu myytyä. Lain mukaan omistusasunnon kulut tulisi kuitenkin ottaa asiakasmaksuissa huomioon vähintään kuuden kuukauden ajalta, mikäli asuntoa ei ole saatu myytyä. Haastateltavan äiti velkaantui joutuessaan maksamaan sekä tyhjän omistusasunnon kuluja että palveluasumisen asiakasmaksuja. Haastateltava suunnitteli itse hankkiutuvansa hyvissä ajoin ennen vanhuusikää eroon omistusasunnostaan, välttääkseen vastaavan tilanteen.

Hoiva ei ole koskaan ilmaista

Läheisen sairastuessa tai tarvitessa hoivaa ikääntymisen tuoman sairauden tai haurauden vuoksi, menot ja elämisen kokonaiskulut eivät kuitenkaan automaattisesti vain nouse. Erityisesti haastattelemamme keski- ja hyvätuloiset puoliso-omaishoitajat kuvasivat, miten eläkeiän koittaessa elämä täyttyi matkustelusta ja muihin elämyksiin kuluttamisesta. Puolison sairastuessa elämä kuitenkin rajoittui lähinnä kodin piiriin, ja esimerkiksi lomamatkailu sekä omat tai yhteiset harrastukset kävivät mahdottomiksi. Täten, hieman yllättäenkin, hoivan tarpeiden synnystä seurannut elämän muuttuminen saattoi merkitä sitä, että rahaa jääkin aiempaa enemmän säästöön. Säästöjen taustalla on kuitenkin elämän supistuminen hoivan ympärille ja kotiin, mikä ei useimmiten ole toivottu elämäntapa.

Kiinnostavaa rahankäytön kannalta on myös se, mistä tai kenen rahoista hoivan kuluja katetaan. Eräs puoliso-omaishoitaja kertoi, että hän kattaa asumisen ja ruoan kulut ja puolison rahoista katetaan hänen hoivastaan aiheutuvat menot. Äitiään hoivaava tytär taas hallinnoi omia ja äidin rahoja, ja jätti usein kertomatta äidilleen, että tämän tulot eivät aina riitä kattamaan hoivan kustannuksia tai elämisen yllättäviä menoja, kuten uuden jääkaapin hankintaa rikkoutuneen tilalle.

Kiinnostavaa rahankäytön kannalta on myös se, mistä tai kenen rahoista hoivan kuluja katetaan.

Useampi haastateltava myös muistutti, miten vaikea on saada tietoa oikeuksista sekä päästä erilaisten hoivaan liittyvien palveluiden ja tukien piiriin. Esimerkiksi kuntien tarjoama omaishoidon tuki tai Kelan eläkettä saavan hoitotuki jäi monelta tietämättömyyden vuoksi pitkään hakematta. Lisäksi kotitalousvähennystä voi saada vain, jos itseltä löytyy tarpeeksi verotettavaa tuloa. Hyvin pienituloisten ei siten ole mahdollista hyödyntää kotitalousvähennystä.

Hoivasta aiheutuu väistämättä monenlaisia kustannuksia, niin suorina kuin esimerkiksi vaihtoehtoiskustannuksina. Hoiva ei siten ole koskaan ilmaista, vaan joku kattaa aina siitä aiheutuvat kustannukset. Kun julkinen sektori pyrkii karsimaan hoivan kustannuksia, lankeavat kustannukset yhä enemmän hoivaa tarvitsevien sekä heidän läheistensä maksettaviksi. Tämä tarkoittaa väistämättä myös kasvavaa eriarvoisuutta, sillä toisilla on varaa maksaa enemmän hoivasta kuin toisilla. Tämän vuoksi julkinen keskustelu ja läpinäkyvyys siitä, mitä hoiva maksaa ja kenelle, onkin välttämätöntä.

***

Kuvat: bannerikuva Jack Finnigan/Unsplash, muut kuvat järjestyksessä Matthias Zomer/Pexels, Cottonbro Studio/Pexels ja Inka Lähteenaro/Ilmiö (Yhteiskunnan kuvat).