Pääsykokeella peruskouluun? Painotetun opetuksen oppilasvalikointi haastaa peruskoulun yhdenvertaisuutta

Yhtenäinen, yhdenvertainen ja kaikille avoin peruskoulu on pitkään ollut suomalaisen koulutuspolitiikan keskeinen tavoite. Peruskoulujen painotettuun opetukseen, kuten musiikki- ja kieliluokille, oppilaat kuitenkin tyypillisesti valikoidaan. Miten suomalaiskaupungit ja niiden peruskoulut kuvaavat painotetun opetuksen oppilasvalikointia ja mitä seurauksia oppilaiden valikoinnilla on?

Suomessa painotettu opetus on keskeinen perheiden kouluvalintojen kohde. Koulut puolestaan käyttävät painotettua opetusta perusteena (osin) valikoida oppilaitaan. Niin kutsutut painotusluokat ovat olleet viime vuosina usein esillä myös julkisessa koulukeskustelussa, jossa painotusluokkia on kannatettu ja toisaalta vastustettu paikoin voimakkaidenkin mielipiteiden saattelemana. Keskeinen argumentti painotusluokkien puolesta on ollut se, että niiden avulla voidaan tukea lahjakkaiden oppilaiden oppimista ja mielenkiinnon kohdetta. Painotusluokkiin kriittisemmin suhtautuvien argumentit ovat puolestaan liittyneet muun muassa painotetun opetuksen segregaatio- eli eriytymisvaikutuksiin.

Painotetun opetuksen järjestäminen on suomalaiskaupungeissa yleistä. Esimerkiksi musiikki-, liikunta- tai kielipainotusta tarjottiin 2020-luvun alussa kaikissa tai lähes kaikissa 12 suurimmassa kaupungissa. Tyypillisesti painotettu opetus tarkoittaa painotusluokille valikoiduille oppilaille viikoittaisia lisäoppitunteja painotetussa oppiaineessa. Näiden lisätuntien tarkoituksena on syventää ja laajentaa yleisopetuksen opetussuunnitelman tavoitteita. Painotettua opetusta on suomalaisessa tutkimuskirjallisuudessa tarkasteltu viime vuosikymmenien aikana erityisesti perheiden kouluvalintoihin liittyen. Sen sijaan painotettua opetusta on vähemmän tutkimuksissa tarkasteltu tarjonnan eli opetuksen järjestäjien ja peruskoulujen näkökulmasta.

Kouluvalinnan käsitettä ja oppilaiden koulutussiirtymiä Englannin koulutusjärjestelmässä tarkastelleet sosiologit Diane Reay ja Helen Lucey ovat huomauttaneet artikkelissaan, että valinta ei aina merkitse lapsille tai perheille aitoa valinnanvapautta. Sen sijaan enemmän kyse on valituksi tulemisesta. Tämä jossain määrin pätee myös suomalaisen painotetun opetuksen kontekstiin. Kun painotetun opetuksen kysyntä kouluissa ylittää vapaiden oppilaspaikkojen määrän, on opetuksen järjestäjien ja koulujen ratkaistava oppilaiden valikointikäytänteet lainsäädännön asettamissa raameissa. Opetuksen järjestäjät ja peruskoulut ovat siis jossain määrin valitsijoita. Suomalaisen peruskoulujärjestelmän kontekstissa voidaan puhua oppilaiden valikoinnista painotettuun opetukseen, vaikka virallisesti suomalainen peruskoulujärjestelmä on valikoimaton.

Suomalaistutkimuksissa on tunnistettu painotettuun opetukseen valikoitumisen yhteiskuntaluokkasidonnaisuus: painotusluokille hakee ja päätyy tyypillisimmin korkeasti koulutettujen ja hyvätuloisten perheiden lapsia.

Miten ja millaisin kriteerein oppilaita Suomessa valikoidaan painotettuun opetukseen?

Analysoimme kollegoideni kanssa dokumenttiaineiston avulla sitä, miten suuret suomalaiskaupungit ja niiden peruskoulut kuvaavat painotetun opetuksen oppilasvalikointia. Tutkimusartikkeli on osa väitöstutkimustani, jossa tarkastelen painotetun opetuksen järjestämisen käytänteitä Suomen suurimmissa kaupungeissa.

Pääsykriteerit haastavat oppilaiden yhdenvertaisuutta

Kilpailu pääsystä painotettuun opetukseen on suomalaiskaupungeissa paikoin kiivasta. Kaupungeissa onkin alettu puhua ”pääsykokeista” peruskouluihin. Painotetun opetuksen oppilasvalikoinnin laajuus on yllättävää suhteessa siihen, että yhtenäinen ja yhdenvertainen peruskoulu on ollut pitkään suomalaisen koulutuspolitiikan julkilausuttu linja. Julkisissa painotettua opetusta koskevissa keskusteluissa oppilasvalikointi painotettuun opetukseen nähdään usein reiluna, sillä jokaisella oppilaalla on yhtäläinen oikeus hakea painotusluokille, ja valintakokeet ovat kaikille samat. Menestymisen mahdollisuudet tulkitaan tällöin yksilöstä riippuvaksi. Painotettua opetusta oikeutetaankin ”lahjakkuuteen” nojaten: oppilaan omat kyvyt ja ansiot, kuten ”lahjakkuus”, lopulta määrittäisivät pääsyn painotettuun opetukseen.

Oppilasvalikointidokumenttien analyysi kuitenkin osoittaa, että painotetun opetuksen pääsykriteerit ovat osassa suomalaiskaupunkeja, kouluja ja painotusaineita varsin yksityiskohtaisia ja oppilaiden taustatekijöihin kiinnittyviä. Oppilasvalikoinnissa mitataan lainsäädännössä määriteltyjen ”taipumusten” lisäksi myös oppilaan osaamista, aiempaa koulumenestystä tai oppilaan ominaisuuksia, kuten asennetta tai käyttäytymistä. Tällöin oppilaan soveltuvuuden arviointi kohdistuu painotetun oppiaineen kannalta olennaisia ”taipumuksia” laajemmin lapselta toivottaviin ominaisuuksiin oppijana.

Oppilaiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta ongelmallista on myös se, että pääsy painotettuun opetukseen ei aina perustu oppilaan omaan valintakoesuoritukseen. Sen sijaan joidenkin painotusaineiden valintakokeessa oppilaan on mahdollista saada pisteitä esimerkiksi opettajan lausunnon tai suosituksen perusteella. Tällöin pääsy painotettuun opetukseen perustuu ainakin osittain ulkopuolisen henkilön arvioon oppilaan soveltuvuudesta. Joillekin oppilaille jo lausunnon pyytäminen opettajalta voi olla liian suuri kynnys.

Kiinnostava tutkimushavainto on myös se, että paikoin pääsykriteereissä oppilaalta edellytetään ”hyvää suomen kielen taitoa” tai kuvataan erityisopettajan läsnäolo valintakoetilanteessa. Erityisopettajan tarkempi merkitys oppilasvalikoinnissa ei selviä kaupunkien ja koulujen oppilasvalikointidokumenteista. Aiemmissa suomalaistutkimuksissa on havaittu, että painotusluokille päätyy varsin vähän niitä oppilaita, jotka opiskelevat suomi toisena kielenä (S2) -oppimäärää tai tarvitsevat oppimiseensa tehostettua tai erityistä tukea. Oppilaiden yhdenvertaisuus ja yhtäläiset mahdollisuudet päästä painotettuun opetukseen näyttäisikin olevan erityisesti yläkouluvaiheessa varsin näennäistä, sillä oppilasvalikointikriteerit voivat kohdistua painotusaineen näkökulmasta olennaisten ”taipumusten” sijaan oppilaan taustatekijöihin.

Painotetun opetuksen oppilasvalikointi ja sen mukaan kouluissa toteutettava oppilasryhmittely muodostavat kouluihin erilaisia luokkia: painotusluokkien oppilaspohja on varsin valikoitunut niin oppilaiden osaamisen, taustatekijöiden kuin oppilaan vapaa-ajan aktiviteettienkin suhteen. Samalla yleisluokkiin kasautuu keskimääräisesti enemmän huono-osaisemmista taustoista tulevien perheiden lapsia sekä oppimiseensa erityistä tukea tarvitsevia oppilaita. Tämä johtaa sekä koulujen väliseen että koulujen sisäiseen eriytymiseen.

Vapaa-ajan harrastaminen tuo etulyöntiaseman oppilasvalikointikriteereissä

Suomessa oppilasvalikointi painotettuun opetukseen on perusopetuslaissa säädelty niin, että perheiden yhteiskuntaluokka ja siten esimerkiksi perheen taloudelliset resurssit eivät saa toimia avoimena oppilasvalikoinnin kriteerinä. Ranskalaissosiologi Pierre Bourdieun pääomateorian mukaan taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma ovat kuitenkin muunneltavissa toinen toisikseen. Painotetun opetuksen kontekstissa esimerkiksi taloudellisen pääoman mahdollistama vapaa-ajan harrastaminen ja sitä kautta hankittu osaaminen muuntuu tärkeäksi etulyöntiasemaksi painotettuun opetukseen pääsyssä. Tällöin oppilasvalikoinnissa kuvattu ”lahjakkuuden” arviointi onkin tosiasiassa harrastuksessa kerrytetyn osaamisen mittaamista.

Perheiden erilaisiin pääomiin kytkeytyvät painotetun opetuksen pääsykriteerit voivat olla tahattomia. Silti ne heikentävät huono-osaisemmista perhetaustoista tulevien lasten mahdollisuutta kilpailla oppilaspaikasta painotetussa opetuksessa. Tämä näkyy konkreettisesti esimerkiksi yläkoulun musiikki- tai urheiluluokkien valintakokeissa, joissa mahdollisuus vapaa-ajan harrastamiseen on varsin merkityksellistä. Musiikkiluokkien valintakokeen sisältöä kuvattiin 2020-luvun alussa Tampereella seuraavasti:

Yläkoulun soveltuvuuskokeessa on seuraavat osatehtävät: laulunäyte (valmistauduttava laulamaan yksi säkeistö esimerkiksi jostain kansanlaulusta ilman säestystä), soittonäyte (esitettävä muutaman minuutin näyte omalla soittimella, soittotaito ei pakollinen, mutta suotava), musikaalisuustesti (melodian- ja rytmintoistotehtävät) sekä kirjallinen koe teoriasta ja säveltapailusta (nuottien ja taukojen aika-arvot, sävelten nimet eri oktaavialoissa, etumerkit, intervallit ei kuitenkaan laatuja, tahtilajit, sointukuuntelu, intervallikuuntelu, pieni me­lodiankirjoitustehtävä, lyhyt rytminkirjoitus­tehtävä).

(7. luokka, musiikkipainotus, Tampere)

Vaikka soittotaitoa ei kuvauksen perusteella suoranaisesti vaadita, on perusteltua kysyä, onko vapaaehtoinen soittonäyte todella vapaaehtoinen. Joissakin seitsemännen vuosiluokan musiikkipainotuksen valintakokeissa oppilaalta edellytetään myös sellaisia musiikin teorian taitoja, jotka eivät kuulu valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaan alakoulun (vuosiluokat 1–6) musiikintuntien sisältöihin. Esimerkkisitaatti havainnollistaa varsin hyvin sitä, miten perheiden käytettävissä olevat pääomat muuntuvat etulyöntiasemaksi, kun kilpaillaan pääsystä painotettuun opetukseen. Oppilaiden yhdenvertaisuuden näkökulmasta tällaiset oppilasvalikointikäytänteet ovat ongelmallisia ja lisäksi korostavat vaatimusta osallistua ohjattuihin ja tyypillisesti maksullisiin harrastuksiin jo varhaisella iällä.

Pehmeät ulossulkemisen mekanismit ja oppilasvalikoinnin viestintä

Koulutuspolitiikkaa, koulutuksen yksityistämistä ja markkinoitumista sekä eriarvoisuutta tutkiva Adriàn Zancajo on tutkimusartikkelissaan tarkastellut Chilen paikallisia koulutusmarkkinoita. Zancajo pyrkii tutkimuksellaan avaamaan koulutusjärjestelmän ”mustaa laatikkoa” siitä, miten ja millaisin mekanismein koulut pyrkivät valikoimaan oppilaitaan kilpailullisessa ympäristössä. Zancajo kirjoittaa siitä, miten koulut käyttävät tietoisesti tai tiedostamattaan erilaisia pehmeitä ulossulkemisen mekanismeja eli epäsuoria valikoinnin keinoja. Tällaisia ovat muun muassa koulujen käyttämät viestinnän ja markkinoinnin keinot. Näillä käytänteillä pyritään vaikuttamaan siihen, keitä kouluihin hakee.

Myös Englannissa kouluvalintapolitiikan laajennuttua 1990-luvun lopulla tutkimuksissa havaittiin, että koulujen ulospäin suuntautuvassa viestinnässä on (ylempään) keskiluokkaan kytkeytyviä piirteitä. Vastaavaa koulujen viestinnän tarkastelua ei suomalaisen koulutuksen ja painotetun opetuksen kontekstissa ole aiemmin tehty. Tässä viestinnässä olennaista on se, miten koulut kuvaavat painotetun opetuksen oppilasvalikointia perheille suunnatuissa oppaissa, tiedotteissa tai muissa julkisissa asiakirjoissa.

Tunnistimme suomalaiskaupunkien ja peruskoulujen oppilasvalikointidokumenteissa erilaisia pehmeitä ulossulkemisen käytänteitä. Painotettua opetusta ja oppilasvalikointia kuvaavissa asiakirjoissa luodaan esimerkiksi mielikuvia niin kutsutusta ”ideaalioppilaan normista” eli siitä, kenelle painotettu opetus sopii, kenelle opetus on suunnattu tai millainen on painotettuun opetukseen soveltuva ”oikeanlainen oppilas”:

Oppilaan toivotut edellytykset kuvataideluokalle: kuvataiteellinen lahjakkuus, kiinnostus kuvataiteeseen (erittäin tärkeä motivaation säilymiseksi), keskittymiskyky ja pitkäjänteisyys työskentelyssä, lisäksi perheen tuki, kannustus ja kiinnostus kuvataideluokalla työskentelylle on tärkeä!

(3. luokka, kuvataidepainotus, Oulu)

Tällaisella viestinnällä voi olla merkitystä siinä, kuka painotettuun opetukseen ylipäätään hakee. Kuinka moni potentiaalinen hakija jättäytyy pois hakuprosessista jo ennen hakemuksen lähettämistä, mikäli kokee mahdollisuutensa painotettuun opetukseen pääsyyn olevan heikot esimerkiksi perhetaustan vuoksi? Peruskoulujen oppilasvalikoinnin vaikutusten kokonaisvaltainen ymmärtäminen edellyttää tulevaisuudessa lisää tutkimusta. Olisi tarpeen tutkia esimerkiksi sitä, miten ”pääsykokeet peruskouluihin” ja niistä viestimisen tavat vaikuttavat lapsiin ja nuoriin. Mitä tapahtuu niille oppilaille, jotka karsiutuvat pääsykokeissa tai päättävät jättää kokonaan hakematta, mahdollisesta motivaatiostaan huolimatta? Tutkimuksellisesti näiden lasten ja nuorten tavoittaminen on kuitenkin haastavaa.

Kirjallisuus:

Ball, S. J., Bowe, R. & Gewirtz, S. 1996. School choice, social class and distinction: the realization of social advantage in education. Journal of Education Policy, 11:1, 89–112. https://doi.org/10.1080/0268093960110105

Pasu, T., Seppänen, P. & Kosunen, S. 2023. Painotetun opetuksen oppilasvalikointi Suomen kaupunkikouluissa: valintakriteerit ja ideaalioppilaan normi. Hallinnon Tutkimus, 42 (1), 38–55. https://doi.org/10.37450/ht.115579

Seppänen, P., Kosunen, S. & Rinne, R. 2018. Lohkoutuuko koulutuspolku, katoaako tasa-arvo. Teoksessa R. Rinne, S. Lempinen & T. Kaunisto (toim.) Eriarvoistuva maailma – tasa-arvoistava koulu? Jyväskylä: Suomen kasvatustieteellinen seura, 65–91.

Seppänen, P., Pasu, T. & Kosunen, S. 2023. Pupil Selection and Enrolment in Comprehensive Schools in Urban Finland. Teoksessa: M. Thrupp, P. Seppänen, J. Kauko & S. Kosunen (toim.). Finland’s Famous Education System - Unvarnished insights into Finnish schooling. Springer, 193–210.

Siipola, M., Koivuhovi, S., Pasu, T., Vainikainen, M.-P., Nazeri, F., Rimpelä, A., Kesanto-Jokipolvi, H. & Seppänen, P. 2024. Painotetun opetuksen hyödyt jäävät oppimisen ja hyvinvoinnin kannalta vähäisiksi Turussa. Turun kaupunkitutkimusohjelma. Tutkimuskatsauksia 6/2024. https://www.turku.fi/sites/default/files/atoms/files/tutkimuskatsauksia_6-2024.pdf

Zancajo, A. 2019. Education Markets and Schools’ Mechanisms of Exclusion: The Case of Chile. Education Policy Analysis Archives, 27 (130). https://doi.org/10.14507/epaa.27.4318

Kaikki tämän jutun kuvat ovat kuvituskuvia.

Kuvat: Andrey K / Unsplash, Mauri Helenius / Helsingin kaupunginmuseo, Dmitry Parker / KAMU Espoon kaupunginmuseo, Tanbir Mahmud / Unsplash

***

Tämä kirjoitus on osa koulutuksen eriytyminen -teemaviikkoa. Lue muut teemaviikon jutut täältä!