Muunsukupuolisten aktivistien poliittiset selfiet 

Selfie-kuvien poliittinen voima näkyy kamppailuissa näkyvyydestä ja nähdyksi tulemisesta. Muunsukupuoliset aktivistit haastavat selfie-kuvillaan hallitsevaa ja haitallista kuvastoa transihmisyydestä ja luovat kokonaan uusia tapoja tehdä marginalisoituja kehoja ja identiteettejä näkyväksi. 

Yhteiskunnallinen osallistuminen on sosiaalisen median myötä visuaalisempaa kuin koskaan ennen. Kuvat mielenosoituksista, kantaaottavat meemit ja poliittisin viestein varustetut selfiet ovat yhä tavallisempi näky sosiaalisen median kuvavirrassa. Ne sekä tallentavat kansalaistoiminnan tapahtumia ja politiikan ilmiöitä että ovat itsessään sosiaalista liikehdintää käynnistäviä argumentteja ja keskustelunavauksia.  

Kuvavälitteisen sosiaalisen median aktivismin poliittinen voima laajenee kuitenkin yksittäisistä kuvista kokonaisvaltaisempaan keskusteluun visuaalisuuden ja näkyvyyden hierarkiasta, jota itse ja omin ehdoin tuotetut kuvat horjuttavat. Lähes kuka tahansa, kenellä on älypuhelin käytössään, voi tuottaa visuaalisia sisältöjä ja jakaa ne suurillekin yleisöille. Yksittäiset henkilöt voivat toimia omina medioinaan, ottaa osaa representaatioiden tuottamisen prosesseihin ja sitä kautta tulla näkyväksi omilla ehdoillaan, osana laajempaa visuaalista kulttuuria ja yhteiskuntaa.  

Tämä käänne on merkinnyt lisääntyneitä yhteiskunnallisen osallistumisen mahdollisuuksia erityisesti marginalisoiduille ja vähemmistöön kuuluville ihmisille, joiden visuaaliset representaatiot ovat muuten olleet historiallisesti sekä vähäisiä että lähes poikkeuksetta muiden ehdoilla tuotettuja. Ryhdyin tarkastelemaan ilmiötä syvemmin maisterintutkielmassani, jossa tutkin, miten muunsukupuoliset aktivistit hyödyntävät selfie-kuvia yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineenä. 

Haastattelin tutkielmaani varten viittä 20–30-vuotiasta muunsukupuolista, eli binäärisen nainen–mies-kahtiajaon ylittävällä tavalla itsensä määrittelevää sosiaalisen median aktivistia. Selvitin, miten yhteiskunnassa marginalisoidut sekä mediassa ja kulttuurissa alirepresentoidut yksilöt ottavat moninaisempien representaatioiden tuottamisen omiin käsiinsä ja muodostavat omilla ehdoillaan uutta kuvastoa. Tässä artikkelissa kuvaan joitakin maisterintutkielmassani tekemiä havaintoja niin selfien politisoitumisesta kuin muunsukupuolisten aktivistien visuaalisista vaikuttamisen keinoista.  

Poliittinen selfie

Selfielle on monta määritelmää, mutta yleensä sillä tarkoitetaan itsestä otettua, sosiaaliseen mediaan jaettua valokuvaa. Niin akateemisessa kuin julkisessakaan keskustelussa selfietä ei ole aina tulkittu yksin positiivisessa tai varsinkaan poliittisessa valossa. Sitä on pitkään parjattu itsekeskeisenä, epäpoliittisena ja naiivina, ja räikeimmillään sen on väitetty ilmentävän narsistista käyttäytymistäkin.  

Valtaosa viimeisimmästä sosiaalisen median tutkimuksesta ei kuitenkaan tue näitä näkemyksiä, ja puhe selfien pinnallisuudesta on korvautunut kysymyksillä sen mahdollisuuksista ja poliittisesta potentiaalista. 

Yksinkertaisimmillaan poliittista osallistumista ilmentävät selfie-kuvat voivat olla esimerkiksi mielenosoituksista jaettuja omakuvia. Digitaalista kulttuuria ja sosiaalista mediaa tutkinut Adi Kuntsman kutsuu tällaista selfien poliittista mobilisaatiota selfie-kansalaisuudeksi ja viittaa sillä tavallisten kansalaisten esittämiin väitteisiin ja kannanottoihin selfie-kuvien kautta.  

Ennen kaikkea selfie-kuvien politisoituminen näyttäytyy kuitenkin kamppailussa näkyvyydestä ja nähdyksi tulemisesta. Niiden poliittinen voima kulminoituu erityisesti marginalisoitujen kehojen ja identiteettien näkyväksi tekemiseen sekä potentiaaliin haastaa hallitsevaa kuvastoa. Selfie-kuvien kautta lähes kuka tahansa voi julistautua näkemisen arvoiseksi ja ottaa tilaa visuaalisessa kulttuurissa, mikä puolestaan voi olla väkevä vahvistus oman identiteetin todellisuudesta.   

Selfie-kuvien kautta lähes kuka tahansa voi julistautua näkemisen arvoiseksi ja ottaa tilaa visuaalisessa kulttuurissa, mikä puolestaan voi olla väkevä vahvistus oman identiteetin todellisuudesta.  

Toisin sanoen selfie-kuvien kautta toimivassa aktivismissa on siis kyse representaatioista: siitä, kuka saa näkyä, miten ja kenen esittämänä sekä minkälaista todellisuutta kuvilla tuotetaan. Selfiet sekä mahdollistavat itsensä esittämisen itse valitulla tavalla että ovat vastarinnan väline vääristyneille ja yksipuolisille representaatioille. Ne voivat olla myös vaihtoehtoisia tapoja rakentaa minuutta ja kuvitella itsensä toisin. 

Muunsukupuolisten aktivistien selfie-kuvien käyttöä tarkastelevan tutkielmani aineistossa toistui kolme teemaa, jotka olen nimennyt ilon, aitouden ja rajattoman itseilmaisun representaatioksi. Ne tallentavat niitä keinoja, joilla aktivistit kuvailivat hyödyntävänsä selfie-kuvien representaatioita yhteiskunnallisen vaikuttamisen välineinä. Usein kuvat joko asettuivat vastustamaan jotain olemassa olevaa haitallista kuvastoa tai vastaavasti loivat kokonaan uutta. 

“Transihmisen ilo on vahva viesti” – Ilon representaatiot

"Tosi monesti meidät esitetään mediassa muiden katseesta käsin ja usein se katse on semmonen, että voi että kun näillä ihmisillä on niin vaikeeta ja näillä on niin paljon ongelmia ja nää voi niin huonosti ja sit ne masentuu ja sit niitten perhe ei hyväksy niitä ja niin edelleen. Niin se, että me nähdään itsestään, omasta olostaan ja elämästään nauttivia, vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä, on musta tosi voimakasta." 

Kulttuurin ja median representaatiot näyttävät surullisen ja yksipuolisen kuvan transihmisten identiteeteistä ja todellisuudesta. Transihmiset on kattokäsite, jolla usein tarkoitetaan muunsukupuolisia, transsukupuolisia ja kaikkia, joiden sukupuoli-identiteetti ei vastaa heille syntymässä määriteltyä sukupuolta. Transihmisten representaatioissa korostuvat häpeän, itseinhon ja huono-osaisuuden kokemukset ja ne suosivat vaikeita sekä vieraantuneita kehosuhteita kuvaavia narratiiveja. Visuaaliset representaatiot ovat kyllästettyjä väkivallan kuvastolla ja transihmisten ilo sekä onnelliset loput loistavat poissaolollaan.  

Transihmiset ovat itse harvoin osallisina tällaisten representaatioiden tuotannossa, mikä haastattelemieni aktivistien mukaan on yksi keskeisimmistä syistä siihen, että representaatiot ovat yhä stereotyyppisiä, yksipuolisia ja jopa väkivaltaisia.  

Ensimmäinen haastatteluaineistosta paikantamani visuaalisen aktivismin keinoista on pääosin kielteisten representaatioiden rinnalle tuotetut ilon representaatiot. Negatiivisten representaatioiden rinnalla ilo ja itsevarmuus ovat haastateltavien mukaan voimakkaita viestejä – häpeään ja kärsimykseen keskittyvien narratiivien haltuun ottamista sekä niiden uudelleenkirjoittamista. 

Yksinkertaisimmillaan selfiet ilon representaatioina merkitsivät visuaalisia esityksiä ilosta ja tyytyväisyydestä – hymyjä, nauruja ja itsevarmoja poseerauksia.

Yksinkertaisimmillaan selfiet ilon representaatioina merkitsivät visuaalisia esityksiä ilosta ja tyytyväisyydestä – hymyjä, nauruja ja itsevarmoja poseerauksia. Toisaalta haastateltavat kuvailivat kuvien representoivan iloa onnistuneesti myös silloin, kun niissä tehtiin ”aivan tavallisia asioita”. Kuvat tavallisesta arjesta, ystävien kanssa vietetystä ajasta ja harrastuksissa tai tapahtumissa käymisestä syvenivät haastateltavien kuvauksissa poliittisiksi  kahdesta syystä. Ensinnäkin kuvat poikkesivat stigmatisoivasta, surua ja kärsimystä suosivasta median kuvastosta. Toiseksi ne tekivät näkyväksi sen, etteivät arkiselta  vaikuttavat asiat yksiselitteisesti ole sitä vähemmistöön kuuluvalle ihmiselle. Haastateltavien mukaan esimerkiksi se, että saa elää ja tehdä asioita omana autenttisena itsenään voi vaatia vähemmistöön kuuluvalta neuvottelua itseilmaisun ja turvallisuuden tunteen välillä.   

Lisäksi ilon representaatiot kulminoituivat haastateltavien kuvauksissa lähes poikkeuksetta kehoon. Aktivistien selfie-kuvissa kehoa käsiteltiin lempeyden, arvostuksen ja nautinnon kautta. Niissä vältettiin toistamasta sellaisia narratiiveja, joissa kehoon kohdistuva tyytyväisyys olisi riippuvainen esimerkiksi ulkopuolisesta hyväksynnästä tai tunnistetuksi tulemisesta. Ilon representaatioiden tuottamisen taustalla oli pyrkimys katsoa vihaan ja inhoon keskittyneiden kuvausten yli ja näyttää, että myös muunlaiset, myönteiset keholliset tuntemukset ovat mahdollisia ja sallittuja. 

“Tässä kuvan keskellä olen minä sellaisena kuin olen”  – Aitouden representaatiot

Toinen haastattelemieni aktivistien visuaalisista vaikuttamisen keinoista oli aitouden representaatiot – pyrkimys mahdollisimman aitoon kuvastoon niissä määrin, kuin se sosiaalisessa mediassa on mahdollista.  

Selfie-kuvan ottaminen ja jakaminen on useita tietoisia valintoja sisältävä prosessi. Siihen liittyy usein vähintäänkin jonkin tasoinen tavoite esittää itsensä edustavalla tavalla. Vaikka strateginen itserepresentaatio ei rajoitu sosiaaliseen mediaan, uudet teknologiat tarjoavat siihen jatkuvasti enemmän mahdollisuuksia.  

Imarteleva poseeraus, kuvien muokkaaminen ja filtterien käyttö ovat lähes erottamaton osa selfien luomisen prosessia, mutta samaan aikaan niitä pidetään harhaanjohtavina ja epäautenttisina. Sosiaalisen mediassa onkin viimeisten vuosien aikana liu’uttu yhä enemmän kohti autenttisuutta ja ”luonnollisuutta” ihannoivaa estetiikkaa. Selfien kehyksessä autenttisuuden tavoite on kuitenkin kokonaan oma genrensä käytäntöineen ja ominaispiirteineen. Kuvan tuottaminen on yhä tarkkaa ja harkittua, lavastettua ja filtteröityä – mutta kuitenkin niin, että katsoja tulkitsee kuvan mahdollisimman aitona ja autenttisena.   

Haastattelemieni aktivistien mukaan harkittu autenttisuus ja taitavasti tuotetut minän esitykset paitsi yksipuolistavat sosiaalisen median kuvastoa, myös luovat helposti epärealistisen ja esteettisiä normeja ylläpitävän, identiteettien ja kehojen moninaisuuden häivyttävän kuvan todellisuudesta. Se puolestaan saattaa lisätä paineita sovittaa omat minän esitykset samaan kuvastoon. 

Aitouden representaatioissa ei peitelty venysmisarpia tai finnejä, vedetty vatsaa sisään tai kurottu kaksoisleukaa suoraksi, vaan ne tuotiin kuvissa etualalle ja keskiöön. 

Omilla, aitoutta representoivilla selfie-kuvillaan aktivistit pyrkivät yhtäältä purkamaan ja haastamaan edellä mainittua suunnitelmallista autenttisuutta. Heidän omat aitouden representaationsa tavoittelivat kehon näyttämistä mahdollisimman todenmukaisesti: muokkaamattomana, sensuroimattomana ja parantelemattomana – myös haavoittuvana ja epävarmana. Aitouden representaatioissa ei peitelty venysmisarpia tai finnejä, vedetty vatsaa sisään tai kurottu kaksoisleukaa suoraksi, vaan ne tuotiin kuvissa etualalle ja keskiöön. 

"Mua vituttaa se, että jotta sä saat olla rauhassa esim. lihava ihminen, niin vaatimus on se, että sä näytät hyvältä – olet malli, puettu kalliisiin vaatteisiin, meikattu ja muokattu. Niin se, että mä postaan itsestäni kuvan mun Tokmannin alusvaatteissa ilman meikkiä, persefinnit vilkkuen, niin se on ihan erilainen representaatio siitä. Aito ihmiskuvasto on tärkeää." 

Toisaalta aitouden representaatiot merkitsivät myös oman autenttisen minän ja totuuden tutkimista – vapautusta odotuksista, normeista ja viehättävyyden vaatimuksesta, joka haastateltavien mukaan koskettaa aivan erityisesti paitsi paikoin täysin näkymättömiä, usein myös ylenpalttisen huomion sekä julkisen analysoinnin kohteena olevia marginalisoituja kehoja. Selfiet aitouden representaatioina pyrkivät näin pakenemaan marginalisoitujen kehojen olemassaolon ja nähdyksi tulemisen ehdollisuutta sekä tarkkarajaisia sääntöjä. 

“Mä haluan lähettää tosi epäselkeän viestin mun sukupuolesta” – Rajattoman itseilmaisun representaatiot

Siinä missä ilon ja aitouden representaatiot haastoivat vallitsevia kuvastoja, kolmas visuaalisen vaikuttamisen keino, jota kutsun rajattoman itseilmaisun representaatioksi, tavoitteli täysin uudenlaista ilmaisua. Yhtäältä myös rajatonta itseilmaisua representoivien kuvien voi nähdä kyseenalaistavan yksipuolisia esteettisiä ihanteita. Toisaalta ja ennen kaikkea ne kuitenkin tuottivat uusia, visuaalisesti ja ideologisesti moninaisia kuvia ihmisistä, joiden representaatiot ovat aiemmin olleet olemattomia, eikä niitä siksi voi paikantaa pelkästään olemassa olevien representaatioiden haastajiksi.  

Rajatonta itseilmaisua representoivissa kuvissa aktivistit hämmensivät taiteen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja itseilmaisun rajoja. Kuvat irtaantuivat kokonaan vallitsevista normeista ja Judith Butlerin termein hyödynsivät ruumista muuntuvana rajana tai pintana; leikittelyn, taiteellisen ilmaisun ja kokeilun alustana. Kuvissa ei ainoastaan haastettu binäärisen sukupuolijärjestelmän itseilmaisun rajoja vaan tarkasteltiin kriittisesti myös ei-binäärisyyttä ja sen esteettisiä normeja, kuten muunsukupuolisuuteen liitettyä androgyyniyden ihannetta. 

Rajatonta itseilmaisua representoivissa kuvissa aktivistit hämmensivät taiteen, yhteiskunnallisen vaikuttamisen ja itseilmaisun rajoja.

Rajattoman itseilmaisun kategoriaan lukeutuvissa selfie-kuvissa tutkittiin itsen esittämisen mahdollisuuksia ja tyyliteltiin sukupuolistereotypioilla sekä perinteisillä kauneuskäsityksillä niitä liioitellen, pilkaten ja uudistaen. Kuvissa toistuivat usein sellaisten visuaalisten elementtien yhdistelmät, jotka haastateltavien mukaan tyypillisesti mielletään joko kulttuurisesti epähyväksyttäviksi tai joita pidetään vähintäänkin epäviehättävinä. Tällaisia yhdistelmiä olivat haastateltavien kuvauksissa esimerkiksi viikset ja punatut huulet, mekot ja säärikarvat sekä pitsiset alusvaatteet ja lihava keho. Haastateltavat kokivat sukupuolen hämärryttämisen vapauttavana, rajoittavia ihanteita vastaan kapinointina, mutta usein myös tarkoituksenmukaisena hämmentämisenä. 

"Hame ja säärikarvat on niin voimakas yhdistelmä ja mä oikeen haluun kapinoida sitä vastaan, että hame ja säärikarvat on sellaisia asioita, joita ei voi yhdistää. Et jos joku suuttuu tästä, niin mä oikeen haluun suututtaa sen, koska se on suuttunut niin typerästä jutusta. - - Ja mä myös haluan lähettää tosi epäselkeän viestin mun sukupuolesta. Se on yks mun suosikki aktivismin muodoista."  

Rajatonta itseilmaisua representoivat kuvat olivat ennen kaikkea esityksiä sukupuolen kontingentista, eli satunnaisesta ja ei-välttämättömästä luonteesta. Sen sijaan, että sukupuoli ymmärrettäisiin binäärisenä, jonakin valmiina tai valmiiksi saatettavana, sen haluttiin viestiä olevan moninainen ja liikkeessä oleva, jatkuvasti kehittyvä ja muuttuva. Selfiet koettiin voimaannuttavina minän kuvittelemisen ja identiteetin tutkimisen välineitä.  

Sen sijaan, että sukupuoli ymmärrettäisiin binäärisenä, jonakin valmiina tai valmiiksi saatettavana, sen haluttiin viestiä olevan moninainen ja liikkeessä oleva, jatkuvasti kehittyvä ja muuttuva.

Moninaisemmista representaatioita yhteiskunnalliseen muutokseen

Mahdollisuus näkyä ja tulla nähdyksi omilla ehdoillaan sekä ottaa tilaa visuaalisessa kulttuurissa voi parhaimmillaan olla nostattava kokemus. On kuitenkin selvää, ettei omilla kasvoillaan ja kehollaan julkisuudessa toimiminen ole yksin ongelmatonta.  

Selfie-aktivismin kritiikissä on nostettu esiin esimerkiksi valvontaan, häirintään ja turvallisuuteen liittyviä ongelmia, joita erityisesti vähemmistöön kuuluvat aktivistit joutuvat pohtimaan punnitessaan sosiaalisessa mediassa vapaan itsensä ilmaisun suhdetta fyysisissä tiloissa tapahtuvan väkivallan uhkaan. Lisäksi sosiaalisen median alustojen toimintalogiikat, erilaiset kannustimet, säännöt, algoritmit kuin sensuurikin tuovat omat mutkansa kuvioon.  

Niin fyysisissä kuin virtuaalisissakin tiloissa toimivien aktivistien hyvinvoinnin ja turvallisuuden suojaamiseen on ensi tilassa löydettävä ratkaisuja.

Niin fyysisissä kuin virtuaalisissakin tiloissa toimivien aktivistien hyvinvoinnin ja turvallisuuden suojaamiseen on ensi tilassa löydettävä ratkaisuja. Yhtä lailla on kuitenkin tärkeää, ettemme lakkaa katsomasta myös kaikkea sitä kaunista, luovaa, iloista ja mullistavaa, mitä muunsukupuolisten ja muiden marginalisoitujen ihmisten aktivismi, itseilmaisun tavat ja visuaalinen kulttuuri pitävät sisällään.  

Muunsukupuolisten aktivistien selfiet itserepresentaatioina, itse ja omin ehdoin tuotettuina kuvallistumina ruumiillistavat moninaisia, muuttuvia ja intersektionaalisia identiteettejä. Ne sekä haastavat aiempaa, yksipuolista kuvastoa että luovat uusia, moninaisempia representaatioita. Vaikka representaatiot eivät yksin saa aikaan sosiaalista ja yhteiskunnallista muutosta, voivat selfie-kuvat kuitenkin tarjota tärkeitä samaistumispintoja ja olla voimakas todistus oman identiteetin olemassaolosta kulttuurissa ja yhteiskunnassa, jossa muuten jää näkymättömäksi.  

 

***

 

Kuvat: kaikki artikkelin kuvat Pexels. Jutun kuvat eivät ole samoja kuin tutkimuksessa analysoidut kuvat.