Lasten globaalitietoisuus: miltä maailma näyttää lasten omasta tietokulttuurista katsottuna?

Älypuhelimen kautta alakouluikäiset lapset päätyvät helposti globaalin maailman tapahtumien äärelle. Anna Lundénin pro gradu -työhönsä haastattelemat kuudesluokkalaiset halusivat pysyä perillä maailman menosta, mutta he pitivät lähipiirinsä aikuisten roolia tiedon jakajina passiivisina. Sen sijaan ikätovereilla ja medialla oli iso merkitys lasten globaalitietoisuuden muovaajina.

 

Suomalainen lapsi on käsittämättömän laajan tiedon äärellä heti lukemaan opittuaan. Globaalin median avulla on mahdollista olla lähes reaaliajassa tietoinen maailman tapahtumista lapsesta asti. On arvioitu, että 9-vuotiaista lapsista 80 prosenttia seuraa mieluiten medioita, jotka on suunnattu aikuisille. Koska suurin osa lapsista saa nettiyhteydellä varustetun älypuhelimen viimeistään alakouluiässä, he altistuvat väistämättä kuulemaan myös yhteiskunnallisista ja globaaleista aiheista.

Näyttääkö maailma sitten lasten mielestä lähinnä kiinnostavalta, vai tiedostavatko lapset myös maailman, johon kuuluvat esimerkiksi globaali muuttoliike, luonnon katastrofit, globaalit virusepidemiat tai ilmastonmuutos? Entä mistä johtuu, että osa lapsista reagoi ilmastouutisiin niin voimakkaasti, että päättää ryhtyä koululakkoon?

Mitä on globaalitietoisuus?

Lasten tapa ymmärtää maailmaa on keskeinen, kun haluamme hahmottaa yhteiskunnan muodostumista ja rakenteita. Lapsena sosialisaation kautta opittu vaikuttaa usein myös vahvasti aikuisiän asenteissa ja arvomaailmoissa.

”Maailmanlaajuinen, maapallo, maailmanlaajuinen, ympäri maailmaa.” Näin kuvasi haastattelemani 12-vuotias alakoululainen globaalin käsitettä. Keväällä 2019 julkaistussa pro gradu -tutkielmassani tutkin lasten ymmärrystä globaaleista ilmiöistä.

Halusin tutkielmassa analysoida yksilön tapaa ymmärtää maailmaa oman elinpiirinsä ulkopuolella, mutta tätä ymmärrystä kuvaavaa vakiintunutta käsitettä ei ole suomen kielessä. Käänsin englanninkielisen global awareness -termin tutkielmassani vapaasti suomeksi globaalitietoisuudeksi. Käsite kuvaa lapselle globaaleista tapahtumista muodostuvaa tietoisuutta eli tapoja, joilla lapsi havainnoi ja ymmärtää globaalia maailmaa ja sen tapahtumia.

Keräsin kvalitatiivisen aineistoni keväällä 2017 haastattelemalla kuudesluokkalaisia globaaleista ilmiöistä ja niiden merkityksellisyydestä. Havainnoin ensin kahta eri luokkaa Plan-kansalaisjärjestön globaalikasvatustunnilla, jonka jälkeen haastattelin halukkaita oppilaita tunnin jälkeen.

Haastatteluihin osallistui yhteensä 21 oppilasta, joita haastattelin kuudessa eri ryhmähaastattelussa. Haastattelut alkoivat aina keskustelulla globaalikasvatustunnin kulusta, globaalin käsitteen määrittelyllä yhdessä sekä keskustelulla tapahtumista, joita oppilaat pitivät ”globaaleina”. Yleisimmin oppilaat kokivat saavansa eniten tietoa globaaleiksi mieltämistään asioista perheeltä, koululta, ikätovereilta ja mediasta. Haastatteluissa pohdimme myös tapahtumien ja tiedon merkityksellisyyttä lasten omasta näkökulmasta.

Lapsi tiedon vastaanottajana

Lapsuuden sosiologi William A. Corsaron mukaan lapsi on aktiivinen yhteiskunnan jäsen, joka ei ainoastaan vastaanota tietoa vaan myös itsenäisesti käsittelee sitä ja antaa sille merkityksiä. Merkitykset muodostuvat sosialisaatiossa eli sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, jossa lapsi oppii, mikä omassa yhteisössä on merkityksellistä ja mikä on hyväksyttävää käytöstä.

Tutkielmani teoreettisen viitekehyksen muodostaa sosiologi George H. Meadin teoria yksilön ”minuuden” muodostumisesta, joka Meadin mukaan tapahtuu suhteessa yksilön ympäristöön. Sosiologi Herbert Blumer on tarkastellut merkityksenannon muodostumista Meadin teorian avulla ja uskoo yksilön kokevan merkityksellisyyden tunnetta aina suhteessa yhteisönsä merkityksenantoihin. Sisäisen kommunikointiprosessin lisäksi yksilö kommunikoi merkityksistä myös sosiaalisen ympäristönsä, niin sanottujen yleistyneiden toisten kanssa. Lapselle yleistyneitä toisia voivat olla esimerkiksi läheiset aikuiset ja ikätoverit – siis ihmiset, joiden kanssa lapsi viettää paljon aikaa arkielämässään.

Koska olin kiinnostunut nimenomaan lasten omasta ymmärryksestä ja merkityksenannosta tiedolle, analysoin aineistoani kollektiivisena kulttuurituotteena. Toisin sanoen haastatteluista syntynyt aineisto edusti lasten omaa tietokulttuuria: lasten yhteisiä ajattelutapoja, normeja ja merkitykselliseksi koettua jaettua tietoa, jotka muodostuivat heidän omasta kokemusmaailmastaan käsin.

Lasten oma globaali tietokulttuuri

Globaalin määrittely ei ollut haastattelemilleni lapsille täysin selkeää. He osasivat kuitenkin nopeasti nimetä lukuvuoden 2016–17 aikaisia ilmiöitä kuten ”Amerikan vaalit”, silloisen presidenttiehdokas Donald Trumpin, terrorismin, ilmastonmuutoksen ja sodat. Lapset osasivat myös luoda pyydettäessä erilaisia syy-seuraussuhteita globaaleille tapahtumille.

Lapset kokivat yleisesti aikuisten roolin tiedon jakajina lähes olemattomana. Tunneilla saatettiin sivuta satunnaisesti uutisissa esille tulleita tapahtumia, tai lapset saattoivat kotona seurata sivusta vanhempien katsoessa uutisia. Aikuisia pidettiin kuitenkin hyvin passiivisena maailman tapahtumia koskevan tiedon jakajina, mitä välillä myös suoranaisesti hämmästeltiin ryhmähaastatteluissa: ”Must tuntuu, että näistä [globaaleista tapahtumista] puhutaan kyllä niinku yllättävän vähän. Koulu vois olla sellanen paikka missä näitä asioita käsitellään ja tulis uusia näkökulmia ja tietoo”.

Lapset kokivat aikuisten roolin tiedon jakajina lähes olemattomana.

Passiivisten aikuisten sijaan ikätovereiden ja median merkitys lasten globaalitietoisuuden muovaajana oli suuri. William A. Corsaron mukaan lapsi ei vielä koe kuuluvansa selkeästi aikuisten maailmaan. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä tärkeämpää hänelle on luoda oma ryhmä, johon kuulua ja jonka kautta tarkastella maailmaa ympärillään. Oppilaat kertoivat kuulevansa kavereiden kautta ”trendaavista” tapahtumista ja ilmiöistä, jotka herättivät keskustelua lasten kesken yleisemminkin. Kavereiden lisäksi jokaisessa ryhmässä mainittiin median ja erityisesti sosiaalisen median tärkeys tiedonlähteenä.

Lähipiirin aikuisten rooli yleistyneinä toisina, joihin voisi heijastella tiedon merkityksellisyyttä, vaikutti haastattelujen perusteella korvautuneen Youtube-vloggaajilla eli videosisältöä tuottavilla ”nuorten uutisankkureilla”. Erityisesti Roni Bäck, yksi suosituimmista suomalaisvloggaajista, sai paljon arvostusta ja huomiota oppilaiden keskuudessa. Oppilaat viittasivatkin Bäckiin ”meidän omana uutistyyppinä”.

Perinteisemmät uutislähteet eivät juuri onnistuneet puhuttelemaan lapsia. Videosisällöntuottajat selittivät tapahtumat selkeämmin, hauskasti ja ”sillee et mekin voidaan ymmärtää”, kuten eräs lapsi asian ilmaisi. Myös esimerkiksi Instagram, iltapäivälehdet ja Ylen Noin viikon uutiset koettiin sopivina tiedon lähteinä.

Sitä vastoin lapset kokivat, että tapahtumat selitettiin esimerkiksi television uutisissa usein liian nopeasti, ja tapahtumien syitä ja seurauksia oli vaikea ymmärtää: ”Ei uutisista kuitenkaan ymmärrä niin paljoo, että kun sä katot jonku minuutin jotain ilmasto lämpenee ja jäätikkö sulaa, niin ei niin ku aukee se asia yhtään.”

Lapset kokivat omien sanojensa mukaan tärkeäksi sen, että he ”pysyvät maailman menossa mukana”. Mielenkiintoista ja myös osin ristiriitaista oli lasten käsitys tiedon muodostumisesta: yhtäältä he kokivat turhautuneisuutta aikuisten passiivisuuteen, toisaalta he kokivat, että pystyivät itsekin hankkimaan tarvittavan tiedon.

Vaikka oppilaat pitivät suomalaisia ja kansainvälisiä uutisia yhtä tärkeinä, heille oli epäselvää, kuinka globaaleihin tapahtumiin voitaisiin vaikuttaa Suomesta käsin. Onkin kiinnostavaa, että vain vuosi haastatteluiden jälkeen lapset ympäri maailmaa ovat kokeneet ilmastonmuutoksen ja sen globaalit seuraukset niin merkityksellisiksi, että he ovat löytäneet tavan vaikuttaa maailmaan ympärillään esimerkiksi koululakkojen ja sosiaalisen median kampanjoiden avulla.

Kuka määrittelee tiedon merkityksellisyyden?

Haastattelemani lapset pohtivat tiedon tärkeyttä ja tapoja, joilla tieto saavuttaisi myös lapset heidän omien ehtojensa mukaisesti. Tämä kertoo lasten kyvystä ja tarpeesta olla tietoisia maailman tapahtumista. Lapset vaihtoivat ja analysoivat tietoa omissa sosiaalisissa verkostoissaan, ja siten he ymmärsivät uutisia ja globaaleja tapahtumia omasta tietokulttuuristaan käsin.

Kerätessäni tietoa lasten mediankäytöstä yllätyin siitä, kuinka vahvasti tutkimustietoa sävytti huoli median negatiivisesta vaikutuksesta lapseen ja hänen käsitykseensä maailmasta. Mediaa ei juurikaan käsitelty esimerkiksi lasta sivistävänä toimijana. Sen sijaan kirjallisuutta ja ohjeita lapsen suojelemiseksi verkkomaailman vaaroilta löytyi paljon.

Koulumaailmassa on reagoitu lasten ja median muuttuneeseen suhteeseen lisäämällä globaalikasvatuksen tavoitteita vuonna 2014 lanseerattuun uuteen opetussuunnitelmaan. Ainakaan aineistonkeruuni aikoihin koulu ei ollut ainakaan lasten näkökulmasta tärkeä globaalikasvattaja, vaikka kansalaisjärjestöt tekevätkin kouluissa satunnaisesti globaalikasvatusvierailuja.

Lapsen kiinnostus globaaleja tapahtumia kohtaan saattaa hiipua, jos hänen sosiaalinen piirinsä ei ohjaa pitämään tietoa merkityksellisenä.

Jotta voisi ymmärtää lapsen sisäistä tulkintaa asioiden merkityksellisyydestä, pitää ymmärtää ulkoisten tekijöiden vaikutus tämän merkityksellisyyden tunteen muodostumisessa. Lapsen kiinnostus globaaleja tapahtumia kohtaan saattaa hiipua, jos hänen sosiaalinen piirinsä ei ohjaa pitämään tietoa merkityksellisenä. Toisaalta esimerkiksi ikätoverit ja sosiaalinen media voivat ruokkia tunnetta tiedon merkityksellisyydestä, kun tietoa jaetaan ikätovereiden kesken tai lapsi huomaa, että jonkin uutinen on saanut sosiaalisessa mediassa erityisen paljon jakoja ja tykkäyksiä.

Vuonna 2012 neljäs- ja kuudesluokkalaisista 85 prosenttia katsoi televisiota lähes päivittäin ja oli verkossa vähintään kerran päivässä. Vuonna 2019 tehdyn selvityksen mukaan 7–15-vuotiaista lapsista 71 prosenttia koki kännykän tärkeimmäksi mediavälineeksi ja jo 92 prosenttia käytti YouTubea. Tärkeimmiksi medioiksi koettiin YouTube ja WhatsApp – eli lasten ”omat uutisankkurit” ja kanava, jonka avulla pitää yhteyttä ikätovereihin.

Perinteiset hitaammat mediakanavat, kuten lehdet ja televisio, ovat siis korvautuneet vajaassa kymmenessä vuodessa merkittävästi nopeammilla viestintämuodoilla, joiden avulla niin lapset kuin aikuisetkin voivat seurata lähes reaaliajassa maailman tapahtumia. Muutos tiedonsaannin välineissä on mahdollistanut lasten oman aikuisista riippumattoman tietokulttuurin, jossa lapset merkityksellistävät itsenäisesti maailman tapahtumia.

Itsenäinen vai yhteinen käsitys maailmasta?

Tutkielmani tulokset tukevat vahvasti Corsaron ajatusta lapsista aktiivisina yhteiskunnan toimijoina, joiden globaalitietoisuuden kehittyminen tulisi nähdä yhtä merkityksellisenä kuin aikuistenkin. Teknologian ja median alati kasvavan roolin myötä lapset kokevat tarvetta ymmärtää, mitä heidän ympärillään tapahtuu, kuten eräs haastattelemistani oppilaista niin osuvasti totesi:”Jotta mekin saatais tietää mitä siellä maailmalla tapahtuu.”

Vaikka koulumaailmassa ja perheen keskuudessa ei olisi vielä selkeästi ymmärretty lasten roolia tietoyhteiskunnassa, uskon, että Suomessa on jo aikaa sitten ohitettu vaihe, jossa tiedon leviämiseen lapsille voitaisiin vaikuttaa tai tiedonkulku voitaisiin pysäyttää. Uutiset ovat nyt lähempänä lapsia kuin koskaan ennen.

Pohdin, kuinka merkityksellisinä lapset voivat pitää median kautta välittyviä tapahtumia, jos aikuiset eivät esimerkillään kannusta lapsia ymmärtämään ja luomaan merkityksiä saamalleen tiedolle. Kuten voidaan kuitenkin huomata viimeisen kahden vuoden aikana syntyneestä globaalista nuorten ilmastolakkoilmiöstä, oli pohdintani turhaa: lapset eivät ole ainoastaan tietoisia globaaleista tapahtumista, vaan myös valmiita reagoimaan ja toimimaan niiden vuoksi. Vuoden 2018 nuorisobarometrinmukaan poliittisessa toiminnassa olleiden nuorten määrä oli kasvanut erityisesti alle 20-vuotiaiden ryhmässä, ja Pelastakaa Lapset ry:n vuonna 2019 teettämän tutkimuksen mukaan lähes neljä viidestä kyselyyn vastanneista lapsista koki ilmastonmuutoksen olevan kaikkein suurin tulevaisuuden huolenaihe.

Ero lasten ja aikuisten tavassa reagoida ilmastonmuutoksen kaltaiseen globaalin ilmiöön kertoo siitä, että lapset tarkastelevat maailmaa oman tietokulttuurinsa kautta. Teknologian ja sen käyttömuotojen kasvava monipuolisuus lisää varmasti entisestään kuilua lasten ja aikuisten tiedonsaannin välillä.

On syytä tunnustaa myös lasten itsenäinen kyky luoda merkityksiä vastaanottamalleen tiedolle ja reagoida globaaleihin uutisiin toiminnalla.

Onko sukupolvien välisen dialogin puute sitten ongelma? Perheen ja koulun kautta tapahtuva sosialisaatio on kuitenkin merkittävässä roolissa lapsen elämässä: oppiakseen yhteisönsä yhteiset pelisäännöt ja asenteet lapset omaksuvat huomaamattaankin vuorovaikutuksessa aikuisilta arvoja ja symbolisia merkityksiä.

Tutkielmani tulosten ja lasten kahden viime vuoden aikana näkyviin nousseen aktivismin valossa on kuitenkin todella syytä tunnustaa myös lasten itsenäinen kyky ymmärtää ja luoda merkityksiä vastaanottamalleen tiedolle sekä reagoida globaaleihin uutisiin toiminnalla. Ehkä kysymys kuuluukin, tuleeko meidän tukea lasten globaalitietoisuuden kehittymistä, vai annammeko heidän muodostaa itsenäisesti omanlaisensa käsityksen globaalista maailmasta.

 

***

Kirjoitus perustuu Helsingin yliopistossa vuonna 2019 hyväksyttyyn sosiologian pro gradu -tutkielmaan "Jotta mekin tiedettäis": Lasten tietoisuus globaaleista kysymyksistä.

Kuvat järjestyksessä: pääkuva Neonbrand (Unsplash), 1. kuva  Yura Fresh (Unsplash), 2. kuva Music Fox (Unsplash), 3. kuva History in HD (Unsplash), 4. kuva Michael Chacon (Unsplash), 5. kuva Neonbrand (Unsplash), 6. kuva Inka Lähteenaro (Ilmiö)