Maskuliinisuuden normit kaventavat poikien mahdollisuuksia ilmaista tunteitaan

Suomalaiset pojat kokevat huolistaan ja tunteistaan puhumisen kavereiden kanssa usein hankalaksi. Maskuliinisuuden normit vaikeuttavat tunneilmaisua, mikä näkyy myös poikien suhteissa vanhempiinsa: huolia kerrotaan yleensä ennemmin äidille kuin isälle. Näyttävätkö normit väljentymisen merkkejä?

 

Luottamuksellisia läheissuhteita, joissa omien huolten ja tunteiden jakaminen on mahdollista, pidetään hyvinvointia tukevana tekijänä kaikille ihmisille ikään ja sukupuoleen katsomatta. Maskuliinisuustutkimuksen piirissä on kuitenkin osoitettu, että maskuliinisuuden normit tekevät erityisesti heikkouden, riippuvuuden ja haavoittuvuuden ilmaisemisesta vaikeaa pojille ja miehille. Kaksinapaisessa sukupuoliymmärryksessä tunteet ja niiden ilmaiseminen liitetään usein feminiinisyyteen, kun taas ”rationaalisuus”, autonomia, toiminnallisuus sekä tunteiden kontrollointi liitetään maskuliinisuuteen.

Toisaalta on keskusteltu myös maskuliinisuuksien muutoksesta. Osa tutkijoista on ehdottanut maskuliinisuuksien muuttuneen tai muuttuvan inklusiivisemmiksi eli paremmin erilaisia maskuliinisuuden muotoja hyväksyviksi ja vähemmän hierarkkisiksi. Näin pojille voisi aueta uudenlaisia mahdollisuuksia oman maskuliinisuutensa ilmaisemiseen.

Maskuliinisuuden normit tekevät erityisesti heikkouden, riippuvuuden ja haavoittuvuuden ilmaisemisesta vaikeaa pojille ja miehille.

Lähtökohtanani mielenkiinto tunteiden ilmaisua koskevien maskuliinisuuksien normien muutosta tai jatkuvuutta kohtaan olen tarkastellut sitä, mitä 12–15-vuotiaat pojat haastatteluissa kertovat läheissuhteistaan, maskuliinisuuksista ja tunteiden jakamisen mahdollisuuksista. 27 pojan kanssa tehdyt ryhmä- ja yksilöhaastattelut on kerätty kolmessa pääkaupunkiseudun koulussa.

Tässä tekstissä tarkastelen erityisesti sitä, mitä pojat kertovat tunteiden jakamisen mahdollisuuksista ja esteistä yhtäältä kaveripiirissä ja toisaalta kotona vanhempiensa kanssa. Molemmat ympäristöt tarjoavat pojille mahdollisuuksia jakaa itselleen merkittäviä asioita, myös huolia ja tunteita. Molemmissa on kuitenkin myös asioita, jotka asettuivat jakamisen esteiksi ja jotka kiinnittyivät ainakin osin maskuliinisuuden normeihin.

Koripallokenttä, jolla lapset pelaavat

Huolien jakamisen hankaluus ystäväpiirissä

Poikien keskinäiset ystävyyssuhteet ovat pojille tärkeitä. Haastateltujen mukaan niiden ytimessä on yhteinen tekeminen, helppo yhdessäolo ja hengailu. Myös verbaalinen jakaminen erityisesti vitsailun muodossa on osaltaan tärkeässä roolissa: yksi ystävyyssuhteen mittari oli se, pystyikö ystävän seurassa ”heittämään mitä vaan läppää”. Samalla vitsailu oli kuitenkin myös maskuliinisten hierarkioiden rakentamisen väline. Vitsailun kiinteä yhteys maskuliinisuuksiin ja sen kaksinainen luonne yhteisyyden luomisen ja ulossulkemisen välineenä onkin nostettu esiin lukuisissa tutkimuksissa.

Pojat pitivät syvällisiä keskusteluja ja huolten jakamista harvinaisina ystävyyssuhteissaan, ja monet heistä olivat sitä mieltä, että mielikuvilla tunteista puhuvista tytöistä ja sitä välttävistä pojista on pohjansa todellisuudessa. Pojat painottivat ystävyyssuhteita kuvatessaan niiden toiminnallisuutta ja kuvasivat kavereiden kanssa käytyjä keskusteluja pääasiassa kepeiksi. Kuvauksissa toistuukin käsitys maskuliinisuuksien yhdistymisestä toiminnallisuuteen ja niukkaan tunneilmaisuun.

Vaikka tämä yhteys oli poikien arjessa usein siis läsnä, pojat kohdistivat myös runsaasti kritiikkiä niihin maskuliinisuuden normeihin, jotka tekevät tunneilmaisusta vaikeaa. Esimerkiksi Veeti puhui kriittisesti tarpeesta peittää negatiiviset tunteet useimmissa ystävyyssuhteissaan:

En mä tiedä, paljastaaks tytöt toisillensa, et ”hei mua nyt harmittaa tapahtu näin”, mut et pojat aika harvoin yrittää, se on enemmänki se asia, että jos sua itkettää nii älä missään nimessä itke jos on kavereita lähellä, et, nii. (…) Kavereitten kans mä yritän tavallaan tehdä semmosen maskin itselleni, että ei mulla oo mitää hätänä koskaan. (Veeti, 13 vuotta)

Veetin mukaan osa hänen ystävistään ”jäätyy totaalisesti”, jos hän yrittää puhua heille jostakin huolestaan; toiset kuitenkin ovat riittävän empaattisia keskustellakseen asioista. Pojat ryhmänä eivät siis toimi yksiulotteisesti heihin kohdistuvien odotusten mukaisesti, vaan muun muassa sosiaaliset taidot ja ystävyyssuhteen luonne vaikuttavat mahdollisuuksiin jakaa tunteita ja huolia.

Läheinen ystävyys auttaa rikkomaan tunteiden piilottamisen normia

Poikien ystävyyssuhteita koskevissa tutkimuksissa on todettu, että luottamukselliset, intiimit ystävyyssuhteet ovat tärkeitä pojille siinä missä tytöillekin. Laadullisissa pitkittäistutkimuksissa, joissa samoja poikia on seurattu lapsuudesta teini-iän kautta kohti nuorta aikuisuutta, on kuitenkin todettu, että iän myötä välittämisen, luottamuksen ja herkkyyden ilmaiseminen käy pojille harvinaisemmaksi.

Lapsuudessa näyttäisi siten olevan pojillekin tilaa useammanlaisille tunteille, joita mieheksi kasvaessaan pojat ryhtyvät enemmän peittämään. Toisaalta aikuisten miesten ystävyyssuhteita koskevissa tutkimuksissa on todettu, että aikuisuuteen jatkuvat läheiset ystävyyssuhteet ovat miehille merkittävä hyvinvointia tukeva tekijä, joka antaa myös välineitä sukupuolittuneiden normien kyseenalaistamiseen.

Myös omassa tutkimuksessani esimerkiksi haastattelemani Libanin puheenvuorossa ystävyyssuhde näyttäytyy suojaavana tekijänä, jonka avulla maskuliiniset normit tunteiden piilottamisesta voidaan ylittää. Toisaalta läheisten ystävien puute on tekijä, joka altistaa maskuliiniselle kontrollille vertaissuhteissa:

Liban: Musta tuntuu, et jotkut pojat on vaan sellasia, et pitää olla sellanen kova, et tunteet ei saa näkyy ja tälleen. Koska yleensä just tytöillä on semmonen, et kun niillä on paha mieli ne yleensä menee jonkun kaverin luo. Mut sit sulla ei oo välttämättä sitä kaveria. Niin sit vaikka jos sä itkisit nii kaikki muut ois heti silleen, et miks sä itket sä oot mies, tiedät sä, et kyl me tiedetään susta tuntuu pahalta, mut ei sun tarvi näyttää sitä.
MP: Okei joo. Et se tavallaan on vähän sillain, et pojille ei ehkä oo niin helppoo sit.
Liban: Ehkä, en mä tiiä. Mut ei mulla ainaskaan.
MP: Okei. Tuntuuks susta, et sulla on semmosia kavereita, et vaikka olis jotain huonompiakin juttuja, et sä pystyisit kertomaan niistä?
Liban: Joo, mut ei mulla varmaan ikinä tuu sellasia, mikä on hyvä asia. (Liban, 14 vuotta)

Monen muun pojan tavoin Liban suhtautuu kriittisesti ajatukseen siitä, että poikien ei pitäisi itkeä tai osoittaa herkkyyttä. Siitä huolimatta hän katkelman lopussa päätyy esittämään itsensä henkilönä, jolla ei ole huolia, joita hän kokisi tarpeelliseksi jakaa muiden kanssa.

Puheenvuorossa havainnollistuu aineistossa toistuva ristiriita: maskuliinisuuteen liittyvistä normeista yhtäältä irrottaudutaan ja niitä kritisoidaan, mutta samaan aikaan oma maskuliinisuus kuvataan niiden kautta.

Muuttuva suhde vanhempiin

Murrosikään liittyviä tyypillisiä elämänmuutoksia seuraillen suurelle osalle haastatelluista pojista elämänpiirin laajeneminen ja ystävyyssuhteiden merkityksen kasvu olivat hiljattainen ja myönteisenä pidetty muutos omassa elämässä. Muutos vaikutti siihen, miten pojat katsoivat mahdolliseksi jakaa asioita arjestaan vanhempiensa kanssa. Aleksi kertoi välttävänsä kertomasta kahdenlaisia asioita vanhemmilleen: niitä, joista nousisi ”isompi haloo” ja niitä, jotka voisivat uhata hänen lojaalisuuttaan ystäviään kohtaan.

Jos (ne) yleensä kysyy, että mite on koulus menny, nii mä vastaan, sillee.. suunnilleen mitä on tapahtunu. Emmä nyt tietenkää, jos tääl o ollu esim. joku isompi juttu tai jotain, nii emmä sitä nyt välttämättä kerro, koska sit siit saattas tulla joku isompi haloo. Eikä mun kaverit haluu, että.. tavallaa, et kenenkää vanhemmat tietää kaikkee, mitä ne puuhaa. Varsinkaa, jos ei tunne hirvee hyvin. (Aleksi, 12 vuotta)

Sen kontrollointi, mitä vanhemmat tiesivät poikien ja heidän ystäviensä arkielämästä, oli haastateltaville yksi tapa varjella yksityisyyttä ja etsiä uudenlaista valtatasapainoa sukupolvisuhteessa. Samalla ystäviä kohtaan tunnetun lojaalisuuden asettaminen sukupolvisuhteen edelle näissä tilanteissa oli yksi osoitus ystävyyden merkityksellisyydestä ja halusta sen vastavuoroiseen ylläpitoon.

Murrosikä ja läheissuhteiden dynamiikan muutos eivät kuitenkaan automaattisesti tarkoita myrskyisää kapinointia vanhempia vastaan, vaan pojat arvostivat edelleen hyviä suhteita vanhempiinsa ja heidän kanssaan vietettyä aikaa. Vaikka vanhemmille ei ehkä päivittäisestä arjesta kerrottu kaikkea, he tai toinen heistä oli se taho, jolle pojat useimmin kertoivat uskoutuvansa, jos vakavia ongelmia ilmeni. Pojat asemoivatkin itsensä edelleen myönteisessä mielessä vanhempiensa huolenpidon ja vastuunkannon kohteiksi.

Poikien suhde vanhempiinsa ei ollut symmetrinen, mikä on aiemmankin tutkimuksen perusteella yleistä. Haastatellut pojat kokivat tyypillisesti helpommaksi keskustella huolistaan ja tunteistaan äitinsä kanssa, kun taas isän kanssa puhuttiin urheilusta, autoista, tietokoneista, peleistä – tai kuten Veeti summaa: ”No isän kanssa jostai normiasiasta kuten vaikka jostain mun kiinnostuksista tai tälläsistä, mut äidin kans on ehkä vähä parempi huolista puhua ja niin poispäin.”

Kun maskuliinisuuden suhde tunteisiin ja tunneilmaisuun on jännitteinen, näyttää se heijastuvan siis vaikeuksina myös isien ja poikien välisessä tunneilmaisussa. Jotkut pojat kuitenkin kertoivat valitsevansa strategisesti sen vanhemman, joka oli ”paremmalla tuulella” ja uskoutuvansa hänelle. Eräs poika toivoi molempien vanhempiensa olevan paikalla, kun heidän asioistaan keskusteltiin. Siten aineiston sisällä oli myös vaihtelua sen mukaan, miten vanhemmille uskouduttiin, eikä sukupuoli ollut ainoa siihen vaikuttava tekijä. Aineiston ainoana Yonas kertoi, että hänen oli ylipäätään helpompi keskustella omista asioistaan isänsä kanssa:

Yonas: Ehkä isälle on helpompi puhua mun mielestä. Ainaki mun. (…)
MP: Osaaks sä arvata, mistä se johtuu, vai onks se vaan ihan sillain, et luonne tai joku?
Yonas: No en mä tiiä, ehkä se on vaan sitä, et.. Mä veikkaan, et se on ehkä siitä, et ku isä on enemmän, viettää aikaa enemmän meiän kaa sillee nii ehkä sen takia.
MP: Nii se viettää aikaa enemmän kotona vai?
Yonas: Ei, ku se siis viettää enemmän..
MP: Vai et se on sun kanssa?
Yonas: Niin, niinkun meiän kaa, lasten kaa.
(Yonas, 14 vuotta)

Yonaksen ja hänen isänsä suhteessa luottamuksellisuus syntyi ajasta, jonka isä vietti Yonaksen ja hänen sisarustensa kanssa. Näin ollen sukupuolittuneissa eroissa poikien ja heidän vanhempiensa luottamuksellisissa suhteissa ei ole kysymys yksinomaan maskuliinisista ja feminiinisistä normeista. Kyse on myös arjen teoista ja toiminnasta: sukupuolitapaistuneesta hoivatyön jakamisesta ja läheisyyden vaalimisesta, joita on mahdollista tehdä myös toisin kuin normien ohjaamalla tavalla.

Ristiriitaiset maskuliinisuudet ja tunteiden jakaminen

Millaisessa muutoksessa maskuliinisuudet ovat? Onko tunteiden ja huolten jakaminen nykypojille helpompaa kuin heitä edeltäville sukupolville?

Vaikka yhtenä ajanhetkenä kerätty poikkileikkausaineisto ei voi vastata kysymykseen muutoksesta, on merkillepantavaa, etteivät poikien kertomukset yksiselitteisesti vahvista käsitystä perinteiseksi miellettyjen normien kumoutumisesta saati asetu pönkittämään niitä. Sen sijaan ristiriitaisuus on keskeinen elementti poikien kerronnassa: maskuliinisuuden normeja kritisoidaan, mutta toisaalta oma arki järjestyy niitä seuraillen.

Tässä tekstissä olen tarkastellut poikien läheissuhteita kokonaisuutena, jossa suhteet sekä ystäviin että vanhempiin ovat merkittäviä tunteiden jakamisen ja maskuliinisuuden normien neuvottelun paikkoja. Tutkimukseni osoittaa, että maskuliinisuuteen liitetyt normit eivät kavenna poikien mahdollisuuksia tunteiden ja huolten jakamiseen vain vertaissuhteissa tai kotona, vaan molemmissa ympäristöissä. Vaikka kaveripiiri ja koti ovat erilaisia ympäristöjä, poikien elämässä ne ovat yhtä aikaa läsnä ja vaikuttavat toisiinsa, jolloin jakamisen haasteet kasautuvat.

Maskuliinisuuteen liitetyt normit kaventavat poikien mahdollisuuksia tunteiden ja huolten jakamiseen sekä vertaissuhteissa että kotona.

Vaikka tunteiden ja huolten jakaminen ei poikien kertomuksissa näyttäydy ongelmattomana, useimmat pojat ilmaisivat luottamusta siihen, että vakavan tarpeen vaatiessa heillä oli läheisiä suhteita, jotka mahdollistivat emotionaalisen ja konkreettisen tuen saamisen. On syytä myös muistaa, että tässä tekstissä keskiössä on ollut huolten ja tunteiden verbaalinen jakaminen. Rajaus jättää ulkopuolelleen ei-sanallisen tunteiden ja kokemusten jakamisen, jonka merkitys ei suinkaan ole vähäinen.

Tutkimukseen osallistuneet pojat haastoivat monia ikäryhmäänsä ja sukupuoleensa liittyviä stereotypioita osallistumalla keskusteluihin vakavissaan, reflektoimalla syvällisesti itseään ja muita sekä osoittamalla huomattavaa analyyttistä havainnointikykyä suhteessa maskuliinisuuksiin ja niitä koskeviin normeihin. Heidän kriittisyytensä ja maskuliinisuuksien rakentamisen ristiriidat antavat aihetta varovaiselle tulkinnalle siitä, että maskuliinisuuksien toisin tekemiselle olisi raivattavissa nykyistä enemmän tilaa, vaikka toisaalta käytäntöjen tasolla perinteisiksi katsotut maskuliinisuuden normit edelleen sitoivat myös heitä.

 

 

***

Kirjoitus perustuu Sosiologia-lehdessä 1/2020 ilmestyneeseen artikkeliin Ristiriitainen maskuliinisuuskerronta ja tunteiden jakamisen mahdollisuudet poikien läheissuhteissa.

Tutkimuksen aineisto kerättiin osana Ann Phoenixin (UCL) johtamaa hankketta Masculinities and Ethnicities in New Times Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa (2017–2018).

Kuvat: bannerikuva Pixabay, kuvat 1-3 Unsplash, kuva 4 Inka Lähteenaro, Ilmiö

Kirjoittaja

selfp

Marja Peltola

Marja Peltola toimii tutkijatohtorina Helsingin yliopiston kasvatustieteellisessä tiedekunnassa. Hän on tutkinut nuoriin, lähi- ja perhesuhteisiin, etnisyyteen, maskuliinisuuteen ja intersektionaalisuuteen liittyviä aiheita.

Lue seuraavaksi

Lähteet

Ahmed, Sara. 2004. The Cultural Politics of Emotion. Edinburgh: Edinburgh University Press.

de Boise, Sam & Hearn, Jeff. 2017. “Are Men Getting More Emotional? Critical Sociological Perspectives on Men, Masculinities and Emotions.” The Sociological Review 65:4, 779–796.

Connell, Raewyn W. & James W. Messerschmidt. 2005. “Hegemonic Masculinity. Rethinking the Concept.” Gender & Society 19:6, 829–859.

Frosh, Stephen, Ann Phoenix & Rob Pattman. 2002. Young Masculinities. Understanding Boys in Contemporary Society. Basingstoke: Palgrave.

Huuki, Tuija. 2010a. ”Välittämisen vaikeus maskuliinisuuden rakentumisessa.” Nuorisotutkimus 28:1, 3–19.

Jokinen, Eeva. 2005. Aikuisten arki. Helsinki: Gaudeamus. Lupton, Deborah. 1998. The Emotional Self: A Sociocultural Exploration. Lontoo: Sage.

Renold, Emma. 2004. “‘Other’ boys: negotiating non-hegemonic masculinities in primary school.” Gender & Education 16:2, 247–265.

Turtiainen, Pirjo, Sakari Karvonen & Olli Rahkonen. 2007. ”All in the Family? The Structure and Meaning of Family Life among Young People.” Journal of Youth Studies 10:4, 477–493.

Virtanen, Ira A. 2018 ”Nuorten miesten haavoittuvuus ja tuki ystävyyssuhteissa.” Teoksessa Poikatutkimus, toim. Antti Kivijärvi, Tuija Huuki & Harry Lunabba. Tampere: Vastapaino, 239–260.

Way, Niobe. 2011. Deep Secrets. Boys’ Friendships and the Crisis of Connection. Cambridge: Harvard University Press.

 

Avainsanat: lapset nuoret perhe tunteet ystävyys

– 29.5.2020