Kouluttaako peruskoulu keskiluokkaiseen elämäntyyliin?

Sosiologi Pierre Bourdieun mukaan koulu suosii lapsia, joiden perheellä on keskimääräistä korkeampi yhteiskunnallinen asema. Koulu tekee sen tunnistamalla, välittämällä ja palkitsemalla sellaisesta elämäntyylistä, joka on tyypillisempää korkeammissa yhteiskunnallisissa asemissa oleville. Suomassakin on viime vuosina tarkasteltu paljon koululaitoksen keskiluokkaisuutta. Missä määrin Bourdieun ajatukset pätevät suomalaiseen peruskouluun?

Kotimaisessa koulutuksen sosiologisessa tutkimuksessa on viime vuosina tarkasteltu paljon koulun keskiluokkaisuutta. Koulun keskiluokkaisuus tarkoittaa sitä, että koulun toimintatavat ovat yhdenmukaisia keskiluokkaan kuuluvien ihmisten toimintatapojen kanssa. Yhdenmukaisuuden ajatellaan näkyvän esimerkiksi koulussa olevien ihmisten keskustelutavoissa ja sanastossa, käytöstavoissa, ja siinä, että opettajien ja oppilaiden välisissä suhteissa on samoja piirteitä kuin keskiluokkaisessa perheessä vanhempien ja lasten välisissä suhteissa. Koulun keskiluokkaisuuden tutkimuksella on toki jo pitkä kansainvälinen ja kotimainenkin tutkimusperinne.

Koulutussosiologian tutkimusperinteen yksi vaikutusvaltaisimmista teorioista tulee sosiologi Pierre Bourdieulta. Bourdieun mukaan koulu ei ole yhteiskunnallisesti neutraali laitos, vaan se suosii sellaisia lapsia, joiden vanhemmat ovat korkeammassa yhteiskunnallisessa asemassa.

Koulu tunnistaa lapsen sosiaalisen alkuperän lapsen käyttäytymisestä, palkitsee ylemmistä asemista tulevat lapset ja kaltoinkohtelee alemmista asemista tulevia lapsia. Esimerkiksi korkeakoulutettujen vanhempien lapsi on rohkeampi keskustelemaan aikuisen kanssa tasavertaisesti ja osaa vaatia mielipiteensä huomioimista, kun taas alemmasta sosiaalisesta asemasta tuleva lapsi on tottunut määräyksiin, kieltoihin ja käskyvaltaa käyttäviin aikuisiin. Koulussa opettajat palkitsevat rohkeudesta ja itsenäisestä aloitteellisuudesta, joten he palkitsevat suhteessa enemmän korkeakoulutettujen lapsia.

Bourdieun ajattelun keskiössä on etenkin ylempien yhteiskuntaluokkien elämäntyyli, jota ilmaisevat kulttuurinen maku, kulttuurinen tietämys ja vapaa-ajan käyttö erilaisiin kulttuurisiin aktiviteetteihin.

Perinteisiä esimerkkejä ylempien luokkien elämäntyylistä ovat vaikkapa oopperassa, teatterissa tai klassisen musiikin konserteissa käyminen ja niistä pitäminen.

Sen sijaan vaikkapa television katsominen tai iskelmän kuuntelu ovat vähemmän arvostettua toimintaa, joita ylempiin luokkiin kuuluvat harrastavat vähemmän tai jopa halveksuvat. Niinpä Bourdieun teorian mukaan koulu arvostaa teatteria ja oopperaa, mutta karsastaa television katsomista ja iskelmän kuuntelua. Mutta missä määrin tämä on totta Suomessa?

Keskiluokkainen elämäntyyli perusopetuksen opetussuunnitelmassa

Voidaan ajatella, että se, mitä koulu opettaa, kertoo siitä, mitä koulu arvostaa. Oppivelvollisuus, joka on Suomessa kaikille lapsille pakollinen, suoritetaan tyypillisesti peruskoulua käymällä. Niinpä peruskoulun tutkiminen on erityisen kiinnostavaa sen kannalta, opetetaanko siellä lapsille keskiluokkaista elämäntyyliä. Peruskoulujen toimintaa ohjaavat valtakunnalliset perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (POPS), joten niiden tutkiminen avaa näkymää siihen, mitä peruskouluissa on tarkoitus opettaa. Kun olemme kiinnostuneet siitä, kouluttaako peruskoulu keskiluokkaiseen elämäntyyliin, voidaan kysyä, missä määrin POPS sisältää keskiluokkaisen elämäntyylin osasia. Tutkimusartikkelissani Kulttuurinen reproduktio Suomessa tarkastelin tätä kysymystä, aineistonani neljä POPS:ia vuosilta 1985–2014.

Kotimaisen kulttuurisosiologisen tutkimuksen ja vapaa-aikatilastojen mukaan kirjallisuuden lukeminen, yhdistystoiminta, demokraattinen osallistuminen, eräiden musiikkigenrejen (klassinen, sinfoniamusiikki) arvostus, sekä teatterissa, museoissa, taidenäyttelyissä, kirjastossa, konserteissa ja elokuvateatterissa käyminen ovat olleet Suomessa tyypillisempiä keskiluokkaisille ihmisille verrattuna matalampiin yhteiskuntaluokkiin kuuluviin ihmisiin. Niinpä näiden kulttuuristen käytäntöjen voidaan katsoa edustavan keskiluokkaisen elämäntyylin piirteitä Suomessa. Tutkimuksessani tarkastelinkin sitä, missä määrin näitä käytäntöjä löytyi perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteista (POPS). Koska mainittu tutkimus koskee pääasiassa suomenkielistä väestöä, rajasin tutkimusta niin, että äidinkielistä tarkastelin vain suomen kieltä.

Äidinkielen opetussuunnitelman keskiluokkaisuus

Äidinkieli ja kirjallisuus paljastui varsin keskiluokkapainottuneeksi oppiaineeksi. Kirjallisuuteen ja sen eri lajeihin perehtyminen sekä lukemisharrastuksen herättäminen kuuluivat pysyvästi oppiaineen tavoitteisiin. Samoin kirjaston käyttöön ja teatterissa käymiseen kannustaminen olivat aina osa äidinkielen oppimääriä. Oppimäärissä korostettiin kirjallisuuden yhteyksiä muihin taiteisiin, ja äidinkieltä kuvattiin ”tieto-, taito- ja taideaineeksi”. Myös museoissa ja etenkin elokuvissa käyminen kuuluivat säännöllisesti oppiaineen oppimääriin. Kaikki nämä elämäntyylin tunnukset aiemman tutkimuksen perusteella heijastavat keskiluokkaista elämäntyyliä.

Äidinkielen ohella kuvataide (kuvaamataito) sisälsi huomattavasti keskiluokkaisen elämäntyylin piirteitä, mutta muissa taito- ja taideaineissa (musiikki, liikunta, käsityöt) nämä tunnukset eivät painottuneet yhtä vahvasti. Muissa kielissä ei hieman yllättäen ollut elämäntyylejä kuvaavia piirteitä, mutta sitä saattaa selittää se, että kielten osaaminen itsessään on Suomessa keskiluokkainen piirre. Yhteiskuntaoppi sisälsi odotetusti lasten kasvatusta aktiiviksi kansalaisiksi, painottaen demokratiaan osallistumista. Historian, uskonnon tai luonnontieteellisten oppiaineiden oppimäärissä ei esiintynyt elämäntyylien tunnuksia, joten niiden osalta tulokset jäivät laihoiksi.

Äidinkielen ja kirjallisuuden keskiluokkaisuus ei äkkiseltään kuulosta isolta asialta, mikäli muiden oppiaineiden oppimäärissä vastaavaa keskiluokkaista elämäntyyliä ei esiinny. Kuitenkin äidinkieli on väline muiden oppiaineiden opiskeluun, ja äidinkielen opetukseen varattu tuntimäärä on melko suuri, mikä vahvistaa äidinkielen merkitystä koko peruskoulun ja myöhemmänkin koulutuspolun kannalta. Niinpä voidaan ajatella, että kokonaisuutena peruskoulu ainakin jossain määrin kouluttaa keskiluokkaiseen elämäntyyliin ja palkitsee sen omaksumisesta.

Mitä tämä merkitsee koulutuspolun kannalta?

Bourdieun koulutussosiologian perusideoihin kuuluu ajatus siitä, että lapsen oppiminen on sitä parempaa tai tehokkaampaa, mitä enemmän kouluympäristö vastaa hänen kotinsa ympäristöä. Äidinkielen keskiluokkaisuutta koskevaa tutkimustulosta voi tulkita siten, että oppilas oppii äidinkieltä sitä paremmin ja vaivattomammin, mitä keskiluokkaisempi hänen kotitaustansa on.

Sikäli kun äidinkielen hallinta edistää myös muiden oppiaineiden oppimista, lapsen keskiluokkainen tausta edistää koulumenestystä yleisemminkin. Vastaavasti keskiluokkaa matalammista kotitaustoista tulevat lapset voivat kokea äidinkieleen sisältyvän keskiluokkaisuuden vieraana, mikä voi heikentää heidän sitoutumistaan äidinkielen opiskeluun, ja sitä kautta heikentää koulusaavutuksia paitsi äidinkielessä, myös muissa oppiaineissa.

Koulun ja keskiluokkaisuuden vuorovaikutus lienee mitä ilmeisimmin kaksisuuntainen: toisaalta koulu opettaa keskiluokkaiseen elämäntyyliin, ja mitä korkeammalle koulutuksessa etenee, sitä keskiluokkaisemmaksi koulutus ja sitä ympäröivä sosiaalinen elämä muuttuu.

Koulutus tuottaa siten asiakkaita keskiluokkaista elämäntyyliä tarjoaville kulttuurimarkkinoille. Toisaalta koulutuksesta päättävät vankasti keskiluokkaan kuuluvat virkakunnan ja poliittisten päätöksentekijöiden edustajat, ja koulutuksen toimeenpanee pääsääntöisesti keskiluokkaan kuuluva opettajakunta. Erikoista ehkä olisikin, mikäli päättäjien ja toimeenpanijoiden oma luokkatausta ei näkyisi mitenkään heidän työssään.

Bourdieun koulutussosiologiaa arvostellaan usein siitä, että se ehkä saattoi olla hyvä kuvaus ranskalaisesta 1960-luvun koulusta, mutta sen käyttökelpoisuus tuon ajan ja paikan ulkopuolella olisi rajallinen. Kuitenkin näyttäisi siltä, että teorialla on arvonsa myös esimerkiksi Suomessa, jossa on pitkälle muodollistettu, rakenteistettu ja yhdenmukaistettu peruskoulutus. Vaikka Bourdieun teorioita ja ajatuksia on hyödynnetty Suomessa jo 1980-luvulta alkaen, vaikuttaisi siltä, että ne tarjoavat edelleen uusia mahdollisuuksia uusille tutkijasukupolville myös Suomessa.

***

Teksti perustuu kirjoitukseen ”Kulttuurinen reproduktio Suomessa: ylempien yhteiskuntaluokkien elämäntapa peruskoulun opetussuunnitelman perusteissa” (teoksessa Kalalahti, M., Silvennoinen, H. Varjo, J. & Vilkman, M. 2023. (Toim.) Koulutus ja yhteiskuntaluokka. Tampere University Press).

***

Kirjallisuus

Bourdieu, P. 1984. Distinction: a social critique of the judgement of taste. Cambridge: Harvard university press.

Bourdieu, P. & Passeron, J.–C. 1990. Reproduction in education, society and culture. Lontoo: Sage.

Hanifi, R., Haaramo, J. & Saarenmaa, K. 2023. (Toim.) Mitä kuuluu vapaa-aikaan: tutkimus, tieto ja tulkinnat. Helsinki: Tilastokeskus.

Jaeger, M.M. & Breen, R. 2016. A dynamic model of cultural reproduction. American Journal of Sociology 121(4), 1079–1115.

Lareau, A. 2011. Unequal childhoods: class, race, and family life. Second edition, with an update a decade later. Berkeley, CA: University of California Press.

Purhonen, S., Gronow, J., Heikkilä, R., Kahma, N., Rahkonen, K. & Toikka, A. 2014. Suomalainen maku: kulttuuripääoma, kulutus ja elämäntyylien sosiaalinen eriytyminen. Helsinki: Gaudeamus.

Kuvat: Antero Aaltonen / Keravan museopalvelut, Dmitry Parker / KAMU Espoon kaupunginmuseo, MR-Studio Oy / Vantaan kaupunginmuseo

***

Tämä kirjoitus on osa koulutuksen eriytyminen -teemaviikkoa. Lue muut teemaviikon jutut täältä!