Kommentti: Metsäjätti-elokuva näyttää talouden rakennemuutoksen nurjan puolen – mutta loppuratkaisu vesittää kritiikin

Ville Jankkerin Metsäjätti (2020) kertoo pienten ihmisten ja tehdaspaikkakuntien kamppailusta talouden rakennemuutoksessa. Elokuva kritisoi globaalia taloutta, mutta loppuratkaisu esittää ongelmille yksinkertaistavan ja todellisuuspohjaltaan jokseenkin kiistanalaisen ratkaisun. 

Teksti sisältää juonipaljastuksia sekä elokuvasta Metsäjätti (2020) että saman nimisestä romaanista, johon elokuva perustuu.  

Ville Jankkerin elokuvassa Metsäjätti (2020) pienen tehdaskaupungin kasvatti Pasi on suuren metsäyhtiön uraohjus, jota odottaa nousu johtoportaaseen. Ennen ylennystä hän saa tehtäväkseen ilmoittaa lapsuuskuntansa Törmälän vaneritehtaalle, että luvassa on jälleen uudet YT-neuvottelut. Pasi palaa entiseen kotikuntaansa epämieluisalle työkomennukselle.

Miika Nousiaisen samannimiseen kirjaan perustuva elokuva tarkastelee tragikoomisesti ristiriitoja, joita Pasin entisen pikkukaupunki-identiteetin ja nykyisen kauppatieteilijäolemuksen välille puhkeaa, kun mies väistämättä kohtaa tehtaalla entisiä kavereitaan ja tuttujaan.

Elokuvan keskiössä on paitsi luokkaidentiteetti, myös Suomen talouden rakennemuutos. Pasi joutuu kamppailemaan entisten tuttujensa irtisanomisen ja pomojensa vaatimusten ristipaineessa. Tapahtumapaikkana on suomalainen tehdaspaikkakunta, jonka koko olemassaolo perustuu metsäyhtiön tehtaaseen. Ylikansalliselle metsäyhtiölle työvoima ja tehtaiden ylläpito tulisi halvemmaksi muualla. Elokuva piirtääkin kuvan rakennemuutos-Suomesta, jossa maakuntien pikkukaupungit joutuvat kohtaamaan globaalin kapitalismin vaatimukset.

Elokuva sai ilmaisen mainoskampanjan, kun UPM-Kymmene ilmoitti elokuussa 2020 lopettavansa Kaipolan paperitehtaan Jämsässä. Tapauksen ja siitä nousseen julkisen keskustelun teemat osuivat lähes yksi yhteen elokuvan kanssa. Keskustelussa vaihtelivat metsäyhtiön puheenvuorot talouden lainalaisuuksista ja poliitikkojen ja ay-johtajien huoli Jämsän tulevaisuudesta.

2000-luvulla metsäyhtiöt ovat ajaneet alas toimintaansa esimerkiksi Kemijärvellä, Äänekoskella ja Voikkaalla. Tuotantoa on siirretty muun muassa Latinalaisen Amerikan maihin. Teollisuustyöpaikat ovat vähentyneet sekä Suomessa että länsimaissa laajemminkin jo pidemmän aikaa – ja vähenemisen povataan edelleen jatkuvan. Paperi- ja sellutehtaat ovatkin saaneet aseman talouden muutoksen symbolina, ne kun sijaitsevat usein paikkakunnilla, joissa suuret työllistäjät ovat harvassa.

Muutos on osa isompaa työn ja talouden muutosta, jota voidaan kuvata jälkiteollisen käsitteellä. Amerikkalaissosiologi Daniel Bellin 1970-luvulla hahmottelema käsite kuvaa kehitystä, joka jo tuolloin oli käynnissä länsimaissa. Jälkiteollisella tarkoitetaan yksinkertaistaen sitä, teollisuustyö korvautuu vähitellen palvelu- ja tietotyöllä.

Suomessa palvelut muodostavatkin jo lähes kolme neljäsosaa kansantaloudesta. Teollisuustyö on siirtymässä niin sanottuun globaalin etelään. Metsäjättiä voikin hyvällä syyllä tulkita talouden rakennemuutoksen kommenttina. Mutta millä tavalla Metsäjätti osallistuu keskusteluun ja millaisin keinoin elokuva murroksen piirtää?

Pienten ihmisten puolella globaalitaloutta vastaan

Metsäjätin kattoteema on globaalin talouden ja pienen ihmisen välinen epäsuhtainen köydenveto. Pelastaakseen tehtaan irtisanomisilta Pasi keksii, että Törmälään on saatava ratayhteys teollisuuden käyttöön, ja tätä ajaakseen hän suostuttelee lapsuudenystävänsä kuntavaaliehdokkaaksi. Päästyään kunnanvaltuustoon ystävä voisi ajaa läpi rataosuuden rakentamispäätöksen. Juoni onnistuu ja rataosuus saadaan kuntaan, mutta metsäyhtiö päättää supistaa Törmälän toimintaa silti – ja siirtää tuotantoaan radan ansiosta toiselle paikkakunnalle.

Elokuvan ilmeisin vastakkainasettelu on kasvottoman globaalin kapitalismin ja ihmisten –työntekijöiden ja veronmaksajien – välillä. Ihmisiä irtisanotaan, vaikka tehtaanjohtajan mukaan tehdas on hiljan tehnyt ”parhaan tuloksensa koskaan.” Työntekijöille tehdas edustaa paitsi toimeentuloa, myös sosiaalisia suhteita ja elämän jatkuvuutta. Yhtiön johdolle sellaisella ei ole merkitystä: vain voittomarginaaleilla on väliä.

Tämä käy selväksi elokuvan kerronnassa. Vastakkain ovat haalaripukuiset, työn kovettamat duunarimiehet ja sliipatut, istuviin pukuihin sonnustautuneet ajokoirajohtajat. YT-neuvotteluissa irtisanotut hyväksyvät osansa hammasta purren ja itkuun puhjeten. Johtajahahmoista maalataan Pasia lukuun ottamatta karikatyyrimainen kuva kylminä suorittajina, joille ihmisten työpaikat ovat yhdentekeviä. Katsojan sympatiat asettuvat työntekijöiden puolelle.

YT-neuvotteluiden jälkeen globaali talous näyttää armottomuuteensa vielä rujommin. Metsäyhtiö myydään isommalle ylikansalliselle konsernille. Uusi omistaja tehostaa toimintaansa lisää – ja lakkauttaa Törmälän yksikön kokonaan. Pasi saa tehtäväkseen ilmoittaa asian törmäläläisille.

Metsäjätin kapitalismikritiikki

Pasi näyttäytyy elokuvassa globaalitalouden käsikassarana, joka alkaa pohtia työnsä inhimillisiä vaikutuksia. Rataosuusidea edustaa kompromissia, jossa kasvoton kapitalismi ja ihmisten tarve työlle sovitetaan yhteen – vaikkakin epäonnistuneesti. Pasin pettymyksen kautta elokuva alleviivaa kritiikkiään: vaikka mitä tekisi, ylikansalliset yhtiöt saavat lopulta kuitenkin tahtonsa läpi.

Elokuvan kliimaksi saavutetaan, kun Pasin on tehtaan lakkauttamisen jälkeen esitettävä yhtiön perustelut tiedotusvälineille. Hänen tehtävänään on luetella tutut latteudet vientiteollisuuden vaatimuksista ja kilpailukyvystä laskevaan kysyntään, mutta Pasi puhuukin suunsa puhtaaksi ja asettuu irtisanottavien työntekijöiden puolelle. Hän toteaa kameroille, että kannattavan tehtaan lakkauttaminen oli välttämätöntä ainoastaan osakkeenomistajien näkökulmasta, ja toivoo, että ”myös omistava osapuoli miettisi toimiensa etiikkaa.”

Tarina saa irvokkaan käänteen, kun Pasi menee tapaamaan yhtiön uusia omistajia tempauksensa jälkeen. Haukkujen ja potkujen sijaan omistaja ihasteleekin Pasin nerokkuutta – miten hieno viestintästrategia! Media rakasti sitä, ja siksi Pasin tempaus olikin yhtiölle imagovoitto. ”Human approach myy”, kuten yhtiön johtaja toteaa.

Nykykapitalismia analysoineet Luc Boltanski ja Eve Chiapello katsovat, että kapitalismi pyrkii sulauttamaan sitä kritisoivat ideat ja liikehdinnät osaksi itseään. Nurinkurisesti Pasille tarjotaankin temppunsa seurauksena yhtiön eettisen johtajan paikkaa. Työnkuva olisi lähinnä yhtiön toimien kaunistelua ja ihmisläheisten korulauseiden latelua. Tyrmistynyt Pasi marssii ulos kokouksesta haistattaen johdolle pitkät.

Nykykapitalismia kritisoi myös kohtaus, jossa irtisanotuille työntekijöille järjestetään muutoskonsultin vetämä valmennus. Konsultti kehottaa työntekijöitä hyväksymään itsensä ja kohtaamaan pelkonsa uuden edessä. Tätä alleviivatakseen konsultti käskee työntekijöiden kävelemään tulisilla hiilillä – kirjaimellisesti.

Vastakkainasettelu tuppisuisten duunareiden ja lennokkaan konsultin välillä on ilmeinen kommentti terapisoituneelle työelämälle. Sosiologit Edgar Cabanas ja Eva Illouz ovat kuvanneet, miten nykytyöelämä on pullollaan tahoja, jotka kehottavat työntekijöitä etsimään lääkettä työn epävarmuuteen itsestään. Kun globaali talous lyö, ratkaisuksi tarjotaan omien unelmien tunnistamista: toteuta itseäsi, voimaannu ja ole onnellinen! Katsojaa kehotetaankin pohtimaan, mitä todellisia selviytymis- ja työllistymiskeinoja muutosvalmennus irtisanotuille, tuki- ja liikuntaelinvaivaisille duunareille tarjoaa.

Loppuratkaisu vesittää kritiikin

Elokuvan loppuratkaisu eroaa Nousiaisen kirjasta. Elokuvan lopussa Törmälään muuttanut Pasi ja muutama tehtaalta irtisanottu kaveri ovat perustaneet tehtaan tiloihin yrityksen. Firman nimi on Woodgood, mutta sen tuotteet jäävät katsojille epämääräisiksi, joskin vaneria ja uutta teknologiaa hyödynnetään jollain tavalla.

Elokuva päättyy kohtaukseen, jossa Pasi saa puhelimitse hyviä uutisia. Firma saa uuden merkittävän tilauksen, minkä vuoksi on palkattava lisää väkeä. Elokuva päätyy toteamaan, että talouden toivo on loppujen lopuksi pienten ihmisten käsissä. Nousiaisen kirjassa Pasi on tempauksensa jälkeen ”hermolomalla” ja keskittyy perhe-elämään – hän ei siis ole ryhtynyt yrittäjäksi.

Globaali talous näyttäytyy elokuvassa pienen ihmisen sortojärjestelmänä, jossa käyttökelpoisuutensa menettäneille tarjotaan kylmää kättä. Ratkaisuksi elokuva tarjoaa omien yritysten perustamista ja yksittäisten ihmisten toimeliaisuutta.

Metsäteollisuus on kuitenkin edelleen hyvin työvoimavaltainen toimiala, vaikka automatisaatio onkin merkinnyt ihmistyön vähenemistä. Tämä on huono uutinen syrjäisille tehdaspaikkakunnille, joiden talous usein perustuu pitkälti yhteen suurtyöllistäjään. Kun tehdas lopettaa, iso osa työpaikoista häviää.

Toki myös uutta ja menestyksekästä yritystoimintaa on syntynyt esimerkiksi Kajaaniin. Teollisuus kuitenkin työllistää edelleen Suomessa toiseksi eniten työvoimaa palvelualojen jälkeen, ja monet entiset paperityöntekijät ovat työllistyneet muille teollisuusaloille. Myös Kaipola haikailee tehtaan tiloihin uutta teollisuustoimijaa, sillä siihen paikkakunnan infra sopii parhaiten.

Metsäjätti-elokuva kritisoi globaalia kapitalismia ja kommentoi rakennemuutoksen inhimillisiä vaikutuksia. Loppuratkaisu kuitenkin linkittää elokuvan erityisesti teknologia- ja innovaatiopuheessa hellittyyn ajatukseen siitä, että pienet, ketterät ja kasvuhakuiset yritykset ovat Suomen toivo talouden rakennemuutoksessa.

Teollisuuden alasajoa on kuitenkin isommassa mittakaavassa vaikea paikata yksittäisten ihmisten perustamilla yrityksillä, olivatpa ne miten innovatiivisia tahansa. Entisille paperipaikkakunnille on syntynyt uutta toimintaa vaihtelevasti, ja irtisanottujen uudelleentyöllistymissuunta näyttäisi teollisuuden ohella olevan kohti perinteisempiä palvelualoja, kuten hoitoalaa. Metsäjätti vesittää esittämänsä kritiikin loppuratkaisullaan, joka esittää katsojalle yksinkertaistavan ja todellisuuspohjaltaan jokseenkin kiistanalaisen onnellisen lopun.

 

***

 

Kuvat: Marek Sabogal / Solar Films

Kirjoittaja

Kuva_Henri Koskinen

Henri Koskinen

Henri Koskinen (VTM) on yliopisto-opettaja ja sosiologian tohtorikoulutettava Turun yliopistossa. Hän tekee väitöskirjaa, joka käsittelee yrittäjyyden muutosta jälkiteollisessa yhteiskunnassa.  

Lue seuraavaksi

Kirjallisuus

Bell, Daniel (1973): The Coming of the Post-industrial Society. New York: Basic Books. 

Boltanski, Luc & Chiapello, Eve (2005) [1999] The New Spirit of Capitalism. Lontoo: Verso. 

Cabanas, Edgar & Illouz, Eva (2019) Manufacturing Happy Citizens. Cambridge: Polity Press. 

 

Avainsanat: kapitalismi katsottua metsäteollisuus politiikka rakennemuutos sosiologia talous työelämä

– 2.6.2021