Kommentti: Deittisovellusten parjaaminen ei edistä kestävämpää deittailukulttuuria

Deittisovellusten vaikutukset käyttäjiinsä ja yhteiskuntaan huolettavat, mutta onko yksin sovellusten syyttäminen sosiaalisista ongelmista perusteltua tai kannattavaa, pohtivat Juulia Heikkinen ja Iiris Lehtola. Kommentissaan he kuvaavat deittisovellusten aiheuttamaa muutosta kokonaisvaltaisemmin ja tuovat esille myös sovellusten positiivisia puolia. Huolipuheelle voi olla vaihtoehto: mitä jos näkisimme deittisovellukset suhdeshoppailun sijaan kohtaamisia mahdollistavina toreina ja käyttäjät aktiivisina osapuolina deittailukulttuurin muodostumisessa?

Mobiilideittisovellukset, kuten Tinder, Hinge ja Bumble ovat muuttaneet deittailukulttuuria maailmanlaajuisesti, myös Suomessa. Väestöliiton vuonna 2024 tekemän tutkimuksen mukaan liki puolet suomalaisista vuoden 2020 jälkeen alkaneista suhteista on muodostunut internetin välityksellä. Tuoreen kansallisesti edustavan kyselytutkimuksen tulokset kertovat, että yli puolet suomalaisista aikuisista on ainakin kokeillut deittisovelluksia.

Sovellusten yleistyminen on kiihdyttänyt ilmiöstä käytävää mediakeskustelua, joka on sävyltään usein huolestunutta ja keskittyy sovellusten negatiivisiin vaikutuksiin. Viimeaikaisten mediajuttujen mukaan käyttäjät ovat uupuneita ja turhautuneita sovelluksiin, ja sovellusten koetaan ruokkivan kuluttajamentaliteettia, kertakäyttökulttuuria ja huonoa käytöstä deittimarkkinoilla ja jopa heikentävän parisuhteita.

Myös deittisovelluksiin liittyvä kansainvälinen tutkimuskirjallisuus on kritisoinut esimerkiksi nettideittailun kaupallisuutta, pelillistymistä, yksityisyydensuojan puutetta ja sovelluksissa esiintyvästä häirintää. Lisäksi on povattu perinteisen romanssin kuolemaa, kun deittailu sovellusten käytön yleistyessä “rationalisoituu” ja muuttuu strategiseksi, yrittäjyyttä muistuttavaksi toiminnaksi.

Kaikkien deittailuun liittyvien sosiaalisten ongelmien ulkoistaminen teknologian syyksi ei auta luomaan parempaa deittailukulttuuria.

Nämä havainnot pohjautuvat käyttäjien aitoihin kokemuksiin ja huoliin, joita ei pidä sivuuttaa. Deittisovelluksiin, kuten muihinkin elämänpiiriämme muokkaaviin teknologioihin pitää suhtautua kriittisesti ja niiden vaikutuksia on tutkittava. Kaikkien deittailuun liittyvien sosiaalisten ongelmien ulkoistaminen teknologian syyksi ei kuitenkaan auta meitä luomaan parempaa deittailukulttuuria.

Deittisovellustutkimuksen negatiivisuusvinouma

Määrällinen psykologinen ja viestintätieteellinen deittisovellustutkimus on osoittanut, että deittisovellusten käyttäjät voivat usein monella hyvinvoinnin osa-alueella huonommin ei-käyttäjiin verrattuna.

Käyttäjien ahdistuneisuus näkyy myös, kun tarkastellaan deittosovellusten käyttöä väestötasolla. Tutkimuksissa on todettu, että deittisovelluksen käyttäjillä on korkeampi riski masentuneisuudelle, yksinäisyyden kokemukselle ja kehonkuvaongelmille kuin ei-käyttäjillä. On lisäksi huomattu, että valinnanvara saattaa passivoida käyttäjiä ja tehdä heistä pessimistisiä.

Tutkimuksissa kuitenkin käytetään usein dataa yhdestä aikapisteestä, jolloin syy-yhteydet jäävät epäselväksi. Tämä on herättänyt deittisovellustutkimuksen kentällä pohdintaa siitä, aiheuttavatko deittisovellukset pahaa oloa, vai päätyvätkö huonovointiset ihmiset deittisovelluksiin?

Deittisovellusten haittojen etsimisen ja todentamisen vastapainoksi tarvitaan ratkaisukeskeisyyttä.

Negatiiviset yhteydet alkavat olla hyvin dokumentoituja, mutta vähemmän tiedetään tilanteista, joissa deittisovellusten käyttö liittyy neutraaleihin tai myönteisiin mielenterveystuloksiin. Haittojen löytäminen tutkimuksen avulla on tärkeää, mutta positiivisten hyvinvointivaikutusten näytön puute julkaisuissa ei ole todiste siitä, etteikö niitä olisi olemassa.

Negatiivisuuteen keskittyminen ei myöskään auta meitä deittailemaan paremmin tai tavalla, joka tukee mielenterveyttä. Haittojen etsimisen ja todentamisen vastapainoksi tarvitaan ratkaisukeskeisyyttä: koska käytämme deittisovelluksia haitoista huolimatta, olisiko hedelmällisempää kysyä, millainen deittisovellusten käyttö tukee käyttäjänsä tavoitteita? Entä millaisella käytöllä voi olla positiivisia hyvinvointivaikutuksia?

Shoppailua vai tervettä itsereflektiota?

Nettideittailua käsittelevissä laadullisissa sosiologisissa ja sosiaalipsykologisissa analyyseissä deittailusovellukset ovat näyttäytyneet myös usein negatiivisessa valossa, yksilöllisyyskulttuurin ja yksityiselämän markkinoitumisen airueina.

Esimerkiksi sosiologi Eva Illouz nosti jo 2000-luvun alussa esille teoksessaan Cold Intimacies: The Making of Emotional Capitalism (2007) miten nettideittailu kääntää romanttisen rakkauden päälaelleen, kun ihmiset palastelevat persoonansa vertailtaviksi muuttujiksi ja laskelmoivat optimaalisia profiileja. Illouz’n mukaan on nurinkurista, että rakkauden etsintä alkaa kääntymällä kohti itseä ja pohtimalla, mitä minä haluan, sen sijaan, että suuntauduttaisiin kohti toista ihmistä.

Myös useissa myöhemmissä analyyseissä sovellusten katalogimaisuuden on katsottu muuttavan tapailun pelin tai shoppailun kaltaiseksi toiminnaksi, jossa keskiössä ovat omat tarpeet ja halut. Kuluttajamentaliteetti ansaitseekin kritiikkinsä. Seuran etsimisen siirtyminen sovelluksiin siirtää deittailijat ihmissuhteiden luomisen kannalta ikään kuin väärään asemaan: heistä tulee ennen kaikkea kuluttavia käyttäjiä.

Asiakkuusasema sovelluksissa on omiaan luomaan käsityksen, että käyttäjä on oikeutettu romantiikkaan ja seksiin, ja että deittisovelluksen käyttäjillä olisi jonkinnäköinen reklamaatio- tai palautusoikeus, jos omat deittailutavoitteet eivät toteudu.

Profiilia rakentaessa ja muita selatessa on pohdittava, mitä sovelluksista on oikeastaan etsimässä.

Samaan aikaan se, että sovellukset kannustavat pohtimaan omia tarpeita ja toiveita, voi olla hyvinkin positiivinen asia deittailukulttuurille. toisen kirjoittajan tutkimushankeessa tehdyissä suomalaisten deittisovellusten käyttäjien haastatteluissa nousi esille, että monet käyttäjät kokevat sovellusten ominaisuuksien lisänneen omaa reflektiivisyyttä. Profiilia rakentaessa ja muita selatessa on pohdittava, mitä sovelluksista on oikeastaan etsimässä.

Torilla tavataan!

Sovellusten tuottaman infrastruktuurin ja moderoinnin lisäksi deittailua kulttuurisena ja sosiaalisena ilmiönä määrittää se, millaisia käsityksiä ja odotuksia meillä on sovelluksia kohtaan ja miten päätämme toimia niitä käyttäessä – miten elämme deittisovellusten kanssa, emme vain niiden uhreina.

Sovellusten kaltaiset teknologiat muovaavat sosiaalista ympäristöämme, mutta voimme silti toimia niissä eri tavoin ja luoda parempaa deittailukulttuuria.

Vaikka deittisovellukset eittämättä ohjaavat ja kutsuvat käyttäjiään tietyntyyppiseen toimintaan, on väärin ulkoistaa kaikkia nykydeittailuun liittyviä sosiaalisia ongelmia yksin teknologian syyksi. Esimerkiksi sosiologi Cristen Dalessandro on nostanut omassa tutkimuksessaan esiin, että deittisovellusten käyttäjät usein projisoivat omia deittailuun liittyviä vaikeita tunteitaan teknologiaan ja pitävät omaa ja toisten huonoa käytöstä sovellusten aiheuttamana.

Deittisovellusten leimaaminen sosiaalisten ongelmien lähteeksi voikin supistaa käyttäjien käsitystä omasta toimijuudestaan. Sovellusten kaltaiset teknologiat muovaavat sosiaalista ympäristöämme, yksityistävät ja kiihdyttävät deittailua, mutta voimme silti toimia niissä eri tavoin ja luoda toiminnallamme parempaa deittailukulttuuria.

Seurattuamme deittailun markkinoitumisesta käytävää keskustelua haluamme ehdottaa muutosta suomalaiseen julkiseen ja akateemiseen keskusteluun deittailusovelluksista. Kielen tasolla deittisovellukset rinnastetaan usein pinnalliseksi shoppailupaikoiksi.

Mitä jos laajentaisimme näkökulmaa, ja näkisimme deittisovellukset laajemmassa, sosiaalisessa merkityksessä? Markkinahan tarkoittaa sosiologisesti katsottuna paitsi kauppapaikkaa, myös kohtaamispaikkaa.

Digialustat käyttävät suurta valtaa algoritmeineen ja käyttöliittymineen, mutta deittailukulttuurin kestävyyden kannalta on keskeistä myös pohtia, mitä oikeastaan teemme sovelluksissa, mitä odotamme niiden ratkaisevan, ja millaisia deittailunormeja luomme omalla käytöksellämme.

Parhaimmillaan deittisovellukset mahdollistavat aivan uudella tavalla monipuolisen deittailukulttuurin, josta monet käyttäjät kertovat saaneensa elämäänsä rikastuttavia kokemuksia ja ihmissuhteita, joita olisi ollut vaikea löytää muualta.

Viehätystä on vaikeaa ennustaa, mutta suurin viehätystä ennustava tekijä on läheisyys, eli se, että ylipäänsä tapaamme. Mitä jos menisimme Tinder-torille tapaamaan emmekä ostamaan? Emme odottaisi sovelluksen ratkaisevan tai rakastuvan puolestamme, vaan suhtautuisimme siihen torin kaltaisena paikkana, jossa voimme katsella ympärillemme, avoimina kohtaamisille.

Lähteet:

Bandinelli, C., & Gandini, A. (2022). Dating apps: The uncertainty of marketised love. Cultural Sociology, 16(3), 423–441.

Bauman, Z. (2003). Liquid love: On the frailty of human bonds. Wiley.

Bergström, M. (2022). The new laws of love: Online dating and the privatization of intimacy (English ed.). Polity Press.

Cobb, C., & Kohno, T. (2017). How public is my private life? Privacy in online dating. In Proceedings of the 26th International Conference on World Wide Web (pp. 1231–1240). International World Wide Web Conferences Steering Committee. https://doi.org/10.1145/3038912.3052592

Dalessandro, C. (2018). Internet intimacy: Authenticity and longing in the relationships of millennial young adults. Sociological Perspectives, 61(4), 626–641.

Degen, J., & Kleeberg-Niepage, A. (2022). The more we Tinder: Subjects, selves and society. Human Arenas, 5, 179–195. https://doi.org/10.1007/s42087-020-00132-8

Gewirtz-Meydan, A., Volman-Pampanel, D., Opuda, E., & Tarshish, N. (2024). Dating apps: A new emerging platform for sexual harassment? A scoping review. Trauma, Violence, & Abuse, 25(1), 752–763.

Heino, R. D., Ellison, N. B., & Gibbs, J. L. (2010). Relationshopping: Investigating the market metaphor in online dating. Journal of Social and Personal Relationships, 27(4), 427–447. https://doi.org/10.1177/0265407510361614

Illouz, E. (1997). Consuming the romantic utopia: Love and the cultural contradictions of capitalism. University of California Press.

Illouz, E. (2007). Cold intimacies: The making of emotional capitalism. Polity Press.

Illouz, E. (2012). Why love hurts: A sociological explanation. Polity Press.

Martin, S. (2020). Swiping left on empathy: Gamification and commodification of the (inter)face. In L. Scherling & A. DeRose (Eds.), Ethics in design and communication: Critical perspectives (pp. 17–39). Bloomsbury Academic. https://doi.org/10.5040/9781350077027.0012

Kuvat: amrothman/Pixabay, cottonbro studio/Pexels, jéshoots/Pexels, publicdomainpictures/Pixabay