Väestöpolitiikka ilmastokriisin ajan Suomessa – mitä historia meille opettaa?

Tämän päivän suuret kriisitrendit ovat laskeva kokonaishedelmällisyys ja nouseva maapallon keskilämpötila. Millaista väestöpolitiikkaa ilmastokriisin ajan Suomessa voisi tehdä, ja millaista syntyvyyteen puuttumista historian valossa olisi syytä varoa?

 

Suomessa ei 15 vuoden kuluttua ole enää yhtään maakuntaa, jossa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, jos syntyvyys pysyy nykytasolla, ennakoi Tilastokeskus syyskuun lopussa. Laskennallisen naisten elinaikanaan synnyttämän lasten määrän eli kokonaishedelmällisyysluvun oletetaan tulevaisuudessa olevan Suomessa 1,35 eli reilusti alle väestön uusiutumistason, joka on 2,1 lasta naista kohden. ”Oletus on raju, mutta heijastaa tämän hetken syntyvyyden tasoa”, Tilastokeskuksen ennusteessa todettiin.

Syntyvyyden laskukäyrän jyrkkyys Suomessa on herättänyt kansainvälistä huomiota. Syntyvyyden lasku on kuitenkin jaettu kansallinen huoli kehittyneissä maissa niin Euroopassa, Amerikoissa kuin Aasiassa. Kokonaishedelmällisyys on laskenut alle uusiutumistason lähes kaikissa taloudelliseen yhteistyön ja kehityksen järjestöön OECD:hen kuuluvissa maissa.

Tilastokeskuksen ennustetta radiossa Pääministerin haastattelutunnilla kommentoinut tuolloinen pääministeri Antti Rinne totesi, että väestön ikääntyessä syntyvyyden lasku tarkoittaa ”hankalaa tulevaisuutta”, jos ei löydetä keinoja tilanteen korjaamiseen.

Samaan hengenvetoon Rinne sanoi, että mitään nopeita syntyvyyttä nostavia toimia ei ole. ”Kysymys on lähtökohtaisesti jokaisen ihmisen omasta elämästä ja päätöksenteosta.” Hän myös viittasi tahattomaan lapsettomuuteen syntyvyyteen vaikuttavana tekijänä. Valtiovallan mahdollisuudet vaikuttaa tilanteeseen ovat Rinteen mukaan näillä reunaehdoilla rajalliset, ja ne liittyvät lähinnä perhepolitiikkaan.

Kuukautta myöhemmin, marraskuun alussa, reilut 11 000 tutkijaa 153 maasta allekirjoitti ja julkisti kannanoton ”ilmastohätätilan” johdosta. Julistus perustettiin laajalti hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n raportteihin, joissa vaaditaan rajaamaan maapallon keskilämpötilan nousu 1,5 asteeseen.

Tutkijoiden kannanotossa ”katastrofin uhkaa” korostettiin kertomalla, että ihmiskunta seisoo vastatusten ilmastohätätilan kanssa. Ilmastonmuutoksen eteneminen liitettiin tutkijoiden julkilausumassa sekä ihmis- että karjapopulaatioiden jatkuvaan kasvuun. Kestävä tulevaisuus vaatii allekirjoittajien mukaan selkeitä muutoksia elämäntapoihimme. Yksi tärkeimmistä on fossiilisten polttoaineiden kulutuksen laskeminen. Tämä puolestaan vaatii vahvempaa talouskasvun ja väestönkasvun poliittista ohjaamista.

Ilmastomielenosoitus Eduskuntatalon portailla

Ilmastohuoli kohtaa väestöpolitiikan

Mitä meidän tulisi ajatella ilmastopolitiikkaan ja väestöpolitiikkaan liittyvien toiveiden ja huolten kohtaamisesta tämän päivän Suomessa? Millaisia kriittisen tarkastelun paikkoja tai uhkakuvia kohtaamiseen liittyy?

Lisääntymisen tulevaisuus -hanke, jonka nimissä tätä tekstiä kirjoitan, on kollektiivinen ajatuskokeiden ja keskustelujen sarja eteenpäin vievän, monitieteisen ajattelun ja toiminnan tuottamiseksi. Tässä tekstissä otan pohdinnan aiheeksi väestöpolitiikan historiallisen perinnön Suomessa. Siitä on hyvä olla tietoinen myös ilmastokriisin ajan Suomessa.

Väestöpolitiikka määritellään pyrkimyksiksi ja toimenpiteiksi, joiden tarkoituksena on vaikuttaa syntyvyyteen, kuolevuuteen, avioitumiseen ja muuttoliikkeeseen siten, että väestönkehitys on yhteiskunnan kehityksen kannalta suotava. Suomessa syntyvyyteen vaikuttaminen on historiallisesti ollut tärkeä osa väestöpolitiikkaa.

Väestöpolitiikan historiallisia suunnanmuutoksia tarkasteltaessa esiin nousee huomio, että syntyvyyden epäedullisesta kehityksestä on huolehdittu Suomessa valtion perustamisajoista lähtien. Väestönkasvun synkät näkymät ovat olleet läsnä maan tulevaisuutta pohdittaessa jo viimeiset sata vuotta.Lääkäri tekee vauvalle terveystarkastusta, historiallinen kuva

Väestöpolitiikka alkoi syntyvyyshuolesta

Suomessa, kuten Ruotsissakin, herättiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä syntyvyyden laskuun ensin porvarisperheissä ja sitten myös työväenluokkaisissa perheissä. Keskustelu väestön määrän kehityksestä ja keinoista lisätä väestönkasvua vilkastui 1920- ja 30-luvuilla. Tilastollisen Päätoimiston yliaktuaari Gunnar Modeen ennusti vuonna 1934, että väestönkasvu pysähtyisi muutaman vuosikymmenen sisällä, ellei syntyneisyyden alenemista saataisi käännettyä. Tämä sai monet kansalaistoimijat, poliitikot ja virkamiehet vaatimaan väestönkasvua tukevia poliittisia toimia – ja katseet kohdistuivat erityisesti naisiin tulevien kansalaisten synnyttäjinä. Synnyttäminen oli naisten kansalaisvelvollisuus, ja tietoinen lapsirajoitus nähtiin epäisänmaallisena toimintana.

Huoli väestön sukupuuttoon kuolemisesta sai väestöpoliittiseksi esitaistelijakseen vuonna 1941 perustetun Väestöliiton. Väestöliiton tutkimuslaitoksen johtaja, talous- ja väestötieteilijä Reino Lento korosti, että väestönlisäystä tuli edistää yhteiskunnan etujen nimissä. Tietoinen ja suunnitelmallinen väestöpolitiikka oli tässä avainasemassa. Väestön lukumäärä ja laatu tuli kehittää sen mukaisiksi, että Suomi selviäisi kansojen välisessä kamppailussa elinvoimasta ja taloudellisesta hyvinvoinnista.

Väestöliiton syntyvyyspyramidi vuodelta 1945, jossa varoitetaan kansan vanhenemisesta, ellei syntyvyys nouse huomattavasti

Samoin kuin nykypäivän kriisipuheessa, taantuva väestönkasvu kytkettiin 1940-luvulla taloudelliseen kasvuun ja hyvinvoinnin ylläpitämiseen ja lisäämiseen. Väestöliiton ensimmäisessä ohjelmassa vuonna 1941 ”neljän miljoonan kansan” ei katsottu pystyvän kyllin tehokkaasti ”käyttämään hyväkseen maan luonnonvaroja” eikä siten kehittämään ”aineellista kulttuuriaan korkeimpaan mahdolliseen kukoistukseen”. Aineellisen kulttuurin eli taloudellisen vaurauden kasvun hidastuminen hidasti myös henkisen kulttuurin kehittymistä. Tämän ajattelun taustalla vaikutti myös toinen maailmansota: laskevan syntyvyyden kanssa rinnakkain oli huolehdittava Suomen sotilaallisesta asemasta ja puolustusvalmiudesta.

Huomionarvoista nykyisten väestö- ja ilmastokriisien rinnakkaisuuden kannalta on, että varhaisessa väestöpolitiikassa luonto rikkauksineen näyttäytyi taloudellisen kasvun työkaluna ja kansakunnan aineellisen hyvinvoinnin lähteenä. Väestökysymys ei kytkeytynyt ympäristön, luonnon tai ilmaston puhtauden tai kantokyvyn kysymyksiin. Jälkimmäiset eivät esiintyneet teollistuvan sodanaikaisen ja sodanjälkeisen jälleenrakennuksen Suomen yhteiskuntapoliittisessa keskustelussa, kun katse oli taloudellisessa kehityksessä ja kasvussa.

lasten kasvatukseen liittyviä julisteita Väestöliiton toimiston seinällä vuonna 1948

Väestöpolitiikalla rajoitettiin ei-toivottujen ihmisten lisääntymistä

Pronatalistisen väestöpolitiikan perinnöllä on myös toiset kasvot. Väestöpolitiikka nimittäin kytkeytyi myös väestön laatuun, ja eri väestöryhmien eriarvoisena pidettyyn lisääntymiseen.

Rotuhygieeninen eli eugeeninen sterilisointi laillistettiin Suomessa vuonna 1935. Rinnakkain syntyvyyden vähenemisen huolen kanssa ylläpidettiin keskustelua väestön laadusta. Perinnöllisesti vajaakykyisten lasten syntymisen tietoinen ja valtiollisesti tuettu ehkäisy nähtiin tuolloin yhteiskunnallisena velvollisuutena, oikeanlaisen syntyvyyden kasvattamisen rinnalla. Määrä ja laatu kulkivat väestöpoliittisessa ajattelussa käsikkäin.

Alettiin kehittää keinoja valvoa ja estää syntyvyyttä niiden väestöryhmien kohdalla, joiden perimää pidettiin ala-arvoisena. Rotuhygieeniset sterilisaatiot olivat yksi keino, ja niitä tehtiinkin Suomessa 1960-luvun loppuun saakka. Väestöliitto väestökysymyksen ratkaisemisen eturintamassa vaati ja puolusti mahdollisimman tehokkaan sterilisointikäytännön toimeenpanemista.

Historiallisen tutkimuksen perusteella väestöpoliittinen järkeily oli sukupuolittunutta sekä määrän että laadun kysymyksissä. Terveet lisääntymiskykyiset naiset nostettiin syntyvyyden laskun syyllisiksi ja pronatalististen toimien kohderyhmäksi. Vastaavasti rotuhygienian käytännöllinen toimeenpano muotoutui mielisairaiden ja vajaamielisten naisten perimän, lisääntymisen ja sukupuolielämän hallinnaksi, tarvittaessa myös tahdonvastaisen sterilisaation avulla.

Sterilisointikäytännön loppua kohden 1950- ja 60-luvuilla siitä tuli vielä enenevässä määrin köyhien naisten yhteiskunnallista kontrollia. Sterilisoinnin avulla hillittiin valtion ja kuntien sosiaalihuolto- ja köyhäinhoitomenoja.

Suuri metsäpalo

Väestöpolitiikka löytää ympäristön

Vuonna 1991 Väestöliiton toimitusjohtaja Jouko Hulkko pohti liiton 50-vuotisjuhlateoksessa kriittisesti ihmisen aikaansaannoksia maapallolla. Kirjoituksessa nostetaan esille kasvihuoneilmiön ja otsonikadon tuomat uhkat, samoin kuin lisääntyvä luonnonvarojen käyttö ja tuhoaminen. Hulkon mukaan väestöä ja ympäristöongelmia ei saisi käsitellä toisistaan irrallisina kysymyksinä minkään maan kohdalla.

”Taloudellisen kasvun ja voiton tavoitteita on tuijotettu niin keskitetysti, että se on estänyt näkemästä pitkän ajan kielteisiä seurauksia”, Hulkko kirjoittaa. Maapallon ”ylikansoittuminen” on koko ihmiskuntaa koskeva uhka, ja ympäristöongelmiin yhdistettynä globaali väestönkehitys on ongelma, joka ”on voitava ratkaista tällä vuosikymmenellä”.

Vuosikymmen on kulunut, sen jälkeen toinen ja kohta kolmaskin. Nykyään Väestöliitto määrittelee tärkeimmiksi vaikuttamisteemoikseen lasten, nuorten ja perheiden yhdenvertaisuuden ja hyvinvoinnin, seksuaalioikeuksien toteutumisen Suomessa ja globaalisti sekä syntyvyyden ja kestävän väestönkehityksen. Kotimaassa liiton vaikuttamistyön tavoite on ekologisen kestävyyden huomioon ottaminen siten, että samalla päästään toivottuun väestörakenteeseen syntyvyyden, ikääntymisen ja maahanmuuton osalta.

Väestöliitto katsoo, että syntyvyyttä ja ekologista kestävyyttä voidaan edistää tasapainossa, eivätkä ne sulje toisiaan pois. Ekologista kestävyyttä ei kuitenkaan määritellä tarkemmin. Se on jonkinlainen uusi perälauta, joka nimetään oleelliseksi osaksi tämän päivän väestöpolitiikkaa, mutta sen konkreettisia yhteyksiä perheellistymiseen ja lastenhankintaan ei avata. Kotimaassa väestöpolitiikkaa suunnataan edelleen perheellistymisen ja lastenhankinnan tukemiseen, siis syntyvyyden lisäämiseen.

Sukupuolentutkija Jade Sasser on esittänyt vakuuttavan analyysin siitä, miten rikkaiden maiden ilmastohuolten nimissä otetaan valistamisen ja vaikuttamisen kohteiksi köyhien maiden naiset ja heidän lisääntymiskäyttäytymisensä. Kehitysmaat eivät ole suurimpia hiilidioksidipäästöjen tuottajia. Rikkaassa pohjoisessa on kuitenkin poliittisesti helpompi tarttua köyhien maiden suureen syntyvyyteen kuin purkaa kotimaan elintason, teollistaloudellisen toiminnan ja syntyvyyden kytköksiä.

Myös Väestöliitto osallistuu perhesuunnittelun ja lapsiluvun rajoittamisen tukemiseen kehitysmaissa – työhön, joka tätä nykyä ymmärretään lisääntymisterveyden ja -oikeuksien mahdollistamiseksi. Kehitysmaissa toteutettavissa hankkeissaan Väestöliitto kytkee syntyvyyden ja ympäristöajattelun yhteen ja ponnistelee seksuaalioikeuksien ja kestävän kehityksen toteutumisen puolesta.

Ilmastokriisiä ei kuitenkaan ratkaista köyhien maiden kansalaisten lisääntymiskäyttäytymistä ohjailemalla. On myös oletettavaa, että kotimaista syntyvyyskriisiä ei ratkaista kansalaisten lisääntymiskäyttäytymistä ohjailemalla. Väestöpolitiikan negatiivisesti sävyttynyt ”paternalistinen” historia ja yksilön oikeuksien kehitys muodostavat maaperän, johon kehotukset synnytystalkoisiin istuvat kovin huonosti.

Lapsi ja nainen kävelevät kadulla

Tulevaisuutta kohti, menneisyydestä oppien?

Väestöpolitiikan historia osoittaa, että väestö on lähtökohtaisesti poliittinen käsite. Sen nimissä on laadittu erilaisia vapaaehtoisuutta ja pakkokeinoja hyödyntäneitä käytäntöjä. Tilastotieto on toiminut alusta lähtien väestön hallinnan apuna. Väestöön liittyy siis tiedontuotantoa ja samalla voimakasta tunteiden politiikkaa: kyse on yhteisen tulevaisuutemme mahdollisuuksista!

Tiedontuotanto ja tunteet yhdistyvät myös tämän päivän huolissa ympäristön kestokyvystä. Ympäristön, varsinkin ilmaston, nimissä hahmotellaan erilaisia vapaaehtoisuuteen ja pakkoon nojaavia kansalaisten ja yritysten hallinnan käytäntöjä. On kyse yhteisestä tulevaisuudestamme ja tulevien sukupolvien mahdollisuuksista.

Mitä sitten voimme oppia historiasta?

Kamppailtaessa irti syvään juurtuneesta ekosysteemien alistamisesta on oltava valppaana, keiltä muutoksia vaaditaan. Kuten suomalaisen väestöpolitiikan sisältöjen tarkastelu osoitti, ekologisen kestävyyden ajatuksen vieminen käytäntöön väestökysymyksen yhteydessä on kaltevalla pinnalla. Tällöin katse helposti suuntautuu korkeamman väestönkasvun maihin. Rikkaiden maiden ja ylikansallisten yhtiöiden vaikutusmahdollisuudet ilmastokriisin tulevaisuuteen ovat kuitenkin köyhiä maita ja yksittäisiä kansalaisia huomattavasti suuremmat.

Naisten vastuuttaminen syntyvyyden – ja ekologisen kestävyyden – ylläpitäjiksi on väestökontrollin historiasta johtuen vaarallinen tie. Naisten lisääntymiskäyttäytymisen ”oikeanlaisen” suunnan nimissä on toteutettu eriarvoistavaa politiikkaa. Siksi on oltava valppaana, minkälaisten oikeutusten kautta syntyvyyteen yritetään puuttua.

Ilmastokriisin ajan väestöpolitiikka Suomessa ei myöskään voi takertua syntyvyyden lisäämiseen. Maamme eri väestöjen asemasta ja politiikasta, maahanmuutto mukaan luettuna, on kyettävä keskustelemaan laajasti. On voitava eritellä analyyttisesti, millä tavoin väestö on poliittinen asia nyt, kun pelissä on myös ympäristön hyvinvointi ja luonnon monimuotoisuuden menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus.

***

Lisääntymisen tulevaisuus -teemaviikko Ilmiössä 9.–15.12.2019

Miltä näyttää lisääntymisen tulevaisuus Suomessa ja maailmalla? Perheellistymisen myöhentyminen ja hedelmällisyyden lasku huolettavat kaikkialla läntisessä maailmassa. Ympäristön kestokyvyn näkökulmasta väestönkasvu taas voi olla yhteiskunnallinen ongelma.

Lisääntymisen tulevaisuus -teemaviikon jutuissa tähyillään lisääntymisen näkymiä ekologisen kriisin, biokapitalismin ja laskevan syntyvyyden aikakaudella. Järjestämme teemaviikon yhdessä eri tieteenaloja yhteen tuovan Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen kanssa. Kaikki teemaviikolla ilmestyneet jutut löydät täältä.

***

Kuvat:
Pääkuva / kuva 1 Inka Lähteenaro (Ilmiö)
Kuva 2: Äiti ja vauva tarkastuskäynnillä Kallion Harjutorin Maitopisarayhdistyksen asemalla. Viljo Pietinen (Museovirasto), 1943.
Kuva 3: Väestöliiton laatima syntyvyyttä kuvaava kaavio. Otso Karhinen (Museovirasto), 1945
Kuva 4: Lasten kasvatukseen liittyviä julisteita Väestöliiton toimiston seinällä. Pekka Kyytinen (Museovirasto), 1948.
Kuva 5:  Matt Howard, Unsplash
Kuva 6: Sue Zeng, Unsplash

Kirjoittaja

Mianna Meskus

Mianna Meskus

Mianna Meskus on sosiologian apulaisprofessori Tampereen yliopistossa ja sosiologian dosentti Helsingin yliopistossa. Häntä kiinnostavat yhteiskunnallinen tiedontuotanto, teknologiat ja arvot erityisesti terveyteen, lääketieteeseen ja ruumiillisuuteen liittyen. Meskuksen tutkimukset ovat käsitellet ihmisyyden ehtojen tieteellistä ja teknologista muokkaamista ja esimerkiksi normaaliuden ja poikkeavuuden luokitteluihin liittyviä kamppailuita.

Meskus johtaa Suomen Akatemian rahoittamaa VALDA-tutkimushanketta, jossa tutkitaan elämänkaaren alun ja lopun kysymyksiä. Hän on Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen johtaja.

Verkkosivut

Lue seuraavaksi

Kirjallisuus

Bergenheim, Sophy (2017) “The population question is, in short, a question of our people’s survival” Reframing population policy in 1940s Finland. In Martin Dackling, Poul Duedahl & Bo Poulsen Reformer og ressourcer Reforms and Resources Rapporter til det 29. Nordiske Historikermøde, bind 2

Bergenheim, Sophy. 2018. Cherishing the health of the people: Finnish non-governmental expert organisations as constructors of public health and the ‘people’. In Conceptualising Public Health: Historical and Contemporary Struggles over Key Concepts, Edited by Johannes Kananen, Sophy Bergenheim, Merle Wessel. Routledge, pp.101–118

Harjula, Minna (1996). Vaillinaisuudella vaivatut. Vammaisuuden tulkinnat suomalaisessa huoltokeskustelussa 1800-luvun lopulta 1930-luvun lopulle. Helsinki: SKS.

Helén, Ilpo (1997) Äidin elämän politiikka. Naissukupuolisuus, valta ja itsesuhde Suomessa 1880-luvulta 1960-luvulle. Helsinki: Gaudeamus.

Hulkko, Jouko (1991) Ihminen ja luonnonympäristö. Teoksessa Perheen puolesta. Väestöliitto 1941-1991.

IPCC (2018) Intergovernmental Panel on Climate Change. Global Warming of 1.5°C: An IPCC Special Report.

IPCC (2019) Intergovernmental Panel on Climate Change. Climate Change and Land. IPCC.

Lento, Reino (1946) Väestöpoliittisen ajatustavan synty ja tähänastinen kehitys Suomessa. Teoksessa Väestöpolitiikkamme taustaa ja tehtäviä. Väestöliiton vuosikirja I. Porvoo: WSOY.

Lento: Väestö ja Hyvinvointi (1956)

Mattila, Markku (1999) Kansamme parhaaksi. Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti. Helsinki: SKS.

Meskus, Mianna (2003) Väestön elinvoima ja tahallinen keskenmeno. Raskauden keskeyttämisen politisoituminen 1900-luvun alun Suomessa. Teoksessa Helén, Ilpo & Jauho, Mikko (toim.) Kansalaisuus ja kansanterveys. Helsinki: Gaudeamus, 211-232.

Meskus, Mianna (2009) Elämän tiede. Tutkimus lääketieteellisestä teknologiasta, vanhemmuudesta ja perimän hallinnasta. Tampere: Vastapaino.

Rauramo, Mauno (1943) Rikolliset raskauden keskeyttämiset: suuri kansallinen menetys ja tulevaisuuden vaara. Terveydenhoitolehti, 283-285.

Sasser, Jade (2018) On Infertile Ground: Population Control and Women's Rights in the Era of Climate Change. New York: NYU Press.

Tilastokoulu (2019a) Väestöpolitiikka. Haettu: https://tilastokoulu.stat.fi/

Tilastokoulu (2019b) Perhesuunnittelusta lisääntymisterveyteen. Haettu: https://tilastokoulu.stat.fi/

Väestöliitto (1941) Ohjelma. Säännöt. (Helsinki: Väestöliitto 1942)

Väestöliitto (1948) Väestöliiton vuosikirja 2. Väestöpolitiikkamme uusia muotoja etsimässä. Helsinki: Väestöpoliittinen tutkimuslaitos.

Väestöliitto (2019a) Mitä Väestöliitto tekee? Haettu: http://www.vaestoliitto.fi/

Väestöliitto (2019b) Väestöliiton toimintasuunnitelma 2019. Haettu: http://www.vaestoliitto.fi/

Väestöliitto (2019c) Suomi tarvitsee kestävää väestöpolitiikkaa. Kevätkokouskannanotto, 27.5.2019. Haettu http://www.vaestoliitto.fi/

 

Avainsanat: ilmastonmuutos lisääntyminen väestöpolitiikka

– 15.12.2019