Syntyvyyden laskua pidetään julkisessa keskustelussa vakavana uhkana. Vastuu tilanteen korjaamisesta langetetaan yksilöille, erityisesti lisääntymisikäisiksi naisiksi tulkituille. Heihin kohdistuu tulevaisuuden ennakoinnin vaade, joka voi olla mahdottomuudessaan lähes lamauttavaa.
Parisuhteen kriisi ja siihen ratkaisuja tarjoava terapeuttinen näkökulma tulevat jatkuvasti vastaan mediassa ja arkipäivän keskusteluissa. Kun parisuhdetta alkaakin tarkastelemaan yhteiskunnallisesta ja historiallisesta näkökulmasta, huomaa yksittäisten suhteiden ongelmia laajemman kokonaisuuden ja pystyy erottamaan, minkälaiset ongelmat ovat yksilön vaikutuspiirissä ja mitkä taas rakenteellisia. Parisuhde yhteiskunnallisena normina on ristiriitainen ja täynnä jännitteitä.
Suomessa sijaissynnyttämisen uudessa säätelyssä sitä ei tulisi rajata tarjottavaksi vain tietynlaisesta lapsettomuudesta kärsiville heteropariskunnille. Säätelyssä tulisi huomioida lisääntymiskyky (raskaus) henkilökohtaisena resurssina sekä pohtia uusintamistyön arvoa nimenomaan sijaissynnyttäjän arvon tunnustavasta näkökulmasta. Laajemmin tulee huomioida cis- ja heteronormatiivisuuden purkaminen sekä lisääntymisoikeudenmukaisuus globaalin ja rakenteellisen eriarvoisuuden kysymyksenä: kuka saa lapsia, keiden halutaan saavan lapsia, millaisissa oloissa lapset kasvavat ja millaiset voimat heidän elämäänsä määrittävät.
Sijaissynnytyksiä kuvataan mediassa ja politiikassa usein dramaattisesti ja riskejä korostaen. Tutkittua tietoa sijaissynnytyksissä syntyneistä lapsista on varsin vähän, mikä voi olla yksi syy myös sijaissynnytyksiä koskevan lainsäädännön puutteeseen.
Tämän päivän suuret kriisitrendit ovat laskeva kokonaishedelmällisyys ja nouseva maapallon keskilämpötila. Millaista väestöpolitiikkaa ilmastokriisin ajan Suomessa voisi tehdä, ja millaista syntyvyyteen puuttumista historian valossa olisi syytä varoa?
Ihmisten lukumäärää on kuvattu uhkana ympäristölle jo 1700-luvulta asti. Nyt ehkäisyn mahdollisuuksia tarjoamalla haluttaisiin hillitä ilmastonmuutosta. Ongelman ytimessä ovat kuitenkin kestämätön luonnonvarojen käyttö ja kuluttaminen, ei ihmisten lukumäärä. Niinpä lisääntymisen oikeudenmukaisuutta olisi syytä ajatella paljon laajemmin kuin ehkäisyn saatavuutena.
Osa lapsesta haaveilevista kolmekymppisistä eurooppalaisista lykkää perheen perustamista vastentahtoisesti. Lykkäämisen taustalla on usein epävakaa työtilanne ja heikko sosiaaliturva, jotka tekevät vaikeaksi kuvitella, että voisi toimia vanhempana haluamallaan tavalla. Myös huoli ilmastonmuutoksesta on joillekin yksi syy olla lisääntymättä.
Kehittyvien maiden perhesuunnitteluhankkeissa ehkäisyvalistusta on usein kohdistettu ennen muuta naisille. Miehet ovat kuitenkin tärkeässä roolissa lisääntymiseen liittyvässä päätöksenteossa. Väestöliiton hankkeessa Malawissa kiinnostuttiin siitä, mitä miehet ajattelivat ehkäisystä ja perhesuunnittelusta.
Väestönkasvun loppuminen on välttämätöntä siirryttäessä ekologisesti kestävään yhteiskuntaan. Syntyvyyden lasku ei kuitenkaan yksin riitä, vaan myös luonnonvarojen kulutuksen kasvu on saatava loppumaan. Tämä tarkoittaa ongelmia ennen kaikkea pääomille, kirjoittaa Mikael Puurtinen.
Uutisilta syntyvyyden laskusta ei ole voinut välttyä. Mutta tiesitkö, että alle 20-vuotiaiden raskaudenkeskeytysten määrä on tällä vuosituhannella puolittunut tai että Suomessa tehdään vähemmän hedelmöityshoitoja kuin muissa Pohjoismaissa? Mika Gissler ja Anna Heino Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta avaavat suomalaisten lisääntymiseen liittyviä numeroita.
Suuri joukko ihmisiä matkustaa joka vuosi ulkomaille toteuttaakseen lapsihaaveensa hedelmöityshoitojen tai sijaissynnytyksen avulla. Suomikin on lisääntymismatkailun kohdemaa: muutamia satoja ihmisiä tulee vuosittain erityisesti lahjamunasoluhoitoihin suomalaisille yksityisklinikoille. Tulevalta lapselta toivotaan usein etenkin etnistä samankaltaisuutta, mikä tekee osaltaan Suomesta houkuttelevan kohteen varsinkin muista Pohjoismaista tulijoille.
