Työelämä on ammattikoulutuksen ihailun kohde ja vaikea kumppani

Ammattikoulutusta uudistetaan palvelemaan työelämän tarpeita. Työelämällä on ammattikoulujen arjessa monia rooleja. Työelämä nähdään ”oikeana elämänä”, johon opiskelijoiden kuuluu suunnata. Toisaalta työelämän joustamattomuus nähdään ongelmana, eikä oppimisen siirtäminen työpaikoille onnistu kaikille. Ammattikoulutuksen näkeminen liian yksipuolisesti työelämän palvelemisena voi heikentää koulutuksen identiteettiä, kehittämismahdollisuuksia ja toimintaedellytyksiä.

Tämän jutun voit kuunnella myös äänikirjana, kesto 20:44.

 

Ammatillisten oppilaitosten arkeen on ilmaantunut ongelmia. Lukuvuonna 2018–19 uutisjutut ovat kertoneet kriisiytyneistä käytännöistä, väsyvistä opettajista ja epätietoisista opiskelijoista.

Kriisitunnelmien taustalla on ammatillisen koulutuksen reformi. Sitä johtaa opetus- ja kulttuuriministeriö, ja se on kirjattu Sipilän hallituksen hallitusohjelmaan kärkihankkeeksi. Reformissa uudistetaan koulutukseen liittyvää lainsäädäntöä, opetuksen pedagogisia käytäntöjä sekä ammatillisen koulutuksen rahoitusmalleja. Samalla ammatillisen koulutuksen rahoituksesta on leikattu yli 200 miljoonaa.

Vaikka media tuo ongelmia esiin mielellään ja syystäkin, usein unohtuu, että tilanne ei kaikkialla ole kovin paha. Suomessa on edelleen myös hyvin toimivia ammatillisia oppilaitoksia. Suurin osa opiskelijoista etenee edelleen opinnoissaan, valmistuu ja menee töihin tai jatko-opintoihin. Ongelmalähtöistä journalismia voidaan kritisoida myös siitä, että se ei esitä tilanteesta perusteellisempaa analyysia eikä vaadi ratkaisuja.

Olen tutkinut ammatillisen koulutuksen arkea etnografisesti yli 40 viikon ajan vuosina 2016–18. Olen kohdannut satoja ammatillisen koulutuksen toimijoita ja haastatellut 72 ammatillista opettajaa, opiskelijahuollon työntekijää, koulutuspäällikköä sekä koulutuksen johtajaa. He kaikki, samoin kuin reformin asiakirjat, näkevät reformin motivoituvan työelämän palvelemisesta ja tähtäävän opiskelijoiden parempiin työelämävalmiuksiin.

Tässä kirjoituksessa tarkastelen, kuinka haastattelemani ammattikoulutuksen toimijat näkevät työelämän merkitykset ja vaikutukset omassa työssään. Analysoin tekemistäni haastatteluista kaikkiaan 315 puheenvuoroa, joissa haastateltavat mainitsevat sanan "työelämä". Koska työelämä on reformin keskeinen poliittinen ohjaaja, on tärkeää ymmärtää, mitä se käytännössä tarkoittaa, tarjoaa ja vaatii ammatilliselta koulutukselta.

Lopuksi keskustelen koulutuspolitiikan sekä työ- ja elinkeinoelämän tarkoituksenmukaisista suhteista. Toimiva työelämä on välttämätöntä yhteiskunnan toimivuudelle, mutta ammatillisen koulutuksen ei tule ohjautua yksinomaan työelämän eduista.

Ammatillinen koulutus työelämän palvelijana

Ammatillisen koulutuksen reformi on poliittinen päätös ja prosessi. Vaikka koulutuksen käytännöt kuohuvat, politiikan näkökulmasta reformia ohjaa selkeästi työ- ja elinkeinoelämän palveleminen.

Kasvatustieteilijä Karin Filander kuvasi ammatillisen koulutuksen ja työelämän suhteita vuonna 2006:

[A]mmatillisen koulutusjärjestelmän edustajat ovat [-] sosiaalistuneet vannomaan [-] ikuista uskollisuuttaan työelämän ”todellisille” vaatimuksille ja käytännön kehittämisen tarpeille [-]. Työelämä tarpeineen ja vaatimuksineen jää näissä kehittämispuheissa yleensä tarkemmin määrittelemättä, vaikka työelämästä puhutaan ikään kuin yksilön kaltaisena tarvitsevana ja tahtovana toimijana, joka asettaa koulutukselle jatkuvasti uusia haasteita ja vaatimuksia.

Kuvaus pätee yhä hyvin, ja se luonnehtii myös reformin toimintatapaa. Esimerkiksi ammatillista opetusta viedään reformissa oppilaitoksista yhä enemmän työpaikoille "aitoihin" oppimisympäristöihin.

Kysymykset siitä, onko työpaikoilla riittävästi pedagogisesti ja kasvatuksellisesti ammattitaitoista henkilöstöä ja onko työpaikoilla itsellään kykyä tai halua ottaa merkittävästi enemmän opiskelijoita vastaan, ovat jääneet kuitenkin vähemmälle huomiolle.

Näyttää myös siltä, että hankalia päätöksiä ollaan onnistuttu oikeuttamaan työelämällä. Työelämän näkökulmasta esimerkiksi ammatillisesta koulutuksesta leikatut 220 miljoonaa asettuvat uuteen valoon. Koska työpaikoilla tapahtuva oppiminen ei kuormita opetusministeriön hallinnonalan budjettia, työelämävastaavuuden lisääminen tuottaa tässä logiikassa myös suoranaisia säästöjä.

Koulutuksen kentällä on ihmetelty myös Sipilän hallituksen tempoilua koulutuksen rahoittamisessa. Joulun 2018 alla Sipilä itse lupasi tuhannen opettajan lisäpanostuksen ammatilliseen koulutukseen. Avaus herätti hämmennystä: pitikö ensin leikata vain, jotta nyt voitaisiin lisätä resursseja?

Myös tätä Sipilän ulostuloa ohjasi työelämän palveleminen. Mainitut tuhat opettajaa toimisivat Sipilän mukaan nimenomaan työelämän "todellisissa" oppimisympäristöissä, eivät oppilaitoksissa. Silloin kyseessä ei olisi pelkästään resurssien heittelehtiminen. Toteutuessaan Sipilän avaus olisi 50 miljoonan euron tulonsiirto oppilaitosmuotoiselta ammatilliselta koulutukselta suoraan työelämälle ja sen kehittämiselle.

Työelämä on tosi elämää

Eräs haastattelemieni opettajien ja muiden työntekijöiden puheissa toistunut näkemys työelämästä oli sen autenttisuus verrrattuna oppilaitoksissa toimimiseen.

Ensinnäkin työelämä nähtiin opiskelijalle tärkeänä, jopa ylivertaisena oppimisympäristönä. Se oli "se oikee työelämä" (hyvinvointialan opettaja), jota kouluilla ei voitu toteuttaa. Lähimmäs oikeaa työelämää oppilaitoksissa tulivat palvelualojen asiakastyöt, kuten ruoka-, kahvila- tai kauneudenhoitopalvelut. Useissa oppilaitoksissa näitä tarjottiin myös oppilaitoksen ulkopuolisille asiakkaille, "vaikkei nekään ole ihan samanlaisia kun työelämä tuolla kentällä" (palvelualan johtaja).

Toiseksi työelämäkokemus ja -osaaminen olivat opettajien ammattitaidon ja auktoriteetin keskeinen lähde. Opettajat arvioivat ja arvostivat itseään sen perusteella, ja he pitivät omia työelämäjaksojaan keskeisenä ammatillisen kehittymisen keinona. Myös monet johtajat toivovat ja edellyttävät opettajien kehittymistä aidossa työelämässä. Kuitenkaan kiireisissä ja resurssileikkausten kuormittamassa oppilaitostyössä sille ei aina ole käytännön mahdollisuuksia.

Kyllä ite toivosin, että pystyisin enemmän viettämään aikaa siellä työelämässä ja kattomaan ja oppimaan, että mikä on se tän hetken trendijuttu tuolla kentällä. Nyt sitä saa melkeen loman aikana tai muuten kattella. (palvelualan opettaja)

Työelämä on opiskelijoiden tulevaisuus

Toinen työelämän kehystys ammattikoulutuksen toimijoiden puheissa liittyi opiskelijoiden kasvuun sekä yhteiskuntaan kiinnittymiseen. Työelämä ilmenee tällöin toivottuna toiminta- tai elinympäristönä, jonne opiskelijoiden nähtiin itsestään selvästi menevän elämänsä edetessä. Usein näitä näkemyksiä esitettiin, kun puhuttiin ammatillisen koulutuksen tarkoituksesta tai tehtävistä.

Täällä pitäis saada aikaan se, että niillä [opiskelijoilla] ois mahdollisimman hyvät ammatilliset valmiudet, kun ne siirtyy työelämään. (opiskelijahuollon työntekijä)

Osaltaan näkemys työelämästä opiskelijoiden itsestään selvänä tulevaisuutena motivoituu työelämän autenttisuuden ajatuksesta. Kun työelämä ja siihen osallistuminen koetaan "siksi oikeaksi" elämäksi, on luontevaa ajatella, että se on myös nykyisten opiskelijoiden normaalitila aikuisuudessa. Ammattiopettajat kuvasivat työelämää välttämättömänä myös opiskelijoiden omien tavoitteiden toteuttamiselle.

Sä oot sitte työelämässä, kun on ostettu se kahden tonnin Bemari ja vakuutukset siihen, niin pakko sitä on jotaki leipänsä eteen tehdä. Jos ei mistään muusta sitä motivaatiota tuu, niin siitä (tekniikan alan opettaja)

Muun muassa Kristiina Brunila kollegoineen on kuvannut työelämään osallistumisen etiikkaa työntekijäkansalaisuuden käsitteellä. Työntekijäkansalaisuus viittaa yhtäältä kansalaisoikeuksiin, joiden ajatellaan kuuluvan vain niille, jotka osallistuvat työmarkkinoille palkkatyön ja veronmaksun muodossa.

Toisaalta työntekijäkansalaisuus viittaa (näennäiseen) riippumattomuuteen yhteiskunnan palvelu- ja tukijärjestelmistä, itsellisyyden ja omillaan pärjäämisen ihanteeseen. Tämän analyysin valossa työntekijäkansalaisuuden ideat ovat vahvoja myös ammattikoulutuksen toimijoiden parissa.

Työelämällä on omat sääntönsä, eikä se aina välitä

Samalla kun työelämä ilmeni hyvänä, aitona ja tavoiteltavana toimintaympäristönä, ammattikoulutuksen toimijat näkivät sen edustavan myös opetus- ja kasvatustehtävistä poikkeavia ihanteita ja toimintatapoja. Siksi haastateltavat myös kritisoivat työelämää, vaikka samalla pitivät sitä tärkeänä.

Ammattikoulutuksen toimijat näkivät työelämällä olevan omat sääntönsä ja periaatteensa, joita ohjaavat viime kädessä liiketaloudelliset periaatteet.

Me [oppilaitos] palvellaan työelämää, elikkä meijän pitää pystyy tuottamaan tarpeeks laadukasta materiaalia työnantajien käyttöön, jotta sitte taas talouden rattaat rullaa. (tekniikan alan koulutuspäällikkö)

Koska oppilaitosten toiminta kuitenkin tähtää työelämän palvelemiseen ja opiskelijoiden saattamiseen työelämään, oppilaitosten ja opiskelijoiden on sopeuduttava työelämän tarpeisiin ja vaatimuksiin, vaikka ne olisivat koviakin. Työelämää pitää ymmärtää, koska se on työelämä.

Kun ne [taidot] pitäs sinne työelämään asti. Oikeesti tuolla työpaikoilla, siellä pittää osata niitä juttuja (tekniikan alan opettaja)

Kriittisempi näkökulma työelämän vaatimuksiin nousee siitä, että työelämän tahti ja vaatimukset voivat olla ylivoimaisia monille opiskelijoille.

Aina vaan isompi joukko perusopetuksesta tulee niitä, joilla on oppimisen kans vaikeuksia tai sosiaalisia ongelmia ja niin edelleen. Niin heidän lähettämisensä tuonne työelämään, kyllä se vaatis ensin sitä alkuoppimista täällä koululla paljon ennen kuin ollaan sitte valmiita menemään (opiskelijahuollon työntekijä)

Mutta koska työelämä on työelämä, sitä ei aina kiinnosta muu kuin hyvin menestyvien ja nopeasti oppivien opiskelijoiden työelämälle tarjoama taloudellinen hyöty. Kuten eräs palvelualan opettaja totesi haastattelussa, ongelmatilanteissa "työelämähän ei kattele yhtään, siell on ihmisten rahat kyseessä".

Ammatillisen koulutuksen siirtäminen yhä enemmän työpaikoille vaarantaa ammatillisen koulutuksen kasvatus- ja sivistystehtävän. Se on kirjattu lakiin ammatillisesta koulutuksesta siinä, missä työelämän palveleminenkin.

Mennään erittäin vahvasti siellä työelämän kehittämistehtävällä. Kysymys inhimillisen kasvun kehittämisestä on jääny ihan toissijaseks, ja mun mielestä se vaan kiihtyy (opiskelijahuollon työntekijä)

Työelämä on vaativa elämänkumppani

Neljäs tapa, jolla ammattikoulutuksen toimijat käsittivät työelämän, on jokapäiväinen yhteistyökumppani. Työelämän kanssa ollaan jatkuvasti tekemisissä opiskelijoiden työssäoppimisen, työpaikoilla tapahtuvien osaamisen näyttöjen sekä näihin liittyvän kehittämisen merkeissä.

Paljon tehään työelämän kanssa, että minä aika rohkeesti lähen sinne niitten kans tekemään kaikenlaista (hyvinvointialan opettaja)

Ammattioppilaitosten toiminta on paljolti arjen pyörittämistä, opiskelijoiden kohtaamista ja ohjaamista sekä puitteiden järjestämistä tälle. Tästä pyörityksessä työelämä ilmenee yhtenä käytännöllisenä toimintaympäristönä, jossa arki osaltaan pyörii.

Arkisuus terminä viittaa myös siihen, että yhteiselo ei aina ole ruusuilla tanssimista. Myös tämä näkökulma vaikuttaa ammattikoulutuksen toimijoiden työelämäkäsityksissä. Kuten edellä on kuvattu, työelämään liitettiin niin hyviä kuin kyseenalaisempiakin asioita. Ja kuten kaikissa kumppanuuksissa, arjessa on jaettava kumppanin paremmat ja huonommat puolet.

Oppilaitosten ja työelämän osittaisen erilaisuuden vuoksi molempien osapuolten on periaatteessa joustettava omista näkemyksistään ja toimintatavoistaan. Haastatteluissa kuvattiin jonkin verran tapauksia, joissa työelämän edustajat ovat joustaneet esimerkiksi työssäoppimisen käytännöissä.

Haastatteluissa näytti kuitenkin siltä, että ammattikoulutuksen toimijat edellyttivät joustoa ja muuttumista ensi sijassa itseltään. Työelämäkumppaneille ei vaatimuksia esitetä, vaan työelämän toimintatavat nähdään itsestään selvästi oikeina ja oikeutettuina – työelämä on "se oikea".

Opettajuuden pitäs olla myös tukemassa työelämän käytänteitä. Tässä oli yks [opettaja], joka anto ohjausta keskellä yötä, koska sitä tarvittiin. Pitäs elää, ei pelkästään tiettyjen virkaehtosopimusten varassa, vaan pitäis elää sen työelämän mukaisesti (oppilaitoksen johtaja)

Huomionarvoista on, että työelämän palvelemisesta puhuvat aineistossa erityisesti ammatillisen koulutuksen johtajat ja koulutuspäälliköt, jotka vastaavat ammatillisen koulutuksen kehittämisestä. Tämä kertoo, että he ovat sisäistäneet hyvin politiikassa vallitsevan työllisyys- ja työelämäkeskeisen ajattelun. Se on myös tarkoituksenmukaista, sillä poliittisesti suotuisten näkökulmien viljely voi olla eduksi esimerkiksi oppilaitosten rahoituspäätöksille, jotka tekee opetus- ja kulttuuriministeriö.

 

Mitä työelämä tarvitsee – ja mitä koulutuspolitiikka tarjoaa?

Ammattikoulutuksen toimijoiden näkemykset työelämän luonteesta, tarpeista ja vaatimuksista ammatilliselle koulutukselle olivat kaksikasvoisia, ambivalentteja. Yhtäältä työelämä ilmeni heille hyvänä ja oikeana toimintaympäristönä, jossa opetuksen pitäisi tapahtua, jota piti palvella ja johon ammatillisen koulutuksen piti valmistaa. Tämän lisäksi työelämä ilmeni eettisesti tai normatiivisesti tärkeänä kenttänä: aikuisen ihmisen tulee ensisijaisesti pyrkiä olemaan työtä tekevä kansalainen.

Toisaalta työelämä oli haastateltavien puheessa kapea-alaisten ja yksipuolisten vaatimusten kenttä, jota ohjasivat liiketaloudelliset pyrkimykset. Työelämä ei ole niinkään kiinnostunut inhimillisen kasvun tukemisesta tai syrjäytymisen ehkäisystä, jotka myös nähtiin ammattikoulutuksen keskeisinä tehtävinä. Samalla tätä painotusta pidettiin koulutuskentällä itsestään selvänä, koska työelämän kuuluukin toimia talousvetoisesti.

Kriittiset koulutustutkijat kuten Anne-Mari Souto ovat korostaneet, että liiallinen talousvetoisen työelämän palvelu voi kaventaa koulutuksen toimintakenttää ja aiheuttaa ikäviä sivuvaikutuksia etenkin kasvatuksen ja yhteiskuntaan kiinnittymisen alueilla.

Suhde työelämän ja ammatillisen koulutuksen välillä ei analyysin valossa vaikuta kaikilta osin tasaveroiselta ja vastavuoroiselta. Työelämän vaatimukset ja paineet nähdään itsestään selvinä ja oikeutettuina. Sen sijaan ammatillisen koulutuksen kasvatus- ja muut yhteiskunnalliset tehtävät ilmenevät usein toissijaisina teemoina, joiden on väistyttävä, kun työelämän palvelu kutsuu. Työelämän ei juuri odoteta ymmärtävän ammatillisen koulutuksen monia tavoitteita, mutta ammatillisen koulutuksen täytyy ymmärtää ja palvella työelämää.

Merkille pantavaa on myös, että koulutustoimijat eivät kuvanneet tai määritelleet työelämän konkreettisia tarpeita ja toiveita kovin tarkasti. Tärkeimmältä vaikutti suhde työelämän ja ammatillisen koulutuksen välillä. Työelämä on koulutuksen ykkösasiakas, toiminnan kohde sekä opiskelijoiden tulevaisuus – ja keskeinen ammatillisen koulutuksen oikeuttaja. Ammatillinen koulutus on työelämän eteinen ja vahvasti työelämästä riippuvainen.

Työllisyys ja työelämä ovat 2010-luvulla latautuneet poliittisesti ja kulttuurisesti tärkeiksi, jopa kyseenalaistamattomiksi arvoiksi.

Tulkitsen, että ammatillisen koulutuksen identiteetti, oikeutus ja laajempi strategia ovat reformin pyörteissä käymistilassa. Työllisyys ja työelämä ovat 2010-luvulla latautuneet poliittisesti ja kulttuurisesti tärkeiksi, jopa kyseenalaistamattomiksi arvoiksi. Myös ammatillinen koulutus pyrkii saamaan osansa tästä gloriasta etenkin koulutusjohtajien puheiden perusteella.

Kuitenkin jo lain mukaan ammatillisella koulutuksella on myös muita keskeisiä tehtäviä, kuten huolehtia opiskelijoiden kasvusta ja yhteiskuntaan kiinnittymisestä. Suomessa on paljon huono-osaisia ja suoranaisesti pahoinvoivia nuoria, ja käytännössä yhteiskunnan palvelujärjestelmät ohjaavat huono-osaisia ja riskiryhmiin kuuluvia ihmisiä paljolti ammatilliseen koulutukseen. Ammatillinen koulutus ei silti aina näytä integroivan näitä tehtäviä omaan strategiaansa ja toimintaansa.

Pidän riskinä, että ammatillisen koulutuksen asema, arvostus ja toimintamahdollisuudet heikkenevät, jos se määrittelee itsensä pelkäksi työelämän eteiseksi ja palvelijaksi. Tällainen identiteetti ja toimintatapa on reaktiivinen, riippuvainen.

Sen sijaan inhimillisten ja sosiaalisten tekijöiden vahvempi huomiointi voi antaa uusia suuntia, välineitä ja oikeutuksen lähteitä myös työelämäyhteistyölle. Tämä edellyttää kuitenkin muun muassa riittävää resursointia, siis tarkoituksenmukaisia poliittisia valintoja.

Niille opiskelijoille, jotka eivät vielä pärjää työelämän oppimisympäristöissä, on tarjottava riittävää ohjausta ja tukea oppilaitosten piiristä. Työelämän sijaan ammatillisen koulutuksen tärkeimmäksi asiakkaaksi on nostettava opiskelijat sekä heidän kasvunsa ja oppimisensa – sekä sellaisten ympäristöjen rakentaminen, jossa kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus kasvaa ja oppia. Niin kauan kuin työelämällä ei ole tähän lakisääteistä velvoitetta, vastuu säilyy koulutuksen järjestäjillä sekä niitä rahoittavalla opetus- ja kulttuuriministeriöllä.

 

***

Kuvat:
Inka Lähteenaro, Ilmiö (pääkuva ja kuvat 1, 4-6)
Michael Browning, Unsplash (kuva 2)
Kris Atomic, Unsplash (kuva 3)