Hyvikset ja pahikset – eli mistä rahapelituottojen eturistiriidoissa ei ole kyse

Koska kansalaisyhteiskuntaa rahoitetaan Veikkauksen voittovaroista, monien järjestöjen edustajat ovat moraalisesti ristiriitaisessa tilanteessa. Järjestöissä nähdään pelihaittojen vähentäminen tärkeänä, mutta samalla oman rahoituksen jatkuvuuden turvaaminen huolestuttaa. Katse pitäisi nyt kääntää järjestelmän rakenteisiin. Kansalaisyhteiskunnan rahoitus olisi syytä irrottaa rahapelituottojen määrästä, kirjoittaa Michael Egerer.

 

Rahapeliaiheisiin kongresseihin osallistuessani olen usein ihmetellyt, kuinka mukavia rahapelialalla työskentelevät ihmiset voivat olla, kun heitä tapaa kasvokkain. Heidänhän pitäisi olla kansanterveystutkijoiden luontaisia vihollisia! Tässä kirjoituksessa yritän selventää tätä sekaannusta.

Sisäministeriö on rahapeliongelmien ennaltaehkäisyn nimissä ehdottanut, että Suomessa otettaisiin käyttöön pakollinen tunnistautuminen pelimonopoliyhtiö Veikkauksen peliautomaateilla. Ei ole välttämättä yllättävää, että Veikkaus yrittää estää tämän tai ainakin viivyttää tunnistautumisen käyttöönottoa.

Jos joku toivoo, että jostain hyökkää uljas ritari valkoisella ratsullaan taisteluun tätä “pahaa” toimialaa vastaan, hän on väärässä. Kansalaisyhteiskunnan “hyvikset” ovat nimittäin liittoutuneet tämän tarinan “pahisten” kanssa.

Kansalaisyhteiskunnan nähdään monella tapaa edistävän yhteistä hyvää. Kansalaisyhteiskuntaan sisältyy ruohonjuuritason poliittinen aktivismi, mutta kolmantena sektorina kansalaisyhteiskunta tuottaa myös palveluita, jotka tavallisesti yhdistetään hyvinvointivaltioon. Kansalaisyhteiskunnan järjestöt auttavat köyhiä, vanhuksia, nuoria ja sairaita – usein yhteiskunnassa marginalisoituja ryhmiä.

Vaikka osa näistä toiminnoista perustuu vapaaehtoistoimintaan, pitkällä aikavälillä järjestöt voivat toimia vain jatkuvan rahoituksen avulla. Kutsun näiden järjestöjen toimijoita moraalisiksi yrittäjiksi: he ovat oman missionsa edistämisessä samalla tavalla innovatiivisia kuin yrittäjät, mutta tavallisen tuotteen tai palvelun sijaan he tuottavat yhteistä hyvää.

Järjestöjen rahoittaminen pelituotoilla on tyypillistä monissa maissa, kuten Australiassa, Saksassa, Ruotsissa ja Espanjassa,. Myös Suomessa kansalaisyhteiskunta saa huomattavan osan rahoituksestaan Veikkaus-monopolin pelituotoista. Niinpä kansalaisyhteiskunnan järjestöillä on kannustin olla kiinnostuneita siitä, että Veikkaukselle virtaa tasaisesti pelituottoja.

Järjestöt omia etujaan valvomassa

Kesällä 2018 sisäministeriö pyysi lukuisilta sidosryhmiltä lausuntoa lakiehdotuksesta, joka sisältää pakollisen tunnistautumisen käyttöönoton peliautomaateilla. Pakollisen tunnistautumisen on havaittu olevan edellytys sille, että pelaaja voi vaikkapa päättää ennalta, kuinka suurella summalla hän pelaa. Siten se on keino ehkäistä ennalta peliongelmia. Sisäministeriön lähestymien sidosryhmien joukossa oli useita valtiollisia instituutioita, kuten ministeriöitä, asiantuntijoita ja tutkimuslaitoksia, työmarkkinajärjestöjä (esimerkiksi Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRa) ja Veikkaus. Suurin osa sidosryhmistä oli kuitenkin sosiaali- ja terveysalan, kulttuuri- sekä urheilujärjestöjä, jotka voidaan ensisijaisesti nähdä osana kansalaisyhteiskuntaa.

Yksikään lakiehdotuksesta lausuneista järjestöistä ei kiistänyt tarvetta ehkäistä peliongelmia. Muutamia järjestöjä lukuunottamatta järjestöjen pääasiallinen huolenaihe oli kuitenkin se, että pelituotot saattaisivat ehdotetun tiukemman sääntelyn vuoksi pienentyä.

Rahoituksensa turvaamiseksi monet järjestöt ja Veikkaus ovat hyödyntäneet samantapaisia strategioita, esimerkiksi ilmaisseet epäilyksensä siitä, onnistuisiko pakollinen tunnistautuminen todella vähentämään peliongelmia. Järjestöt ovat myös vaatineet aina vain enemmän tutkimusta ja todisteita pelihaittojen vähentämisestä, pyrkineet viivyttämään tai ainakin hidastamaan uuden sääntelyn käyttöönottoa ja pyrkineet yksilöllistämään peliongelmaa (eli väittämään, että siellä missä on rahapelejä, on aina sääntelystä riippumatta myös peliongelmaisia). Tällainen argumentointi tuo mieleen tupakkateollisuuden tavat vastustaa tupakoinnin rajoituksia viime vuosisadan loppupuolella.

Suomen Akatemian rahoittamassa tutkimusprojektissamme teimme haastatteluja, joissa kysyimme kansalaisyhteiskunnan edustajilta suoraan heidän näkemyksistään siitä, että he saavat rahaa valtion monopolin pelituotoista. Järjestöjen edustajien suhtautumista voi kuvailla moraalisen yrittäjyyden kautta. He kuvailivat haastatteluissa tilannetta moniulotteisemmin kuin lakiehdotusta koskevissa lausunnoissa. Haastatellut myönsivät rahapelaamisen kaksijakoisuuden ja pyrkivät tuomaan esiin omaa panostaan yhteisen hyvän eteen.

Järjestöjen edustajat näkivät rahoittajansa, joka haastattelujen aikaan oli Raha-automaattiyhdistys RAY:n avustusosasto, luonnollisena liittolaisenaan. (Vuonna 2017 Suomen rahapelimonopolit Veikkaus, RAY ja Fintoto yhdistettiin Veikkaukseksi, ja RAY:n avustusosastosta tuli sosiaali- ja terveysministeriön alainen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus STEA.) RAY:n avustusosasto valmisteli rahoituspäätökset, ja avustustoimintaa valvoi sosiaali- ja terveysministeriö. Rahoitettujen järjestöjen tuli raportoida toiminnastaan avustusosastolle.

Vaikka moraaliset yrittäjät pitivät tätä työläänä, he pitivät sitä silti oman etunsa mukaisena. Kun RAY:n avustusosasto yhdisti tiedot näistä kansalaisjärjestöjen raporteista, se pystyi osoittamaan yhteisen hyvän kertymisen ja siis näyttämään kansalaisjärjestöjen toiminnan positiiviset vaikutukset koko yhteiskuntaan. Kansalaisjärjestöjen moraaliset yrittäjät pelkäsivät, etteivät kykenisi itse tuomaan esiin omaa panostaan tällä tavoin – yhden järjestön toiminta kun koskettaa usein varsin pientä joukkoa ihmisiä.

Monesti haastatellut myönsivät avoimesti olevansa riippuvaisia pelituotoista.

Järjestön yhteistä hyvää edistävän panoksen esittäminen tärkeänä näyttäytyi toisena – ja itse asiassa pääasiallisena – strategiana oikeuttaa pelirahoituksen ottaminen vastaan: hyödyt painavat enemmän kuin haitat. Toisaalta kansalaisyhteiskunnan edustajat aliarvioivat haittojen todellisen laajuuden eli sen, kuinka yleistä ongelmapelaaminen on ja kuinka suuri osa pelituotoista tulee ongelmapelaajilta. Lisäksi he siirsivät vastuun peliongelmien ehkäisemisestä ja peliongelmaisista huolehtimisesta pelimonopoli Veikkaukselle tai pelaajille itselleen. Joskus haastateltavat alkoivat puhua muista ongelmista, kuten “Playstation-riippuvuudesta”, sen sijaan, että olisivat paneutuneet kysymykseen ongelmapelaamisesta.

Monesti haastatellut myönsivät avoimesti olevansa riippuvaisia pelituotoista. Joissain tapauksissa järjestön koko olemassaolon – ja käytännön tasolla esimerkiksi fyysisten työtilojen – kuvattiin olevan rahapeleistä saatavan rahoituksen armoilla. Tämä saattaa selittää, miksi haastateltavat kamppailivat väitetyn moraalisen epäjohdonmukaisuuden kanssa ja käyttivät monia strategioita oikeuttaakseen toimintansa. Niin puheiden tasolla kuin käytännössä (kuten monien järjestöjen lausunnot uudesta arpajaislaista osoittavat) järjestöjen edustajat ovat kuitenkin usein liittoutuneet Veikkauksen kanssa.

rahapelit

Kohti onnellista loppua

Voi olla, että sekä hyviä että huonoja ihmisiä on olemassa, mutta siitä ei ole kysymys. Kysymys kuuluu, kuinka rahapelien sääntely voidaan järjestää tavalla, joka rohkaisee ihmisiä tekemään hyvää. Erilaisilla tavoilla kanavoida rahapelituottoja hyviin tarkoituksiin on hyvät ja huonot puolensa, ja niiden riskinä on, että moraaliset yrittäjät alkavatkin laittaa omat intressinsä yhteisen hyvän edelle.

Täydellistä ratkaisua ei välttämättä ole olemassakaan. On kuitenkin mahdollista löytää tasapainottavia keinoja rahoittaa järjestöjä niin, että rahoitusjärjestelmä ei asettaisi marginalisoituja ryhmiä toisiaan vastaan.

Suomessa tällainen tasapaino voitaisiin saavuttaa, jos eduskunta sopisi etukäteen kansalaisyhteiskunnalle suunnatusta rahasummasta sen sijaan, että se riippuisi rahapelituottojen määrästä. Tutkimusryhmämme on ehdottanut myös radikaalimpaa toimenpidettä: tämänhetkiset pelituotot ovat karkeasti samankokoisia kuin Suomen myöntämä kehitysapu. Jos pelituotot käytettäisiin kehitysapuun, se voisi merkittävästi vähentää kansalaisyhteiskunnan riippuvuutta pelituotoista. Luonnollisesti olisi tarpeen luotettavasti taata, että valtion budjetissa “säästyvä” raha käytettäisiin sen sijaan kansalaisyhteiskunnan jatkuvaan tukemiseen Suomessa. Tämänhetkinen epäterve vastakkainasettelu ongelmapelaamisen ehkäisemisen ja pelituottojen syntymisen välillä voisi vähentyä huomattavasti, ja yksilöllisiä intressejä ei tarvitsisi priorisoida koko väestön hyvinvoinnin yli.

Pidämme kehitysapua ja sen määrän takaamista erittäin tärkeänä, ja ehdotuksemme kärki on, että rahapelituottojen käyttäminen jossain muualla kuin kotimaassa vähentäisi sidonnaisuuksia. Ehdotuksen tarkoitus ei ole väheksyä kehitysavun tärkeyttä.

Lopulta rahapelialan edustajat ja lobbarit eivät ole sen parempia tai huonompia kuin muutkaan ihmiset. He ovat tietynlaisessa institutionaalisessa ympäristössä toimivia ihmisiä, joilla on velvollisuuksia työnantajiaan kohtaan; ja työnantajia taas sitovat lainsäätäjän määrittämät säännöt ja institutionaalinen tausta.

Kun varmistetaan hyvin suunnitellut säännöt yrityksille ja hyvin suunnitellut keinot rahoittaa kansalaisyhteiskuntaa, hyveellinen sankari ei ole tarpeen - eikä myöskään ole syytä pelätä “pahaa rahapelitoimialaa”.

 

***

Englanninkielinen versio tästä artikkelista on julkaistu Discover Society -lehdessä.

Kuvat järjestyksessä: Jeshoots (pääkuva) ja Ines Ferreira, Unsplash

***

Rahapelit-teemaviikko Ilmiössä 15.22.10.

Suomessa rahapelit ovat kansanhupia: harva meistä ei ole koskaan lotonnut, eikä peliautomaattien näkemiseltä voi välttyä. Varsinaisesta rahapeliongelmasta kärsii yli 100 000 suomalaista. Nyt tekeillä on arpajaislain uudistus, jossa peliongelmia halutaan ehkäistä esimerkiksi säätämällä peliautomaateilla tunnistautuminen pakolliseksi. Tunnistautumisen on arvioitu laskevan merkittävästi Veikkauksen pelituottoja, joista puolestaan rahoitetaan monenlaista kansalaistoimintaa. Ilmiön kirjoitussarjassa tutkijat kuvaavat pelituottoihin liittyviä eturistiriitoja ja pohtivat, miten rahapeleistä koituvia hyötyjä ja haittoja yhteiskunnalle voisi laskea.

Kirjoittaja

Michael Egerer_E3F6971mv

Michael Egerer

Michael Egerer, VTT, on tutkijatohtori Helsingin yliopiston Riippuvuuksien, yhteiskunnallisen sääntelyn ja hallinnan tutkimuskeskuksessa (CEACG). Hänen tutkimustyönsä kohteina ovat rahapelit, rahapelien sääntely ja riippuvuuksien käsitteet. Egerer on toimittanut Virve Marionneaun ja Janne Nikkisen kanssa kirjan Gambling Policies in European Welfare States, jonka Palgrave julkaisi elokuussa 2018.

Lue seuraavaksi

Kirjallisuus

Adams, P. (2008). Gambling, freedom and democracy. New York: Routledge.

Egerer, M., Marionneau, V., & Nikkinen, J. (eds.) (2018a). Gambling Policies in European Welfare States. Current Challenges and Future Prospects. London: Palgrave McMillen.

Sulkunen, P., Babor, T. F., Cisneros Örnberg, J., Egerer, M., Hellman, M., Livingstone, C., Marionneau, V., Nikkinen, J., Room, R., & Rossow, I. (2018). Setting limits. Gambling, science and public policy. Oxford: Oxford University Press. Forthcoming.

Yach, D. & Bettcher, D. (2000). Globalisation of tobacco industry influence and new global responses. Tobacco Control: 2000;9:206-216.

Egerer, M., Kankainen, V., & Hellman, M. (2018b). Compromising the public good? Civil society as beneficiary of gambling revenue. Journal of Civil Society. 14:3: 207-221.

Avainsanat: kansalaisyhteiskunta rahapelit

– 15.10.2018