Riemua ja paniikkia: kokemukset ensirakkaudesta yhdistävät eri sukupolvia

Pöhköjä ihastumisia, leikkiseurustelua ja naurettavan suuria unelmia ensisuudelman jälkeen. Intiimiä yhteyden kokemista ja jätetyksi tulemisen surua. Muistatko, miltä tuntui ihastua, rakastua ja erota ensimmäistä kertaa?

Usein ajatellaan, että nuoruuden rakastumiskokemukset ja ensirakkaus ovat jotain kaunista, suloista ja kaikessa ainutkertaisuudessaan vain ihanaa. Näemme nuoruusvuosien hölmöytenä niin nuoruuden riipaisevatkin ihastumiskokemukset, poikaystävästä unelmoinnin kuin ne ensimmäiset treffit, joille toinen ei koskaan tullutkaan.

Kiinnostuin selvittämään, miten yhtäällä käsitteellistämme nuoruuden ensirakkautta sekä rakastumista sen tapahtumahetkellä ja toisaalla palaamme sen muistoon myöhemmin. Paneuduin pro gradu -tutkielmassani siihen, miten ensirakkaus ja rakastuminen ilmenevät eri aikakausina nuoruuttaan eläneiden sukupolvien nuoruuskokemuksissa. Kysyin, millaisen merkityksen rakastumiskokemukset saavat ihmisen elämänkulussa sekä osana suomalaista tunnehistoriaa ja -kulttuuria.

Tutkimusaineistoni koostui 84:stä ensirakkautta tai nuoruuden rakastumista käsitelleestä omaelämäkertakirjoituksesta. Aineistoni on osa vuonna 2010 järjestettyä Oi nuoruus -kirjoituskilpailua, jossa osallistujia pyydettiin kirjoittamaan omaelämäkerrallinen teksti nuoruudesta. Vanhin kirjoittajista oli syntynyt vuonna 1929 ja nuorin 69 vuotta myöhemmin, vuonna 1998. Kirjoitukset tarjosivatkin ainutlaatuisen aineiston 1900-luvun nuoruuksiin.

Eri sukupolvet, samanlaiset nuoruudenrakkaudet

Oliko ensirakastuminen ennen erilaista kuin nyt? Sotavuosien epävarmuudessa tai agraarisella maaseudulla varttuneen nuorison ihmissuhdekokemusten voisi uumoilla poikkeavan merkittävästi globaalissa maailmassa kasvaneen nykynuorison rakastumiskulttuurista. Tutkimukseni alkumetreillä ajattelin, että nuoruusteksteistä olisi mahdollista löytää sukupolvisia tyyppitarinoita sota-ajan nuorten, e-pillerien ja seksuaalisen vallankumouksen aallokoissa kasvaneiden nuorten, 80-luvun tyttöenergiakulttuurin ja lopulta globaalin somemaailman kasvattien rakkauskokemuksiin.

Tutkimukseni edetessä huomasin olleeni väärässä.  Ensirakkauden kohtaamisen aiheuttama riemun- ja paniikinsekainen tunnekokemus ei nimittäin rajoitu pelkästään senhetkisten nuorten kokemusmaailmaan. Sukupolviset rakastumiskokemukset, ihastumispuheesta unelmiin, luovat aineistoni kertomuksissa tunnekuvailujen ja emotionaalisten muistojen tasolla hyvinkin yhteneväisiä tarinoita sukupolvesta toiseen. Nuoruuden rakkauspuhetta ja -muistoja sävyttää ylisukupolvinen samuus, jossa tunnistettavat kokemukset ja ensirakkauteen liitetyt muistot, toiveet sekä mielikuvat kulkevat vanhemman sukupolven muistopuheesta senhetkisten nuorten aikalaiskertomuksiin.

“Rakkaus syttyi kuin raivoava tuli ja alkoi elää kuin viimeistä päivää. Olimme nuoria ja rakastuneita.”

Tästä hyvä esimerkki ovat vanhimpien sukupolvien pariutumista koskeneet kertomukset. Aviomiehen tapaaminen ja nuorenparin suhdetta koskevat odotukset noudattelivat pitkälti yhteneväistä kaavaa. Nämä nuorten elämää ulkopuolelta ohjanneet ja kontrolloineet instituutiot ja normit eivät kuitenkaan määritelleet kertomusten sävyjä tai ensisuudelman ja avioitumiskokemuksen vaikutusta nuoren myöhemmälle elämälle tai siihen, miten ihminen pukee tapahtuman vuosikymmenten päästä sanoiksi. Vaikka nuoruuttaan 1940-luvulla elänyt nainen olisi kasvanut kulttuuriin, jossa tytöt ja pojat erotetaan eri luokkiin ja lavatansseihin päästiin vasta rippikoulun käytyä, pojat ryhmänä saattoi herättää jännityksen, ilon ja kihelmöinnin tunteita, joita muistellaan vielä eläkevuosina.

Yhteiskunta, asenneilmapiiri ja ihmisten välisiä suhteita koskevat rakenteet ovat muuttuneet vuosikymmenten saatossa merkittävästi. Nuorten välisten suhteiden erilaiset muodot ovat kuitenkin osa ylisukupolvista jatkumoa, jotka periytyvät ja muokkaantuvat aineellisena ja aineettomana pääomana sukupolvelta toiselle.  Kiinnostavasti kirjoittajat ikää, sukupuolta tai sukupolvea katsomatta näkivät juuri rakastumiskokemukset ja ensirakkauden muistelun tärkeänä osana nuoruuttaan.  Tämä on maininnanarvoista, koska kirjoituskilpailun kysymykset eivät ohjanneet kirjoittajia pohtimaan ensirakkautta osana nuoruuttaan.

Ensirakkaus elämäntarinan merkkipaaluna

Ihastumisen, rakastumisen ja ensirakkauden mielletään kuuluvan nuoruuteen. Tässä kulttuurisessa mallissa edetään ihastusten unelmoinnista ja etäältä tarkkailusta, ensimmäisiin kokeileviin suhteisiin, julkiseen seurusteluun ja lopulta vakiintuneeseen parisuhteeseen, usein “sen oikean” löytämiseen.

Kertomuksissa ihastuminen, ensirakkaudet ja rakastamisen opetteleminen näyttäytyvät nuoruuden komponentteina. Niiden avulla ihmiset rakentavat omaa omaelämäkerrallista tarinaansa käsitettävään ja välitettävään muotoon. Aikuistuessamme rakennamme eheää elämäntarinaa, jossa mennyt ihmissuhde-elämä halutaan selittää yhtenäiseksi kokonaisuudeksi.

Yhdysvaltalaispsykologi Dan McAdamsin mukaan ihmiset rakentavat ja luovat identiteettiään episodisten muistojen ja kuviteltujen tulevaisuudentoiveiden kautta yhdistämällä ne nykyiseen elämäntilanteeseensa. Lisäksi McAdamsin mukaan ihmisille on ominaista etsiä eheää tarinaa, jossa tiettyjen tekijöiden kautta on mahdollista selittää, miten heistä on tullut sellaisia kuin nykyisin ovat.

“Voi sitä kuumaa katseiden vaihtoa ja nuoruuden hurmaa. Imeskeltyjä kauloja ja vaikka mitä muuta…”

Ensirakkaus ja ensimmäiset kokemukset intiimeistä ihmissuhteista näyttävät muodostuvan yksilön elämäntarinassa merkkipaaluiksi, joiden avulla sekä rakennamme ymmärrystä menneisyydestämme että valmistamme itseämme tuleviin suhteisiin. Samalla nuoruusvuosien intiimisuhteet muodostuvat ylisukupolvisesti toistuviksi nuoruuden etapeiksi, jotka muokkaavat ihmistä omanlaisekseen ja kiinnittävät yksilön elämän yhteisesti jaettuihin kulttuurisiin tarinoihin.

Tunteilla on merkittävä vaikutus niin ihmisten elämänkulkuun kuin laajempiin tapahtumaketjuihin. Nuoruudessa koettu rakkaus on siten osa sekä yksilön henkilökohtaista elämänkaarta, ajan sosiaalipsykologista ryhmäkulttuuria että laajemmin suomalaista sosiaalihistoriaa.

Seurustelukumppanin kaipuu ja parisuhdekeskeinen kulttuuri

Aikamme sosiaaliset ihanteet ja yhteiskunnan odotukset vahvistavat mielikuvia, jossa puoliso, ura, omistusasunto ja perhe lukeutuvat aikuistavan nuoren elämän oletusjatkumoksi. Samalla arkisissa kokemuksissa nuoren romanttiset suhteet, intiimit kokemukset tai niiden puute vaikuttavat hänen suhteisiinsa ikätovereiden ja ystäväporukoiden kanssa.

Ihannetta vastannut romanttinen parisuhde, eli kulttuurisesti oikeanlaiseksi mielletty ihmissuhde on nostanut yksilön asemaa ja tuonut sosiaalista hyväksyntää. Romanttisten kokemusten määrä tai niiden puuttuminen sekä suhteen toinen osapuoli voivat vaikuttaa nuoren sosiaaliseen asemaan ikätovereidensa keskuudessa. Nämä kokemukset muodostuvat muistoiksi, joihin palataan vuosikymmenten päästä.

“Ainakin jossain olen onnistunut: saamaan nimittäin poikaystävän, joka rakastaa muakin. Olen nähnyt, kuinka omat kaverinikin ovat epätoivoisesti vetäneet joka viikonloppu päänsä täyteen pojan tai tytön toivossa.”  Nainen, s. 1992

Aineistoni kirjoituksissa rakkauden tunteiden täyttymys mielletään poikkeuksetta parisuhteeseen, jonka puute käsitetään puolestaan onnettomuuden synonyymiksi. Sukupolvisesta perspektiivistä länsimainen kulttuuri kuljettaa romanttisen parisuhderakkauden ihannetta ja parisuhdemallia sukupolvelta toiselle.

Vaikka nyky-yhteiskunta ei enää ohjaa nuoria pariutumaan lukiovuosinaan, saati leimaa 30-vuotiasta yksinelävää naista vanhaksipiiaksi, parisuhdekeskeisyys on syvällä kulttuurimme suhdeodotuksissa. Tästä näkökulmasta 1900-luvun nuoret puhuvat yhtenäisellä äänellä. Nuorten oman kerronnan ja menneiden vuosikymmenten nuorten muisteluiden valossa seurustelukumppanin löytäminen näyttäytyy jopa nuoruuden ensisijaisena henkilökohtaisena toiveena ja tavoitteena.

“Sydämentykytyksiä aiheuttanut kysymys olikin, missä pojat olisivat mopoineen.”

Romanttiseen rakkauteen perustavan parisuhdeihanteen voi nähdä olevan kulttuurissamme niin merkittävässä asemassa, että sen mukaisen elämänkumppanin löytäminen on muodostunut aikuiselämän tärkeimmäksi päämääräksi ja onnellisuuden ehdoksi. Kun ymmärrämme rakkaussuhteen löytämisen kulttuurimme välittämänä elämäntehtävänä, on perusteltua todeta nuoruusvuosien suhdekokemuksilla olevan merkittävä painoarvo tässä jatkumossa.

“Koskaan en enää löydä itselleni uutta rakkautta, mietin silloin. Mutta löytyihän niitä. Toiset isompia, toiset pienempiä. Lukioajan seurustelusuhteen katkeaminen sai tarttumaan pulloon ja suunnittelemaan hukuttautumista. Toinen suhde kaatui välimatkaan. Mutta sitten tuli se suurin rakastuminenkin ja sain kaksi ihanaa lasta.” Nainen, s. 1957

“Minäkin haaveilen vielä siitä prinssistä, jonka kanssa saisin jakaa minun maailmani.” Nainen, s. 1987

Todellinen rakkausliitto näyttäytyy nuoruuskertomuksien valossa tavoiteltavana aikuiselämän yksikkönä, jonka kaipuun vastaajat kirjoittavat tietoisesti tai tiedostamattaan kiinteäksi osaksi omien nuoruusvuosiensa arkea. Varhaisnuorten kimpassa olemisen kulttuuria tutkineen Anna Anttilan tutkimusten rinnalla oman aineistoni kirjoitukset puhuvat parisuhdenormatiivisuuden ylisukupolvisuuden puolesta ja osoittavat, miten itsestään selvänä tavoitteena ja elämän arvona romanttista rakkautta pidämme.

Ensirakkaus ei ole vain ihanaa

Millaista nuoruusvuosien rakkaus sitten on, ja miksi ensirakastuminen on merkittävää? Omaelämäkerrat esittelivät minulle ensirakkauden ainutkertaisena nuoruusvuosien ulottuvuutena, rakkautena, jota käsitellään, eletään ja muistellaan muista ihmissuhteista poikkeavassa valossa. Ensirakkaudesta rakennetaan oma uniikki kokemus, jota ei ole edes mahdollista vertailla myöhempiin suhteisiin. Tällöin ensirakkaus voi näyttäytyä tunteiden täyttymyksenä, jota kaipaamme aikuiselämän kumppanuuksiin.

Aineistoni pohjalta voin esittää, että ensirakkaus on syytä käsittää omana erityisenä rakkauden lajinaan. Näin ymmärrettynä yläastevuosien matikantunneilla keskittymistä häiritsevät ihastukset ja yksipuolisen ensirakkauden riuduttava tuska asettuisivat omaan merkitysulottuvuuteensa muiden rakkauden lajien rinnalle. Nuoruuskertomusten esittelemä ensirakkaus on täten jotain muuta kuin aiemmin koetut ihastukset tai ystävänrakkaus, mutta myös jotain erilaista kuin aikuiselämään liitetty parisuhde tai kumppanuusrakkaus ovat.

Omana rakkauden lajinaan nuoruuden ensirakkaus sisältää jotain näistä kaikista – romanttisia unelmia, seksuaalista himoa, kumppanuutta ja sitoutumista. Uskaltaisin otaksua, että nimenomaan ensikertaisuus ja korvaamattomuus tekevät ensirakkaudesta niin uniikin kokemuksen kuin millaiseksi se aineistoni kirjoituksissa piirtyy.

“Kemiat kuitenkin törmäilivät meiltä lupaa kysymättä, niin kuin ne aina välillä tekevät. Ei sellainen tyttö ole enää pelkkä kaveri. Sydämen taakan siitä saa.”

Media ja arkiset puhetavat tuottavat ensirakkaudesta yksioikoisesti positiivista mielikuvaa. On paradoksaalista, että yhtäällä ensirakkaus opitaan käsittämään jollain tapaa merkittävänä, kauniina tai suloisena asiana, mutta toisaalla ihmisten itse sanallistamat henkilökohtaiset muistot ja kokemukset kertovat aivan toista tarinaa. Nuoruudenrakkaus ei ole leikin asia, päinvastoin.

Ihmisten itse sanallistamat kertomukset kyseenalaistavat yksiulotteisen kuvan ensirakkaudesta pelkästään ihanana asiana ja esittelevät maailman, jossa ensimmäisten suhteiden haavoittavaisuus on tavoitettavissa vielä vanhainkodissakin. Kertomusten luoma ensirakkauden todellisuus on paljon kompleksisempi ja haastavampi kuin ensimmäinen mielleyhtymä antaa olettaa. Niiden perspektiivistä ensirakkaus on yhtä lailla rumaa, ahdistavaa, vakavaa ja vaikeaa kuin jännittävää, piristävää, huumaavaa ja onnellista. Vaikka kertomusten sävyt ovatkin ristiriitaisia, ensirakkauden painoarvo myöhemmille ihmissuhteille on eittämätön.

Nuorenkin rakkaus on todellista

Milloin päättyy lapsuus, alkaa nuoruus? Minulle se alkoi, kun melkein 12-vuotiaana pussasin Helmiä aseman halkopinojen takana. Treffit oli tehty kirjelapulla, joka oli taiteltu Hota-pulverin pakkauksen tapaan. Se ei johtanut enempään, mutta siitä alkoi halki nuoruuteni ja vielä sen jälkeenkin jatkunut elämä, jota rakastumisen hurmaantumiset ja tuskat ovat kirkastaneet. (Mies, s. 1936)

Nuoren ihmisen rakkaus on varmasti erilaista kuin vuosikymmeniä ihmissuhteissa eläneen yksilön, mutta se ei tarkoita, etteikö nuoruusvuosien rakastumiskokemuksilla olisi painoarvoa ihmisen myöhemmille suhteille ja elämälle sen ensirakkauden jälkeen. Aikuiselämän tai aikuisen ihmisen rakkauskäsityksiä ei tulisi ottaa lähtökohtaisiksi normeiksi tai kokemusta määritteleviksi verrokeiksi, vaan pikemmin kohdistaa mielenkiinto siihen, miten eri elämänvaiheissa sanallistamme ja merkityksellistämme omia rakkauskokemuksiamme.

Kokemuksien valossa aikuinen rakkaus ei ole sen todellisempaa, saati oikeampaa, kuin yläasteen diskossa Titanicin tahdissa tanssitut viimeiset hitaat. Tämän takia nuoruudessa eletty rakkaus tulisi mielestäni ymmärtää vallitsevaa käsitystä laajempana, yksilöä muovaavana kokemuksena.

***

Kirjoitus perustuu pro gradu -tutkielmaan "Yhtäkkiä päässä pyöri vain POJAT" : Ensirakkaus ja rakastuminen 1900-luvun sukupolvien nuoruuskokemuksen ja suomalaisen tunnehistorian tuottajina.

Kuvat: bannerikuva Alisa Anton (Unsplash), kuva 1 Mara Ket (Unsplash), kuva 2 Canva, kuva 3 Olivia Bauso (Unsplash), kuva 4 Andrew Neel (Unsplash), kuva 5 Freestocks (Unsplash)