Bisnes pakenee kun demokratia kapenee − miten demokratian heikentyminen on riski myös taloudelle

Demokratian tulevaisuudesta on pitkään keskusteltu pääosin kriisin viitekehyksessä. Globaaleja demokratiavertailuja tuottavien organisaatioiden tulokset osoittavat, että varoittelut demokratian tilasta eivät ole katteetonta pelon lietsontaa tai ruttokellojen kilinää. Mikäli esimerkiksi Suomessa demokratian tila kaventuisi entisestään, sen seuraukset eivät olisi pelkästään poliittisia vaan myös taloudellisia.

Onko demokratia katoavaa kansanperinnettä? Antautuuko se autoritarismin paineen alla? Varieties of Democracy -instituutin vuoden 2023 raportin mukaan enää 13 prosenttia maailman väestöstä eli miljardi ihmistä elää liberaaleiksi demokratioiksi luokiteltavissa valtioissa. Vastaavasti autokratioiksi luokitelluissa järjestelmissä elävien osuus on viisinkertainen.

Vakaat demokratiat sijaitsevat Pohjois- ja Länsi-Euroopassa, Australiassa ja Uudesta-Seelannissa. Niissäkin tyytymättömyys demokratiaa kohtaan on lisääntynyt. Yhdysvalloissa on myös merkkejä siitä, että nuorten matalammassa demokratiakannatuksessa on kyse sukupolvikokemuksesta, joka pysyvyydessään heijastuu pitkälle tulevaisuuteen.

Pohjoismaista hyvinvointimallia heijastaen suomalaisessa itseymmärryksessä vakaan demokratian tukipilareina toimivat useat rakenteelliset tekijät.

Näitä ovat konsensuaalinen eli neuvottelemalla saavuttavaan yhteisymmärrykseen perustuva päätöksentekojärjestelmä, keskitettyyn sopimiseen pohjautuva tapa löytää ratkaisuja työmarkkinapolitiikassa, eri yhteiskuntaryhmien laaja edustus, aktiivinen järjestökenttä ja kansalaisten huomattavan korkea luottamus sekä yhteiskunnan instituutioita että toisiaan kohtaan.

Tästä näkökulmasta katsottuna demokratia on meillä siinä määrin tiukasti kiinni pultattu yhteiskunnan perusrakenne ja syvästi jaettu yhteinen arvo, että sen kestävyydestä ei tarvitse aktiivisesti olla huolissaan. Suomen vaalitutkimuskonsortion tuottama kyselyaineisto viime kevään eduskuntavaaleista osoittaa, että kiinnittyminen demokratiaan onkin Suomessa yleisesti ottaen vankkaa.

Åbo Akademin julkaisemassa tutkimuksessa havaittiin niin ikään demokratian olevan suomalaisten keskuudessa ylivoimaisesti suositumpi vaihtoehto kuin kilpailevat hallintajärjestelmät, kuten vahva johtaja, asiantuntijavalta ja sotilashallinto. Lisäksi on huomionarvoista, että oikeistoradikaalipuolueille tyypilliseen tapaan myös perussuomalaiset hyväksyvät lähtökohdiltaan demokraattisen järjestelmän perustan eivätkä äärioikeiston tavoin pyri kaatamaan sitä.

Populismin ja demokratian jännitteinen suhde

Käsitys demokratian itseoikeutetusta asemasta suomalaisessa yhteiskunnallisessa mentaliteetissa saattaa kuitenkin olla osin yltiöpäistä optimismia, joka vaikeuttaa hienovireisempien muutosvoimien havaitsemista. Eräs ilmeinen haastaja on populismi, jolle syventyvä taloudellinen ja sosiaalinen eriarvoisuus ja siitä ammentava vastakkainasettelu korruptoituneen eliitin ja ”kansan” välillä muodostaa otollisen kasvualustan.

Populismin suhde on monella tapaa jännitteinen etenkin parlamenttivetoiseen liberaaliin demokratiaan, joka leimataan hitaaksi ja tehottomaksi tavaksi saada asioita hoidetuksi.

Korruptoituneeksi tai muuten ummehtuneeksi leimattu puolueiden ja eri intressiryhmien kautta toteutuva moniääninen edustuksellisuus ja siihen kiinteästi kuuluva vaaleissa mitattava vastuullisuus pyritään populismissa siirtämään sivummalle. Ratkaisuksi voidaan esittää kansanäänestysten tai muiden suorien osallistumismuotojen lisäämistä keinona edistää politiikkaa, jota saattaa olla hankala ajaa edustuksellisten areenoiden kautta.

Toinen vaihtoehto on autoritaarissävytteinen ihanne vahvasta johtajasta, jonka tärkein tehtävä on saada toteutettua rivakasti tarpeellisiksi koettuja uudistuksia. Tällöin vastuuta ja valvontaa ylläpitävät instituutiot, kuten riippumaton oikeuslaitos ja media, näyttäytyvät pikemminkin toimeenpanovallan toteuttamisen rajoitteena.

Kolmas keino haastaa parlamentaarista demokratiaa on lisätä asiantuntijoiden roolia päätöksenteossa. Tämänkaltaisessa teknopopulismissa on kyse uudentyyppisestä poliittisesta hallinnasta, jossa menneisyyden painolasteista ja ideologisista jakolinjoista riippumattomien asiantuntijoiden oletetaan löytävän tehokkaita ratkaisuja akuutteihin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

Eduskuntavaalitutkimuksen aineistojen pohjalta nähdään, että perussuomalaisten äänestäjät ovat vahvasti linjassa populistipuolueiden kannattajien demokratianäkemyksistä esitettyjen oletusten kanssa. He kannattavat suoran demokratian ja asiantuntijavetoisuuden vahvistamista päätöksenteossa, näkevät sääntöjen rajamaillakin toimivan vahvan johtajan olevan Suomelle hyväksi ja luottavat selvästi keskimääräistä vähemmän oikeuslaitokseen ja mediaan.

Talousoikeisto ja oikeistopopulismi löytävät toisensa perustuslakivaliokunnassa

Populistipuolueiden varauksellinen suhtautuminen parlamentaariseen demokratiaan voi asteittain yleistyä ja valtavirtaistua. Tuoreessa suomalaistutkimuksessa osoitetaan, että perussuomalaisten suurempi osuus kunnanvaltuustossa johtaa perussuomalaisten ja muiden puolueiden näkemysten lähentymiseen etenkin identiteettipoliittisissa ja sosiokulttuurisissa kysymyksissä, kuten suhtautumisessa maahanmuuttoon ja ympäristönsuojeluun. Tämä heijastuu hyvin myös Orpon hallituksen ohjelmassa, johon perussuomalaiset saivat mukaan ajamiaan kiristyksiä maahanmuuttopolitiikkaan.

Perussuomalaisten tuore ”fiskaalikonservatiivinen” talouspoliittinen linja, joka painottaa julkisen talouden tasapainottamista, yksityisen sektorin toimintaedellytysten parantamista ja valtion rajoitettua roolia talouselämässä, on saanut elinkeinoelämältä myönteistä vastakaikua.

Tältä osin Suomen nykyinen hallitus vastaa hyvin yleiseurooppalaista trendiä, jossa perinteinen oikeisto ja oikeistopopulistit toimivat yhteistyössä talouskuria korostavan politiikan toteuttamiseksi.

Perussuomalaisten ja elinkeinoelämän läheisyys on merkillepantavaa myös demokratianäkemysten osalta, sillä esimerkiksi talousvaikuttaja Björn Walhroos on jo pitkään korostanut tarvetta vahvistaa toimeenpanovallan roolia. Tämä näkyy kiinnostavasti myös siinä, että Elinkeinoelämän valtuuskunnan EVA:n tuoreessa kyselyssä yli puolet kristillisdemokraattien (55 %) ja puolet kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjistä haluaisi presidentin puuttuvan tarvittaessa harjoitettuun talouspolitiikkaan. Osuus oli huomattavasti matalampi vihreiden ja vasemmistopuolueiden kannattajien keskuudessa.

Kritiikki kohdistuu tällöin erityisesti suomalaiseen erityispiirteeseen ratkoa perustuslain ja politiikan väliset jännitteet parlamentaarisen järjestelmän sisällä perustuslakivaliokunnassa. Perustuslakivaliokunta kilpistyy tässä tulkinnassa politiikan tekemisen keskeiseksi areenaksi, jossa perustuslaki ja laajasti tulkitut perusoikeudet toimivat ”peruutuslakina”, kilpenä, johon poliittinen uudistustyö jatkuvasti törmää. Siihen kohdistuu myös suuri julkinen huomio.

Tällaisessa politiikan oikeudellistumista koskevassa kritiikissä jää kuitenkin huomaamatta, että Suomea sitovat kansainväliset ihmisoikeuksia koskevat sopimukset.

Perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien yhdenmukaistaminen sekä lakitekstin että tulkinnan osalta toteutettiin EU-jäsenyyden kynnyksellä jo lähes 30 vuotta sitten. Esimerkiksi poliittinen työtaistelu perustuu perustuslaissa säädettyyn henkilökohtaiseen vapauteen.

Oikeus vapauteen perustuu myös kansainvälisiin sopimuksiin. Perustuslain tulkintaan tehtävien linjausten muuttaminen on myös helpompi toteuttaa silloin, kun valvonta tapahtuu ennen lainsäätämistä. Tässä suhteessa nykyinen järjestelmä mahdollistaa itse asiassa politiikalle suuremman liikkumatilan kuin jos valvonta tapahtuisi jälkikäteen perustuslakituomioistuimessa.

Perustuslaki takaa kansalaisille oikeuden välttämättömään toimeentuloon. Näin sosiaaliturvaan ja etenkin toimeentulotukeen liittyvät uudistukset työllistymisen kannustamiseksi vaativat huolellista puntarointia, jotta niiden perustuslainmukaisuus voidaan varmistaa.

Oikeustieteilijät ovatkin arvostelleet jyrkästi perustuslakivaliokuntaa sosiaaliturvan heikennysten käsittelystä erikseen, jolloin niiden yhteisvaikutusten oikeudellinen arviointi jää puutteelliseksi. Vaikka perusoikeuksiin vetoamisen voisikin nähdä vasemmiston keinona ”torpata” sosiaaliturvaan kohdistuvia heikennyksiä etenkin kaikista heikompiosaisten kohdalla, vaatimus puoluepolitiikasta irrottautumisesta ja puolueettomuudesta on peruslakivaliokunnan keskeinen periaate.

Valiokunnan merkitystä myös poliittisten kamppailuiden areenana ilmentää hyvin se, että uutta hallitusta muodostettaessa suurin puolue kokoomus valitsi sen puheenjohtajuuden ensimmäisenä.

Tänä syksynä perustuslakivaliokunta linjasi, että ansiotuloverotusta tulee arvioida perustuslakiin sisältyvän omaisuudensuojan näkökulmasta. Asiantuntijat ovat tulkinneet tämän tarkoittavan käytännössä sitä, että veronkorotusten käyttäminen julkisen talouden tasapainottamiseksi täytyy jatkossa perustella painavasti suhteessa jokaiselle taattuun oikeuteen omaisuuteensa.

Linjaus on huomionarvoinen erityisesti politiikan oikeudellistumisesta kannetun huolen näkökulmasta: kansalaisten mahdollisuus vaikuttaa talouspolitiikkaan kapeutuu entisestään, mikäli verotus rajataan pois vaaleilla valitun päätöksentekoelimen finanssipoliittisesta keinovalikoimasta. Se on myös kiinnostava esimerkki siitä, että perusoikeudet voivat toimia myös talouspoliittisesti oikeistolaisen politiikan perusteena.

Hallitus hoitaa sopimisen

Toinen perussuomalaisia ja elinkeinoelämää yhdistävä tekijä on varauksellinen suhtautuminen ammattiyhdistysliikkeeseen ja korporatistiseen toimintamalliin. Siinä hallitus, työantajat ja palkansaajajärjestöt päättävät keskenään kolmikantaisesti työlainsäädännöstä, työeläkkeistä ja palkkasidonnaisesta sosiaaliturvasta.

EU-jäsenyyden myötä käynnistyi kehityskulku, jossa työmarkkinoita koskevien kokonaisratkaisujen tekeminen on siirtynyt yhä vahvemmin hallituksen vastuulle. Tämä näkyi paitsi Juha Sipilän hallituksen kilpailukykysopimuksessa, myös Sanna Marinin hallituksen toteuttamassa työttömyyseläkkeen eli niin kutsutun eläkeputken poistamisessa.

Sami Outinen on esittänyt, että taustalla voi nähdä laajemman talouspolitiikan paradigman muutoksen, jossa aiempi politiikka-valtio-julkinen-painotus alkoi kallistua talous-markkinat-yksityinen-painotuksen suuntaan. Suomessa omaksuttiin laajasti niin kutsuttu talouskuripolitiikka, jossa hintavakaudella, matalalla inflaatiolla ja palkkamaltilla pyritään pitämään reaalikorot positiivisina ja riittävän matalalla tasolla.

Näin Suomeen yritetään houkutella investointeja ja sitä kautta työpaikkoja, jotta suomalaiset yritykset pysyisivät kilpailukykyisinä ja talouden rattaat pyörisivät. Tästä kulmasta hyvinvointivaltio ja työmarkkinoiden sopimusjärjestelmä näyttäytyvät pikemminkin taloudellista toimintaa haittaavana rakenteellisena esteenä.

Perussuomalaisten kohdalla tätä korostaa vielä se, että puolueella ei ole syntyhistoriansa osalta yhteyttä mihinkään hyvinvointivaltion sopijaosapuoleen, kuten SDP:llä työväenliikkeeseen tai keskustalla maatalouteen.

Vaikka perussuomalaisten kannattajissa on edelleen paljon esimerkiksi SAK:n jäseniä, puolueen siteet ay-kenttään ovat ohuet puoluetta työmarkkinauudistusten osalta hallitusneuvotteluissa edustaneen Matti Putkosen eläköidyttyä.

Perusuomalaisten äänestäjät luottavat jopa kokoomuslaisia vähemmän ammattiyhdistysliikkeeseen, jota puolueen puheenjohtaja Riikka Purra on valtiovarainministerinä moittinut vasemmiston poliittisen agendan ajamisesta. Epäluottamus ammattiyhdistysliikkeeseen sopimusosapuolena perustelee sitä, että vaikka perussuomalaisten näkemyksissä valtion roolia halutaan pikemminkin supistaa, työmarkkinapolitiikka koskevissa uudistuksissa hallitus on keskeinen toimija.

Toimiva demokratia on talouden toveri

Vahvan toimeenpanovallan tai asiantuntijavetoisuuden kaipuussa ei hahmoteta sitä, että kaikessa tahmeudessaankin vakaan parlamentaarisen demokratian on osoitettu muodostavan talouskasvulle otollisimmat olosuhteet. Toimiva oikeusvaltio, kattavat ihmisoikeudet ja matala korruptio lisäävät kansalaisten halua antaa oman panoksensa järjestelmään, ylläpitävät yhteiskuntarauhaa ja tekevät toimintaympäristöstä helpommin ennakoitavan.

Vakaa toimintaympäristö hyödyttää niin yrittäjiä, sijoittajia, työntekijöitä kuin kuluttajiakin. Demokraattisessa järjestelmässä kansalaisyhteiskunnassa vallitseva tieto- ja osaamispääoma saadaan tehokkaasti hyödynnettyä päätöksenteossa erilaisten demokratiainnovaatioiden kautta.

Parlamentaariselle väittelylle ominaisella, eri puolien kuulemiseen perustuvalla pro et contra -argumentaatiolla pyritään varmistamaan se, että käsiteltävät asiat tulevat puntaroiduiksi mahdollisimman monesta näkökulmasta käsin. Tämä puolestaan vähentää riskiä tehdä virheellisiksi osoittautuvia ratkaisuja.

Aina nurkan takana odottavat vaalit ohjaavat osaltaan päätöksentekijöitä pohtimaan toimiensa vastuullisuutta useasta eri näkökulmasta.

Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa sijaitseva, ulkoministeriön kehitysyhteistyörahoituksella toimiva oikeusvaltiokeskus myönsi lokakuun lopussa Leo Mechelin -palkinnon demokratian edellytyksiä laajasti tutkineelle taloustieteilijä ja politiikan tutkija James A. Robinsonille. Hän esittää yhdessä Daron Acemoglun kanssa tekemässään tuoreessa tutkimuksessa, että ihmiset havainnoivat maailmaa syvälle iskostuneista tulkintakehikoista eli skeemoista käsin.

Omaksuttu skeema vaikuttaa yksilön tapaan oikeuttaa yhteiskunnassa vallitsevia valtarakenteita ja toimia yhteiskunnan jäsenenä sen eri osa-alueilla. Erilaiset skeemat, kuten yhteiskunnalliseen tasa-arvoon perustuva egalitarismi ja ihmisten välisiä arvoasetelmia korostava hierarkkisuus, kilpailevat jatkuvasti keskenään sekä kansalaisten henkilökohtaisen asennoitumisen että koko yhteiskunnan tasolla.

Nyky-yhteiskunnan yksi keskeinen kamppailu jäsentyy hajautetun demokratiamallin ja yhteen kietoutuvan ja keskittymään pyrkivän taloudellisen ja poliittisen vallan välille. Kun autoritaariset taipumukset haastavat liberaalia demokratiaa yhä voimakkaammin niin ulkoapäin kuin järjestelmän sisältä käsin, demokratiaa vahvistavien rakenteiden, toimintamallien ja puhetapojen vaaliminen käy entistä tärkeämmäksi.

Tämä ei onnistu, mikäli suomalaisen talouselämä omaksuu yhä vahvemmin oikeistopopulistisen arvomaailman asemoitumisessa maahanmuuttoon ja sosiaalietuuksiin kohdistuvia uudistuksia pyritään edistämään sopimusyhteiskunnan toimintamallit nujertaen.

Demokratian toteutumisen kannalta on erittäin ongelmallista, että perusoikeuksien huolellinen puntarointi nähdään lainsäädännön hidasteena.

Ongelmallista on myös se, ettei tietopohjaisuuden korostamisesta huolimatta lainsäädännön valmisteluun olennaisesti kuuluviin lausuntokierroksille varata riittävästi aikaa. Demokratian ja talouden asettumisessa vastakkain molemmat häviävät.

Tämä olisi erityisen vahingollista tilanteessa, jossa liberaalia demokratiaa puolustavan Euroopan merkitys maailmantaloudessa laskee ja Euroopan kyky poliittiseen sääntelyyn alkaa vahvuuden sijaan näyttäytyä riskinä. Kestävä talouspolitiikka tukee vahvaa demokratiaa, ja vahva demokratia ja laajamittaiset ihmisoikeudet ovat myös elinkeinoelämän etu.

Kirjoitus pohjautuu Suomen ihmisoikeussuurlähettiläs Rauno Merisaaren eläköitymisen yhteydessä 30.10.2023 järjestetyn juhlaseminaarin alustukseen. Kirjoittaja kiittää Ihmisoikeusliiton pääsihteeri, VTT Kaari Mattilaa ja valtiosääntöoikeuden dosentti Liisa Niemistä kommenteista.

***

Kuvatiedot: bannerikuva Hanne Salonen / Eduskunta, muut kuvat järjestyksessä kaksi ensimmäistä Hanne Salonen / Eduskunta (kaikki mainitut julkaistu Eduskunnan kuva-arkiston luvalla) ja kaksi jälkimmäistä Fanni Uusitalo / Valtioneuvosto (lisenssillä CC BY 2.0 Deed)