Metsät päästökaupan kiistakapuloina: ehtoja reilulle hiilikompensaatiolle

Metsäistutukset ovat kasvattaneet suosiotaan ilmastonmuutoksen hillitsemisen välineinä. Istutukset eivät ole välttämättä kestävän kehityksen mukaisia, koska globaalin etelään keskittyneissä hankkeissa paikalliset pienviljelijät ja metsäyhteisöt ovat usein jääneet sivustakatsojan rooliin. Millaisia reilut ja osallistavat hiilinieluja kehittävät liiketoimintamallit voisivat olla? Vastaamme kysymykseen vertailemalla taustajärjestöjemme, Suomen Lähetysseuran ja Food and Forest Development Finlandin yhteisömetsähankkeiden käytäntöjä, joilla syntyvien hiilinielujen paikallinen omistajuus pyritään turvaamaan.

Monet yhteiskunnalliset sektorit maataloudesta liikenteeseen tuottavat vaikeasti tai kalliisti kitkettäviä kasvihuonekaasupäästöjä. Siksi ilmastopoliittinen tavoitteenasettelu on siirtynyt kohti hiilineutraaliutta päästöttömän talouskehityksen sijaan.

Neutraaliudella viitataan yhteiskunnallisesta toiminnasta vapautuvien ja erilaisiin hiilinieluihin sidottujen päästöjen tasapainoon. Nielut voivat olla mitä tahansa kokonaisuuksia, jotka sitovat enemmän kasvihuonekaasuja kuin vapauttavat niitä.

Metsät toimivat tyypillisinä nieluina. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n ratkaisumallissa ilmaston lämpenemisen rajaaminen alle 1,5 celsiusasteeseen vaatii yhden miljardin hehtaarin metsittämistä vuoteen 2050 mennessä. Nopeaan puunkasvatukseen soveltuvat alueet ja ilmasto-olosuhteet, matalat tuotantokustannukset sekä metsäkadon ripeys ohjaavat nieluhankkeita kohti globaalia etelää.

Laskemalla ilmakehästä sidotun hiilidioksidin tai vältettyjen kasvihuonekaasupäästöjen määrä tuotetaan kaupattavia päästökompensaatioyksiköitä, joiden yksikkö on hiilidioksidiekvivalenttitonni. Kyse on merkittävästä talouden sektorista: päästökompensaatioiden kauppa kiipesi 215 miljardiin dollariin vuonna 2019.

Nielujen kasvattaminen esitetään win-win-win -ideana, jossa yhtäaikaisesti torjutaan ilmastomuutosta ja metsäkatoa sekä synnytetään vaurautta. Toisaalta päästökompensaatiokauppa on herättänyt monimuotoista kritiikkiä. Puuistutukset eivät ole aina tuoneet taloudellisia eikä ympäristöhyötyjä niiden yhteisöjen alueille, joille istutuksia on tehty. Kompensaatiojärjestelmien on esitetty toimivan jopa suoranaisina esteinä ilmasto-oikeudenmukaisuudelle.

Millaisia mahdollisuuksia päästökompensaatioiden tuottamisella on irtaantua ylhäältä alaspäin johdetuista, asiantuntijavetoisista malleista ja edistää nieluja ihmisoikeusperustaisesti? Vastaamme kysymykseen vertailemalla taustajärjestöjemme, Suomen Lähetysseuran ja Food and Forest Development Finlandin yhteisömetsähankkeiden käytäntöjä, joilla syntyvien hiilinielujen paikallinen omistajuus pyritään turvaamaan.

Artikkeli on syntynyt kiinnostuksestamme luoda metsätieteiden ja kehitystutkimuksen lähtökohtia yhdistelevä näkökulma niihin ehtoihin, jotka turvaavat metsähankkeiden oikeudenmukaisen ja osallistavan toteuttamisen.

Työskentelemme asiantuntijoina tarkasteluun valituissa järjestöissä, minkä vuoksi pyrimme välttämään varsinaista hankkeiden tuloksellisuuden arviointia. Sen sijaan huomiomme kiinnittyy periaatteisiin ja keinoihin, joilla järjestöt ovat pyrkineet ylittämään tutkimuskirjallisuudessa esitettyjä haasteita hiilinieluhankkeiden heikosta kytkeytymisestä paikallisiin olosuhteisiin sekä hiililaskentaa leimaavasta asiantuntijavallasta.

Kädet mullassa

Hiilinielut ja rajoitettu toimijuus

Maailman 1,2 miljardia maaseudun pienviljelijää ja metsäyhteisöön kuuluvaa ihmistä käyttää metsiä ruoan ja varallisuuden tuottamiseen. Climate Policy Initiativen tutkimuksen mukaan 95 % kaikista maapallon tiloista kuuluu pienviljelijöille. Silti heidän tarpeitaan ei usein tunnisteta hiilinieluja koskevassa päätöksenteossa, tai ne pyritään aktiivisesti syrjäyttämään. Kaikesta ilmastorahoituksesta vain 1,7 % ohjautuu pienviljelijöille.

Vaikka pienviljelijät tunnistavat muuntuvan ilmaston vaikutukset suoraan ympäristössään, hiilen mittaamisen kieli on heille usein vieras. Kapea hiileen perustuva liiketoimintamalli ja sen logiikka ”puhdistaa” nielujen symboliset, biologiset ja kulttuuriset ulottuvuudet, mikä avaa portit ekosysteemien tekniselle hallinnalle. Puhdistaminen asettaa rationaliteetin, jossa metsiin sitoutunut hiili nähdään kaupallistettavana tuotteena ja paikallisyhteisöt saattavat olla jopa istutusten tiellä.

Pienviljelijöille ei välttämättä välity tietoa, mistä hankkeissa on kyse, eikä heidän toimijuuttaan mahdollisteta.

Päästökompensaatioita tuottavien hankkeiden käynnistäminen on kallista ja teknisesti vaativaa. Markkinoita dominoivat ammattimaiset metsäinvestoijat, multilateraalipankit ja -rahastot sekä niiden tukemat kansalliset toimijat. Globaalissa etelässä maaomistuslainsäädäntö on usein monimutkainen, yksityisen sektorin säätely heikkoa ja viranomaisten joukossa esiintyy korruptiota, mikä on mahdollistanut ylhäältä alaspäin suunnitellut ja johdetut hiilinieluhankkeet. Nieluhankkeita koskeva monimuotoinen kritiikki jääkin teknisen asiantuntijadiskurssin jalkoihin.

Vaikka monilla pienviljelijöillä voisi olla kiinnostusta ja kykyä kehittää hiilinieluja, heille ei välttämättä välity tietoa, mistä hankkeissa on kyse, eikä heidän toimijuuttaan mahdollisteta.

Miesjoukko menossa istuttamaan puita

Tarkastelussa kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyöhankkeet

Tarkastelumme avautuu kahden kehitysyhteistyötä tekevän suomalaisen kansalaisjärjestön kautta. Suomen Lähetysseura on ulkoministeriön kehitysyhteistyön ohjelmatukijärjestö, joka on nostanut ilmaston toimintaansa läpileikkaavaksi teemaksi 2010-luvulla. Food and Forest Development Finland (FFD) tukee kehitysmaiden maatalous- ja metsätuottajia elinkeinojen kehittämisessä ja ilmastotyössä. Järjestöllä on vahva metsä- ja maatalousosaaminen, kun taas Lähetysseuran vahvuudet ovat osallistavissa yhteisökehityshankkeissa.

Tarkastelimme Lähetysseuran yhteisökehityshankkeita Nepalin Udayapurissa ja Tansanian Kishapussa, joiden kummankin piirissä on noin 10 hehtaaria ja tuhat taloutta. Lisäksi tarkastelimme FFD:n kokemuksia Keski-Vietnamissa, missä pientuottajaosuuskuntien (n. 1 000 jäsentä) metsiä on mukana merkittävästi isomman mittakaavan 1024 hehtaarin hiilinieluprojektissa.

Nepalia, Tansaniaa ja Vietnamia yhdistävät alhainen tulotaso, suuri maaseutuväestön osuus ja maatalouden keskeinen rooli elinkeinona. Hankkeiden kohdealueilla käytännön metsäosaaminen tai metsien kestävä hallinnointi on puutteellista. Alueiden metsähävikkiä ajavat Tansaniassa – ja ovat ajaneet Nepalissa ja Vietnamissa – pienviljelijöiden polttopuun tarve, laittomat hakkuut ja maatalouden laajentuminen. Tansania ja Nepal ovat lisäksi Suomen kahdenvälisen kehitysyhteistyön kumppaneita. Vietnam oli, mutta Suomi siirtyi muuhun yhteistyöhön maan noustua alemman keskitulon valtioksi.

Hyödynsimme aineistonamme hankkeiden tulosraportointia, dialogeja järjestöjen edustajien sekä hyödynsaajien kanssa sekä hanke-evaluointeja kentällä. Lisäksi analyysi huomioi hankkeista tehdyt ulkopuoliset arviot koskien hiilitaseita, seurantajärjestelmiä sekä paikallisten kouluttamista.

Materiaalien tarkastelu perustui hankkeita koskevaan narratiiviseen analyysiin. Tunnistimme kohdat, joissa hankkeet voivat luisua uusintamaan hierarkkisia, asiatuntijavetoisia malleja. Sovelsimme kohtien tunnistamisessa deduktiivista kehystä tunnetuista nieluhankkeita koskevista vinoumista 1) hiilen kaupallistamiseen perustuva reduktionismi, 2) pienviljelijöiden ja metsäyhteisöjen toimijuuden sivuuttaminen ja 3) taloudellisen hyödyn keskittyminen harvoille.

Sudenkuoppa 1: Hanke ei tarjoa vaihtoehtoa metsäkadon alkuperäisiin syihin

Hankealueilla Vietnamissa, Nepalissa ja Tansaniassa uudelleen metsitettävät alueet ovat entisiä luontoarvoiltaan köyhtyneitä metsä- ja maatalousmaita. Uudelleenmetsitettävät kohteet eivät siten ole useinkaan ihmisistä tyhjiä alueita, vaan niissä on historiallisesti kerrostuneita maankäytön muotoja.

Kansallisten metsiensuojeluohjelmien ja metsähiilihankkeiden toimeenpanossa globaalissa etelässä ongelmana on ollut nimenomaan kansallisten hallinnan instituutioiden heikko ymmärrys paikallisista metsäkadon ja metsien köyhtymisen syistä. Jos paikalliset eivät osallistu tai sitoudu metsäkadon torjuntaan, metsien säilymisen kannalta vahingolliset maankäytön muutokset voivat siirtyä tilasta toiseen aiheuttaen ns. vuotoilmiön, tai istutetut metsät voivat altistua hävikille.

Kyse on myös hiilinielun mittaamisen kannalta merkittävästä vaiheesta: Hiilimallintamisen avulla luodaan lähtötaso ja perusura koskien hiilivarastojen muutoksia kohdealueella.

Metsänielujen osallistava kehittäminen nivoo erilaisia tietämisen tapoja yhteen. Järjestöt paikallisten kumppaniensa kanssa ovat toimineet fasilitoijina ja kytkeneet hallinnon sekä muut maankäyttöön vaikuttavat sidosryhmät tulevaisuuden kehityskulkuja kartoittavaan arviointiprosessiin.

Participatory rural appraisal -metodologiaan perustuva dialogi ja FFD:n osalta myös viljelijöiden kanssa kehitetyt mobiilit kartoitussovellukset ovat tuottaneet metsityshankkeiden perustaksi jaetun positiivisen skenaarion. Metsitettäviä alueita koskevat skenaariot perustuvat elinkeinomahdollisuuksien kehittämiseen, koska vahingollisia käytäntöjä ylläpitää (taloudellinen) vaihtoehdottomuus.

Yhteistyö viranomaisten kanssa voi sisältää riskejä - esimerkiksi valtion kasvavasta kontrollista yhteisömailla. Kuitenkin kohdealueilla toimivien järjestökumppanien mukaan hallinnon osallistaminen on lisännyt kehitysskenaarioiden uskottavuutta ja yhteensovittanut institutionaalisia rakenteita ja yhteisölähtöistä toimijuutta.

Monitoimijayhteistyöllä järjestöt pyrkivät varmistamaan hankkeiden kestävyyden. Raja hallinnon ja hankkeen lopullisten hyödynsaajien välillä kutistuu, koska hankkeet keskittyvät parantamaan yhteisöjen osaamista maankäytön suunnittelussa.

Sudenkuoppa 2: Tietämisen ja taitamisen muotoja ei osata yhdistellä

Osallistaminen (participation) on mielekäs periaate kansainvälisten hankkeiden juurruttamiseen. Termi on kuitenkin poliittisesti latautunut. Sitä voidaan käyttää kumileimasimen tapaan oikeuttamaan ylhäältä alaspäin johdettuja hankkeita. Vastuu metsien hallinnasta annetaan nimellisesti paikallisyhteisöille varmistamatta, että yhteisöillä on kyky tai tieto vaikuttaa suunnitteluun.

Lähetysseuran ja FFD:n hanketyöntekijät korostavat, että osaamisen tukeminen on nieluhankkeiden ensimmäinen askel. Vaikka viljelijät ovat usein parhaita osaajia omassa työssään, heillä voi olla puutteellinen ymmärrys heikentyvien elinolosuhteiden, elinkeinojen ja metsäkadon välisistä yhteyksistä

Toisaalta FFD:n kokemuksen mukaan tietämys ilmastokysymyksistä Vietnamin hankealueella on kasvanut viime vuosina koulutusten ja tiedotuksen avulla. Merkittävin haaste on viljelijöiden ja paikallishallinnon neuvojien puutteellisessa metsäosaamissa.

Lähetysseuran työalueilla on tyypillistä, että syrjittyjen ryhmien, kuten vammaisten henkilöiden, osallistaminen suunnitteluun vaatii erityistä huomiota. Osallistamisen rakenteet voivat olla kunnossa, mutta rakenteellisen syrjinnän seurauksena yksilöiden kyvykkyys hyödyntää näitä rakenteita voi olla rajattu tai syrjintä voi tapahtua rakenteissa, joiden kautta osallistumisen pitäisi tapahtua.

Vaikka paikallinen tietotaito alueen ympäristöstä, viljelystä sekä metsien käytöstä on avain kestäviin hankkeisiin, yhteisöjen uskomukset voivat olla hyödyllisten innovaatioiden tiellä. Kishapussa hankekoordinaattorit kertovat, kuinka paimentolaiset uskovat tsetsekärpästen lisääntyvän akaasioiden vuoksi ja siksi puita hävitetään tarkoituksella. Kyse on erilaisten osaamisten yhteensovittamisesta.

Sudenkuoppa 3: Hiilen laskenta jää asiantuntijoiden käsiin

Järjestöjen motivaationa on ollut kehittää tieteellisesti väkevä mutta riittävän yksikertainen malli metsien sitoman hiilen mittaamiselle. Laskennallistamisen ehtona on sen yksinkertaisuus ja selkeys, koska hankkeissa paikallisyhteisöt koulutetaan soveltamaan mallia. Ehtona on myös adaptiivisuus, mikä tarkoittaa, että mallia voidaan soveltaa seurantamenetelmien suunnittelussa eri konteksteissa

Molemmat järjestöt tukeutuivat ulkopuolisiin konsultteihin mallin tuottamiseksi. Mittauksen luotettavuuden perustana ovat IPCC:n standardit ja luotettava hiili-inventaariomenetelmä.

Tietojen perusteella luodaan skenaario seuraavan kahden- tai kolmenkymmenen vuoden kehityksestä, joka ottaa huomioon alueen metsiä koskevan perusuran. On epätodennäköistä, että kasvu tapahtuu täsmälleen ennakoidusti, ja siksi tilannetta tulee seurata hankealueilla.

Ensilaskennan yhteydessä Lähetysseura ja FFD ovat kouluttaneet paikalliset kumppaninsa tekemään mallin vaatimat mittaukset, jolloin vastuu seurannasta siirtyy paikallisyhteisöille. Ne tuottavat numeeriset tiedot puiden määrästä ja kasvusta istutuksilla sovittujen hiili-inventaario- ja seurantamenetelmien mukaisesti.

Koulutukset olivat suosittuja yhteisöjen keskuudessa, mutta haasteeksi jää osaamisen ylläpitäminen seuraavien vuosikymmenten aikana alueella. Jos paikallisyhteisöjen sitoutuminen ja omistajuus metsitykseen ja hiilensidontaan halutaan varmistaa, on ilmastokoulutusta paikallistasolla vahvistettava voimakkaasti.

Puun rungon mittaamista Nepalissa

Sudenkuoppa 4: Taloudellinen hyöty ei tue pienviljelijöiden tarpeita

Lähetysseuran 20 hehtaarin metsäprojektit sitovat vuosittain varovaisen arvion mukaan noin 250 hiilitonniekvivalenttia (tCO2-ekv). Kun vapaaehtoisilla hiilimarkkinoilla kompensaatioyksikön hinta pyörii viidessä Yhdysvaltain dollarissa, vuosikohtaiset hyödyt jäävät pieniksi. FFD:n vuosittainen nielu on noin 3000 tCO2-ekv.

Päästökaupan osalta hankkeiden ja markkinoiden välissä on este: vaikka laskennan metodologia vastaa niitä menetelmiä, joita sovelletaan hiilimarkkinoilla, yleensä ostajat haluavat hiilelle kolmannen osapuolen sertifioinnin. Sertifioinnin kustannukset nousisivat kymmeniin tai satoihin tuhansiin euroihin, mihin järjestöt tai pienviljelijät eivät ole halunneet sitoutua.

Hankkeiden mittakaava on kaupalliseen toimintaan liian pieni, eikä puita ole istutettu pelkästään hiilen sidonnan vuoksi. Hankkeiden ekonomisaatio tapahtuu hiilimarkkinoiden ulkopuolella, ja kauppa nojaa rahankeräysluvan alla toteutettuun hyväntekeväisyyteen. Päästökompensaatio on ylimääräinen keino turvata kehityshankkeiden taloudellista perustaa.

Metsien ympäristö- ja ilmastoviisas käyttö ei ole välttämättä paikallistenkaan näkökulmasta taloudellisesti tehokasta. Hiilensidonnan lisääminen käyttömetsissä on tarkoittaa hakkuukiertoaikojen pidentämistä, jolloin metsästä saatuja tuloja joutuu odottamaan. Suomalaisille tarjottavan kompensaatiomekanismin avulla FFD tukee viljelijäjärjestöjen suunnittelemia ja hallinnoimia kannustinjärjestelmiä kiertoajan pidentämiseen.

Ihmisiä taimitarhalla Vietnamissa

Lopuksi: päästökompensaatiokaupan vapauttaminen ja ohjaus

Tarkastelumme esittää, että hiilimetsähankkeisiin liitetyt win-win-win-oletukset eivät tule lunastetuksi, jos hankkeet eivät osaa välttää erilaisia sudenkuoppia. Maantieteilijä David Harvey esittää, että kapitalismi ei ratkaise ongelmiaan vaan siirtää niitä maantieteellisesti paikasta toiseen. Päästökompensaatiojärjestelmä on vaarassa asettua tähän kehykseen: kun kasvihuonekaasupäästöjä ei onnistuta vähentämään tarpeeksi rivakasti siellä, missä ne syntyvät, ongelmat siirretään ratkaistavaksi toisaalle.

Analyysimme nostaa esiin toimenpiteitä, joilla nieluhankkeiden kestävyyttä globaalissa etelässä voidaan lisätä integroimalla paikallisia pienviljelijöitä ja metsäyhteisöjä osaksi suunnittelua ja toteutusta. Vaikka järjestöt pyrkivät vastaamaan nieluhankkeita koskevaan kritiikkiin paikallistoimijoiden osallistumisella, hankkeiden toimeenpano ei ole mutkatonta.

Hankkeiden osallistava suunnittelu ja kehitystulosten todentaminen luotettavasti vaativat resursseja. Ekonomisaation ja päästömarkkinoille suuntaavien hankkeiden suurin este on, että yhteisökehitys edellä tuotettu ja mitattavaksi tehdyn päästövähennyksen hinta on markkinahintaa korkeampi. Päästökompensaatiot ovat markkinoilla yhteismitallisia huolimatta niiden tuottamisen tavasta, minkä vuoksi yhteisöperustainen malli ei käänny kätevästi voittoa tavoittelevien yritysten logiikkaan.

Taloudelliset hyödyt eivät kuitenkaan rajaudu hiilikrediitteihin. Lisääntyvät metsätalouden mahdollisuudet, peltometsäviljelyn hyödyt ja ympäristön tervehtyminen tuottavat positiivisia taloudellisia vaikutuksia. Samalla hankkeissa nousee teknologisia ja sosiaalisia innovaatioita ilmastokestävän ja kiertotalousmalleihin perustuvan maatalouden harjoittamiseksi.

Pienviljelijöiden osaamisen ja osallistumisen tukeminen on osa hiilinieluhankkeiden vastuullista toimeenpanemista, koska toisin toimiessa riskiksi jää heidän ulossulkemisensa ja metsäkadon syiden pysyminen ennallaan.

Siksi kaupattavien päästökompensaatioiden tuottamiseen pienviljelijöitä ja metsäyhteisöjä osallistavasti ei ole oikoteitä. Hankkeiden pitäisi avautua paikallisista taloudellisten, poliittisten ja sosiaalisten suhteiden kudelmasta käsin, ja puiden pitäisi olla hyödyllisiä myös kaksi- tai kolmekymmentä vuotta eteenpäin taimien istutuksesta.

Kestävyyden ja taloudellisen kannattavuuden välinen dynamiikka on ajankohtainen. Alan säätely on heikkoa, minkä vapaaehtoisilla markkinoilla liikkuvien kompensaatioiden todenperäisyyteen tulee suhtautua varauksella.

Suomessa rahankeräyslain uudistaminen ja kompensaatiopalveluiden mahdollinen irrottaminen liiketoiminnaksi tulee laajentamaan markkinoilla kaupattavia kompensaatioita. Samalla täytyisi turvata rahoitus myös järjestöjen toteuttamalle, markkinoiden ulkopuoliselle ilmastotyölle.

Hallituksen käsittelyyn tulevassa lakiselvityksessä pohditaan tarvetta sektorin säätelylle. Tarkastelumme perusteella minimikriteerien asettaminen vastuulliselle kompensaatiolle voisi kannustaa alan keskeisiä toimijoita huomioimaan, kenen ehdoilla nieluja kehitetään ja varmistamaan, että sidotut hiilitonnit ovat todellisia.

Kyse on lopulta politiikan koherenssista: laajenevien hiilimarkkinoiden pontimena on ratkaista ilmastonmuutos ja tukea kestävää kehitystä, ei markkinoiden kasvu sinällään.

 

Kuvat:
Bannerikuva: Matkalla istutuksille, Kishapu Tansania, Mikko Pyhtilä, 2019

Kuva 1. Taimien istututtamista, Kishapu, Mikko Pyhtilä, 2019
Kuva 2. Matkalla istutuksille, Kishapu Tansania, Mikko Pyhtilä, 2019
Kuva 3. Puut luovat varjoa Minna Havunen, 2019
Kuva 4. Chamina Khatri mittaamassa rungon paksuutta Nepalissa, Green Governance Nepal (2020)
Kuva 5. Taimitarhalla Vietnamissa, Noora Simola (2019)

Kirjoittajat

Niko Humalisto

Niko Humalisto

FT Niko Humalisto toimii kehitystalouden asiantuntijana Suomen Lähetysseurassa. Vapaa-ajalla hän toimii Itä-Suomen yliopiston Historia- ja Maantieteiden laitoksen ulkopuolisena tutkijana ja koittaa ehtiä kunnostamaan fillareita Turun polkupyöräpajalla. Hänen muihin ilmasto- ja kiertotalousaiheisiin teksteihin voi tutustua ResearchGatessa ja Twitterissä.

Tiina Huvio.

Tiina Huvio

Tiina Huvio toimii Food and Forest Development Finland (FFD) -järjestön ohjelmajohtajana. Hänellä on yli 20-vuotinen ura kehitysyhteistyöstä maa- ja metsätalouden sekä yrittäjyyden tukemisessa niin YK-järjestöissä, kahdenvälisessä kehitysyhteistyössä. Tiina on syventynyt alan ilmastokysymyksiin ja erityisesti tukijärjestelmien oikeudenmukaisuuteen ja osallistavuuteen.

Noora Simola 005

Noora Simola

Noora Simola on sekä metsä- että yhteiskuntatieteilijä, jolla on pitkä ura kehitysyhteistyön ja ilmastokysymysten parissa. Hänen asiantuntijuutensa ja tutkimustyönsä keskittyy erityisesti metsien hiilensidontaan sekä osallistavien menetelmien hyödyntämiseen ilmastotyössä. Noora on FFD:n ilmasto- ja metsäasiantuntija.

Lue seuraavaksi

Avainsanat: ilmastonmuutos kommentti päästökauppa ympäristö

, ja – 13.4.2021