Luettua: 50 myyttiä tekoälystä ja datasta korostaa, että tekoäly on ihmisen luomus

Tuore kirja raottaa tekoälyyn ja dataan liittyvää mystisyyden verhoa. Se pohtii, mitä tekoäly ja data oikeastaan ovat, millaisia sopimuksenvaraisuuksia niihin liittyy ja millaisin ehdoin niitä tuotetaan.

Tekoäly ja data ovat nyky-yhteiskunnan ja talouden kenties käytetyimmät iskusanat. Data siksi, että sitä on näennäisesti kaikkialla ja siten se nähdään yritysten resurssina siinä missä öljy, rautamalmi ja vaikkapa metsä aikaisemmin. Tekoäly puolestaan siksi, että sen on hoettu mullistavan lähestulkoon kaikki ihmiselämän osa-alueet työelämästä ystävyyssuhteisiin.

Viime vuonna ilmestynyt Marianne Mäkelinin, Elisa Silvennoisen ja Kati Mäkitalon toimittama teos 50 myyttiä tekoälystä ja datasta muistuttaa, että tekoälyyn ja dataan usein liitetystä kaikkivoipaisuuden mystiikasta huolimatta ne ovat ihmisten luomuksia. Sellaisina ne ovat aina vajavaisia ja lähestyvät maailmaa jostakin tietystä rajallisesta näkökulmasta.

Teos ammentaa kahden tutkimusprojektin tuloksista. Se onkin hyvä suomenkielinen yleisesitys nykyteknologioiden sosiologiasta ja teknologioiden sosiaalisesta ja materiaalisesta perustasta.

Kirja on jäsennetty myyttien purkamisen varaan siten, että jokaisen luvun otsikkona toimii jokin tekoälyyn tai dataan liittyvä myytti (esim. ”Raakadata on neutraalia ja puhdasta” tai ”Tekoäly toimii ilman ihmistä”) ja luvun teksti purkaa otsikossa mainittua myyttiä. Teksti on hyvin selkeää ja helposti omaksuttavaa paikoin hankalasti ymmärrettävästä aihepiiristään huolimatta. Kirjan luvut ovat ytimekkäästi pituudeltaan vain muutaman sivun mittaisia.

Tekoälyn ja datan käsitteleminen yhdessä on perusteltua, koska ilmiöt kietoutuvat yhteen: nykyteknologia mahdollistaa laajan datamäärän synnyttämisen, ja nykyisille tekoälysovelluksille data on välttämätöntä ohjelmien kouluttamisen ja kehittämisen näkökulmasta. Kirjassa listataan ensin yksinomaan dataan tai tekoälyyn liittyviä myyttejä erikseen, minkä jälkeen niitä käsitellään yhdessä.

Dataan liittyviä myyttejä purkaessaan kirja korostaa, että data ei synny itsestään. Data ja sen keräämiseen tarvittavat käsitteet ja työkalut luodaan monimutkaisissa prosesseissa. Keskeistä tässä on kvantifiointi eli ajatus tiedon pukemisesta numeeriseen muotoon. Samalla data ei ole vain bittejä tai numeroita vaan ”tulosta mittalaitteen toiminnasta, hallinnollisista toimenpiteistä, verkkoselaimen käytöstä tai kyselyn vastauksista.” Datan taakse kätkeytyykin valtava määrä ihmisten tekemää työtä ja valintoja aina mittalaitteiden suunnittelusta ja rakentamisesta datan louhintaan, analyysiin ja varastointiin.

Tekoälymyyttejä purkaessaan teos korostaa, että tekoäly on varsin vanha teknologia ja tutkimuskohde. Viimeaikainen tekoälykeskustelu on keskittynyt erityisesti niin sanottuun generatiivisen tekoälyyn ja sen sovellutuksiin. Tämä vääristää julkista kuvaa tekoälystä ja sen monimuotoisuudesta, sillä esimerkiksi koneoppimiseen perustuvat teknologiat, kuten älypuhelinten automaattisesti tarkentavat kamerat ja tekstinkäsittelyohjelmien kielenhuolto-ominaisuudet, ovat olleet arkipäivää jo vuosien ajan.

Usein tekoäly näyttäytyykin ihmiskäyttäjälle ihmismäisenä keskustelukumppanina, josta ChatGPT:n kaltaiset luomukset ovat kenties näkyvin esimerkki. Tekoälyn ihmismäisyys on kuitenkin vain pintaa, sillä teoksen mukaan ”tekoälysovellus on opetettu luomaan illuusio luontevasta ja aidosta vuorovaikutuksesta, ja siksi se antaa inhimillisen vaikutelman.”

Tekoälyn inhimillistäminen esimerkiksi julkisessa keskustelussa vie huomion pois sen kehittämiseen liittyvistä arvovalinnoista ja ratkaisuista, jotka ovat ihmisten tekemiä.

Teos on tervetullut muistutus myös siitä, että tekoäly ja data eivät ole immateriaalisia ilmiöitä, vaan ne sijaitsevat fyysisesti jossain – kuten merenalaisissa kaapeleissa ja datakeskusten palvelimilla. Yhtä lailla ne vaativat toimiakseen materiaalisia resursseja, kuten kaivannaisia, vettä, tonttimaata ja fyysistä infrastruktuuria. Kirja muistuttaakin, että esimerkiksi datakeskusten rakentaminen on jo nyt monessa maassa vaarantanut paikallisen sähköverkon kestävyyden.

Tällaiset seikat jäävät yleensä julkisuudessa piiloon, sillä kuten teoksessa osuvasti huomautetaan, ”kielimallit ja sähköiset sopimukset eivät kuitenkaan ole sen vähempää todellisia kuin paperikaan. Kyse on pikemminkin siitä, että niiden vaatima materiaalinen perusta on hajautettuna ympäri maailmaa, jolloin tavallisen ChatGPT:n käyttäjän ei tarvitse kohdata suurinta osaa siitä.”

Havainnollinen, selkeä ja sävyltään rauhallinen kirja on omiaan toppuuttelemaan dataan ja tekoälyyn liittyviä suureellisia kuvitelmia – olivatpa ne sitten synkkiä tai optimistisia. Teos on sopivaa luettavaa kenelle tahansa nykyteknologioiden taustoista ja tuotannosta kiinnostuneelle lukijalle.

Mäkelin, Marianne, Elisa Silvennoinen & Kati Mäkitalo (toim.) (2025): 50 myyttiä tekoälystä ja datasta. Tampere: Vastapaino.

vastapaino.fi/sivu/tuote/50-myyttia-tekoalysta-ja-datasta/5353057

Kuva: @alinnnaaaa / Unsplash