Katsottua: Amerikkalainen tehdas – takana loistava tulevaisuus

Amerikkalainen tehdas -dokumentissa autotehtaalta työttömäksi jääneistä ohiolaisista tulee kiinalaisomisteisen lasitehtaan palkollisia, jotka joutuvat sopeutumaan myös kiinalaisten sanelemiin työehtoihin. Dokumentin katsonut sosiologi Olli Herranen pohtii, onko samanlaista kehitystä edessä myös koronan jälkeisillä työmarkkinoilla.

Amerikkalainen tehdas (American Factory, 2019) on yhdysvaltalainen, Oscar-palkittu dokumentti, joka on myös Barack ja Michelle Obaman tuotantoyhtiön Higher Ground Productionsin ensimmäinen tuotanto. Se kertoo Yhdysvaltojen Ohion osavaltiossa pikkukaupunki Morainessa sijaitsevasta tuotantolaitoksesta, jossa valmistettiin vuosikymmeniä General Motorsin (GM) autoja, mutta joka tuotannon loppumisen ja parin vuoden hiljaiselon jälkeen muutetaan kiinalaisomisteiseksi lasitehtaaksi.

Lasin tuotannon laajentaminen Kiinasta Yhdysvaltoihin oli Fuyao-lasi-imperiumia pyörittävän Cao Dewangin visio, jossa yhdysvaltalainen henkitoressaan pyörivä teollisuus nostettaisiin kiinalaisella pääomalla jaloilleen. Amerikkalaisen tehtaan piti näyttää esimerkkiä muille kiinalaisille yrityksille ja koko maailmalle.

Dokumenttia mainostetaan tarinana kulttuurien törmäyksestä, mutta se on tarina myös siitä, millä ehdoilla kiinalainen pääoma suostuu tehdasta pyörittämään ja kuinka sen ja amerikkalaisten työläisten suhde kehittyy tehtaan kamppaillessa väitettyjen tuottavuusongelmien kanssa.

Kertomus alkaa kuvauksella tilanteesta, jossa vanha tehdas sulkee ovensa ja liikkuu nopeasti tilanteeseen, jossa uusi avaa ovensa. Aluksi työttömiksi jääneet ja sukulaistensakin nurkissa pyörivät vanhan tehtaan työntekijät ovat liikutukseen asti kiitollisia saamastaan mahdollisuudesta, mutta napinan aiheita ilmaantuu pian: siinä missä GM maksoi työläiselle 29 dollaria ja rapiat tunnilta, tippuu Fuyaolla palkka alle 13 dollarin. Kiinalaiset, joita on tuotu starttaamaan uutta tuotantoa, ovat puolestaan huolestuneita mutta myös hieman huvittuneita amerikkalaisten leppoisasta työtahdista ja paksuista sormista, joissa lasi ei liiku riittävän liukkaasti työvaiheesta toiseen. Seuraa opintomatka Kiinaan.

Punainen muoviverho, jonka takana joku istuu hitsaamassa

Kiinalaiset työläisiä nujertamassa

Dokumentti esittelee kiinalaisen (työ)kulttuurin melko erilaiseksi kuin yhdysvaltalaisen - tai kotosuomalaisen. Kahdeksan tunnin työpäivien ja viisipäiväisten työviikkojen sijaan kiinalainen kollega raataa 12 tuntia päivässä – lauantait mukaan lukien – muutamalla ylimääräisellä vapaapäivällä vuodessa. Tehtaassa kuri on sotilaallista ja aamun järjestäytymisessä työnjohtajalle napsautetaan ojennetuissa riveissä asento, otetaan luku ja toistellaan tehtaan työmotivaatiota kohottavia mantroja. Kiinalaisia työntekijöitä motivoidaan nationalistisella hehkutuksella, jossa rahan kerrotaan olevan lasi-imperiumissa sivuseikka, kun tosiasiassa kyse on Kiinan edustamisesta maailmalla ja yhtiön arvoista.

Kiinalaiseen mentaliteettiin ei valittamisen pitäisi kuulua, ja työntekijät esitellään yhtiön toimesta ahkerina ja työstään kiinnostuneina. Haastatteluissa tulee kuitenkin esille myös vaihtoehdottomuudelle alistuminen. Työturvallisuudesta ei Kiinassa juuri piitata, ja itse asiassa vuosikymmeniä vailla työturmia GM:n tehtailla työskennelleet amerikkalaisetkin alkavat raportoida onnettomuuksia lyhyen ajan sisällä tehtaan pyöräytettyä tuotantonsa käyntiin kiinalaiskomennossa.

Toimitusjohtaja uhkaa lakkauttaa koko amerikkalaisen tehtaan toiminnan, jos työntekijät järjestäytyvät.

Fuyaolla on myös vihamielinen suhde ammattiyhdistystoimintaan. Alusta asti yhtiö korostaa ammattiyhdistysvastaisuuttaan, ja yhtiön toimitusjohtaja kokee sen tuottavuudelle ja bisnekselle huonoksi: ammattiyhdistysliikkeen puoleen kääntyvä työntekijä ei osaa arvostaa sitä, mitä yhtiöltä saa. Toimitusjohtaja uhkaa lakkauttaa koko amerikkalaisen tehtaan toiminnan, jos työntekijät järjestäytyvät – raha saa mennä jonnekin muualle.

Alun harmonian ottaessa säröjä ongelmat ja tyytymättömyys tehtaassa alkavat kasaantua ja tehoton amerikkalainen johto potkaistaan pihalle. Toverillinen bondailu kiinalaisten kanssa muuttuu kritiikiksi. Yhtiön johdon puheet amerikkalaisten ehdoilla menemisestä muuttuvat komenteluksi ja suoraksi epäkunnioitukseksi. Kiinalaiset miettivät päänsä puhki, kuinka alistaa amerikkalaiset heidän työkulttuurilleen.

Tyytymättömät työntekijät kääntyvät ammattiyhdistysliikkeen puoleen, osa on edelleen tyytyväisiä. Seuraa kamppailu työntekijöiden sieluista ja sydämistä. Yhtiö käyttää ammattiyhdistysvastustukseen erikoistunutta konsultaatiota puhutellakseen ja pelotellakseen työntekijöitä. Pelotellut ja tuloistaan huolissaan olevat työläiset eivät lopulta järjestäydy. Kiinalainen pääoma taittaa amerikkalaisten työläisten selkärangan.

Tyhjä työpiste

Miltä näyttävät tulevaisuuden työehdot?

Dokumentin välittämän kuvan mukaan amerikkalainen on rehti ja reipas, kunhan häntä vain kohdellaan hyvin. Fuyao takoo voittoja eikä anna amerikkalaisille takaisin. Loppusanoissa kerrotaan, kuinka ainakin 375 miljoonaa globaalia työläistä joutuu keksimään muuta tekemistä, kun automaatio korvaa heidät. Työläisten tulevaisuus riippuu heidän, hallitusten ja yritysten asenteesta. Ammattiyhdistysliikkeestä ei ole mainintaa.

Mutta mitä dokumentti oikeastaan sanoo? Se syyttää kiinalaisia sellaisen työkulttuurin soveltamisesta, jonka luomisessa Yhdysvalloilla itsellään on merkittävä rooli. Viimeaikainen kirjallisuus raportoi eroja kiinalaisen ja yhdysvaltalaisen kapitalismin välillä, mutta tunnistaa molemmat kapitalismiksi yhtä kaikki. Entinen amerikkalainen työkulttuuri esitellään dokumentissa kuitenkin harmonisena: työntekijät olivat tyytyväisiä ja saivat hyvää palkkaa, kunnes kiinalaiset toivat taantumuksen tullessaan. Kuinka uskottava tämä tulkinta on? Sanomalehdet ja tutkimuskirjallisuus ovat täynnä kuvauksia yhdysvaltalaisen työelämän jatkuvista huononnuksista. Yhdysvalloissa ammattiyhdistysliikkeen suosio on ollut vuosikymmeniä laskussa, aivan kuten muuallakin.

Jotta kansainvälisen pääoman hallitsemilla markkinoilla saa työskennellä, on tyydyttävä alati huonompiin työoloihin.

Amerikkalainen tehdas kertoo tarinan teollisuuden noususta, tuhosta ja rämpimisestä takaisin polvilleen. Onko kehityskulku amerikkalaisessa tehtaassa kuva sekä yleisestä että erityisesti koronan jälkeisestä kehityksestä? Ihmisten on ansaittava elantonsa kansainvälisen pääoman hallitsemilta markkinoilta, ja jotta siellä saa työskennellä, on tyydyttävä alati huonompiin työoloihin.

Kiinaa on kiitelty bisneksen mallimaana, eikä ihme, sillä meikäläisten silmiin se edustaa 1800-lukulaista työelämää. Työntekijöillä ei ole mahdollisuutta järjestäytyä, he tekevät 12 tuntista päivää läpi vuoden, kuri työpaikoilla on kovaa, työturvallisuudesta ei piitata, ja johtajat puhuvat hurskaita yhteisestä veneestä. Onko työn tulevaisuus kasvavassa määrin autoritaarisen pääoman hallinnassa, jossa poikkeusolojen ja jälleenrakennuksen turvin yritetään pakottaa työläiset huonompiin työehtoihin ja -oloihin? Sen lisäksi että tuotannosta on niistettävä löysät pois, Suomessakin Risto E. J. Penttilä on jo jälleenrakennuksen nimissä ehdottanut, että tulevat kesälomat pitäisi perua.

 

***

Kuvat: Inka Lähteenaro, Ilmiö

Kirjoittaja

Olli Herranen

Olli Herranen

Kirjoittaja on tamperelainen sosiologi.

Lue seuraavaksi

Avainsanat: katsottua talous työelämä

– 1.5.2020