Blogityö houkuttaa lupauksella työn ja perheen yhteensovittamisesta – mutta myös uuvuttaa

Blogityö antaa pienten lasten äideille mahdollisuuden sovittaa työ vanhemmuuden rytmeihin. Sen kautta voi olla yhteydessä maailmaan, toteuttaa itseään ja kokea saavuttavansa asioita. Samalla bloggaaminen on epävarmaa työtä, jossa vaaditaan jatkuvaa timanttisuutta ja josta lepääminen on monelle vaikeaa.

Sosiaalinen media on tuonut uudenlaisia työn ja ansainnan mahdollisuuksia. Äitiys- ja perheteemaiset blogit samoin kuin muut sosiaalisen median kanavat kutsuvat koettamaan siipiään vaikuttajana eli sosiaalisen median työläisenä, jonka työ usein koostuu omasta elämästä kertomisesta ja yhteistyöstä kaupallisten tahojen kanssa.

Blogityö on malliesimerkki sosiologisessa tutkimuksessa hahmotellusta uudesta työstä: se on palkkatyön ulkopuolella tapahtuvaa itsensä työllistämistä, jossa oma persoonallisuus tulee olennaiseksi osaksi työtä ja jossa rajat työn ja muun elämän välillä huokoistuvat tai jopa katoavat.

Äitiys- ja perhebloggaaminen on myös esimerkki työn sukupuolittuneisuudesta: uudetkin työn muodot kantavat mukanaan sukupuoleen sidottuja merkityksiä ja rakenteita. Suurin osa perhebloggaajista on äitejä, jotka usein hoitavat pieniä lapsia kotona.

Haastattelemani bloggaajat ovat sitoutuneet hyvin omistautuneeseen työntekoon, jossa työ nielaisee sisäänsä kodin piirin.

Yhteiskuntamme on hyvin työkeskeinen. Työn kautta tulemme tunnistetuksi kansalaisina ja yksilöinä. Digitaalisen kehityksen myötä työstä on tullut yhä viekoittelevampaa, sillä mahdollisuus tehdä työtä on läsnä lähes joka hetkessä. Äitiyden ja perheen piiri on kuitenkin perinteisesti asettunut vastakkaiseksi työn ja työelämän vaatimuksille, ja äitiys on myös ollut naisille työstä irrallinen keino tulla hyväksytyiksi ja tunnustetuiksi kansalaisiksi.

Parhaillaan meneillään olevassa tutkimuksessani haastattelemieni äitiys- ja perhebloggaajien voi osaltaan nähdä etsivän äitiydestä hengähdystaukoa perinteiseen työelämään. Sosiaalisen median kautta tapahtuva, kotona tehtävä työ lupaa mahdollisuuksia muovata työtä paremmin yhteensopivaksi pienten lasten vanhemmuuden kanssa.

Samalla haastattelemani bloggaajat ovat kuitenkin sitoutuneet hyvin omistautuneeseen työntekoon, jossa työ nielaisee sisäänsä kodin piirin. Näistä ristiriitaisista lähtökohdista muotoutuu äitiys- ja perhebloggaajien arki, jota tutkimuksessani pyrin kartoittamaan ja ymmärtämään. Millaisia asioita blogityö lupaa tekijöilleen, ja mitkä ovat työn varjopuolia?

Työn nautinto ja omaehtoinen arki

Blogityön myönteisimmät merkitykset kytkeytyvät autonomiaan eli kysymyksiin itsemääräämisoikeudesta ja vapaudesta. Haastatteluissa bloggaamisen kuvataan tarjoavan autonomiaa kahdella tasolla: sekä tekemisessä että työn ja elämisen ehdoissa.

Työn tekemisessä autonomian ihanne tarkoittaa esimerkiksi ajatusta blogista paikkana, jota saa itse hallita ja jossa tekeminen on nautinnollista oman luovuuden ilmaisemista. Joissakin haastatteluissa bloggaaminen näyttäytyy ihanteellisena työnä juuri siksi, että sen ajatellaan mahdollistavan työn ja muun elämän yhdistämisen omanlaiseksi elämäntyyliksi, jossa – toisin kuin palkkatyössä – saa tehdä sitä, mistä nauttii, omalla tavallaan.

Ajatuksena on, että työn liukuminen muuhun elämään ei haittaa, jos työ on niin kivaa, ettei se oikeastaan tunnu työltä. Samalla monille on kuitenkin merkityksellistä ja palkitsevaa myös se, että työstä saa palkkaa. Nautinnollisuus ei siis sulje pois työn taloudellista merkitystä, päinvastoin ainakin osittaisen elannon ansaitseminen on tärkeä osa autonomiaa.

Autonomiassa on kyse myös mahdollisuudesta järjestää omaa arkeaan omaehtoisesti. Kotityöt ja lapsiin liittyvät vastuut kasautuvat perheiden arjessa edelleen enemmän äideille, ja niinpä esimerkiksi työaikakysymykset ovat heille merkittäviä nimenomaan ajanpuutteen näkökulmasta. Kysymys ajankäytöstä nousikin haastatteluissa esiin: työskentely lasten päiväunien ja yöunien aikana on haastattelemilleni äideille tyypillinen tapa jakaa aikaa.

Blogit tarjoavat väyliä paeta kotoa ja perheestä ”maailmaan” eli ammatillisuuden ja työnteon piiriin.

Autonomian ja omaehtoisuuden arvostus eivät siis välttämättä kerro vain haastateltavieni yksilöllisistä työhön liittyvistä ihanteista, vaan työhön liittyvän vapauden merkitys nousee arjesta ja mahdollisuudesta sovitella työn tekemistä vanhemmuuden rytmeihin. Useimmat haastattelemistani bloggaajista näkevät lasten kanssa vietetyn ajan tärkeänä ja merkittävänä, ja he ovat valmiita järjestämään oman arkensa tämän ajatuksen mukaisesti. Tästä näkökulmasta blogityö nähdään joustavampana ja vapaampana kuin palkkatyö.

Vanhemmuudelle annetuista merkityksistä huolimatta tekemistäni haastatteluista välittyy pääosin myös voimakas työn tekemisen eetos. Moni kuvaa, kuinka bloggaaminen työnä on tehnyt – haastateltavaa lainaten – olemisesta jollakin tavalla tärkeämpää silloin, kun elämä muuten on tuntunut pikkulapsiaikana kaventuneen ja kutistuneen.

Vaikka blogit paikantuvat kodin ja vanhemmuuden piiriin, ne samanaikaisesti tarjoavat väyliä paeta kotoa ja perheestä ”maailmaan” eli ammatillisuuden ja työnteon piiriin. Kotona lapsia hoitavien haastateltavien kertoessa arjestaan koti on paikka, jossa he haluavat olla, mutta jossa he samaan aikaan kokevat olevansa syrjässä tai näkymättömiä. Työtä tarvitaan, jotta voisi olla yhteydessä maailmaan ja kokea saavuttavansa asioita. Uusia työn muotoja etsivien bloggaajien voikin ajatella pakenevan samanaikaisesti sekä joustamattomana ja epävarmana näyttäytyvää perinteistä palkkatyötä että yksinäisenä ja eristäytyneenä näyttäytyvää kotielämää.

Timanttisempaa sisältöä uupumuksen uhalla

Monet sosiaalisen median vaikuttajat ovat kertoneet julkisuudessa uupumuksestaan. Erilaiset uupumisen, kilpailun ja riittämättömyyden kokemukset välittyvät myös äitiys- ja perhebloggaajien haastatteluista. Se, että saa tehdä jotakin, josta nauttii, näyttäytyy helposti ikään kuin uupumuksen kumoavana voimana. Todellisuudessa blogityön kaltaisen työn intiimiys eli työn tuleminen monella tapaa ”liki” tekee lepäämisen vaikeaksi.

Kun työ on ihanaa, se kutsuu tekemään yhä enemmän ja enemmän. Samalla kaupallisen sosiaalisen median käytännöt ruokkivat uuvuttavaa tekemisen tahtia. Blogityölle itsensä työllistämisenä on tyypillistä epävarmuus ja silppuisuus. Vaikka blogityö on esimerkiksi työaikajärjestelyjen suhteen joustavaa ja autonomista, se on myös pakottavaa, sillä itsensä työllistäjällä ei välttämättä ole varaa kieltäytyä tarjotuista töistä. Samalla on pyrittävä rakentamaan sosiaalisen median kanavista yhä tuottavampia. Blogityön tulot tulevat pääosin kaupallisesta sisällöstä, mutta blogissa tulisi olla muutakin – ja kaupallisten yhteistöiden saamiseksi tulisi saada lisää seuraajia. Tahdin on siis oltava kova.

Kaupallistumisen myötä sosiaalisen median ansaintalogiikka rakentuu yhä vahvemmin erilaisten mittaamisen teknologioiden varaan. Mittaamalla lukijoita, seuraajia, kommentteja ja käyntejä on mahdollista muuttaa blogeissa syntyviä sosiaalisia suhteita ja verkostoja yhteismitallisiksi numeroiksi ja siten rahaksi. Mitatut luvut ovat yleensä konkreettisesti sidoksissa bloggaajan tuloihin, sillä sama kaupallisen yhteistyön sisältävä postaus tuo isommat tulot sille, jolla on korkeammat kävijämäärät.

Sopimusten maailma on haastateltavien kertoman mukaan varsin villi.

Osa bloggaajista toimii erilaisissa portaaleissa tai blogialustoilla, joita esimerkiksi isot mediatalot ylläpitävät. Portaalien maksamat korvaukset ovat työmäärään suhteutettuna hyvin pieniä, ja kyse on yleensä avustajasopimuksista, jotka jokainen bloggaaja neuvottelee yksin. Sopimusten maailma on haastateltavien kertoman mukaan varsin villi, ja bloggaaja voi pahimmillaan päätyä tekemään sopimuksen, jossa sitoutuu tuottamaan sisältöä ilman korvausta. Haastattelemieni bloggaajien kokemukset autonomiasta eivät siis sulje pois riiston ja hyväksikäytön mahdollisuuksia.

Sosiaalisen median kaupallistuminen ja keskinäisen kilpailun lisääntyminen on tuonut mukanaan myös ammattimaisuuden ja nousevat standardit. Eräs haastateltavista kuvasi kehitystä näin: ”Koko ajan koulutetaan ja yritetään saada timanttisempaa, ja timanttinen on nimenomaan se sana, mitä käytetään ihan koko ajan. Timanttisempaa sisältöä ja hienompaa ja uljaampaa ja isompaa. Mutta sit taas tosiaan on huomattavis, et mä en oo ainut, joka sitä miettii, et mitä mä sit tääl nyt enää kirjotan, et ei mul oo mitään noi hienoo sanottavaa, et ei mul oo mitään nii uljasta.”

Ammatillisuuden vaatimus tuo mukanaan vaatimuksen syvemmästä sitoutumisesta työhön ja työkuriin – timanttista ei tule puoliteholla tai vasemmalla kädellä. Ei siis ihme, että monet bloggaajat painivat stressin, vertailun tuomien paineiden tai uupumuksen kanssa.

Samalla kaupallisen bloggaamisen rakenteet ovat omiaan tukemaan paitsi bloggaajien ammatillista identifioitumista, myös kovaa työtahtia ja mittaamiseen perustuvaa palkkiojärjestelmää. Silpputyöllä hankittava elanto, ammatillisuuden vaatimukset ja kaupallisen bloggaamisen rakenne tuottavat suorittamisen pakkoa.

Kohti omaehtoista elämää?

Työelämä hylkii pienten lasten äitejä. Työtä on vaikea saada, ja silloin kun työtä on, sitä on vaikeaa yhdistää äitiyteen liittyviin velvollisuuksiin ja toiveisiin. Toisaalta lasten kanssa kotona oleminen nähdään yhteiskunnassa syrjään vetäytymisenä. Kotona lapsia hoitavat äidit jäävät näkymättömiin ja tulevat mainituksi huolena poliitikkojen puheessa. Näitä ristiriitoja vasten tarkasteltuna bloggaamisen kaltainen uusi työ tarjoaa tekijöilleen lupauksen tulla oman arkensa toimijaksi silloinkin, kun autonomiaa tai yhteiskunnallista tunnustusta voi muutoin olla hankala saavuttaa.

Perhe- ja äitiysbloggaamisen suosiossa ei siis ole kyse vain työn keskeisyydestä yhteiskunnassa tai työn tarjoamista tunnustuksen kokemuksista yleisesti. Täsmällisemmin kyse on siitä, millaisia toimijuuden ja autonomian mahdollisuuksia pienten lasten äideille yhteiskunnassa tarjoutuu – tai ei tarjoudu.

Bloggaaminen ei kuitenkaan ole ongelmaton väylä omaehtoiseen elämään. Uupumuksen ja stressin kokemukset kertovat niistä ongelmista, joita työlle yhteiskunnassa asetetut merkitykset tuottavat, kun ne yhdistyvät bloggaamisen kaltaiseen hyvin epävarmaan ja epävarmuudessaan kuluttavaan työhön, jossa oma asema on pidettävä ja lunastettava olemalla läsnä digitaalisessa maailmassa lähes jatkuvasti.

Bloggaamisen kaupallinen logiikka ja ansaintaan liittyvät epävarmuudet haurastavat toimeentuloa ja tuottavat tekemisen pakkoa. Ilman mahdollisuutta riittävään toimeentuloon ja reiluihin työehtoihin myös työn antama lupaus autonomiasta raukeaa.

***
Kirjoitus perustuu Sosiologia-lehdessä 2/2020 julkaistuun artikkeliin Uuden työn lupaukset äitiysbloggaajien arjessa. Tutkimusta rahoittaa Suomen Akatemia.

Kuvat: bannerikuva Tatiana Syrikova (Pexels), tekstin kuvat järjestyksessä RF Studio (Pexels), Social Cut (Unsplash), Josh Willink (Pexels)