Suorittajista kapinoitsijoihin – millaisia toimijoita romaanit ja tutkimukset näkevät työelämässä?

Atomirotta yhtyeen kappaleessa Osuu ja uppoo esitetään: ”Se heiluu, se keinuu, se hosuu ja uppoo”. Miltä 2010-luvun Suomen uusi uljas työelämä näyttää kirjailijoiden ja yhteiskuntatietelijöiden katsastamana? 

Tämän jutun voi kuunnella myös äänikirjana (kesto 13:46).

 

Yhteiskuntatieteet ja moderni romaanikirjallisuus nousivat parisen sataa vuotta sitten näkyvästi esiin modernin yhteiskunnan synnyn ja kapitalismin läpimurron ihmettelijöinä. Tutkimukset ja romaanit halusivat tehdä selkoa niistä uusista yhteiskuntaryhmistä ja ihmistyypeistä, joita kasvaviin suurkaupunkeihin alkoi nousta kuin sieniä sateella.

Tässä jutussa ja sen perustana olevassa tutkimuksessa teen selkoa siitä, kuinka suomalainen yhteiskuntatutkimus ja romaanikirjallisuus ovat 2000-luvulla tyypitelleet ”uuden työelämän” perustavia toimijatyyppejä. Olen myös kiinnostunut siitä, miltä kaunokirjallisuuden ja yhteiskuntatieteen tehtävät näyttävät.

Kaunokirjallisuuden viihdyttävät, ymmärtävät ja arvioivat kertomukset

Nähdäkseni 2000-luvun kaunokirjallisuudesta on tunnistettavissa kolmea erilaista ainesta: viihdyttävää, ymmärtävää ja kriittistä. Näistä syntyvät taiteen tarinat.

Kirjallisuuden viihdyttävä aines uusintaa olemassa olevaa todellisuutta sekä sen valtarakenteita ja käytäntöjä. Tällainen kirjallisuus pitää esimerkiksi työelämän sukupuolittuneita käytäntöjä ja työpaikkojen hierarkioita annettuina ja itsestään selvinä. Populaareissa dekkareissa ja ihmissuhdetarinoissa, joissa etualalle otetaan rikostapausten kulku ja päähenkilöiden suhdekiemurat, rakenteellinen yhteiskunnallinen kytkös jää taustalle. Viihdyttävä romaani turruttaa. Lukijoille ja katsojille se tarjoaa varaventtiilin ja hetken pakomatkan työn ja arjen paineista.

Taide voi auttaa ymmärtämään erilaisten yksilöiden ja ihmisryhmien toimintaa ja asennoitumista. Ymmärtävässä kirjallisuudessa nostetaan tarkasteltavien ihmisten yhteiskunnallisia taustoja korostuneemmin kuin viihdekirjallisuudessa.

Suomessakin on kirjoitettu monia realistista suuntausta edustavia romaaneja, jotka ovat peilanneet ymmärtävän metodin avulla yhteiskunnallista muutosta. Näitä ovat esimerkiksi Minna Canthin, Väinö Linnan ja Juha Seppälän kirjat. Myös jälkirealistit - kuten vaikkapa Rosa Liksom ja Riikka Pulkkinen - ovat kirjallisuudessa luoneet ihmisiä ja aikaa luotaavia aikalaisdiagnooseja.

Proosakirjallisuudesta on löydettävissä myös yhteiskuntakriittistä ainesta, jossa sosiaaliset ongelmat nousevat keskiöön. Romaaneissa saatetaan kritisoida tiettyjä arvoja ja asenteita sekä yksittäisiä yhteiskunnallisia ilmiöitä. Niissä voidaan myös arvostella kapitalistista järjestelmää joko uudistuksia tai koko järjestelmän kumoamista vaatien.

työelämä

Neljän romaanin tulkinnat

Tutkimuksessani Duunarit ja tuomarit. Taide, tiede ja media uuden työelämän ideologisina tulkkeina puntaroin neljää romaania ja niiden työelämän kuvausta. Romaanit olivat Juhani Känkäsen Kilttipakko (2007), Kari Hotakaisen Ihmisen osa (2009), Kreetta Onkelin Kutsumus (2010) ja Veera Hiidensalon Mediahuora (2012). Valintaperusteena oli – paitsi se, että teoksissa tulkittiin painotetusti työelämän nykymurrosta – myös romaanien tunnettavuus ja laadukkuus.

Nämä romaanit toteuttavat taiteen viihdyttävää, ymmärtävää ja kritiikkiä tarjoavaa roolia. Tehtävät realisoituvat muodossa, jota satiirinen nauru, kummeksunta ja etäännyttäminen dominoivat. Vaikka teokset ovat koomisia, ne eivät edusta viihdyttävää taidetta todellisuuspakoisessa muodossa. Kirjojen tarinat eivät tarjoa irtiottoa arjesta, vaan ne virittävät lukijat kummeksumaan nykyajan työelämää.

Romaaneissa painottuu asioiden ihmettely. Esimerkiksi Kilttipakossa ymmärretään keskeisiä romaanihenkilöitä eli pienyrittäjä Uskoa, suuria ikäluokkia edustavaa asiakasmyyjä Jannea ja yrittäjä Hopeavirtaa. Samalla romaaneissa ihmetellään ja oudoksutaan näihin hahmoihin liittyviä yhteiskunnallisia rakenteita ja pakkoja. Kilttipakko ei tarkastele päähenkilöitään heidän erilaiset tilanteensa hyväksyen, vaan niitä myös kyseenalaistaen.

Kilttipakko, Ihmisen osa, Kutsumus ja Mediahuora sisältävät työelämän ideologisina tulkintoina yhteiskuntakritiikkiä. Niiden kritiikki on työelämän ja koko nyky-yhteiskunnan vallitsevien asenteiden ja arvojen arvostelua. Onkelin teoksen kritiikin kohteena on suomalainen kirjallisuusmaailma. Hiidensalon kirjan arvostelee mediaa.

Tarkastelemieni romaanien kriittinen henki selittyy pitkälti teosten ironisesta ja parodisesta luonteesta käsin. Tämänkaltainen kirjallisuushan – kärjistysten ja karikatyyrien avulla – arvostelee kohdetta tekemällä sen naurettavaksi. Yhteiskunnallisiin rakenneanalyyseihin ja vaihtoehtojen tarjoamiseen se ei tosin riitä.

Miten romaanit kartoittivat uuden työelämän toimijatyyppejä?

Analysoimani fiktiivinen kirjallisuus nosti esiin henkilöhahmoja, joiden kokemus työstä ja elämästä oli vieraantunut. He eivät tienneet, miten ja miksi tehdä työtä.

Romaanien keskeiset toimijat hyväksyivät vallitsevan työkäytännöt keinot, kuten vaikkapa tulosjohtamisen suoritusmittausten perustella. Mallioppilaat hyväksyvät myös vallitsevan työnteon päämäärät, kun taas leipäpapit kieltävät sisimmässään nämä päämäärät. Näitä tyyppejä edustavat työn tekijät tekivät työnsä kuten kuuluikin ja ansaitsivat näin jokapäiväisen leipänsä. He ymmärsivät sen, että talous- ja työelämä on suuri ostoskeskus, jossa tavarat - kuten työvoimatavarakin - vaihtuvat päivän hintaan. Vaihtoehtoja ei ole, ja nämä toimijat kokevat, että heidän tulee taipua ja sopeutua jatkuvasti muuttuviin vaatimuksiin.

Erittelemistäni kirjoista nostin kuitenkin esiin myös problemaattisia yksilöitä, jotka näkivät tilanteen toisenlaisena. Näiden kapinoitsijatyyppien keinovalikoimiin eivät kuuluneet joukkovoima ja työelämän rakenteiden poliittinen muuttaminen vaan yksilölliset poikkeamat.

Kirjojen toisinkokijat vetäytyivät virallisesta työelämästä eri tavoin. Jotkut keksivät uusia ja epätavallisia toimeentulon takaavia toimintatapoja kuten ilmaiset ruuat, varastelu tai kaupalliset superideat. Jotkut taas jatkoivat härkäpäisesti tekemällä työtä omien arvojensa mukaan tai vain astumalla pois työelämästä suureen tuntemattomuuteen.

työelämä

Suomalaisen työelämätutkimuksen tulkinnat

Michael Burawoy on erottanut neljä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen lajia: akateeminen tutkimus, instrumentalistinen tutkimus, hegemoninen tutkimus ja kriittinen tutkimus. Miten nämä näkyvät suomalaisessa työelämän tutkimuksen tulkinnoissa?

Tämän jutun perustana olevassa tutkimuksessani erittelin kaunokirjallisuuden ja median lisäksi suomalaisia työelämän tutkimuksen tekstejä. Analyysi kohdistui sekä tiettyjen tieteellisten aikakauslehtien (vuosikerrat 2014-2017) valittuihin tutkimusartikkeleihin että harkinnanvaraisesti poimittuihin suomalaisten tutkijoiden monografioihin (julkaistu vuosina 2006-2007).

Valtaosa analysoimastani tutkimuksesta on luokiteltavissa akateemiseksi tutkimukseksi, joka tarkastelee vapaasti yhteiskunnan eri ilmiöitä perustuen tarkkaan metodologiaan. Pieni osa työelämän tutkimuksista suuntaa mielenkiintonsa vallitsevien rakenteiden ja arvojen mukaisten ongelmien ratkaisemiseen. Näiden tavoitteena on etsiä vaikuttavia instrumentteja eli välineitä tiettyjen edeltä annettujen yhteiskuntapoliittisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Näin ne edustavat instrumentalistista tutkimusta.

Muutamat tutkimukset halusivat suoraan ajaa vallitsevia yhteiskunnallisia tavoitteita, kuten vaikkapa kansallisen kilpailukyvyn tai valinnan vapauden vahvistamista. Täten ne ilmentävät hegemonista tutkimustyyppiä. Pieni osa erittelemistäni työelämäntutkimuksista problematisoi hallitsevat työelämää ohjaavat yhteiskunnalliset arvot ja ideologiset otaksumat. Tämänkaltaista kriittistä tutkimusta löytyi lähinnä monografioista ja sitä edustivat vain muutamat tutkijat kuten esimerkiksi Juha Siltala ja Jussi Vähämäki.

Katsastamani yhteiskuntatieteellinen työelämän tutkimus erotteli erilaisia uuden työelämän toimijatyyppejä. Suorittajat tekivät massan mukana työaikasidonnaisesti ja rahan siivittämänä työelämän vaatimia operaatiota päivästä toiseen. Oppivat subjektit taas veivät suorittajia omaperäisemmin ja itsenäisemmin läpi projekteja, joiden päämääriin ja tavoitteisiin he eivät juurikaan voineet vaikuttaa.

Välillä tutkimus loi silmäyksen työelämästä syrjäytettyihin ja vetäytyjiin, jotka oli joko työnnetty ulos tai jotka olivat itse hypänneet ulos virallisesta ansaintatyöstä, jossa kiihtyvän kilpailun vaateet ja kaiken mittaaminen rahallisilla tuloksilla määräsivät perustahdin. Muutamat tutkimukset etsivät ja jäsensivät työelämän vastarintaa ja vaihtoehtoja sekä tarkastelivat työn ja talouden toisinajattelijoita. Tällaisten kapinoitsijoiden pyrkimyksenä oli luoda talouteen ja työelämään ei vain uusia keinoja vaan myös toisenlaisia päämääriä.

Tuomarit ja työtä tekevät

Tekemässäni tutkimuksessa puntaroin suomalaisen työelämän tilaa huonotta ja hyvyyttä 2000-luvun alussa taiteen, tieteen ja median muodostaman hahlon lävitse. Esityksessäni taide proosakirjallisuutena, tiede yhteiskuntatieteellisenä tutkimuksena ja media päivälehdistönä toimivat ikään kuin tuomareina, jotka diagnosoivat työelämän elinvoimaa ja sen sairauksia. Erityisesti minua kiinnosti se, kuinka ihmiset toimijoina kokevat työnteon merkityksen taiteen, tieteen ja median esityksissä.

Analyysiini valitut romaanit olivat tulkinnassaan melko yksituumaisia. Taide tuomarina oli jotakuinkin varma kannastaan ja antoi sisäisesti johdonmukaisen tuomion. Sen mukaan uusi työelämä on ennen muuta outoa ja kummallista. Työ on muuttunut konkreettisesta ja rehellisestä työstä abstraktiksi ja laskelmoiduksi työksi, jota tehdään lähinnä keskustelemalla ja vakuuttamalla joko puheen tai symbolien avittamana. Työmaailman koetaan olevan läpikaupallista. Romaaneissa työelämän ongelmat ja niiden ratkaisut nähtiin ensisijaisesti yksilöihin ja heidän valintoihin kytkeytyneinä.

Tutkimieni romaanien mukaan uusi työelämä on ennen muuta outoa ja kummallista.

Tiede osoittautui sisäisesti ristiriitaiseksi ja arviotaan empivästi esittäväksi tuomariksi. Joskus se innostui olemassa olevan talouden ja työelämän trendeistä. Se halusi lisätä yrittäjyyttä ja proaktiivisuutta työssä. Se peräänkuulutti innovaatiota ja tuottavuuden lisäämistä taloudessa.

Useimmiten analysoimani tutkimus tuomarina kuitenkin tyytyi kuvaamaan, kirjaamaan ja kommentoimaan ”puolueettomana asiantuntijana” 2010-luvun suomalaisen työelämän ilmiöitä. Joskus harvoin tämä tuomari kuitenkin ahdistui ja kimpaantui. Silloin se unelmoi laadullisesti ja rakenteellisesti nykytyöstä eroavista työn tekemisen ja organisoinnin tavoista. Tutkimuksessa erittelyn pääpaino, toisin kuin kaunokirjallisuudessa, suuntautui kollektiiveihin ja rakenteisiin.

Tässä esityksessä olen tarkastellut sekä kaunokirjallisuutta että yhteiskuntatutkimusta suomalaisen työelämän tulkkeina. Näiden vaikutus historian kulkuun on rajallinen. Taidekirjallisuus koskettaa melko harvoja; mutta joskus syvällisin vaikutuksin. Työelämän tutkimustakin luetaan vähän ja sen välitön suomalaiseen työelämään lienee pieni, mutta välillisesti (esimerkiksi johtajakoulutuksen ja erilaisten työelämäkonsulttien avulla) se vaikuttanee hivenen vahvemmin.

Työelämän toimijoiden eli subjektien muovaaminen on myöhäiskapitalismin toiminnan kannalta tärkeää.

Työelämän toimijoiden eli subjektien muovaaminen on myöhäiskapitalismin toiminnan kannalta tärkeää. Toimijoiden sielu ja ruumis tulee saada mukautetuiksi reagoimaan ”oikein” jatkuviin työn ja talouden ”luonnonvoimaisiin” muutoksiin. Parhaiten tämä toteutuu yrittäjäminuuden kehittämisenä, kuten esimerkiksi Henri Koskisen jutussa startup-yrittäjistä ihannesubjekteina kuvataan.

Jos haluttaisiin laajemmin tarkastella sitä, kuinka suomalaisia työelämän toimijoita muokataan, tulisi tutkia myös muita instituutioita. Tärkeitä tutkimuskohteita olisivat esimerkiksi politiikka, työmarkkinajärjestöt, työhallinto, työsuojelu, työterveyshuolto, työelämän konsultit ja ammattikoulutus.

Työelämän koko kenttä on laaja ja sen toimijat (mukaan lukien toiminnan tuomarit) erilaisine päämäärineen ovat moninaiset. Vuonna 2017 Finlandia-palkitun Juha Hurmeen kirjassa Niemi kommentoidaan kirjailija Pentti Haanpään pesäpallokentän kuvausta. Toimikoon pesäpallokenttä vertauksena työelämäkentälle ja sen toimijoille ja tapahtumille. Hurme kirjoittaa:

Kirjailijan kuvaus pesäpallopelistä on järisyttävä. Kenttä antaa pelureille ja katsojille taistelun ja taiteen. Se piirtää rajat ja säännöt, järkähtämättömät seuraukset ja armottomat tuomiot. Se antaa matsin ajaksi yhteishengen muuten sekalaiselle seurakunnalle. Kenttä on leimahtavien lyöntien, yliluonnollisten koppien, suurten rynnistysten, iskujen ja vastaiskujen näyttämö, joka tarjoaa läsnä oleville ennustamisen ilon, itse toiminnan ja jälkipelin eli arvostelun. Se antaa jutun juurta ja avaa toisen, komeamman ja loistavamman elämän: taistelun ja taiteen.

***

Kuvat: Tim Gouw (pääkuva), Carl Heyerdal, James Pond & Hunters Race, Unsplash

Kirjoittaja

Ilkka Pirttilä

Ilkka Pirttilä

Kirjoittaja on Tampereen yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston dosentti, jonka tutkimusalueita ovat tieto (ideologia), työelämän murros, asiantuntijat, yhteiskunnallinen subjektiviteetti ja kapitalismin kritiikki.

https://pirttilailkka.com

 

Lue seuraavaksi

Lähteet

Burawoy, Michael (2006). Julkisen sosiologian puolustus (käännös englannista). Sosiologia 43(2006):4, 39-54.

Connell, Liam (2017). Precarious Labour and the Contemporary Novel. Cham: Palgrave Macmillan.

Hurme, Juhani (2017). Niemi. Helsinki: Teos.

Pirttilä, Ilkka (2018). Duunarit ja tuomarit. Taide, tiede ja media uuden työelämän ideologisina tulkkeina. https://pirttilailkka.com

Avainsanat: kirjallisuus työelämä

– 15.11.2018