Kuka suojelee meitä alustayhtiöiltä? Alustayhtiöt, sääntely ja demokratia

Yhdysvaltalaiset alustayhtiöt, kuten Facebook, Google, Amazon, Apple ja Microsoft, ovat alkaneet haastaa jo kansallisvaltioita taloudellisessa ja poliittisessa vaikutusvallassaan, mikä on herättänyt huolta alustayhtiöiden vaikutuksista yhteiskunnallisille instituutioille ja laajemmin demokratialle. Mitä yhtiöille pitäisi tehdä ja kuinka niitä pitäisi säännellä? Yksi mahdollisuus on lähestyä niitä julkisina yleishyödyllisinä instituutioina, valtiomaisina toimijoina. Tällainen politisoiva näkökulma voi olla ensimmäinen askel alustojen demokratisoimiseksi, kirjoittaa väitöskirjatutkija Joel Hänninen.

Yhdysvaltalaiset suuret alustayhtiöt, kuten Facebook, Google, Amazon, Apple ja Microsoft, ovat viime vuosikymmeninä nousseet globaalin talouden kärkipaikoille, ja samalla yhtiöiden poliittinen vaikutusvalta on kasvanut salakavalasti. Metan perustaja Mark Zuckerberg esitti jo vuonna 2017, että Facebook muistuttaa hänestä enemmän valtiota kuin perinteistä yhtiötä. Yhteiskuntatieteissä poliittisten auktoriteettien on perinteisesti katsottu saavan oikeutuksensa siitä, että ne suojelevat alamaisiaan. Taloussosiologian ja digitaalisen sosiaalitutkimuksen professori Vili Lehdonvirta nostaa esille Cloud Empires -teoksessaan alustayhtiöitä koskevan keskeisen poliittisen ongelman. Alustayhtiöt väittävät suojelevansa meitä vihapuheelta, haitalliselta sisällöltä ja yksityisyytemme väärinkäytöltä – mutta kuka suojelee meitä alustayhtiöiltä?

Monikansallisten alustayhtiöiden toimintaa voi pitää hyvänä ennusmerkkinä globaalin talouden tulevista kehityskuluista. Yhtiöt ovat liikevaihdoiltaan ja tuotoiltaan maailman suurimpia ja arvokkaimpia pörssiyhtiöitä. Niillä on huomattava kyky syödä kilpailijansa, monopolisoitua ja kasata pääomaa. Samalla ne ovat läpeensä poliittisia toimijoita. Alustayhtiöt ovat tunkeutuneet alueelle, jota on perinteisesti pidetty politiikalle kuuluvana: ne hallinnoivat julkista hyödykettä, dataa, ja annostelevat sen saatavuutta, muodostaen samalla infrastruktuureja ja hierarkioita.

Googlen entinen toimitusjohtaja Eric Schmidt esitti, että teknologiayhtiöt toimivat kolme kertaa nopeammin kuin tavalliset yhtiöt, ja valtio puolestaan kolme kertaa hitaammin kuin tavalliset yhtiöt. Valtion ja teknologiajättien välillä ammottaa siis yhdeksänkertainen kuilu.

Alustayhtiöt ovat tarttuneet tähän mahdollisuuteen. Ne ovat suhteellisen lyhyessä ajassa tehneet itsestään välttämättömiä infrastruktuureja, toteuttaen jopa yleishyödyllisiksi määriteltäviä tehtäviä. Ne eivät pelkästään toimi tiedon välittäjinä tai digitaalisina kauppatoreina, vaan ne luovat ja valvovat näitä toimintoja koskevia sääntöjä. Alustoja on enää vaikea pitää neutraaleina, ei-poliittisina toimijoina. Niiden sääntely onkin hyvin ajankohtainen poliittistaloudellinen kysymys.

Tieto, techlash ja alustavalta

Alustayhtiöiden kasvavan vaikutusvallan vanavedessä on alettu puhua uudesta kullatusta ajasta. Alkuperäinen kullattu aika (The Gilded Age) sijoittui 1800-luvun lopun Yhdysvaltoihin. Ajanjakson nimi viittaa rautatie-, pankki- ja terästeollisuuden monopoleihin, pääoman keskittymiseen ja vaurauden kasvuun. Tämä saavutettiin liittovaltion tuella, työväenluokan vastavuoroisesti kurjistuessa. Modernien alustayhtiöiden historiallinen vertailukohta löytyykin trusteista, eräänlaisista yritysten yhteenliittymistä, joiden johtohahmoina toimi John D. Rockefellerin kaltaisia ”rosvoparoneita”. Kullattu aika päättyi monopolien kannalta epäsuotuisasti, kun liittovaltio otti vuonna 1890 käyttöön Sherman Antitrust Act -kilpailulain ja pilkkoi yhtiöt osiin.

Alustayhtiöitä koskevassa keskustelussa pilkkominen onkin usein nostettu esille yhtenä mahdollisena toimena.

Alustayhtiöiden valta liittyy keskeisesti tietoon. Yhtiöillä on käytettävissä paitsi valtava määrä dataa, myös kyky analysoida sitä. Oxford Internet Instituten professori Viktor Mayer-Schönberger ja journalisti Kenneth Cukier luonnehtivat kirjassaan Big Data, kuinka Google kykeni reaaliaikaisesti seuraamaan vuosien 2009–2010 sikainfluenssapandemian puhkeamista. Alustajätti yhdisteli Google-hakujen flunssa-aiheisia sanoja Yhdysvaltain tartuntatautiviranomaisen, CDC:n, tilastotietoihin. Google Flu Trends -verkkopalvelun kykyä ”tietää reaaliajassa” pidettiin elintärkeänä tilanteessa, jossa CDC:n julkaisemat tilastotiedot olivat nopeimmillaankin kaksi viikkoa jäljessä. Lupaavan alun jälkeen Google Flu Trends teki muutamia erheellisiä ennusteita. Google kuoppasi lopulta palvelun kaikessa hiljaisuudessa vuonna 2015.

Alustayhtiöt ovat keränneet ja hyödyntäneet tietoa myös arveluttavin keinoin. Pian sen jälkeen, kun Donald Trump valittiin ensimmäiselle presidenttikaudelleen ja Yhdistynyt kuningaskunta oli äänestänyt eroavansa Euroopan unionista, kävi ilmi, että brittiläinen konsulttiyhtiö Cambridge Analytica oli kerännyt miltei 90 miljoonan amerikkalaisen henkilökohtaista dataa Facebookin kautta. Cambridge Analytica muodosti datasta profiileja, joita Ted Cruzin ja Trumpin vaalikampanjat käyttivät vuonna 2016. Kampanjat kohdensivat mainontaa vaalien alla erityisesti epävarmoihin äänestäjiin. Cambridge Analytican epäillään sotkeutuneen myös Brexit-äänestykseen.

Sittemmin Cambridge Analytica teki konkurssin, Yhdysvallat ja Yhdistynyt kuningaskunta määräsivät Facebookille sakkoja, ja Mark Zuckerberg kutsuttiin kuultavaksi Yhdysvaltain senaatin eteen. Samoihin aikoihin kirjoitettiin techlashista (yhdistelmä käsitteistä tech ja backlash, suom. takaisku), siis aiemmin hyväksyntää nauttineiden teknologiayhtiöiden kohtaamasta luottamuksen ja arvostuksen menetyksestä. Ilmiö ei ole kuitenkaan yksiselitteinen, sillä yhtiöt ovat kritiikistä, vastustuksesta ja takaiskuista huolimatta säilyttäneet asemansa.

Yhdysvaltalaiset politiikan tutkijat Pepper Culpepper ja Kathleen Thelen ovat kirjoittaneet niin kutsutusta ”alustavallasta”. Heidän mukaansa techlashista huolimatta alustoihin kohdistuu voimakas kiintymyssuhde. Tämä tulee näkyväksi suhteessa muihin yritystoimijoihin kuten sähköyhtiöihin, joiden sähkönjakelutehtävä on välttämättömyyspalvelu. Sähköyhtiöihin ei kohdistu siltikään samaa kiintymystä kuin Amazonin tai Facebookin alustoihin.

Culpepperin ja Thelenin mukaan yksilöillä on kannustin asettua alustayhtiöiden sääntelemättömyyden taakse, sillä alustojen ja yksilöiden etujen koetaan olevan samansuuntaisia. Yksilö voi hyötyä lyhyellä tähtäimellä siitä, että Googlen tai Facebookin alustat, palvelut ja tuotteet toimivat sujuvasti, tai että Amazonin digitaalisilla kauppahyllyillä myytävät tuotteet ovat edullisempia.

Saumattoman toiminnan ja edullisuuden yhteiskunnallinen hinta on kuitenkin korkea. Yhtiöt harjoittavat ankaraa työmarkkinapolitiikkaa ja ”union bustingia”, eli ne pyrkivät hajottamaan ammattiliittoja tai heikentämään niiden toimintaedellytyksiä. Samalla ne ulkoistavat laajasti tuotantoaan ja sisältönsä moderointia globaalin etelän maihin.

Sääntely on poliittisen talouden ytimessä

Alustayhtiöiden suitseminen on globaalin poliittisen talouden keskeisiä kysymyksiä, ja toimet yhtiöihin kohdistuvan sääntelyn edistämiseksi ovat laajassa suosiossa. Sosiaalipsykologi Shoshana Zuboffin vuonna 2019 ilmestynyt The Age of Surveillance Capitalism lähestyi alustayhtiöitä yksityisyyden, yksilönvapauden ja demokratian näkökulmista. Vaikka Zuboffin valvontakapitalismin kritiikki ei ylety kapitalistisen tuotannon tasolle, voi hänen teostaan pitää merkittävänä keskustelunavauksena alustayhtiöiden toimintalogiikoihin.

Zuboffin ohella Yhdysvaltain kauppakomission tämänhetkinen puheenjohtaja Lina Khan on ollut näkyvä alustamonopolien kriitikko. Khanin vuonna 2017 Yale Law Journalissa julkaistu artikkeli Amazon’s Antitrust Paradox palkittiin kolminkertaisesti. Artikkelissa Khan perkasi Amazonin kasvua monopoliksi ja välttämättömäksi infrastruktuuriksi, joka teki vuosia tappiota voidakseen skaalata toimintaansa ja saavuttaakseen monopoliaseman.

Khan toi laajaan keskusteluun kaksi vaihtoehtoa Amazonin kaltaisten alustayhtiöiden monopoliaseman suitsemiseksi. Yhtäältä vaihtoehtona on kilpailunvastaisen lainsäädännön kunnianpalautus, siis eräänlainen kullatun ajan päättäneen Sherman Antitrust Actin toisinto. Toisaalta alustojen sääntelemiseksi voitaisiin ottaa käyttöön yleishyödyllisen sääntelyn velvoitteita. Historiallisesti tällaisia velvoitteita on kohdistunut muun muassa vesi- ja energiahuoltoon, rautateihin ja postipalveluihin.

Keskustelu sääntelystä kiihtyi viimeistään Facebookin, Googlen, Amazonin ja Applen historiallisissa kuulemisissa Yhdysvaltain kongressin kilpailunvastaisessa alakomiteassa vuosina 2019–2020. Kuulemisten jälkeen kongressi hyväksyi muun muassa Ending Platform Monopolies Act -aloitteen, joka estää alustoja suosimasta omia tuotteitaan omien alustojensa markkinapaikoilla. Sittemmin Yhdysvaltain kauppakomissio ja oikeusministeriö ovat yhdessä avanneet tutkimuksia Microsoftin, Nvidian ja OpenAI:n tekoälyjen monopoliasemasta.

Euroopan unioni on ollut suunnannäyttäjä alustayhtiöiden sääntelyssä. Se on ottanut viime vuosina käyttöön merkittäviä alustoihin kohdistuvia säädöksiä. Digimarkkina-, digipalvelu- ja tekoälysäädökset on suunniteltu tasoittamaan kilpailua ja alustayhtiöiden monopoliasemaa EU:n digitaalisilla sisämarkkinoilla.

Unionin globaalia roolia sääntelyn suunnannäyttäjänä voidaan havainnollistaa ”Bryssel-efektin” avulla. Käsitteen lanseerasi Columbia Law Schoolin professori Anu Bradford, ja sittemmin aiheesta on kirjottanut esimerkiksi akatemiatutkija Matti Ylönen. Bryssel-efekti kuvaa EU:n säädösten globaalia vaikutusta. Monet muut valtiot ovat ottaneet mallia unionin säädöksistä, kuten aiemmasta GDPR-tietosuojasäädöksestä, jolloin alun perin yhdelle sisämarkkina-alueelle suunnattu säädös on omaksuttu globaalisti.

Alustayhtiöt valtionkaltaisina toimijoina

Tähänastisia sääntelytoimia on kuitenkin pidetty liian vähäisinä ja liian heikkoina. Alustayhtiöiden sääntely kaipaakin uusia teoreettisia tulokulmia. Talousjournalistit Leigh Phillips ja Michal Rozworski tarjoavat yhden sellaisen vuonna 2019 julkaistussa teoksessaan The People's Republic of Walmart. Kirjoittajat esittävät radikaalilta kuulostavan argumentin, jonka mukaan Walmart ja Amazon ovat tosiasiassa valtionkaltaisia, keskusjohtoisia suunnitelmatalouksia. Kirjoittajien mukaan nämä sekä monet muut suuret yhtiöt tulisi ymmärtää jonain muuna kuin yritysjätteinä, jotka toimivat kilpailluilla ja vapailla markkinoilla hintamekanismin varassa.

Alustayhtiöitä voi perustellusti pitää valtionkaltaisina instituutioina. Ne ovat suunnitelmatalouksia, jotka hallitsevat keskitettyjä, välttämättömiä infrastruktuureja ja suorittavat yleishyödyllisiä tehtäviä. Alustayhtiöillä on valtava määrä yksityiskohtaista ja reaaliaikaista tietoa markkinoista, joita ne itse hallitsevat, sekä kuluttajien preferensseistä.

Alustat toimivat kuitenkin yhä yksityisomistuksen piirissä ja varsin ei-demokraattisessa kontekstissa.

Kommunististen suunnitelmatalouksien sanotaan usein olleen teoriassa hyviä ideoita. Niiden katsotaan kaatuneen siihen, ettei tieto saavuttanut eri talouden sektoreita riittävän nopeasti, minkä seurauksena taloudessa ilmeni jatkuvia puutteita sekä yli- ja alituotantoa. Vanhentuneet käsitykset taloudellisesta suunnittelusta ovat kumoutumassa kuitenkin sitä mukaa, kun alustayhtiöt ovat nousseet globaalin talouden huippupaikoille. Suunnitelmatalouden paluun ei tarvitse silti olla argumentti neuvostoliittolaiselle suunnitelmataloudelle. Näkökulmaa alustayhtiöistä valtionkaltaisina suunnitelmatalouksina voi pitää hedelmällisenä ja tervetulleena kritiikkinä keskusteluun alustayhtiöiden sääntelystä. Näkökulma auttaa tunnistamaan sen, että vaikka yhtiöt toteuttavat yleishyödyllisiä tehtäviään toistaiseksi sääntelyn ja demokratian tuolla puolen, asiantilan ei ole pakko olla pysyvä.

Tämän jälkeen Lehdonvirran esittämään kysymykseen siitä, kuka suojelee meitä alustayhtiöiltä, voinee alustavasti vastata näin: alustayhtiöt ovat valtionkaltaisia suunnitelmatalouksia, joiden toiminta ulottuu politiikan vaikutusalueelle. Näin ollen niihin voi alkaa myös kohdistamaan demokraattisia vaatimuksia.

***

Tämä kirjoitus on osa digitaalinen talous -teemaviikkoa. Lue muutkin teemaviikon jutut täältä.

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Bradford, A. (2020). The Brussels Effect: How the European Union Rules the World. New York: Oxford Academic.

Culpepper, P. D., & Thelen, K. (2020). Are We All Amazon Primed? Consumers and the Politics of Platform Power. Comparative Political Studies, 53(2), 288-318. https://doi.org/10.1177/0010414019852687

Järvensivu, P., Toivanen, T., Vadén, T., Lähde, V., Majava, A., Ahokas, J., Hakala, E., & Eronen, J. T. (2023). Teollisen kestävyyssiirtymän tiedevetoinen suunnittelu. Poliittinen talous, 11(1). https://doi.org/10.51810/pt.124766.

Khan, L. M. (2016). Amazon's antitrust paradox. Yale Law Journal, 126, 710.

Lehdonvirta, V. (2022). Cloud empires: How digital platforms are overtaking the state and how we can regain control. Cambridge, Massachusetts: MIT Press.

Mayer-Schönberger, V., & Cukier, K. (2013). Big data: A revolution that will transform how we live, work, and think. Boston: Houghton Mifflin Harcourt.

Phillips, L. & Rozworski, M. (2019). The People’s Republic of Walmart. How the world's biggest corporations are laying the foundation for socialism. London: Verso.

Ylönen, M. (2024). Digiyhtiöt EU-lobbareina. Tieteessä tapahtuu, 42(4). https://journal.fi/tt/article/view/147976.

Zuboff, S. (2019) The Age of Surveillance Capitalism. The Fight for a Human Future at the New Frontier of Power. Great Britain: Profile Books.

Kuvat: Cess Idul / Unsplash, Philipp Katzenberger / Unsplash, Chad Madden / Unsplash