Kommentti: Noitavainot loivat pohjan kapitalismille

Silvia Federicin kirja Caliban and the Witch tarjoaa feministisen tulkinnan keskiajan Euroopasta. Hänen mukaansa noitavainojen tarkoituksena oli heikentää yhteismaiden yksityistämisen vastarintaa, luoda kapitalistiselle yhteiskuntajärjestykselle sopiva sukupuolittunut työnjako sitomalla naiset kotiin ja tukea kolonialismia ja rasismia Amerikan mantereella.

Silvia Federicin kirja Caliban and the Witch: Women, the Body and Primitive Accumulation (2004) on, kaikessa vaatimattomuudessaan, tarina modernin ajan ja kapitalistisen yhteiskuntamallin synnystä. Caliban viittaa Shakespearen hirviömäiseen, kapinalliseen ja orjuutettuun noidan lapseen. Kirja nimi luo yhteyden noitavainojen ja koloniaalisen orjuuttamisen välillä.

Federicin analyysin mukaan 1500- ja 1600-lukujen noitavainoilla oli neljä päätarkoitusta. Ensinäkin ne jakoivat yhteisöjä ja heikensivät siten vastarintaa yhteismaiden yksityistämistä vastaan. Toisekseen noitavainot veivät naisilta kyvyn hallita omia kehojaan, seksuaalisuuttaan ja lisääntymiskykyään ja määrittivät siten uuden, kapitalistiselle yhteiskuntajärjestykselle sopivan sukupuolittuneen työnjaon.   Kolmanneksi noitavainot tuhosivat naisten perinnetietoa terveydestä ja lääkinnästä ja vakiinnuttivat modernin lääketieteen ainoana lääketieteenä. Neljänneksi noitavainot   tukivat kolonialismia ja rasismia Pohjois- ja Etelä-Amerikassa.

Kirja tarjoaa lukijalle feministisen historiallisen tulkinnan keskiajan Euroopasta. Keskiajan eurooppalainen yhteiskunta näyttäytyy Federicille heltymättömän luokkataistelun ajanjaksona. Erityisesti Keski-Euroopassa käsityöläiset ja työtä tekevät kapinoivat kaikissa mahdollisissa tilanteissa ja pitivät paikallista porvaristoa varpaillaan. Nämä kamppailut johtivat monin paikoin yhteisöihin, jota hallitsivat työntekijät, kuten esimerkiksi Ghentissä 1135 ja Ciompin kapinan myötä Firenzessä 1379.

Keskiajan eurooppalainen yhteiskunta näyttäytyy Federicille heltymättömän luokkataistelun ajanjaksona.

Federici nostaa myös esille mustan surman vaikutuksen Euroopan sosiaaliseen ja poliittiseen elämään. Kun ruttoepidemia 1346–1353 vei mukanaan lähes kolmasosan Euroopan kansasta, sosiaaliset hierarkiat kääntyivät päälaelleen. Kuoleman läsnäolo johti sosiaalisen kurin heikentymiseen: ihmiset eivät enää samalla tavalla välittäneet työnteosta eikä sosiaalisesta ja seksuaalisesta sääntelystä.

Yhteismaiden aitaaminen naisten aseman heikentäjänä

Yksi Federicin analyysin keskiössä oleva poliittinen prosessi on Euroopassa tapahtunut yhteismaiden yksityistämisen aitausliike (Suomessa isojako), jota pääosin edistivät valtiovallat ja aristokraatit. Ennen yksityistämistä oli tavallista, että kunkin kylän asukkailla oli käytössään yhteismaita, yleensä metsä- ja laidunmaita, jotka mahdollistivat kotitarveviljelyn ja luontaistalouden kuten karjanhoidon, marjojen keräilyn ja puiden käytön, mutta jotka olivat myös paikka sosiaalisille tapaamisille.  Yhteismaat olivat erityisesti naisille keskeinen osa elannon ansaitsemista, sosiaalista elämää ja itsenäisyyttä.

Työväki kamppaili yläluokkien ja valtaa pitävien aitausliikettä vastaan 1400-luvun lopulta 1600-luvulle.  Naiset olivat näiden kamppailujen eturintamassa, sillä aitaaminen merkitsi naisille elannon mitätöimistä. Sen seurauksena heidän täytyi yhä enemmän turvautua elämää ylläpitävään uusintavaan työhön, eli hoiva- ja kotityöhön.

Yhteismaat olivat erityisesti naisille keskeinen osa elannon ansaitsemista, sosiaalista elämää ja itsenäisyyttä.

Samanaikaisesti uusi, markkinoille tuottavaa työtä painottava ideologia oli muotoutumassa Euroopassa. Naiset suljettiin tietoisesti ulos monesta ammatista, sekä lain että muiden käytäntöjen avulla. Tästä esimerkkinä Federici mainitsee naisluonnonparantajan syrjäyttämisen mieslääkärillä. Naiset ajettiin kotiin tekemään hoiva- ja kotityötä.

Nämä historialliset muutokset tuottivat sukupuolitetun työnjaon. Työnjaon sukupuolittuminen lisäsi naisten taloudellista riippuvuutta miehistä. Miehille maksettiin isompaa palkkaa, joka mahdollisti koko perheen elättämisen. Kun naiset eivät ansainneet omaa palkkaa, he joutuivat miesten ja miesten työnantajien hallinnan alle.

Noitavainot olivat sota naisia vastaan

Noitavainot ovat ilmiö, jonka synnystä tutkijat ovat erimielisiä. Federicillä ei kuitenkaan vaikuta olevan pienintäkään epäselvyyttä noitavainojen tarkoituksesta. Hän kutsuu noitavainoja valtion rahoittamaksi terrorikampanjaksi erityisesti poliittisesti aktiivisia, työväenluokkaisia naisia kohtaan. Kirjassa noitavainoja kuvaillaan naisiin kohdistuvana, kaksisataa vuotta kestäneenä brutaalina sotana, jonka tavoitteena oli murskata naisten yhteiskunnallinen valta. Federicin mukaan noitavainoilla oli keskeinen merkitys eurooppalaisten työväenluokan kamppailujen kukistamisessa: viha omistajia ja rikkaita kohtaan muutettiin vihaksi naisia kohtaan. Se helpotti aitausliikkeen läpimenoa ja opetti miehet pelkäämään vahvoja naisia ja heidän harjoittamiaan käytäntöjä.

Viha omistajia ja rikkaita kohtaan muutettiin vihaksi naisia kohtaan.

Terrorin seurauksena oli Federicin mukaan uuden, feminiinisen subjektin synty: nainen, jonka pääasiallinen yhteiskunnallinen rooli oli olla passiivinen, kuuliainen, siveä, kotona työskentelevä vaimo. Noitavainojen aikana kaikki syntyvyyden säännöstely esitettiin saatanallisena. Lisäksi säädettiin uusia lakeja, jotka kielsivät ehkäisyn ja abortin, ja näille määrättiin ankaria rangaistuksia. Näin naisten harjoittamaa, suhteellisen laajaa kehollista itsemääräämistä, kuten raskauden ehkäisyä eri luonnonmenetelmillä, pyrittiin vähentämään.

Noitavainot eivät muokanneet pelkästään työväenluokkaista naissubjektia uuteen uskoon, vaan myös koko työväenluokkaista ruumista. Valtion ja kirkon yritykset tehdä ihmisten kyvyistä työvoimaa loivat täysin uuden ihmisyyden ja ruumiin käsitteen. Federici nostaa esiin myös, ettei työväenluokan alistamista tapahtunut ainoastaan Euroopassa, vaan se jatkui kolonisaation myötä Amerikan mantereella. Eurooppalaiset valloittajat ulottivat noitavainon valloitetuille alueille, tavoitteenaan herättää pelkoa alkuperäisväestöjen keskuudessa.

Noitavainot ja kapitalismi

Federici kehittää kirjassaan myös alkuperäisen kasautumisen teoriaa ja sen vaikutuksia naisten yhteiskunnalliseen asemaan. Alkuperäisellä kasautumisella kuvataan yleensä kehitystä, jossa työvoimasta tehdään riippuvaista pääomasta – esimerkiksi yksityistämällä yhteisessä käytössä olevia viljelymaita, jonka seurauksena ihmiset joutuvat hakeutumaan palkkatöihin. Nämä yhteiskunnallisten konfliktien täyttämät kolonisaation ja aitausten vuosisadat (1500- ja 1600-luku) loivat pohjan hallitun työvoiman muodostamiselle ja yhteiskunnallisen protestin hajottamiselle. Kun luontaistalouden mahdollistaneet yhteiset viljelymaat yksityistettiin, ihmisille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin palkkatyöhön hakeutuminen.

Kapitalismiin siirtyminen oli väkivaltainen prosessi, eikä täysin vapaata palkkatyötä muodostunut ennen 1700-lukua. Työvoimaa hankittiin paljolti orjuuttamalla ja pakottamalla. Federicin analyysin mukaan tämä yritys riistää työtä kaikin keinoin hankaloitti työvoiman uusintamista. Esimerkiksi orjakauppa Euroopan siirtomaissa Amerikoissa johti miljoonien ihmisten menehtymiseen.

Kapitalismiin siirtyminen oli väkivaltainen prosessi.

Kapitalistinen työkuri ja tähän tarkoitukseen vaadittu sosiaalinen kontrolli toimi Federicin mukaan noitavainojen pohjana. Kapitalismin ensimmäinen ”kone” ei Federicin mukaan ollut höyrykone tai kello, vaan ihmisruumis - kone, josta kaikin keinoin täytyi tehdä toimiva. Tähän liittyen Federici  käsittelee myös työkurin ja itsehallinnan muodostutumista filosofisessa tutkimuksessa, joista tuli  myöhemmin olennainen osa ihmisten työvoiman varmistamista.

Noitavainojen seuraukset nykypäivänä

Lyhyessä kirjassaan Witches, Witch-Hunting, and Women (2018) Federici jatkaa analyysiaan tarkastelemalla nykyajan noitavainoja.  Federicin mukaan kapitalistinen louhintateollisuus, maailmanlaajuisesti jatkuva yhteismaiden yksityistäminen ja ihmisten pakottaminen työmarkkinoille esimerkiksi Afrikassa ja Latinalaisessa Amerikassa johtavat naisten sosioekonomisen aseman kaventumiseen ja sukupuolitetun väkivallan kasvuun samalla lailla kuin keskiajan Euroopassa noitavainojen aikaan. Tässä Federici yhtyy muihin marxilaisiin tutkijoihin, joiden mukaan alkuperäinen kasautumisen mekanismit ovat edelleen osa nykypäivää.

Samoin kuin aitaamisliikkeen aikaan, ihmisistä tuotetaan yhä jatkuvasti muodollisesti vapaita työntekijöitä, joilla ei ole todellisuudessa muita vaihtoehtoja elantonsa ansaitsemiseen kuin palkkatyö. Tämä prosessi ei kuitenkaan ulotu kaikkialle, kuten Federici ja muut kirjoittajat (kuten taloustieteilijä Yann Moulier-Boutang) osoittavat, vaan ihmisiä pakotetaan edelleen työskentelemään palkatta tai ilman mahdollisuutta vapaasti vaihtaa alaa tai työnantajaa, eli epävapaasti. Näin ollen alkuperäinen kasautuminen on jatkuva prosessi, ja vapaata ja epävapaata työtä on tutkittava yhtäaikaisesti.

Ihmisiä pakotetaan edelleen työskentelemään palkatta tai ilman mahdollisuutta vapaasti vaihtaa alaa tai työnantajaa.

Epävapaa, halpa ja palkaton työ kulkevat usein käsi kädessä ja on vakaa osa nykyajan globaalin talouden toimitusketjuja. Esimerkiksi Suomen ravintola- ja siivousalalla työskentelevät joutuvat usein jatkamaan töitään omalla ajallaan ilman lisäpalkkaa. Myös uusintava työ on yhä ajatuksellisesti jumissa jossakin työn ja ei-työn välisessä hämärässä maastossa. Yksi esimerkki tästä on (pääosin naispuoliset) nuoret au pairit, jotka hoitavat koteja ja lapsia ympäri maailmaa. Heidän työtään ei kuitenkaan tunnusteta työksi, vaan mielletään se ”avuksi”, kulttuurisen vaihdon vastalahjaksi, eikä heille täten myöskään makseta taskurahaa suurempaa palkkaa.

Kapitalistinen järjestelmä tuottaa siis edelleen salakavalia epävapaan työn muotoja ja kiihdyttää pääoman kasvua hyväksikäyttämällä tuotettuja eroja, etenkin naisten ja miesten välillä.  Federici mainitsee, että alkuperäisen kasautumisen aikaan erontekoa ihmisten välillä tehtiin sukupuolen lisäksi rodun ja iän pohjalta.  Hänen kirjassaan rodullistamista ja rodullisen hierarkian luomista käsitellään kuitenkin pääosin suhteessa siirtomaihin. Mutta luotiinko eroja naisten välille myös Euroopassa esimerkiksi korostamalla etnisiä tai rodullisia eroja? Esimerkiksi historiantutkija Marko Lamberg ehdottaa tutkimuksessaan, joka keskittyy erään suomalaistaustaisen naisen elävään polttamiseen Ruotsissa, että etnisyydellä oli merkitystä tässä tapahtumassa.

Kapitalismia voi ymmärtää vain siinä yhteiskunnallisessa ja historiallisessa kontekstissa, jossa se syntyi.

Vaikka rodun ja etnisyyden tyypittelyiden merkitys ennen kolonialismia jakaa historioitsijoita, olisi mielenkiintoista lukea Caliban and Witch-kirjaa rinnakkain esimerkiksi Cedric Robinsonin Black Marxism -kirjan kanssa. Teoksessa Robinson väittää, että kapitalismia voi ymmärtää vain siinä yhteiskunnallisessa ja historiallisessa kontekstissa, jossa se syntyi. Robinsonin mukaan rodullistava ajattelu (racialism) ilmeni eurooppalaisen yhteiskunnan kaikissa yhteiskuntaluokissa kapinallisesta työväenluokasta radikaaliin akateemiseen eliittiin.  Robinsonin mukaan kapitalismille oli tyypillistä erojen tuottaminen liioittelemalla alueellisia ja kulttuurisia ja määrittelemällä ne “rodullisiksi” eroiksi.  Robinson kuvaa tätä kehityskulkua seuraavalla esimerkillä: varhaisella keskiajalla Euroopassa orjuutettiin slaavit ja heidät määriteltiin rodullisesti alempiarvoiseksi resurssiksi, jota voi hallita ja riistää. Myöhemmällä keskiajalla taas tataarit joutuivat samanlaiseen asemaan Italian kaupungeissa. 1500-luvulle tultaessa ja kapitalismin syntyessä tähän asemaan asetettiin kolmannen maan kansat.

Aikamme noidat vastarinnan symbolina

Caliban and the Witch osoittaa, ettei noitavainot ole irrallisia nykypäivästä, vaan elävät mukanamme joka päivä sukupuolittuneen työnjaon muodossa. Naisten ja naisoletettujen odotetaan edelleen tekevän suurimman osan uusintavasta työstä. Noitavainot kytkeytyivät edelleen naisten käyttäytymistä säätelevien normien muotoutumiseen, painottaen passiivisuutta ja säädyllisyyttä. Nämä normittavat käsitykset naisen yhteiskunnallisesti alisteisesta asemasta näkyvät yhä nykypäivänä, ja vaikuttavat käsityksiimme naisen paikasta ja mahdollisuuksista. Kirjan luenta asettaa tämän kehityksen historialliseen kontekstiin, ja avaa näin lukijalle mahdollisuuden vapautua näistä normeista.

Nykyisin noita nähdään vastarinnan hahmona.

Samalla kirja tarjoaa lukijalleen mahdollisuuteen samaistua noitaan. Nykyisin noita nähdään vastarinnan hahmona. Ympäri maailmaa järjestettävien naistenpäivän mielenosoitusten kylteissä esiintyy usein iskulause ”olemme niiden noitien lapsenlapsia, joita ette saaneet poltetuksi”. Kuten kirja muistuttaa, noita ei ole pelkästään mystinen satuhahmo, vaan pääoman ylivaltaa ja alistavia käytäntöjä vastaan kamppaileva tekijä, joka kehottaa meitä kysymään: ketkä ovat tämän päivän noitia?

***

Kuvat: bannerikuva Monstreta/Pexels, tekstin kuvat järjestyksessä Eberhard Grossgasteiger/Pexels, One Shot/Pexels, Cottonbro/Pexels, Mark Tegethoff/Unsplash, Ksenia Yakovleva/Unsplash.