Peruskoulun tasa-arvokäsitys murroksessa

Suomessa on pitkään ajateltu, että peruskoulu tuottaa itsestäänselvästi tasa-arvoa. Uusin opetussuunnitelma asennoituu sukupuolinormeihin kriittisesti, eikä se oleta koulutuksen edistävän tasa-arvoa luonnostaan. Tasa-arvotulkinnat ovatkin muutoksessa. Miten tasa-arvoa tulisi koulussa lähestyä, jotta koulu lisäisi tasa-arvoa epätasa-arvon sijaan? 

 

”Eikö poikia saa enää sanoa pojiksi eikä tyttöjä tytöiksi? Onko peruskoulu poistamassa sukupuolet koulusta?” Perusopetuksen tasa-arvotyövelvoite ja sen tueksi laadittu opas synnyttivät muutama vuosi sitten vilkasta mediakeskustelua ja lukemattomia erilaisia tulkintoja koulun tasa-arvotyöstä. Mediakeskustelu piilotti alleen muutoksen, joka koulutuspoliittisissa tasa-arvotavoitteissa on tapahtunut.

”Opetus on lähestymistavaltaan sukupuolitietoista. Yhteisö rohkaisee oppilaita tunnistamaan omat mahdollisuutensa sekä suhtautumaan eri oppiaineisiin, tekemään valintoja ja sitoutumaan opiskeluun ilman sukupuoleen sidottuja roolimalleja. Oppimisympäristöjä, työtapoja ja opetusmateriaaleja valitsemalla ja kehittämällä luodaan näkyvyyttä inhimillisen moninaisuuden arvostamiselle.” (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, 28)

Perusopetuksen opetussuunnitelmatekstejä on päivitetty noin kymmenen vuoden välein läpi 1970-luvulla alkunsa saaneen peruskoulun historian. Perinteisesti valtakunnalliset opetussuunnitelmat eivät ole juuri ottaneet kantaa sukupuolten tasa-arvokysymyksiin, vaikka tasa-arvotyön kentällä sukupuolinäkökulmaa on yritetty ajaa koulutuspolitiikkaan vuosikymmenten ajan. Tätä taustaa vasten edellä oleva lainaus uusimmasta opetussuunnitelmasta edustaa uudenlaista tapaa lähestyä sukupuolten tasa-arvoa koulutuspolitiikassa – siinä korostuvat niin sukupuolitietoisuus, sukupuoliroolien taakse piiloutunut yksilöllisyys kuin inhimillinen moninaisuuskin.

Tasa-arvolain uudistamisen myötä koulujen odotetaan tekevän tasa-arvotyötä suunnitelmallisesti ja aktiivisesti.

Tasa-arvolakia päivitettiin vuonna 2015, jolloin myös koulutusta koskevia tasa-arvolinjauksia uudistettiin. Lain uudistamisen yhteydessä sukupuoleen perustuvan syrjinnän kielto ulotettiin koskemaan sukupuoli-identiteettiä ja sukupuolen ilmaisua. Lisäksi peruskoulut velvoitettiin aktiiviseen tasa-arvotyöhön, johon kuuluu muun muassa toiminnallisen tasa-arvosuunnitelman laatiminen. Tasa-arvolain uudistamisen myötä koulujen odotetaan tekevän tasa-arvotyötä suunnitelmallisesti ja aktiivisesti. Lakiuudistus on vaikuttanut osaltaan uusimman valtakunnallisen opetussuunnitelman tasa-arvoa koskeviin linjauksiin.

Käsittelen tässä tekstissä Perusopetuksen opetussuunnitelmien perusteiden 2004 ja 2014 välillä tapahtunutta sukupuolten tasa-arvotulkintojen muutosta. Teksti pohjautuu väitöstutkimukseni ensimmäiseen osatutkimukseen, jossa tarkastelen kriittisen diskurssianalyysin keinoin, miten opetussuunnitelmien perusteiden tasa-arvotulkinnoissa asennoidutaan sukupuolieroon ja miten tasa-arvotulkinnat ovat muuttuneet kymmenessä vuodessa.

Ymmärrän opetussuunnitelmat koulutuspoliittisina keskusteluareenoina, jotka ilmentävät aikansa käsityksiä tasa-arvosta. Opetussuunnitelman perusteet ovat linkki valtakunnallisten koulutuspoliittisten linjauksien ja koulujen toiminnan välillä. Näin ollen niihin kirjatut tasa-arvovelvoitteet ja -tulkinnat ohjaavat koulukohtaisia päätöksiä ja koulun arkea.

Kolme tapaa tarkastella tasa-arvoa, esimerkkinä liikunnanopetus

Vuosien 2004 ja 2014 opetussuunnitelman perusteet myötäilevät aiempien opetussuunnitelmien tasa-arvotulkintoja — ajatusta sukupuolineutraalista mahdollisuuksien tasa-arvosta ja sukupuolierityisyyden huomioonottavasta tasa-arvotarkastelusta. Lisäksi vuoden 2014 opetussuunnitelman perusteissa on uudenlaista, sukupuolitietoisuuden merkitystä korostavaa tasa-arvotulkintaa, jota ei ole ollut aiemmissa opetussuunnitelma-asiakirjoissa.

Avaan seuraavaksi näitä kolmea tapaa tulkita sukupuolten tasa-arvoa. Konkretisoin jokaista tulkintaa pohtimalla, millaisissa ryhmissä liikuntaa tulisi opettaa sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta. Suomessa on pohdittu laajasti, tulisiko liikuntaa opettaa sukupuolitetuissa vai sekaryhmissä, jotta opetusjärjestelyt edistäisivät sukupuolten tasa-arvoa.

Sukupuolineutraalit mahdollisuudet tasa-arvon lähtökohtana

Sukupuolineutraalissa mahdollisuuksien tasa-arvopuheessa koulutuksen ajatellaan tarjoavan oppilaille yhtäläiset mahdollisuudet, joita kukin voi hyödyntää haluamallaan tavalla. Vuonna 2004 todetaan esimerkiksi, että:

”Opetuksessa otetaan huomioon erilaiset oppijat ja edistetään sukupuolten välistä tasa-arvoa antamalla tytöille ja pojille valmiudet toimia yhtäläisin oikeuksin ja velvollisuuksin yhteiskunnassa sekä työ- ja perhe-elämässä.” (POPS 2004, 14)

Puhe tasa-arvosta samanlaisten resurssien tarjoamisena saa tasa-arvotyön näyttäytymään koulutuksen sivutuotteena. Tasa-arvoa siis edistetään, kun kaikille oppilaille tarjotaan samat opetussisällöt ja heidän sukupuoleensa suhtaudutaan neutraalisti.

Tästä näkökulmasta liikunnanopetuksessa tulisi tarjota kaikille oppilaille samat opetussisällöt, jotta jokaisella on mahdollisuus oppia taitoja ja tutustua erilaisiin lajeihin. Sillä, ovatko opetusryhmät sekaryhmiä vai sukupuolen mukaan jaettuja, ei sinänsä ole merkitystä. Tärkeintä on, että liikunnanopetus tarjoaisi kaikille oppilaille sukupuolesta riippumatta samat taidot ja valmiudet.

Puhe tasa-arvosta samanlaisten resurssien tarjoamisena saa tasa-arvotyön näyttäytymään koulutuksen sivutuotteena.

Sukupuolineutraalin mahdollisuuspuheen juuret juontavat liberaalifeministiseen tasa-arvoperinteeseen, joka korostaa tasa-arvon edistämisessä samanlaisen kohtelun merkitystä ja neutraalia suhtautumistapaa sukupuolieroon. Sitä voidaan pitää tasa-arvon toteutumisen lähtökohtana, mutta se ei yksin riitä.

Tarkastelutapa jättää huomiotta oppilaiden väliset erot ja sen, että yksilöt eivät kohtaa heille tarjottuja mahdollisuuksia samoista lähtökohdista. Lasten ja nuorten tapoja tarttua tarjottuihin mahdollisuuksiin ohjaavat yhteiskunnalliset normit, kuten aikuisten odotukset ja oletukset, sekä heidän käytössään olevat resurssit, kuten perheen sosiaaliset suhteet, harrastukset ja varallisuus.

Sukupuolierityisyyden korostaminen tasa-arvon takeena

Sukupuolierityisyyttä korostavassa tarkastelussa sukupuoli on kaksinapainen ero, jonka mukaisesti opetusta eriytetään tasa-arvon edistämisen nimissä. Sukupuoliin liitetään ominaisuuksia ja oletuksia, jotka huomioiden opetusta suunnitellaan esimerkiksi ”pojille/ tytöille sopivaksi”. Esimerkiksi vuoden 2014 opetussuunnitelmassa opettajaa ohjataan nojaamaan käsitykseensä stereotyyppisestä tytöstä ja pojasta ja valitsemaan opetuksessaan käyttämänsä tekstit ja työtavat sukupuolten väliset erot huomioiden:

”Tekstit ja työtavat valitaan niin, että oppilaiden yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo toteutuu.” (POPS 2014, 161)

Tulkintatavan lähtökohtana on, että koulun käytännöissä huomioidaan sukupuolittuneet tarpeet, millä tasoitetaan sukupuolten välisiä eroja. Liikunnanopetuksessa tämä voisi tarkoittaa sukupuolitettujen opetusryhmien ja -sisältöjen painottamista: feminiiniseksi miellettyä tanssia ja voimistelua tytöille ja maskuliinisina pidettyjä joukkuelajeja pojille. Sukupuolitettujen ryhmien nähdään lisäävän tasa-arvoa, koska ne ottavat huomioon sukupuolten fyysiset erot ja eroavaisuudet kiinnostuksen kohteissa.

Sukupuolierityisyyspuhe nojaa yksinkertaistavaan käsitykseen ”tavallisesta” tytöstä ja pojasta. Huomiotta jääkin, että tytöt ja pojat ovat keskenään erilaisia, eivätkä kaikki oppilaat koe olevansa joko tyttöjä tai poikia.

Sukupuolierityisyyspuhe nojaa yksinkertaistavaan käsitykseen ”tavallisesta” tytöstä ja pojasta.

Sukupuolierityinen puhetapa on tullut tutuksi mediassa poikien tyttöjä heikommasta lukutaidosta puhuttaessa, jolloin ongelman pikalääkkeeksi on esitetty poikia motivoivia opetusjärjestelyitä ja -materiaaleja. Tällainen puhe jättää sukupuoliryhmien sisäiset erot vaille huomiota ja vahvistaa olemassa olevia stereotypioita, vaikka hedelmällisempää voisi olla tarkastella, ketkä pojista, tytöistä tai muunsukupuolisista alisuoriutuvat.

Sukupuolineutraali mahdollisuuspuhe ja sukupuolierityisyyden korostaminen ovat tasa-arvon tulkintatapoina ongelmallisia, koska ne tulevat herkästi vahvistaneeksi stereotyyppisiä käsityksiä sukupuolesta. Ne eivät myöskään tarkastele kriittisesti koulun toimintakulttuuria. Toimintakulttuuriin pesiytyneitä sukupuolittuneita odotuksia ja käytäntöjä on kutsuttu piilo-opetussuunnitelmaksi: oppilaita ohjataan ja kasvatetaan sukupuolirooleihin vaivihkaa ja tiedostamatta, eikä asiaa ole kirjoitettu auki koulutuspoliittisiin linjavetoihin.

Sukupuolitietoisuudella segregaatiota ja sukupuolivähemmistöjen syrjintää vastaan

Kuten olen edellä tuonut esille, uusin opetussuunnitelmateksti (2014) myötäilee osittain vuoden 2004 tekstin tulkintoja, jotka ovat kulttuurisesti perinteisiä tapoja puhua sukupuolten tasa-arvosta. Merkittävänä erona aiempaan uusin teksti nojaa kuitenkin ennen kaikkea sukupuolitietoisuutta painottavaan tasa-arvotulkintaan. Siinä asennoidutaan kriittisesti sukupuolierityisyyspuheeseen ja pelkkien muodollisten mahdollisuuksien riittävyyteen tasa-arvon edistämisessä.

Sukupuolitietoisuuden lisäämisen merkitystä korostava tasa-arvotulkinta pyrkii tekemään näkyväksi koulun käytäntöihin pesiytyneitä sukupuolittuneita oletuksia ja käytäntöjä, koska ne nähdään epätasa-arvoa ylläpitävinä. Silloin sukupuolen ei oleteta ennustavan yksilön kiinnostuksenkohteita, luonnetta tai toimintaa, sillä sukupuoliryhmiin kuuluvien yksilöiden nähdään olevan monenlaisia. Opetussuunnitelmatekstissä puhutaan sukupuolen moninaisuudesta ja korostetaan yksilön oikeutta olla omanlaisensa.

Tulkintatavassa tietoisuus kulttuurisista itsestäänselvyyksistä on tasa-arvon edistämisen edellytys. Tasa-arvon edistäminen on kulttuuristen sukupuoliroolien ja -stereotypioiden haastamista, mikä tulee esille esimerkiksi omien opiskelutaitojen ja -tapojen kehittymisestä puhuttaessa:

”Oppilaita kannustetaan tekemään valintoja omista lähtökohdistaan, sukupuolittuneita ratkaisuja välttäen.” (POPS 2014, 154)

Tästä näkökulmasta tarkasteltuna sukupuoleen kohdistuvat oletukset ovat ongelmallisia, koska ne ohjaavat yksilöiden tapaa nähdä itsensä. Koulun käytännöissä oletukset sukupuolten olemuksesta näkyvät esimerkiksi tyttö-poika-jonoina ja -istumajärjestyksinä, jotka pohjautuvat ajatukseen rauhallisista tytöistä ja villeistä pojista. Muun muassa tällaisia sukupuoleen liitettäviä kulttuurisia käsityksiä tietoisuusajattelu pyrkii tekemään näkyväksi ja osoittamaan, että nuo käsitykset ovat ihmisten välisissä suhteissa rakentuneita.

Koulun käytännöissä oletukset sukupuolten olemuksesta näkyvät esimerkiksi tyttö-poika-jonoina ja -istumajärjestyksinä.

Sukupuolitietoisuuden näkökulmasta liikunnanopetus tulisi järjestää sekaryhmissä, jotta opetus ei vahvistaisi eri liikuntalajien sukupuolen mukaista eriytymistä eikä syrjisi sukupuolivähemmistöjä. Lähtökohtana on, että liikunnanopetus tarjoaisi yhdenvertaiset mahdollisuudet tutustua erilaisiin lajeihin ja niissä vaadittaviin taitoihin, minkä lisäksi se haastaisi lajeihin liittyviä sukupuolittuneita oletuksia.

Sekaryhmillä tehtäisiin myös tilaa sukupuolen moninaisuudelle, jolloin oppilaiden ei tarvitsisi luokitella itseään joko tytöksi tai pojaksi liikuntatunnille osallistuessaan. Samalla oppilaita innostettaisiin löytämään itseään aidosti kiinnostavia liikuntavaihtoehtoihin ilman, että opettajan, luokkakavereiden tai oppilaan omat sukupuolittuneet käsitykset ohjaavat valintoja.

Tietoisuusajattelun ydin voidaan tiivistää kolmeen kohtaan. Ensinnäkin, kouluyhteisön tulisi tunnustaa, että luokassa on oppilaita, jotka kokevat olevansa tyttöjä, poikia ja muunsukupuolisia. Toiseksi, kouluyhteisön tulisi nähdä sukupuolikategorioiden sisään ja huomioida, millaisia yksilöllisiä tyttöjä, poikia ja muunsukupuolisia luokassa on. Kolmanneksi, kouluyhteisön käytäntöjen tulisi haastaa stereotyyppisiä oletuksia ihmisryhmien olemuksesta.

Muutoksen vastatuulia

Perinteisesti koulua on pidetty tasa-arvon kulmakivenä, eikä sen tasa-arvoa tuottavaa luonnetta ole koulutuspolitiikassa kyseenalaistettu. Koulutuspolitiikkaan mukaan tullut sukupuolitietoisuus asennoituu kuitenkin peruskoulun toimintakulttuuriin kriittisesti. Sukupuolitietoisuuden myötä peruskoulua tarkastellaan nyt opetussuunnitelmatekstissä ensimmäistä kertaa instituutiona, joka voi tasa-arvon edistämisen sijaan myös ylläpitää epätasa-arvoisia rakenteita.

Vaikka sukupuolitietoisuutta korostava sukupuolten tasa-arvotulkinta on vallannut oikeutetusti tilaa opetussuunnitelmassa, on neutraalia mahdollisuuksien tasa-arvoa ja sukupuolierityisyyttä korostavien tulkintatapojen asema edelleen vahva. Väitän, että sukupuolitietoisuusajattelu tulee kohtaamaan vastustusta peruskoulun käytännöissä, koska tulkintatapa haastaa vakiintuneita, kaksinapaiseen sukupuolikäsitykseen urauneita ajattelutapojamme.

Sukupuolten tasa-arvotulkinnoissa tapahtuneet muutokset kertovat siitä, että koulutuspolitiikassa on tunnistettu tarve edistää tasa-arvoa aktiivisesti – muutoin kuin neutraaleja mahdollisuuksia tarjoamalla ja kulttuurista sukupuolieroa vahvistaen. Kysymykseksi kuitenkin jää, tunnistavatko opettajat ja koulun muu henkilökunta tulkintatavoissa tapahtuneen muutoksen ja tuon muutoksen luoman paineen koulutuksen vakiintuneiden käytäntöjen ravisteluun.

Väitän, että sukupuolitietoisuusajattelu tulee kohtaamaan vastustusta peruskoulun käytännöissä.

Jotta koulu edistäisi sukupuolten tasa-arvoa, tulisi sen vakiintuneita sukupuolittuneita käytäntöjä ja ajattelutapoja tarkastella kriittisesti sukupuoli ja toki muutkin eronteot, kuten etnisyys, uskonto ja vammaisuus, huomioon ottaen. Koulun henkilökunnan ja oppilaiden olisi tämän onnistumiseksi tultava tietoiseksi arkikäytäntöjen sukupuolittuneesta luonteesta.

Tämä kuitenkin vaatisi aikaa ja resursseja sukupuolitietoisuuden lisäämiseen.  Konkreettisesti se edellyttäisi täydennyskoulutusta ja sukupuolinäkökulman valtavirtaistamista opettajakoulutuksen käytäntöihin.

 

***

Kirjoitus on osa Tutkitusti-verkoston monitieteistä Muutos-teemakokonaisuutta.

Kuvat:
bannerikuva Element5 Digital (Unsplash)
1. kuva Mauri Helenius, Helsingin kaupunginmuseo. Maunulan ala-asteen urheilu- ja juhlasali. (2005)
2. kuva Sakari Kiuru, Helsingin kaupunginmuseo. Liikuntatunti Metsolan koulussa 1999.
3. kuva Samantha Gades (Unsplash)
4. kuva Ben Wicks (Unsplash)
5. kuva Simo Rista, Helsingin kaupunginmuseo. Yliskylän koulu (Laajasalon peruskoulu). Näkymä koulurakennuksen ylä- ja alakerroksen yhdistävästä portaikosta.