Kommentti: "White trashista" puhuminen ei ole viatonta toimintaa

Suomalainen keskustelu “white trashista” on osaksi maailmalta ja historiasta tuttua: monissa maissa valkoista työluokkaa paheksutaan huonosta mausta, juopottelusta, sotkuisuudesta ja moraalisesta epäilyttävyydestä. Puhe white trashista on hierarkkisen eronteon tapa, jolla leimataan tiettyä ihmisryhmää, sanoo keskustelua tutkinut tutkijatohtori Marjo Kolehmainen.

Voiko "white trashin" tunnistaa sohvasta, meikistä tai lomakohteesta? Netin keskustelupalstoilla pulpahtaa silloin tällöin pintaan keskustelu siitä, millaista on white trash Suomessa.

White trash on haukkumasana, jonka voi kääntää valkoiseksi roskaväeksi. Ilmauksen juuret ovat jo 1400-luvun Englannissa, jossa porvaristo halusi erottautua köyhälistöstä. Köyhien katsottiin rikkovan porvaristolle tärkeitä, vaikkapa seksuaalimoraaliin liittyviä normeja. White trash -nimityksen avulla köyhät valkoiset saatettiin leimata alempiarvoisiksi kansalaisiksi ja sulkea pois “kunniallisen valkoisuuden” piiristä.

Halventavilla nimityksillä halutaan sulkea tietty väestöryhmä pois kunnollisesta keskiluokasta.

Nykyäänkin USA:ssa, Isossa-Britanniassa ja Australiassa käytetään valkoisesta työväenluokasta erilaisia halventavia nimityksiä. Vaikka nimitykset vaihtelevat, yhteistä on halu sulkea tietty väestöryhmä pois kunnollisesta keskiluokasta. Köyhät valkoiset on leimattu esimerkiksi tyylittömiksi ja moraalisesti arveluttaviksi, kuvaa tutkijatohtori Marjo Kolehmainen.

“White trashiin” liittyviä rajanvetoja suomalaisessa keskustelussa tutkinut Kolehmainen keräsi tutkimusaineistonsa suositulta suomalaiselta verkon keskustelufoorumilta. Ihmiset pohtivat keskusteluissa, kuinka white trashin voi tunnistaa Suomessa tai millaisia piirteitä white trashilla on.

“Ei tietenkään voi ajatella, että olisi olemassa jokin ‘white trash’, vaan sitä tuotetaan juuri näissä keskusteluissa. Puheissa rakennetaan hierarkista eroa toiseen ryhmään, joka leimataan tyylittömäksi tai junttimaiseksi”, Kolehmainen sanoo.

"White trash" on Suomessa häilyvä käsite

Suomalaiset nettikeskustelijat yhdistävät white trashiin osaksi samoja piirteitä ja paheksunnan aiheita kuin vaikkapa britit. Kolehmainen viittaa britannialaiseen sosiologi Beverley Skeggsiin, joka on kirjoittanut siitä, kuinka valkoiset köyhät nähdään stereotyyppisesti vulgaareina, liiallisina, lihavina, juoppoina, mauttomina ja vaikeina hallita.

Keskustelupalstalla "white trashiksi" kuvattiin esimerkiksi ihmisiä, joiden kodit ovat sotkuisia tai väärin sisustettuja tai jotka tupakoivat ja juovat liikaa.

“Kansainvälisestä keskustelusta tuttua on tällainen ‘liiallisuuden’ korostaminen. Keskustelussa esimerkiksi paheksutaan sellaisia piirteitä, jotka eivät sovi ajatukseen hillitystä ja huolitellusta ulkonäöstä: meikataan liikaa, on liikaa tatuointeja, ollaan lihavia tai vaikka värjätään hiuksia liian voimakkaasti”, Kolehmainen kertoo.

Puheeseen liittyy hänen mukaansa vahva moraalinen arvotus. "White trashista" puhutaan patologisoivasti ihmisinä, jotka ovat lähtökohtaisesti moraalisesti epäilyttäviä. Esimerkiksi holtittomana pidettyä rahankäyttöä, keskiluokkaiseen ydinperheihanteeseen sopimattomia perheitä ja vaikka liiallista TV:n katsomista saatetaan kauhistella. “Oikeanlainen” koti, ulkonäkö ja elämäntavat taas määritellään keskiluokkaisesta näkökulmasta ja keskiluokkaisten ihanteiden mukaan.

Paheksunnan kohteena ei välttämättä ole köyhyys, vaan “vääränlainen” kuluttaminen.

Toisaalta “white trashin” määrittelyt olivat keskenään ristiriitaisia. Vaikka osa keskustelijoista liitti sen matalaan elintasoon tai tuilla elämiseen, jotkut saattoivat pitää “wt”:n tunnusmerkkeinä kalliita luksustuotteita tai tiettyä lomakohdetta Thaimaassa. Paheksunnan kohteena ei siis välttämättä ole köyhyys, vaan “vääränlainen” kuluttaminen.

Jotkut keskustelijat taas arvioivat tiettyjen Suomessa erittäin suosittujen tuotteiden, kuten muumimukien ja unikkokuosisten tuotteiden, edustavan vääränlaiseksi miellettyä kuluttamista ja huonoa massamakua. Kolehmainen kertookin pohtineensa, että keskustelussa on osaksi kyse myös keskiluokan sisäisistä rajanvedoista.

“Jos jostain brändistä tai lomakohteesta tulee suosittu, se ei enää olekaan keskiluokkaisen  yksilöllinen. Yksi luokan tekemisen tapa onkin pitää hyvä maku sellaisena, että sen määrittelyt karkaavat suurilta massoilta.”

Tutkimuksissa on havaittu, että keskiluokka kokee, että sillä on auktoriteettia kritisoida muiden kulutusvalintoja. Voi olla joidenkin ryhmien etu pitää hyvä maku vaikeasti tulkittavana, Kolehmainen sanoo. Vaikkapa aineistossa parjattu Unikko-kuosi onkin sittemmin tehnyt uuden tulemisen ja edustaa jälleen hyvää keskiluokkaista makua.

Luokkaeroja vitsin varjolla

Pohjoismaissa tasa-arvo on voimakas yhteiskunnallinen ihanne: haluamme ajatella, että ihmiset ovat yhdenvertaisia. Monet tutkijat ovat tuoneet esiin, että tasa-arvon ihanne on tehnyt erilaisten erojen esiin nostamisesta vaikeaa. Esimerkiksi luokkaan ja rotuun on jo käsitteinä vaikea tarttua, ja niistä puhuminen herättää herkästi kiusaantuneisuutta.

Kolehmainen tulkitseekin, että suomalaiset keskustelijat kiertävät rotuun ja luokkaan liittyvää kiusallisuutta käyttämällä englanninkielistä käsitettä white trash tai lyhennettä wt sen sijaan, että puhuisivat vaikkapa valkoisesta alaluokasta.

“Nettikeskusteluun liittyy paljon humoristisia piirteitä, ja varmaan osaksi siksi siellä on helpompi puhua rodusta ja luokasta. Anonyymisti netissä ihmiset myös puhuvat vähemmän poliittisesti korrektisti ja sanovat sellaisia asioita, joita eivät sanoisi tutkimushaastattelussa.”

Yhteiskunnallisia hierarkioita voidaan uusintaa – ja usein uusinnetaan – myös huumorin varjolla.

Onko kepeän ja humoristisen nettikeskustelun sisällöllä sitten mitään väliä? Kolehmainen huomauttaa, että myös vitsikäs karrikointi ihmisryhmien ominaisuuksista on “luokan tekemistä”. Yhteiskunnallisia hierarkioita voidaan uusintaa – ja usein uusinnetaan – myös huumorin varjolla.

“Keskustelua ei voi kuitata sillä, että se on vähemmän todellista, jos se on humoristista”, Kolehmainen toteaa.

White trash -puheella voikin olla todellisia sosiaalisia seurauksia. Jos tietty ihmisryhmä leimataan kuluttamisensa perusteella moraalisesti arveluttavaksi ja huonoksi, ryhmään kuuluvat nähdään vain tämän ryhmän edustajina – ja sellaisina vähemmän arvokkaina kuin muut. Ryhmän jäsenet suljetaan pois yksilöllisyydestä, Kolehmainen kuvaa.

“Puhe white trashista on yhdenlainen rotuun ja luokkaan liittyvää syrjintää tuottava puhetapa. Ei siis voi ajatella, että puhe on viatonta ja neutraalia, koska rodullistamisen kohteena on valkoisia ihmisiä. Tällainen puhe voi ruokkia myös muita rasistisia tai ihmisryhmiä arvottavia puhetapoja.”

***

Marjo Kolehmaisen The Sociological Review -julkaisussa ilmestyneen tutkimusartikkelin The Material Politics of Stereotyping White Trash: Flexible Class-Making (2017) voit lukea täältä.

Luokka-teemaviikolla 28.9.-4.10.2020 Ilmiössä tarkastellaan, miten luokka näkyy elämässämme ja kuinka luokkaa tehdään. Teemaviikolla valotetaan luokkaa niin kulttuurisosiologisesta kuin tilastollisesta näkökulmasta. Kaikki jo ilmestyneet teemaviikon jutut löydät täältä.

Kuvat: bannerikuva Victoria Heath, tekstin kuvat Etienne Girardet ja Rafael Rocha (kaikki Unsplash)