Väestökontrolli ei ole ratkaisu ilmastonmuutokseen

Ihmisten lukumäärää on kuvattu uhkana ympäristölle jo 1700-luvulta asti. Nyt ehkäisyn mahdollisuuksia tarjoamalla haluttaisiin hillitä ilmastonmuutosta. Ongelman ytimessä ovat kuitenkin kestämätön luonnonvarojen käyttö ja kuluttaminen, ei ihmisten lukumäärä. Niinpä lisääntymisen oikeudenmukaisuutta olisi syytä ajatella paljon laajemmin kuin ehkäisyn saatavuutena.

Tätä kirjoittaessani istun kahvilassa Kaliforniassa, jossa kaikki näyttää olevan tulessa. Kaupungin toisella puolella yli 250 hehtaarin laajuinen maastopalo etenee pitkin kukkuloita, jotka ympäröivät maailmanluokan museota, yksityistä yliopistoa sekä elokuvatähtien, huippu-urheilijoiden ja muun eliitin kartanoita. Osa heistäkin on joutunut vauraudestaan ja yksityisistä palomiehistä huolimatta pakenemaan kotoaan keskellä yötä – kokemus, josta on tullut monille kalifornialaisille vuosittaisella maastopalokaudella jo aivan liian tuttu.

Kaliforniassa ilmastotuho on tässä ja nyt. Ilmastokriisi näkyy samaan tapaan jo monissa paikoissa ympäri maailmaa. Kyse ei ole epämiellyttävästä uhkasta tulevaisuudessa, vaan miljoonat meistä kokevat ilmastonmuutoksen vaikutukset jo joka vuosi.

Ilmastonmuutos on seurausta fossiilisiin polttoaineisiin perustuvasta luonnonvarojen liikakäytöstä ja hiiltä ilmakehästä poistavien hiilinielujen häiritsemisestä. Usein se kuitenkin liitetään huomattavasti yksinkertaisempaan ja helpommin ymmärrettävään ilmiöön: ihmisten lukumäärään. Siihen, että maapallolla on liikaa ihmisiä.

Osa kansainvälisen kehitysyhteistyön toimijoista näkee väestönkasvun rajoittamisen yhtenä parhaista, halvimmista ja poliittisesti tarkoituksenmukaisimmista keinoista hillitä ilmastonmuutosta ja sopeutua siihen. Päätelmä ei ole syntynyt saatavilla olevan todistusaineiston pohjalta.

Saharan eteläpuolisessa Afrikassa hiilidioksidipäästöt ovat henkeä kohti maailman pienimmät, vaikka kokonaishedelmällisyysluvut ovat maailman korkeimmat. Yhdysvallat puolestaan tuottaa Kiinan jälkeen maailmassa toiseksi eniten hiilidioksidipäästöjä, vaikka sen väestö kasvaa hitaimmin 80 vuoteen. Vaikka Yhdysvalloissa elää alle viisi prosenttia maailman väestöstä, amerikkalaiset kuluttavat neljänneksen maailman öljystä, 23 prosenttia kivihiilestä ja kolmanneksen paperista.

Ilmastonmuutoksen juuret ovat yksityisessä pääomassa ja kestämättömässä luonnonvarojen käytössä. Vuonna 2017 Carbon Majors -raportti havaitsi, että vain 25 fossiiliteollisuuden yritystä oli vastuussa yli puolesta maailman päästöistä vuoden 1988 jälkeen. Ongelman ytimessä on siis selvästi kestämätön luonnonvarojen käyttö ja kuluttaminen, ei se, että maailmassa on liikaa ihmisiä.

Ihmisten määrää on kuvattu uhkana jo pitkään

Numeroihin perustuvat väitteet väestön määrän ja ilmastonmuutoksen yhteyksistä ovat houkuttelevia samasta syystä kuin ne ovat vääriä. Ne ovat yksinkertaisia, vaikuttavat perustuvan maalaisjärkeen, ja niillä on ilmastonmuutokseen näennäisen helppo ratkaisu: ehkäisy kaikkien saataville.

Väitteet perustuvat ajatuksiin, jotka ovat kiertäneet ainakin 1700-luvun lopulta asti. Tuolloin poliittinen taloustieteilijä Thomas Robert Malthus popularisoi teoriaa väestönkasvun ja luonnonvarojen riittävyyden suhteesta.

Malthusin mukaan väestö kasvaa eksponentiaalisesti, kun taas ruokaa on mahdollista tuottaa paljon hitaammin kuin väestönkasvu vaatii. Niinpä hän piti väestönhallintaa välttämättömänä ratkaisuna ympäristöhuoliin. Väestönhallintaa tuli toteuttaa hänen mukaansa kontrolloimalla köyhien seksuaalisuutta tai "haureutta".

Uusmalthusilaiset – eli ihmiset, jotka näkevät väestönkasvun tärkeimpänä syynä ympäristö-, talous- ja sosiaalisiin ongelmiin – ovat päivittäneet Malthusin väitteitä. Ihmisten lukumäärää syytetään nyt kaikesta: metsien tuhoutumisesta ilmansaasteisiin, globaaliin köyhyyteen, rauhattomuuksiin, siirtolaisuuteen ja nyt ilmastonmuutoksen.

Väitän, että malthusilaisen logiikan visioimat tulevaisuudet ovat syvästi dystooppisia ja että ne muovaavat nykyistä aktivismia, tieteellisen tiedon tuottamista ja politiikan tekemistä liittyen ilmastonmuutokseen.

Millainen sitten on päästöjen ja ihmisten määrän suhde?

Kasvihuonekaasupäästöjen ja ihmisten lukumäärän välistä suhdetta alettiin tutkia vuosituhannen vaihteessa. Vuonna 2001 julkaistun Population and Climate Change -teoksen mukaan “kehittyvissä maissa vapaaehtoiset perhesuunnitteluohjelmat ja investoinnit tyttöjen koulutukseen eivät ole vain itsessään toivottavia. Ne myös vauhdittavat syntyvyyden putoamista, millä voi olla merkittäviä etuja ilmastonmuutoksen hillinnässä”.

Väestötieteen, energiankulutuksen ja hiilipäästöt yhteen sitova tutkimus alkoi lisääntyä nopeasti. Yhdessä tällaisessa tutkimuksessa päädyttiin siihen, että maailman väestönkasvun hidastaminen voisi olla avainasemassa ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Väestönkasvun hidastumisen laskettiin voivan vähentää hiilipäästöjä jopa miljoona megatonnia vuoteen 2100 mennessä.

Moni muu tutkimus tarjosi hieman erilaisia näkökulmia. Esimerkiksi biostatistikot Paul Murtaugh ja Michael Schlax analysoivat “hiiliperintöjä” eli naisten ja kaikkien heidän tulevien jälkeläistensä ennakoituja elinaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä. Maissa, joissa naiset saavat vähiten lapsia, naisten hiiliperinnöt ovat silti suurimpia, koska näissä maissa päästöjä tuotetaan niin paljon. Esimerkiksi amerikkalaisnaisen hiiliperintö on yli 85-kertainen verrattuna keskimääräiseen naiseen Nigeriassa.

Toisessa tutkimuksessa huomattiin, että väestöltään nopeasti kasvavien maiden päästöt kasvoivat 55 vuoden seuranta-aikana vain vähän. Päästöjä kasvatti väestönkasvun sijaan kulutuksen lisääntyminen.

Maailman bruttokansantuotteen muutosten puolestaan huomattiin myöhemmässä taloustieteellisessä tutkimuksessa olevan suoraan yhteydessä päästöjen määrään. Lyhytaikaisen globaalin väestönkasvun ja päästöjen välillä ei ollut yhteyttä.

Potentiaalisesta elämästä päästölaskelmaksi

Näistä tutkimuksista huolimatta esimerkiksi brittiajatushautomon sittemmin lopetetussa PopOffsets-projektissa tarjottiin kenelle vain mahdollisuutta kompensoida hiilijalanjälkeään tukemalla taloudellisesti perhesuunnitteluhankkeita.

Seitsemän dollarin lahjoituksella oli mahdollista tarjota perhesuunnittelupalveluita naisille korkean hedelmällisyyden maissa. Näin syntyisi vähemmän vauvoja eli hiilipäästöjä tuottavia kuluttajia. Projektin nettisivujen mukaan ehkäisyn tarjoaminen oli “halvin tapa vähentää hiilipäästöjä ja ilmastonmuutosta… ilman mitään ympäristöön liittyviä haittavaikutuksia”.

PopOffsets-projekti perustui päästökompensaatiolle. Kyseessä on tapa hallinnoida kasvihuonekaasupäästöjä niin, että jossain syntyviä päästöjä voidaan kompensoida vähentämällä päästöjä toisaalta. Kompensoinnin peruslogiikka on se, että investoiminen päästöjä vähentäviin projekteihin – vaikkapa uusien syntymien ehkäisemiseen – olisi “halvempaa, helpompaa ja nopeampaa kuin päästöjen vähentäminen kotimaassa”, kuten projektin raportissa sanottiin.

Raportin (sittemmin virheellisiksi osoittautuneiden) laskelmien mukaan seitsemän dollarin panostus perhesuunnitteluun saattoi vähentää tulevia hiilipäästöjä yli tonnin. Sen sijaan vähäpäästöisillä teknologioilla saavutettavan yhden tonnin päästövähennyksen hinnaksi arvioitiin vähintään 32 dollaria.

Projektissa ihmiselämistä tuli siis osa päästökompensaatiolaskelmia. Siinä arvioitiin potentiaalisten tulevien elämien päästöjen hintaa. Vältettyjen ihmiselämien kustannus lasketaan, arvioidaan ja tarjotaan globaalin pohjoisen kuluttajille keinona kompensoida omia päästöjään. Tässä logiikassa ihmiset muuntuvat potentiaalisiksi ihmisiksi, potentiaalisesti vältetyiksi ihmisiksi ja lopulta potentiaalisesti vältetyiksi päästöiksi.

PopOffsets-projekti ei suinkaan yksin soveltanut tätä logiikkaa. Taustalla on pitkä historiallinen kehitys, jossa ihmisten lukumäärä on pyritty ymmärtämään samankaltaisena kuin erilaiset täsmälliset ja mitattavat ympäristövaikutukset. Tällaisia ympäristövaikutuksia voidaan sitten hillitä tai torjua poliittisilla toimenpiteillä. Tämä näkökulma on taustalla esimerkiksi Georgetownin yliopiston bioeetikkoryhmän ehdotuksessa, jossa halutaan määrätä vanhemmille hiilivero kolmannen lapsen jälkeen.

Väestöaktivismi yhdistää väestö- ja ympäristökysymykset

Tällä hetkellä suuri osa kansainvälisestä aktivismista, jossa väestö- ja ympäristökysymykset yhdistetään toisiinsa, on nuorten varassa. Nuoret aktivistit näkevät vastuullisen lisääntymisen hallinnan ratkaisuna sekä ympäristöongelmiin että naisten aseman parantamiseen.

Tein kaksi vuotta etnografista kenttätyötä amerikkalaisen Sierra Club -järjestön Global Population Environment Program -ohjelmassa. Osallistuin lukuisiin työpajoihin, joissa nuoria koulutettiin vaikuttamaan poliittisesti. Työpajat keskittyivät yhteyksiin väestön, ympäristön ja lisääntymisoikeuksien välillä.

Koulutuksissa korostettiin nuorten johtajuutta. Esimerkiksi kansallinen nuorten huippukokous, jota järjestöt johtivat, esitettiin nuorisoliikkeenä, joka tarjoaisi nuorille eväitä sosiaaliseen ja poliittiseen aktivismiin.

Koulutussessioiden alussa osallistujille tarjottiin tietoa maailman väestön ja ympäristön tilan kehityksestä. Tämän jälkeen koulutuksissa siirryttiin melko nopeasti toimintaan, kuten lobbaamaan kongressin jäseniltä lisärahoitusta kansainväliseen perhesuunnittelutyöhön.

Huippukokouksen toisena päivänä järjestöjen edustajat esittelivät värikkäitä dioja, jotka olivat täynnä erilaisia hiilipäästöjä, väestönkasvuennusteita ja raskauden ehkäisyn saatavuutta kuvaavia taulukoita ja tilastoja. Järjestöjen mukaan väestö, ilmastonmuutos ja ehkäisyn saatavuus eivät olleet erillisiä kysymyksiä eivätkä irrallaan politiikasta. Aktivismilla ja poliittisella toiminnalla tulisi vetää huomio siihen, että etenkin Afrikassa parannettaisiin naisen mahdollisuuksia käyttää ehkäisyä, jotta väestönkasvua voitaisiin vähentää. Esityksen lopuksi yksi panelisti lisäsi: “Se on niin kaunis tarina. Annetaan naisille, mitä he tarvitsevat, ja suojellaan ympäristöä. Nämä asiat vain yhdistyvät niin kauniisti.”

Väestöaktivismi lainaa aktivismin kieltä

Kun session jälkeen oli mahdollista esittää kysymyksiä, jännitteitä nousi kuitenkin pintaan. Valkoinen osallistuja totesi, että “ylikansoitus” oli keskeinen uhka ympäristön kestokyvylle. Muut huoneessa reagoivat nopeasti: panelistit ja kokeneemmat osallistujat kannustivat uusia koulutettavia puhumaan ylikansoituksen sijaan “väestöpaineesta”, “kestämättömästä kasvusta” ja “nopeasta väestönkasvusta”. Jotkut ei-valkoiset osallistujat nostivat kätensä ja kysyivät, kenen oikein nähtiin ylikansoittavan maailmaa ja mihin väestöihin vähennykset kohdistettaisiin.

Tilaisuuden järjestäjät yrittivät rauhoittaa tunnelmaa ja vetää kaikkien huomion takaisin keskeiseen tavoitteeseen: ehkäisymahdollisuuteen kaikille maailman naisille. He muistuttivat, että me kaikki saatoimme liputtaa ehkäisyn vapaaehtoisen saatavuuden puolesta riippumatta siitä, olimmeko huolissamme ympäristöongelmista vai naisten lisääntymisoikeuksista.

Tällaiset hetket toistuivat havainnoimissani koulutuksissa. Kyseessä ei ollut vain taidokas kielenkäytön vartiointi, vaan vähitellen ymmärsin, että ne olivat hetkiä, jolloin väestöpolitiikan toimijat muotoilivat uudestaan toimintaansa jäsentävää kieltä. Kielen avulla toimintaa asemoitiin uudelleen, kauemmas väestökontrolliin liittyvästä kiistojen, pakottamisen ja ihmisoikeusloukkausten historiasta.

Järjestöt esittivätkin väestökysymyksen edistyksellisenä kysymyksenä, samanlaisena kuin lisääntymisen oikeudenmukaisuus laajemmin. Liikkeessä lainattiin siis aktivismin kieltä. Samaan aikaan nämä järjestöt eivät kuitenkaan ottaneet vastaan radikaalimpien liikkeiden esittämää poliittista, sosiaalista ja taloudellista kritiikkiä.

Lisääntymisen oikeudenmukaisuus nostaa etusijalle itsemääräämisoikeuden

Mitä lisääntymisen oikeudenmukaisuus oikein on, ja miten se eroaa edellä kuvatusta aktivismista? Entä mikä rooli lisääntymisen oikeudenmukaisuudella on pyrkimyksissä vähentää väestönkasvua globaalisti ja paikallisesti?

Lisääntymisen oikeudenmukaisuuden (reproductive justice) viitekehyksen kehitti vuonna 1994 joukko amerikkalaisia Sistersong Collective -järjestön ei-valkoisia naisaktivisteja. Tämän liikkeen mukaan lisääntymisen oikeudenmukaisuuden perustana on oikeus olla saamatta ei-toivottuja lapsia, lisääntyä halutessaan (ilman esimerkiksi pakkosteriloinnin uhkaa) sekä kasvattaa saamansa lapset niin, että siihen on tarvittavat resurssit ja sosiaaliset tukijärjestelmät.

Lisääntymisen oikeudenmukaisuuden liike syntyi osin reaktiona köyhien, vähemmistöihin kuuluvien naisten rasistiseen kaltoinkohteluun, jolla on Yhdysvalloissa pitkä historia. 1970-luvulla paljastui, että maan julkisilla ehkäisyklinikoilla oli sterilisoitu ainakin 80 alaikäistä tyttöä, jotka olivat pääasiassa mustia ja köyhistä perheistä.

Niinikään 1970-luvulla lähes neljännes alkuperäiskansoihin kuuluvista naisista sterilisoitiin, koska syntyvyyserot alkuperäiskansojen ja muun väestön välillä haluttiin tasoittaa. Naisille ei kerrottu steriloinnista riittävästi ennen operaatioon suostumista, ja lääkärit painostivat naisia steriloitaviksi esimerkiksi uhkailemalla lasten huostaanotolla. Kaliforniassa puolestaan sterilisoitiin väkisin satoja meksikolaisnaisia 1960–70-lukujen taitteessa.

Lisääntymisen oikeudenmukaisuuden viitekehys kehitettiin vastauksena näihin väärinkäytöksiin. Se nostaa etusijalle lisääntymiseen liittyvän itsemääräämisoikeuden erityisesti pienituloisten ja ei-valkoisten naisten kohdalla.

Lopuksi: Lisääntymisen oikeudenmukaisuutta, ei väestökontrollia

Lisääntymisen oikeudenmukaisuuden viitekehys kyseenalaistaa ja purkaa sen, miten yksilötason lisääntymiskäyttäytymisen kysymykset on yhdistetty makrotason poliittisiin ja taloudellisiin kysymyksiin. Sen sijaan se kutsuu kriittiseen, rakenteelliseen analyysiin sosiaalisten, taloudellisten ja ympäristöongelmien todellisista syistä.

Lisääntymisen oikeudenmukaisuus olisi tarpeen ymmärtää laajasti. Kaikki ympäristökysymykset olisi syytä tunnistaa lisääntymisen kysymyksiksi. Kuten Giovanna Di Chiro kirjoittaa, luonnonjärjestelmien suojelu on kaikelle elämälle ja kaikelle lisääntymiselle välttämättömien prosessien suojelua.

Lisääntymisen oikeudenmukaisuuden viitekehystä tarvitaan, jotta voidaan löytää tapoja suojella niin elämää kuin ihmisen terveyttä kestävällä tavalla. Lisäksi se voi auttaa jakamaan resursseja oikeudenmukaisesti ja suojata kaikkien ihmisten kykyä elää tasapainossa planeettamme kanssa. Tätä ei saavuteta väestökontrollin keinoin.

***
Jade Sasserin keynote-puheenvuoron on lyhentäen kääntänyt Ilmiön tuottaja Veera Adolfsen. Puheenvuoro kuultiin Reproductive futures -symposiumissa Helsingissä 7.11.2019, ja se perustuu Sasserin teokseen On Infertile Ground: Population Control and Women's Rights in the Era of Climate Change (2018).

***

Lisääntymisen tulevaisuus -teemaviikko Ilmiössä 9.–15.12.2019

Miltä näyttää lisääntymisen tulevaisuus Suomessa ja maailmalla? Perheellistymisen myöhentyminen ja hedelmällisyyden lasku huolettavat kaikkialla läntisessä maailmassa. Ympäristön kestokyvyn näkökulmasta väestönkasvu taas voi olla yhteiskunnallinen ongelma.

Lisääntymisen tulevaisuus -teemaviikon jutuissa tähyillään lisääntymisen näkymiä ekologisen kriisin, biokapitalismin ja laskevan syntyvyyden aikakaudella. Järjestämme teemaviikon yhdessä eri tieteenaloja yhteen tuovan Lisääntymisen tulevaisuus -hankkeen kanssa. Kaikki teemaviikolla ilmestyneet jutut löydät täältä.

***

Kuvat: Ishan @seefromthesky (Unsplash), Dieter de Vroomen, Jason Coudriet, 2 Photo Pots, Reproductive Health Supplies Coalition, Gift Habeshaw, Ivan Bandura (Unsplash)