Syövä luokka – Miten yhteiskuntaluokka näkyy lautasella?

Millainen ruoka sinulle maistuu? Entä koetko joskus paineita syödä tai juoda jotain, minkä makua inhoat? Luokka-asema on monin tavoin yhteydessä siihen, miten syömme – ja miten ajattelemme, että meidän tulisi syödä.

 

Määritteleekö se mitä, miten ja missä syömme asemamme yhteiskunnassa?  Olemmeko me suomalaiset kuluttajina kaikki samaa, syövää keskiluokkaa?  

Tarkastelen tässä kirjoituksessa ruuan ja syömisen yhteiskunnallista jäsentymistä kulttuurisosiologin ja kulutustutkijan silmin. Seuraavassa esittämäni havainnot pohjautuvat tuloksiin tutkimushankkeistani, jotka ovat käsitelleet esimerkiksi ruuankulutuksen taloudellista eriarvoisuutta sekä ruokamaun yhteyttä erilaisiin sosiaalisiin tekijöihin. 

Onko keskiluokkaista ruokamakua?

Miten jokin niin yksilöllinen ja henkilökohtainen asia kuin mieliruoka voisi liittyä yhteiskunnalliseen asemaan tai muihin sosiaalisiin seikkoihin? Tutkimusteni mukaan yhteys sosiaalisen aseman ja ruokaan kohdistuvan maun välillä on yksiselitteinen.  

Yliopistotutkinnon suorittaneiden suomalaisten ruokamaku on laajempi kuin pelkän peruskoulun käyneiden. Korkeasti koulutettujen ihmisten mieliruokien joukkoon lukeutuu useampia keittiötyyppejä, ja heidän makunsa on kaikkiruokaisempi ja kokeilevampi: sekä useamman tyyppiset ruokalajit että erilaiset etniset keittiöt ja fine dining kiinnostavat.

Ruokalajeihin kohdistuva inho on myös sitä vähäisempää, mitä korkeampi koulutus henkilöllä on. Myös esimerkiksi tulojen ja asuinpaikan on huomattu olevan säännönmukaisesti yhteydessä ihmisten ruokamieltymyksiin. Emme siis kaikki ole samaa samalla tavoin syövää keskiluokkaa.  

Ravintotieteelliset tutkimukset ovat osoittaneet, että sosiaalisen asema vaikuttaa merkittävästi ruokailutottumusten muotoutumiseen. Sosioekonomisesti heikommassa asemassa olevat ihmiset esimerkiksi pitävät ruuan hintaa ja tuttuutta tärkeämpinä ostomotiiveina kuin muut. Tulojen kasvaessa terveysmotiivin suhteellinen merkitys kasvaa.  

Korkeasti koulutettujen ihmisten mieliruokien joukkoon lukeutuu useampia keittiötyyppejä.

Esimerkiksi kasvisten, hedelmien ja sokerin kulutuksessa tuloryhmien väliset erot ovat pienentyneet viimeisen 30 vuoden aikana. Kun kasvisten käyttö alkoi yleistyä, matalasti koulutettujen syömistottumukset seurasivat korkeasti koulutettuja noin kymmenen vuoden viiveellä.  

Vaikka sosiologien mielenkiinto on terveystieteitä harvemmin kohdistunut syömisen sosio-kulttuurisiin tekijöihin, löytyy kiinnostavia tutkimusnäyttöjä myös yhteiskuntatieteellisestä näkövinkkelistä. Taloudelliset resurssit sekä koulutuksen kautta siivilöityvä osaaminen ja kiinnostus (eli niin kutsuttu kulttuurinen pääoma) näkyvät luokkien erilaisissa ruuankulutustottumuksissa. Mikäli esimerkiksi kotitalouden paremmin ansaitseva jäsen on nainen, joka on vieläpä korkeakoulutettu, lisääntyy terveellisinä pidettyjen elintarvikkeiden, kuten kasvisten ja kalojen, määrä ruokakorissa merkittävästi.

Sosiologinen selitys tälle on, että korkeasti koulutetuilla on kyky tehdä itselleen sosiaalisesti edullisia esteettisiä erontekoja (distinktioita), jotka viestivät sekä syöjän luokka-asemasta että tämän kulttuurisesta pääomasta. Lisäksi kulttuurinen pääoma lisää kutkutusta tarttua uusiin elämyksiin, ja sen ilmenee sallivuutena erilaisuutta ja vieraaltakin tuntuvaa kohtaan. 

Ruokakaupan vihannesosaston hylly, jossa erilaisia hedelmiä

Vatsan kautta pääomaa?

Muun muassa Yhdysvalloissa puhutaan sosiaaliseen huono-osaisuuteen liittyvästä ruokaerämaa-ilmiöstä. Ruokaerämaalla (food desert) viitataan asuinalueisiin, joiden harvoissa ruokakaupoissa valikoimat ovat epäterveellisiä: niissä ei esimerkiksi ole mahdollista ostaa tuoreita kasviksia ja vihanneksia, vaan tarjolla on vain pitkälle prosessoituja, halpoja ja rasva- ja sokeripitoisia elintarvikkeita sekä eineksiä.

Näiden alueiden asukkaiden sosioekonominen asema on tyypillisesti keskimääräistä heikompi. Vaikka meilläkin puhutaan jonkin verran asuinalueiden sosiaalisesta eriytymisestä, ruokaerämaa-ilmiötä ei Suomessa esiinny samassa laajuudessa kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa. Tässä mielessä Suomi olisi mitä otollisin maaperä myös koko väestöä yhdistävälle ruokamaulle.

Vaikka tyypillinen suomalainen hypermarket houkuttanee asiakkaitaan kaikista luokista, voi ostoskoriin kurkkaamalla kuitenkin saada jotain vihiä syöjän sosiaalisesta taustasta. Suurituloiset kotitaloudet syövät enemmän lihaa ja kalaa kuin muut. Viime vuosina lihan osuus korkeatuloisten kulutuksesta on kuitenkin pienentynyt ja lähentynyt muita tuloluokkia, kun taas kalan syömisessä trendi on ollut päinvastainen.

Suurituloiset kotitaloudet syövät enemmän lihaa ja kalaa kuin muut.

Klassisen taloustieteellisen väittämän mukaan kotitalouden ruokaan käytetty kulutusosuus pienenee tulojen kasvaessa. Vaikka tämä saksalaisen tilastotieteilijä Ernst Engelin (1821–1896) mukaan nimetty Engelin laki on peräisin lähes kahden vuosisadan takaa, pätee se jossakin määrin vielä nykypäivän Suomessa. Pienituloiset kotitaloudet käyttävät kaikista kulutusmenoistaan runsaan neljänneksen elintarvikkeisiin, suurituloiset kotitaloudet alle 16 prosenttia. Eittämättä myös ruokakorin sisältö ja yksittäisten tuotteiden kalleus ja fiiniys vaihtelevat näiden kotitalouksien välillä.

Talouden suhdanteet ja yhteiskunnalliset kriisitkin vaikuttavat syömiseen. Suomalaiset syövät erityisesti sokerisia tuotteita taantuman aikaan enemmän kuin muulloin. Näin tapahtuu kaikissa tuloluokissa. Esimerkiksi vuonna 1995, jolloin Suomen talous oli toipumassa lamasta, kotitalouksissa käytettiin merkittävästi enemmän rahaa sokerituotteisiin kuin hedelmiin. Erot erituloisten kotitalouksien välillä kuitenkin säilyivät, eikä talouden kriisitkään siis ole kumonneet meitä kaikkia samaan syövän luokan laariin.

Ihminen antaa toiselle lautasen, jolla on kaksi siivua banaanileipää

Hyvänmakuisen määrittääkin joku muu

Syömiseen ja ruokamakuun vaikuttavat tekijät ovat monimuotoisia, eivätkä ne heijastele pelkästään taloudellisia resursseja. Ruokavalintoihin vaikuttaviin resursseihin lukeutuu myös niin sanottu kulinaarinen pääoma.

Kulinaarisella pääomalla viittaan siihen, kuinka paljon yksilö haluaa tai pystyy käyttämään omia taitojaan syömiseen ja ruokaan liittyvään suunnitteluun, ja kuinka suuren painoarvon omasta elämäntyylistään hän antaa ruualle ja syömiselle. Kulinaarinen pääoma kattaa näkökulmia, joissa kulttuuristen ja sosiaalisten seikkojen lisäksi tärkeää on myös syömisen eettisyys ja ekologisuus.  

Muun muassa korkean koulutuksen, liberaalin poliittisen suuntautumisen ja sosiaalisen hyväosaisuuden on havaittu lisäävän yksilön todennäköisyyttä kiinnostua monipuolisesti kulttuurista ja osallistua ahkerasti vapaa-ajanharrastuksiin tai yhteiskunnalliseen toimintaan. Samat tekijät lisäävät myös todennäköisyyttä suhtautua kiinnostuksella vieraisiin ruokakulttuureihin. Epäluulo vierasta ja eksoottista kohtaan on taasen liitetty hyvin suoraviivaisesti kulttuuristen ja taloudellisten resurssien vähäisyyteen.  

Maun sosiologiassa kulutustottumukset ja maku, tavat, arvot ja taipumukset nähdään suorana heijastumana asemasta sosiaalisessa hierarkiassa (syvemmälle kulttuurimaun ja sosiaalisen aseman välisestä yhteydestä johdattaa Riie Heikkilän artikkeli). Hierarkian yläpäässä on joukko, ”eliitti”, jolla on mahdollisuus arvioida sosiaalisesti arvostettuja kulutuskohteita hankitun osaamisensa, opittujen taitojensa ja kulttuurisen ymmärryksen sekä taloudellisten resurssiensa avulla. Heidän makunsa määrittää hyvän maun kohteet ja pitää yllä luokkarajoja.  

Se, mikä on oman maun mukaista, määrittyy myös vahvasti yksilön ulkopuolelta käsin.

Hyvän maun kohteeksi ovat usein valikoituneet universaalit korkeakulttuurin tuotteet sekä tarkastellun yhteiskunnan kulttuuriseen kaanoniin kuuluvat kulttuurituotteet ja -instituutiot. Viimeaikaiset kulttuurisosiologian alan tutkimustulokset ovat myös korostaneet eliitin maun muotoutuvan yhä laaja-alaisempaan ja tolerantimpaan suuntaan. 

Ruokamaku tuo esiin lapsuudessa opittuja käytänteitä ja omalle luokka-asemalle ominaisia arvostuksia. Ruokamaku voi kuitenkin tehdä luokkaretken: maku, joka ei ole lapsuudenkodista  tuttu, voi muuttua mieluisaksi harjaantumisen ja opettelun kautta tai sosiaalisten paineiden pakottamana.  

Tällä viittaan siihen, että yksilöt ovat taipuvaisia toimimaan sellaisella sosiaalisesti toivotulla tavalla, jonka he olettavat liittyvän omaan sosiaaliseen asemaansa ja erityisesti mielikuvaan omasta sosiaalisesta asemastaan. Niinpä se, mikä on oman maun mukaista, määrittyy myös vahvasti yksilön ulkopuolelta käsin. Lautasellemme valikoituva ruoka heijastaakin siis osittain omaa asemaamme yhteiskunnassa ja sitä, mitä merkityksiä ruokakulttuurimme erilaisiin ruokiin kulloinkin liittää.  

Ruokaan kohdistuvalla kiinnostuksella viestitään vierauden hyväksyntää

Viime vuosina suomalaisten uudeksi suosikkiruuaksi näyttää nousseen sushi. Sen suosio näkyy niin Suomen katukuvassa ja ruokakaupoissa kuin kyselytutkimuksiemme vastauksissa kymmenen vuoden välein (kulttuuripääoma-kyselyt vuosina 2007 ja 2018). Uusia sushiravintoloita perustetaan tiiviillä tahdilla, ja sushi kuuluu tätä nykyä monen supermarketin ja pienemmänkin myymälän valmisruokavalikoimiin. Onko sushi siis keskiluokkaista makua ilmentävä, suomalaiset yhdistävä ruokalaji?  

Kulttuuriperinnöltään vieras mutta viime vuosina valtavan suosion saavuttanut ruokalaji heijastelee omalla tavallaan suomalaisen yhteiskunnan piirteitä ja luokkarakenteita. Tämä kävi ilmi, kun tutkimme, ketkä sushista pitävät ja ketkä sitä syövät.

Suhde sushiin näytti viestivän paljon kokijansa kulttuurisesta ja kulinaarisesta pääomasta. Sekä sushista pitäminen että ravintoloissa käyminen kerrostui selkeästi koulutus- ja tulotason mukaisesti siten, että korkeammin koulutetut ja parempituloiset pitivät sushista tai kävivät ravintoloissa enemmän kuin ne, joilla ei ollut ollenkaan peruskoulun jälkeistä tutkintoa tai joilla oli matalammat tulot.  

Suhde sushiin näytti viestivän paljon kokijansa kulttuurisesta ja kulinaarisesta pääomasta.

Tutkimuksemme paljasti myös kiinnostavan ristiriidan sushista pitämisen ja sushin syömisen välillä. Lukuun ottamatta alimpia sosiaalisia luokkia (manuaalisissa ammateissa toimivia, matalasti koulutettuja ja pienituloisia) tutkittaviemme joukosta osa toimi säännönmukaisesti vastoin makuaan. He siis söivät sushia, vaikka kysyttäessä kertoivat inhoavansa sitä. 

Sushin syöminen vastoin makuaan voikin olla merkki halukkuudesta samaistua johonkin tiettyyn luokkaan. Tästä näkökulmasta hyvä maku on kulttuurisidonnaista, ja se, mitä pidetään oikealla tavalla valmistettuna ja tarjoiltuna, on opittu sosiaalistumisen kautta ja on koko ajan muutoksessa. Sushia syödään paljolti myös siihen liittyvien symbolisten tekijöiden takia, ja sen syömiseen saattaa liittyä yleistä eksoottisuuden tavoittelua tai halua toteuttaa avarakatseisuuteen pohjautuvaa kosmopoliittia elämäntapaa. 

Itseä rakentamassa ruuankulutusyhteiskunnassa

Ruoka on välttämätön kulutuskohde, joka heijastelee useita keskeisiä yhteiskunnallisia jakolinjoja: valinnanmahdollisuudet asettavat kuluttajat eriarvoiseen asemaan, valinnoilla erottaudutaan ja erilaiset resurssit painottuvat vaihtelevasti erilaisissa ruoalla viestittävissä elämäntavoissa. Tiettyjen ruokien arvostus ja laaja-alaisen maun syntyminen ovat vahvasti myös yhteydessä niihin seikkoihin, joihin kulttuurista kiinnostuminen yleisemminkin liittyy. Maku erottelee ja luokittelee ihmisryhmiä ja asettaa samalla nämä ryhmät eriarvoiseen asemaan yhteiskunnassa. Lautasella näkyy siis luokka-asemamme lisäksi ainakin jossakin määrin myös elämäntyylien kirjo.  

On kuitenkin muistettava, että ruoka on distinktion välineenä omanlaisensa muihin kulttuurituotteisiin verrattuna, koska syöminen ei ole pelkästään valinnaista toimintaa ja tyylittelyä vaan myös kirjaimellisesti elinehto. Syömisen tarkastelu kulutustutkimuksen kohteena onkin aina dilemma: tasapainoilua välttämättömän ja tarpeettoman välillä. Ruualla hifistely tai syömisestä nauttiminen ei ole kaikille mahdollista. Kaikkia se ei myöskään kiinnosta, vaikka resurssit siihen antaisivatkin myöden. Joillekin ruoka on aina vain polttoainetta, ja sellaisena se myös pysyy. 

Nyky-yhteiskunnassa syöjä tekee valintojaan useiden ristipaineiden keskellä. Suomalainen kulttuurimaisema, mukaan lukien ruokakulttuurimme, on muokkautunut runsaasti 2000-luvulla globaalien kulttuurivirtausten, erityisesti ruokaohjelmien ja -journalismin sekä ravintolatrendien myötä.   

Ruualla hifistely tai syömisestä nauttiminen ei ole kaikille mahdollista, eikä se kaikkia myöskään kiinnosta.

Yksi näkyvimmistä muutoksista liittyy ruokavalioiden monipuolistumiseen ja valtavirtaistumiseen. Ruokavalioiden noudattamisessa korostuu yhä enemmän terveysseikkojen rinnalla tai sijaan elämäntyylillisiä ja jopa poliittisia argumentteja. Tämä näkyy selkeimmin kasvipohjaisten elintarvikkeiden ja niihin pohjautuvien ruokavalioiden suosion nousussa. Lisäksi ruoka on asettunut vankemmin osaksi identiteettipoliittista statuskuluttamista. Esimerkiksi ulkona syömisellä tai erikoisilla tai eksoottisilla ruokatuotteilla luodaan oman identiteetin ja viiteryhmän paikkaa yhteiskunnassa tai viestitään omasta arvomaailmasta ja itselle ideologisesti tärkeistä asioista. 

Syömisen muodot ovat siis pirstaloituneet, ja yksilöllinen maku ja sen perustelut ovat hyvin moniulotteisia. Näin ollen myös keskiluokkaiset ihmiset voivat syöjinä muodostaa monia hyvin erilaisia ryhmiä, eikä yhtä ”keskiluokkaista ruokamakua” ole mahdollista yksiselitteisesti hahmottaa.  

 

***

Luokka-teemaviikolla 28.9.-4.10.2020 Ilmiössä tarkastellaan, miten luokka näkyy elämässämme ja kuinka luokkaa tehdään. Teemaviikolla valotetaan luokkaa niin kulttuurisosiologisesta kuin tilastollisesta näkökulmasta. Kaikki jo ilmestyneet teemaviikon jutut löydät täältä.

Kuvat: Bannerikuva Lily Banse (Unsplash), tekstin kuvat järjestyksessä Inka Lähteenaro (Ilmiö), Gemma Stpj (Unsplash), The Creative Exchange (Unsplash), Kevil Zyteng (Unsplash), Wesual Click (Unsplash)

Kirjoittaja

TaruLindblom-rajattu

Taru Lindblom

Taru Lindblom työskentelee Tampereen yliopistossa  tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa, kulttuurimaun dynamiikkaa ja muutoksia tarkastelevassa hankkeessa. Hän on  kulutuksen ja ruuansosiologian dosentti, jonka tämänhetkiset tutkimukset tarkastelevat erityisesti syömistä ja siihen liittyviä  valintoja ohjaavia kulttuurisia, taloudellisia ja eettisiä resursseja. Lisäksi Lindblom on kiinnostunut japanilaisesta elämäntavasta ja ruokakulttuurista.

Vapaa-ajallaan Lindblom rentoutuu leikkuulaudan ääressä veistä heilutellen, jälkiruuilla herkutellen sekä ruokakokeiluistaan sosiaaliseen mediaan postaillen.  

Lue seuraavaksi

Kirjallisuus

Doyle, J. (2016) Celebrity vegans and the lifestyling of ethical consumption. Environmental communication, 10(6): 777–790.

Jallinoja, P, Jauho, M & Pöyry, E (2019) Miten Suomi söi 2008–2016? Erityisruokavaliot ja niiden taustatekijät. Yhteiskuntapolitiikka 84(2): 135–151.

Kähäri, A & Lindblom, T (2019) Sosioekonomisen aseman yhteys kalan elintarvikeosuuden kulutukseen Suomessa 1985–2016. Sosiaalilääketieteellinen Aikakauskirja, 56 (275–290).

Lindblom, T (2017) Does sugar sweeten the pill of low income? Inequalities in the consumption of various foods between Finnish income groups from 1985–2012. Research on Finnish Society, 10(1): 61–71.

Lindblom, T & Mustonen, P (2019) Anything but heavy meal: Culinary dislikes of the young urban Finns. Social Science Information, 58(1): 193-218.

Lindblom, T & Mustonen, P (2016) Sushiin kohdistuva maku, kulinaarinen pääoma ja hyvä kulttuuritahto. Kulttuurintutkimus 2–3/2016, 3–17.

Lindblom, T & Sarpila, O (2014). Koulutus ja tulotaso vaikuttavat ruokailutottumuksiin. Hyvinvointikatsaus, 25(4), 33–38.

Avainsanat: arki luokka ruoka

– 28.9.2020