Suomalaisten sosiologien seura ja Edvard Westermarck

 

Suomalaisia sosiologeja yhdistävää seuraa kutsutaan Westermarck-seuraksi (ruotsiksi Westermarck-samfundet). Virallisesti The Westermarck Societyksi nimetty, vuonna 1940 alulle pantu ja 1946 yhdistysrekisteriin merkitty tiedeseura on saanut nimensä Edvard Westermarckin mukaan. Westermarck oli kosmopoliitti, monipuolinen tieteentekijä ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, jota pidetään suomalaisen sosiologian perustajana.

Edvard Westermarck (1862−1939) oli aikansa ehkä tunnetuin suomalainen tiedemies. Hän työskenteli professorina Helsingin yliopistossa, London School of Economicsissa sekä Åbo Akademissa, jonne hänet valittiin vuonna 1918 perustetun oppilaitoksen ensimmäiseksi rehtoriksi. Westermarckilla oli laaja tieteellinen yhteistyöverkosto varsinkin brittiläisten ja pohjoismaisten sosiologien ja antropologien keskuudessa.

Westermarck tuli tunnetuksi vuonna 1891 ilmestyneellä teoksellaan The History of Human Marriage, jossa hän kyseenalaisti kirjoitushetkellä vallinneen käsityksen varhaisten ihmisyhteisöjen promiskuiteetista. Hänen seuraava merkittävä teoksensa oli kaksiosainen The Origin and Development of the Moral Ideas (1906–08), jossa Westermarck vertaili eri yhteiskunnissa vallitsevia moraalikäsityksiä antropologisen tutkimusaineiston avulla.

Westermarck kiisti objektiivisten moraalisääntöjen olemassaolon ja esitti moraalisen ajattelun pohjautuvan tunteisiin.

Tunteiden taustalle hän puolestaan oletti biologisten vaistojen vaikutuksen. Westermarckin mukaan yhteiskunnan kehittyessä moraalisäännöt saavat yleispätevän luonteen, ja tämän ajatuksen kehittelyä hän jatkoi sittemmin kirjassaan Ethical Relativity (1932).

Suuri osa Westermarckin käyttämästä aineistosta oli peräisin hänen omasta kenttätyöstään Marokossa, missä hän suoritti tutkimuksia useissa vaiheissa kaikkiaan yhdeksän vuoden ajan. Näitä tutkimustuloksia Westermarck esitteli muun muassa teoksissaan Marriage Ceremonies in Morocco (1914), Ritual and Belief in Morocco I—II (1926) ja Wit and Wisdom in Morocco (1930).

Westermarckin perintö Suomessa

Westermarck edusti varhaisessa sosiologiassa ja antropologiassa vallinnutta evolutionistista suuntausta, jonka mukaan ei-länsimaisten yhteiskuntien ajateltiin edustavan ihmislajin aikaisempia kehitysvaiheita. Evolutionistit ajattelivat, että vertailemalla instituutioita erilaisissa yhteiskunnissa olisi mahdollista selvittää, miten ne olivat ajan saatossa kehittyneet.

Ajatuksesta alettiin kuitenkin luopua jo Westermarckin aikana. Esimerkiksi sosiologiassa Émile Durkheim ja antropologiassa Westermarckin ystävä ja oppilas Bronisław Malinowski päätyivät funktionalismiin, jonka mukaan instituutioita oli mahdollista ymmärtää vain tarkastelemalla, miten yhteiskunta toimii kokonaisuutena.

Vaikka aika oli jo Westermarckin elinaikana ajamassa evolutionismin ja vertailevan antropologisen tutkimusotteen ohi, tämä ei vähentänyt hänen tieteellistä arvovaltaansa Suomessa.

Suomen ensimmäiset sosiologian professorit Uno Harva (Turun Yliopisto, 1926), Gunnar Landtman (Helsingin yliopisto, 1927) ja Karl Robert Villehad Wikman (Åbo Akademi, 1942) olivat kaikki Westermarckin oppilaita.

Heidän tutkimuksensa miellettäisiin nykyään sosiologian sijaan uskontotieteeksi, antropologiaksi, filosofiaksi ja kansatieteeksi. On kuitenkin muistettava, että tuolloin Suomessa myös ”Westermarckin tieteenä” tunnettu sosiologia ei vielä ollut tarkasti määritelty itsenäinen tieteenala.

Westermarck sai kohtalokkaan sairauskohtauksen kuultuaan radiosta Saksan hyökättyä Puolaan 1.9.1939 ja menehtyi kaksi päivää myöhemmin. Seuraavana vuonna Westermarckin syntymäpäivänä, 20. marraskuuta 1940, joukko Westermarckin oppilaita kokoontui Turussa suunnittelemaan hänen elämäntyötään jatkavan seuran perustamista.

Pääasiallisina aloitteentekijöinä olivat filosofi Rolf Lagerborg, sosiologit Uno Harva ja Karl Robert Villehard Wikman sekä diplomaatti Ragnar Numelin. Myös tuleva Åbo Akademin sosiologian professori Knut Pipping oli läsnä Westermarckin sukulaisena.

The Westermarck Societyksi nimetyn seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Helsingin yliopiston estetiikan ja nykyiskansain kirjallisuuden emeritusprofessori Yrjö Hirn. Virallisesti yhdistys rekisteröitiin vuonna 1946.

The Westermarck Societyn alkuvaiheet

Seuran englanninkielinen nimi sekä puheenjohtajan valinta osoittavat, että perustajien tarkoituksena ei ollut luoda vain suomalaisten sosiologien seuraa. Sen sijaan tavoitteena oli kattaa Westermarckin moninaiset tieteellisen kiinnostuksen kohteet, joita seura pyrki edistämään nimenomaan oppi-isänsä hengessä. Myös Westermarckin tieteellinen yhteistyöverkosto haluttiin säilyttää saamalla mukaan ulkomaisia tutkijoita, varsinkin Pohjoismaista.

Sosiologian ja valtiotieteellisten opintojen asema ja niihin asetetut odotukset muuttuivat Suomessa nopeasti toisen maailmansodan jälkeen.

Jo itsenäisyyden ajan alussa oli kiinnitetty huomiota nyky-yhteiskunnan tutkimuksen tarpeeseen. Turun Yliopistoon vuonna 1926 perustetun, Suomen ensimmäisen sosiologian professuurin valmistelussa sosiologia määriteltiin tieteenhaaraksi, ”jonka esineenä on toiminta yhteiskunnallisten luokkavastakohtien lieventämiseksi, joko se sitten tapahtuu valtiovallan taholta tai yksilöiden organisoidusta yhteistyöstä”.

Tämä sosiaalipoliittinen painotus jäi huomioon ottamatta vielä tuolloisessa virantäytössä, jolloin professoriksi valittiin westermarckilainen Uno Harva, mutta se osoittautui sittemmin tärkeäksi tieteenalan roolin muuttuessa toisen maailmansodan jälkeen.

Vuonna 1949 Westermarck-seura totesi sosiologisen yliopisto-opetuksen laajentuneen nimenomaan Helsingissä, missä valtiotieteellinen tiedekunta oli perustettu 1945. Opetuksen ja tutkimuksen painopiste oli siirtynyt kotimaisiin, ajankohtaisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, ja seuran jotkut perustajajäsenet olivat alkuun käyneet kiistaa uutta, kvantitatiivisesti ja sosiaalipoliittisesti suuntautunutta sosiologiaa vastaan.

Oppiriita ratkaistiin perustamalla uusi osasto Helsinkiin vuonna 1949 seuran kotipaikan pysyessä edelleen Turussa.

 

Kehitys suomalaisten sosiologien seuraksi

Toiminnan painopiste suuntautui pian Helsinkiin. Jäsenistö laajentui, ja vuodesta 1950 seura alkoi saada valtionavustusta. Toukokuussa 1957 erillinen Helsingin-osasto lakkautettiin. Sen varat liitettiin seuran varoihin, ja tilikirjan kieli vaihtui ruotsista suomeksi. Edvard Westermarckin perintöä vaalimaan luotu seura oli kokenut muodonmuutoksen. Siitä oli tullut suomalaista sosiologiaa ja sosiologian lähitieteitä yhdistävä seura.

Toisen maailmansodan jälkeen sosiologia ei ollut sama kuin ennen sen enempää Suomessa kuin maailmalla. Aiemmin se oli ollut tietynlainen teoreettinen näkökulma, jonka avulla saattoi tarkastella yhteiskunnallisia instituutioita – usein niitä empiirisen todistusaineiston tuella suhteellistaen tai kyseenalaistaen.

Uusi sosiologia sen sijaan oli toimintaa yhteiskunnan insinöörinä: se tarkoitti olosuhteiden ja asenteiden huolellista mittaamista, jotta voitaisiin päätyä parhaisiin mahdollisiin poliittisiin ratkaisuihin.

Otto Pipatti ja Jouni Ahmajärvi toteavat Sosiologia-lehdessä (4/2022) julkaistussa artikkelissaan, että ”[s]uomalainen sosiologia muovautui ja haarautui moninaiseen nykymuotoonsa vailla kytköstä toista maailmansotaa edeltäneeseen traditioon”. Yhtäältä kai onkin näin – kun katsotaan esimerkiksi tutkintovaatimuksia, joista Westermarckin ja hänen koulukuntansa teokset vähitellen katosivat.

Toisaalta monet suomalaiset sosiologit olivat edelleen Westermarckin oppilaita tai hänen oppilaidensa oppilaita, jotka olivat − osin vastentahtoisestikin − tehneet saman johtopäätöksen kuin lukemattomat eurooppalaiset kollegansa: tieteenala oli etsiytymässä uusiin uriin.

Aktiivinen ja historiatietoinen yhteisö

Nykyään noin 800-jäseninen Westermarck-seura on yksi Suomen suurimpia tieteellisiä seuroja ja yhteiskuntatieteellisistä seuroista varmasti tärkein. Sen merkittävimpiä toimintamuotoja ovat vuosittain vaihtuvalla yliopistopaikkakunnalla järjestettävät Sosiologipäivät ja arvostetun tieteellisen Sosiologia-aikakauslehden julkaiseminen. Lisäksi seura pitää yhteyttä pohjoismaisiin, eurooppalaisiin ja kansainvälisiin sosiologiseuroihin.

Westermarck-seura siis säilyi ja laajeni, mutta myös toinen kehityskulku olisi ollut mahdollinen.

Modernia sosiologiaa edustamaan olisi perustettu uusi seura, jolloin Westermarck-seura olisi pitäytynyt alkuperäisessä toimintatarkoituksessaan ja ehkä asettunut vastustamaan uutta käsitystä sosiologiasta. Se olisi sittemmin joko hiipunut tai joutunut sittenkin määrittelemään tehtävänsä uudelleen.

Mahdollisen uuden sosiologisen seuran alkutaival taas olisi varmaan ollut haparoivampi: sillä ei olisi ollut käytettävissään Westermarckin oppilaiden verkostoja ja akateemista arvovaltaa.

Kuten minkä tahansa tieteenalan kohdalla, myös suomalaisen sosiologian historiaan kuuluu oppiriitoja ja vastakkainasetteluja. Niistä ensimmäinen syntyi westermarckilaisten ja nyky-yhteiskunnan tutkijoiden välille. Westermarck-seuran johto teki tuolloin seuran tulevaisuuden kannalta viisaan valinnan: se ei pyrkinyt enää omilla ehdoillaan määrittelemään sosiologiaa ”Westermarckin tieteenä”.

Vaikka sosiologian sisältöä ja tehtäviä koskevien erimielisyyksien määrittelyvalta on siirtynyt yliopistojen, tutkimuksen rahoittajien ja tieteellisten aikakauslehtien kaltaisille tahoille, The Westermarck Societyn nimi viittaa edelleen Suomen sosiologian perustajaan.

 

Kuvat: bannerikuva Mikko Lagerspetz.  Muut kuvat järjestyksessä:

1.  kuva: Edvard Westermarck Marokossa. Westermarckin ohella kuvassa olevien miesten nimet vasemmalta oikealle: Tousi, Sîdi Abdsslam I, Abdlkrim, Sîdi Abdsslam II ja Sîdi Rahhal. Museovirasto, Historian kuvakokoelma, kuvaaja ei ole Finna-tietokannassa tiedossa (noudattaa lisenssiä CC BY-NC-ND 4.0).

2. kuva: Valokuvaaja Daniel Nyblinin ottama henkilökuva Edvard Westermarckista vuodelta 1892. Henkilökuva Daniel Nyblin / Museovierasto, Historian kuvakokoelma ja Valokuvaamo Atelier Nyblinin kokoelma (noudattaa lisenssiä CC BY-NC-ND 4.0).

Viimeinen kuva: Vuonna 2011 Lontoon yliopiston Senate Housen seinään kiinnitetty kyltti, joka muistuttaa Westermarckin historiallisesti ja kansainvälisesti merkittävästä akateemisesta asemasta. Peter Hughes / Edward Westermarck Blue Plaque, Senate House, University of London (noudattaa lisenssiä CC-BY-NC-SA 2.0).

Kirjallisuutta

Kirjoittaja on käyttänyt hyväkseen tietoja, jotka sisältyvät käsikirjoituksena valmistuneeseen Westermarck-seuran 80-vuotishistoriikkiin Mikko Lagerspetz (päätoimittaja): Westermarck-seuran kahdeksan vuosikymmentä ja suomalainen sosiologia. Kirjan kustantamisesta neuvotellaan paraikaa.

Muita lähteitä:

Lagerspetz, Olli. 2007. Westermarck, Edvard. Ensyklopedia Logos. https://filosofia.fi/fi/ensyklopedia/westermarck-edvard (luettu 9.1.2023)

Lagerspetz, Olli & Kirsti Suolinna. 2014. Edward Westermarck. Intellectual Networks, Philosophy and Social Anthropology. Helsinki: Finnish Society of Sciences and Letters.

Pipatti, Otto & Jouni Ahmajärvi. 2022. Sosiologian varhainen institutionalisoituminen Suomessa. Sosiologia 59:2, 277–293.

Suolinna, Kirsti & Olli Lagerspetz. 2004. Westermarck-seura ja modernin sosiologian vakiintuminen Suomessa. Sosiologia 41:4, 337–347.

Tulenheimo, Antti. 1921. Valtiotieteellisen tiedekunnan perustamisesta Turun suomalaiseen yliopistoon. Ehdotus keskustelun perustaksi. Turun Suomalaisen Yliopistoseuran Vuosikirja III. Turku: Otava.