Älypuhelimet muuttavat vuorovaikutuksen sääntöjä ja teettävät uudenlaista kasvotyötä

Ärsyynnytkö, jos keskustelukumppanisi alkaa lounaspöydässä käyttää puhelintaan ja takellella vastauksissaan? Tuntuuko, että puhelimen herättämät tunteet on kuitenkin paras piilottaa? Tahmea medialaite, sivustakatsojan pimento ja älypuhelinajan kasvotyö ovat uusia käsitteitä, jotka tekevät näkyväksi nykyajan kasvokkaisen vuorovaikutuksen ilmiöitä.

Digitaalisen viestinnän kehittyminen on viime vuosina ja vuosikymmeninä muuttanut jokapäiväisen vuorovaikutuksen käytänteitä. Matkapuhelinten sekä viime vuosina datayhteyksillä varustettujen älypuhelinten käyttöönotto ovat tämän muutoksen silmiinpistävimpiä esimerkkejä. Jo 1990-luvulla soittamisen ja tekstiviestit mahdollistaneet kännykät mullistivat suomalaisten arjen.

Samaan aikaan ihmiset oppivat käyttämään tietokoneillaan internetin palveluita, kuten sähköpostia, ja hieman myöhemmin myös sosiaalisen median sovelluksia. Kun 2000-luvun loppupuolella uuden sukupolven matkapuhelinteknologia yhdisti pieneen kannettavaan laitteeseen tehokkaat datayhteydet, matkapuhelinten kautta ryhdyttiin käyttämään yhä enemmän internetin sovelluksia, ja laitteesta ryhdyttiin käyttämään nimitystä älypuhelin.

Älypuhelimen käyttö on lisääntynyt nopeasti, ja sellainen löytyy lähes jokaiselta peruskoulun aloittaneelta suomalaiselta. Älypuhelin on henkilökohtainen esine, jota kuljetetaan yleensä aina mukana. Älypuhelinta voi käyttää melkein missä tahansa tilanteessa, varsinkin kun puhelimen sovellukset myös kutsuvat erilaisilla efekteillä puhelimen omistajaa “luokseen”. Älypuhelimet ovat siten vaikuttaneet myös kasvokkaisen keskustelun käytänteisiin.

Olemme tutkineet älypuhelinten käyttöä kasvokkaisissa keskustelutilanteissa analysoimalla videoaineistoja vanhempien ja lasten sekä nuorten välisistä keskusteluista ja keräämällä virikemateriaaleihin ja kyselyihin perustuvia aineistoja nuorilta aikuisilta. Olemme tutkimuksiimme perustuen luoneet uusia käsitteitä kuvaamaan niitä aspekteja, joita älypuhelimen käyttö tuo kasvokkaisiin vuorovaikutustilanteisiin. Näitä käsitteitä ovat: 1) tahmea medialaite, 2) sivustakatsojan pimento ja 3) älypuhelinajan kasvotyö.

Tahmea medialaite

Tahmea medialaite on helposti arjesta tunnistettava ilmiö. Se kuvastaa tilanteita, joissa älypuhelinta käyttävää henkilöä on hankala saada mukaan kasvokkaiseen keskusteluun tai pitää siinä mukana. Hänen huomionsa ei helposti irtoa ”tahmeasta” laitteesta, tai se palaa siihen nopeasti takaisin. Älypuhelinta käyttävän henkilön tarkkaavaisuus on keskittynyt parhaillaan puhelimen kanssa suoritettavaan toimintoon, eikä siitä irrottautuminen välttämättä tapahdu silmänräpäyksessä, varsinkaan jos tehtävä on kesken.

Älypuhelin eroaa monesta muusta laitteesta siinä, että useat sillä suoritetut toiminnot ovat vuorovaikutteisia niin, että joko toinen henkilö tai sovellus odottaa puhelimen käyttäjältä reagointia. Medialaitteen tahmeudesta seuraakin, että tilanteessa syntyy kaksi yhtäaikaista, kilpailevaa vuorovaikutuskontekstia: laitteen käyttö ja kasvokkainen keskustelu.

Keskustelutilanteessa yhtäaikaisten toimintojen suorittaminen näyttäytyy esimerkiksi viipymisinä, takelteluina ja uudelleen aloittamisina.

Esimerkiksi viestiin voi joku olla odottamassa vastausta, taikka pankkiyhteys voi katketa, jos asiaa ei hoida riittävän nopeasti loppuun. Kuitenkin samalla myös kasvokkainen keskustelu vaatii tilanteen arvioimista. Pysyäkseen keskustelussa mukana henkilön tulee olla tietoinen siitä, mistä on puhuttu, ja odotetaanko häneltä reagointia.

Ihminen ei kuitenkaan voi suorittaa kahta tietoista arviointia vaativaa toimintoa täsmälleen yhtä aikaa. Sen sijaan yhtäaikaisia toimintoja pyritään synkronoimaan lomittain, mikä vaikuttaa molempiin meneillään oleviin toimintoihin. Keskustelutilanteessa yhtäaikaisten toimintojen suorittaminen näyttäytyy esimerkiksi viipymisinä, takelteluina ja uudelleen aloittamisina.

Mies katsoo älypuhelinta ravintolan pöydässä

Sivustakatsojan pimento

Sivustakatsojan pimennon käsitteellä viittaamme siihen, että sivustakatsojan on vaikea tietää, millaisia toimintoja älypuhelimen käyttäjä on tekemässä, ellei hän puhu puhelimessa. Älypuhelimissa on tavallisesti kosketusnäyttö, jota katsellaan ja jonka kautta laitetta käsitellään. Näyttö sijoittuu yleensä niin, että sivustakatsojalle harvoin paljastuu näytön näkymä tai se, mitä käyttäjä sormillaan koskettaa.

Teknisten ominaisuuksien lisäksi myös sosiaaliset normit edesauttavat sivustakatsojan pimentoa. Toisen henkilön älypuhelimen ruudun sisältöä pidetään yksityisyyden piiriin kuuluvana, ellei sisältöä erityisesti jaeta muiden kanssa.

Älypuhelimen käytön seuraaminen eroaa merkittävästi toisten ihmisten muiden arkisten toimintojen, kuten lehden lukemisen tai vaikkapa ruuanlaiton, havainnoimisesta ja näiden toimintojen luonteen ymmärtämisestä. Jos haluaa aloittaa keskustelun älypuhelinta käyttävän ihmisen kanssa, saatavilla on poikkeuksellisen vähän vihjeitä siitä, mitä laitetta käyttävä on tekemässä, missä vaiheessa toiminto on ja onko sitä soveliasta keskeyttää.

Mies makoilee puistossa puhelin kädessään

Normalisoituvat käytänteet ja älypuhelinajan kasvotyö

Analyysimme nuorten videoiduista keskusteluista osoitti, että nuorten keskinäisissä keskusteluissa tahmean medialaitteen ja sivustakatsojan pimennon kaltaisia ilmiöitä esiintyy paljon. Niitä ei kuitenkaan erityisesti problematisoida silloinkaan, kun ne vaikeuttavat keskustelun sujuvuutta. Tämä on suuri muutos perinteisiin keskustelun sääntöihin verrattuna.

Yleensä jos keskustelun sääntöjä rikotaan, jäämme kaipaamaan selitystä, joka kertoo meille, miksi toinen ei käyttäydy odottamallamme tavalla. Esimerkki tällaisesta säännöstä on vaikkapa kysymys-vastaus-toiminto. Kun esitämme kysymyksen, odotamme toisen vastaavan siihen, ja mikäli vastaus viipyy tai jää kokonaan saamatta, kummastelemme toisen henkilön käytöstä ja saatamme pyytää häneltä selitystä: ”Kuuliks sä, mikset sä vastaa!”

Älypuhelinten aikana laitteen käyttäjältä ei kuitenkaan – ainakaan nuorten keskuudessa – yleensä pyydetä selitystä, vaikka esimerkiksi kysymykseen ei tulisikaan heti vastausta. Sivustakatsojan pimentoa ei siis itse keskustelutilanteissa käsitellä ongelmallisena vuorovaikutuspositiona, vaan sivustakatsojan oletetaan ymmärtävän laitetta käyttävän toimintaa ja laitteen tahmeutta.

Tämä uusi normi muodostuu siten, että vuorovaikutustilanteessa kaikki luottavat siihen, että ympärillä olevat näkevät, että käyttäjä orientoituu älypuhelimeen ja sallivat tämän. Olemme nimenneet tämän uuden normin ”älypuhelinajan kasvotyöksi”. Tarkoitamme tällä siis sitä, että osallistujat jakavat säännön, jonka mukaan älypuhelimen käyttö kesken keskustelun sallitaan.

Normin vastaista ei ole laitteen käyttäminen kesken keskustelun, vaan laitteen käytön paheksuminen.

Tällöin muut keskustelijat eivät niin sanotusti tee numeroa laitteen käytöstä ja suojelevat näin toiminnallaan älypuhelimen käyttäjän kasvoja. Normin vastaista ei siis ole laitteen käyttäminen kesken keskustelun, vaan laitteen käytön paheksuminen tai sen osoittaminen jonkinlaiseksi ongelmaksi. Älypuhelinajan kasvotyö siis liittyy tahmean medialaitteen ja sivustakatsojan pimennon ilmiöihin, joihin mahdollisesti liittyvää vuorovaikutuksellista problematiikkaa uusi yhteisesti jaettu normi helpottaa.

Kuitenkin virikemateriaaleihin ja kyselyaineistoon perustuvat tutkimuksemme osoittavat, että vaikka laitteiden käytöstä ei huomautettukaan muille ihmisille mitään, se saattaa silti herättää epämiellyttäviä tunteita sivustakatsojissa. Normin olemassaolo ei siis poista sitä, etteikö perinteisen keskustelun rikkoontuminen synnyttäisi esimerkiksi ärtymystä, vaikka sitä ei kohteliaisuussyistä ilmaistaisikaan avoimesti:

”Kaveriporukassani jotkut viettävät suurimman osan yhteisestä ajastamme kännykällä, joten he tuntuvat olevan enemmän emotionaalisesti läsnä jossain muualla, vaikka he olisivatkin fyysisesti lähellä. Koen itse jatkuvasti ärtymystä siitä, jos esimerkiksi ihmiset lounastaessaan kanssani ovat jatkuvasti kännykällä ja päivittävät sosiaalista mediaa. Se saa tuntemaan itseni tylsäksi ja epäkiinnostavaksi ihmiseksi.”

Työkaluja omien keskustelujen pohtimiseen

Tahmea medialaite ja sivustakatsojan pimento kuvaavat vuorovaikutuksellisia ilmiöitä, jotka liittyvät vuorovaikutustilanteisiin, joissa ainakin kaksi ihmistä on samassa fyysisessä toimintaympäristössä ja ainakin joku osallistujista käyttää samalla puhelintaan. Älypuhelimen käyttö tavallaan asettuu keskustelijoiden ”väliin” omana toimintanaan.

Tutkimuksemme ovat tuoneet esiin, että puhelimen käyttö keskellä kasvokkaista keskustelua usein sekä vaikeuttaa vuorovaikutuksen sujuvaa etenemistä että herättää osallistujissa tunteita. Kuitenkin tilanteissa, joissa kaikki käyttävät puhelinta, on erityisen haastavaa pyytää toisia laittamaan puhelin syrjään.

Älypuhelinajan kasvotyöksi nimittämämme uusi normi on mahdollistanut tahmean medialaitteen ja sivustakatsojan pimennon käytänteiden vakiintumisen “normaaliksi toiminnaksi”. Samalla se osaltaan tukee harhakuvaa ”multitaskaavista” ihmisistä, jotka suvereenisti toimivat kahdessa eri vuorovaikutustilanteessa yhtä aikaa.

Tilanteissa, joissa kaikki käyttävät puhelinta, on erityisen haastavaa pyytää toisia laittamaan puhelin syrjään.

Medialaitteen tahmeuden ja sivustakatsojan pimennon sekä niihin liittyvän älypuhelinajan kasvotyön normatiivisuus ja moraalinen selontekovelvollisuus voivat vaihdella eri keskustelukonteksteissa. Esimerkiksi työpaikalla esimiehen ja alaisen tai kodeissa vanhemman ja lapsen välinen institutionaalinen valtasuhde voi vaikuttaa siihen, miten keskustelun sääntörikkomuksiin suhtaudutaan. Perheen kesken tai työpaikalla puhelimen käytöstä voi siis olla erilaisia sosiaalisia sääntöjä kuin vaikkapa kaveriporukassa.

Esiin tuomiemme käsitteiden avulla jokainen voi kuitenkin miettiä, miten puhelimensa kanssa eri tilanteissa toimii ja miten se vaikuttaa omiin kasvokkaisiin kohtaamisiin.

 

***

Kirjoitus perustuu tekijöiden Sosiologia-lehden numerossa 3/2019 julkaistuun artikkeliin Älypuhelin ja kasvokkaisen vuorovaikutuksen muuttuvat käytänteet.

Kuvat: pääkuva Bence Boros (Unsplash), kuva 1 Attentie Attentie (Unsplash), kuva 2 Eddy Billard (Unsplash), kuva 3 Fausto Garcia (Unsplash), kuva 4 Daria Nepriakhina (Unsplash)

Kirjoittajat

Sanna Raudaskoski_kuva

Sanna Raudaskoski

Sanna Raudaskoski on sosiaalipsykologi ja yhteiskuntatieteiden tohtori, joka työskentelee tällä hetkellä yhteiskuntatutkimuksen yliopisto-opettajana Tampereen yliopistossa. Hän on muun muassa tutkinut vuorovaikutusta erilaisissa teknologisissa ympäristöissä, erityisenä kiinnostuksen kohteena matka- ja älypuhelinten käyttö osana sosiaalista vuorovaikutusta.

Eerik Mantere_kuva

Eerik Mantere

Eerik Mantere viimeistelee kaksoistohtorin tutkintoa; sosiologiasta Bordeaux’n yliopistossa ja sosiaalipsykologiasta Tampereen yliopistossa. Hän on tutkinut älypuhelinten roolia kasvokkaisissa kohtaamisissa Suomessa, Ranskassa ja Yhdysvalloissa sekä luonut uutta älypuhelinajan käsitteistöä. Lisää kirjoituksia älypuhelinajan ilmiöistä löydät Mantereen blogista digimobiaika.com.

Satu Valkonen_kuva

Satu Valkonen

Satu Valkonen on sosiaalipsykologi ja yhteiskuntatieteiden tohtori. Lisäksi hän on varhaiskasvatuksen asiantuntija (KM, LTO). Hän työskentelee Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisessä tiedekunnassa yliopistonlehtorina. Hän tarkastelee tutkimuksessaan paitsi sosiaalista vuorovaikutusta älypuhelinaikakaudella, myös mediakasvatusta ja monilukutaitoa sekä koulutuksen markkinoitumista ja kestävän elämäntavan kysymyksiä.

Lue seuraavaksi

Avainsanat: teknologia vuorovaikutus

, ja – 24.4.2020