Nuorten toteuttama poliittisuus jää helposti piiloon

Nuorten poliittinen passiivisuus huolestuttaa, ja demokratia tuntuu olevan jatkuvassa kriisissä. Mutta onko tarpeen huolestua? Nuorten aktiivinen kansalaisuus jää niin poliitikoilta, tutkijoilta kuin toimittajilta usein huomaamatta.

Kun poliitikot puhuvat nuorista, tyypillisiä aiheita ovat ’diginuoret’, syrjäytyneet, huolta aiheuttavat nuoret sekä nuoret sukupolvet tulevaisuuden vastuunkantajina. Alkuvuodesta 2018 julkaistussa Sitran Kansanvallan peruskorjaus, kaikki voimavarat käyttöön -raportissa käsitellään nuoria juuri näistä näkökulmista.

Raportissa ehdotetaan suoran demokratian edistämistä niin, että diginuorten taitoja hyödynnettäisiin yhteiskunnan kehittämistyössä – digitaalisten, suoran demokratian palveluiden luomisessa. Toisaalta nuorten työkyvyttömyys ja eläköitymiskehitys huolestuttavat raportin kirjoittajia, Liisa Hyssälää ja Jouni Backmania. Nykyisen kehityksen jatkuessa menetetään heidän mukaansa muun muassa valtava määrä työvuosia. Raportissa nostetaan esiin myös nuorten rooli tulevaisuuden vastuunkantajina, jotka rahoittavat palveluita vanhenevalle väestölle ja omaksuvat uusia teknologisia innovaatioita sekä ympäristöystävällisempiä elintapoja.

Selvitystyön tavoitteena oli löytää keinot, joilla Suomesta tehdään (jälleen) demokratian mallimaa. Mallimaana oleminen tarkoittaisi, että kaikki suomalaiset tulisivat kuulluiksi ja kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia lisättäisiin.

Tämä vaatii Hyssälän mukaan systeemistä muutosta eri instituutioissa, kuten eduskunnassa, puolueissa, valtioneuvostossa, ministeriöissä, järjestöissä ja yliopistoissa. Niinpä Kansanvallan peruskorjaus -selvitykseen perustuvat toimenpide-ehdotukset keskittyvät juuri puolueisiin, eduskuntaan ja valtioneuvostoon.

Kun huomio kohdistetaan tähän tapaan rakenteisiin, jää kansalaisten arkinen toimijuus helposti institutionaalisten uudistusehdotusten varjoon. Nuoret, jotka eivät pääsääntöisesti toimi näissä instituutioissa lainkaan, päätyvät erityisen helposti näkymättömiin.

Selvityksessä viitataan maailmanlaajuisiin megatrendeihin, joista yhtenä mainitaan demografinen muutos. Sitran mukaan toimintakyky saattaa tulevaisuudessa olla ikää merkittävämpi asia: Yhteiskunnan toimintojen ylläpitämiseen voisi osallistua entistä laajempi joukko eri-ikäisiä kansalaisia, joilla on toisiaan täydentävää tietotaitoa ja erilaisten elämäntilanteiden tarjoamia toiminnan mahdollisuuksia.

Tämän näkökohdan olisi suonut suuntaavan selvityksen tekijöiden huomiota enemmän nuorten toimijuuteen – tässä ja nyt, osana yhteiskuntaa, digitaalisissa ja fyysisissä elinympäristöissä. Selvityksessä ei kuitenkaan juuri pohdita sitä, miten nuoret toimivat aktiivisina kansalaisina arjessaan ja vaikuttavat elinympäristöjensä asioihin.

Demokraattisen yhteiskunnan kannalta nuorten arkinen toimeliaisuus on vähintään yhtä olennaista kuin instituutioiden kautta toteutuva poliittisuus.

Esimerkkejä nuorten tavanomaisesta poliittisesta toimijuudesta ovat vaikkapa vastuunkanto perheenjäsenten ja ystävien muodostamissa verkostoissa – he eivät ole vain huolenpidon kohteita, vaan toimivat monin tavoin aktiivisesti ylläpitääkseen ja kehittääkseen hyvää elämää jokapäiväisissä toimintaympäristöissään. Myös vallitsevien toimintatapojen kyseenalaistaminen ja vaihtoehtoisten esittäminen osana arkielämän käytäntöjä on nuorille tyypillinen tapa vaikuttaa yhteiskunnalliseen muutokseen (esim. yksityisautoilu vs. muut liikkumisen tavat, tavaran hankkiminen vs. resurssien käyttäminen sosiaaliseen kanssakäymiseen).

Vaikka nuorten vaikuttamisen tavat ja muodot ovat toisinaan erilaisia kuin aikuisilla, he eivät ole yhteisöllisesti vähemmän aktiivisia kuin muut ikäluokat – ehkäpä jopa päinvastoin. Demokraattisen yhteiskunnan kannalta nuorten arkinen toimeliaisuus on vähintään yhtä olennaista kuin instituutioiden kautta toteutuva poliittisuus.

Tämä jää usein huomaamatta yhteiskunnallisessa keskustelussa. Nuorten arkipoliittista toimijuutta eivät sivuuta ainoastaan poliitikot ja muut vaikuttajat, vaan myös politiikan toimittajat ja tutkijat.

Mistä puhumme, kun puhumme politiikasta?

Yleisradio julkaisi huhtikuun alussa nuoria koskevassa uutisosiossaan itse tekemänsä selvityksen tuloksia nuorten suhteesta politiikkaan. 18–34-vuotiaille tehtyyn puoluekannatuskyselyyn perustuvaan uutiseen oli pyydetty kommentaattoriksi politiikan tutkija Heikki Paloheimo, jonka näkemysten kautta pyrittiin avaamaan nuorten suhdetta politiikkaan.

Jutussa tuodaan esille nuorten kiinnostusta ja aktiivisuutta muuhun kuin puoluepoliittiseen toimintaan, mutta samalla kaiken muun kuin puoluepolitiikkaan liittyvän toimeliaisuuden poliittisuus paradoksaalisesti kiistetään. Paloheimo puhuu kotien ja koulujen epäpolitisoitumisesta, jolla hän viittaa siihen, että puoluepolitiikka ei tällä hetkellä ole kummassakaan vahvasti läsnä.

Puolueistako politiikassa siis on erityisesti kysymys – vakiintuneista rakenteista, valtion ja kuntien johtamisesta tai ylikansalliseen julkishallinnolliseen yhteistyöhön osallistumisesta? Nähdäksemme tämä pelkistää poliittisuuden aivan liian kapeaan rakoseen.

Laajemmassa katsannossa politiikassa on kysymys ihmisten, yhteisöjen ja yhteiskuntien elämästä. Politiikan tutkija Hannah Arendt on muotoillut poliittisen elämän keskeiset haasteet ja tavoitteet mainiosti: Kysymys on erilaisten mutta yhdenvertaisten ihmisten yhdessä elämisestä.

demokratia

Kansalaisuuden teot eivät näy kyselytutkimuksissa

Kapea ymmärrys nuorten poliittisuudesta näkyy myös kyselytutkimuksissa, joilla heidän asenteitaan, näkemyksiään ja toimijuuksiaan pyritään kartoittamaan. Olemme tarkastelleet kolmessa laajassa kyselyssä käytettyjä lomakkeita, niillä tuotettuja aineistoja ja näistä tehtyjä tulkintoja.

Havaitsimme kyselyjen saaneen paljon vaikutteita ’demokratiavajeen’ ajatuksesta, johon liittyy käsitys nuorten ikäluokkien poliittisen sitoutumattomuuden kasvusta. Tämä yhteiskuntapoliittisessa huolipuheessa paljolti viljelty termi viittaa demokraattisen yhteiskunnan rapautumiseen, jossa yhtenä merkittävänä tekijänä pidetään poliittisista yhteisöistään vieraantuneita kansalaisia.

Tutkimistamme kyselyistä Nuorten politiikka 2009 -kyselyaineisto koottiin Turun yliopiston laajemmassa tutkimushankkeessa. Kyselyyn vastasi 1 114 lukiolaista ja ammattikoululaista. Nuorten yhteiskunnallinen osaaminen, osallistuminen ja asenteet 2009 -kyselytutkimukseen taas osallistui Suomessa 3 307 kahdeksasluokkalaista. Kysely oli osa laajempaa, kansainvälistä tutkimusta. Lasten ihmisoikeustietämys ja osallistuminen 2009–2010 on Unicefin teettämä kyselytutkimus, johon osallistui 1 044 yläkoululaista.

Kyselyjen tavoitteena ei selvästikään ollut arkipoliittisen todellisuuden näkyväksi tekeminen. Niissä keskityttiin pääasiassa nuorten jokapäiväisen elämän kannalta melko kaukaisiin yhteiskunnallisen toiminnan ulottuvuuksiin, jotka usein liittyvät julkisen hallinnon prosesseihin ja käytäntöihin tai laajamittaisesti politisoituneisiin teemoihin. Myös analyyseissä tuloksia tulkittiin varsin perinteisistä näkökulmista. Tämä saa nuoret näyttämään passiivisilta ja välinpitämättömiltä. Poikkeuksen tässä katsannossa muodosti Unicefin kysely, joka toi esille monenlaisia arkipäiväisiä asioita.

Olemme käsitelleet tutkimuksissamme nuorten poliittista toimijuutta eletyn kansalaisuuden näkökulmasta. Tässä Engin F. Isin’n ajatteluun perustuvassa katsannossa kansalaisuus nähdään kolmen ulottuvuuden kautta: aseman, käytäntöjen ja tekojen.

Asemalla Isin tarkoittaa perinteistä näkökulmaa, jossa kansalaisuus pelkistyy valtioon perustuviin statuksiin, joiden pohjalta ihmisillä on erilaisia oikeuksia poliittisissa yhteisöissään. Käytännöillä Isin viittaa lakisääteisiin, pitkälti institutionalisoituihin kansalaisuuden toteuttamisen rakenteisiin ja toimintoihin, kuten vaalit, kuulemistilaisuudet ja mielenosoitukset.

Kansalaisuuden teot sen sijaan liittyvät asemasta riippumattomaan epämuodolliseen toimijuuteen, joka toteutuu eletyssä yhteiskunnassa. Virallispoliittisen valtion sijaan tekojen kontekstina on arkipoliittinen yhteiskunta, jossa ihmiset kokemuksellisesti elävät. Huomio siirtyy näin poliittisen systeemin jäsenestä politiikan tekijöihin.

Siinä missä kansalais-jäsenyys toteutuu vaikkapa passin haltijuutena, kansalais-tekijyys ilmenee käytännön osallistumisen kautta. Vahvan statuksen ilmaisevasta passista on iloa rajatarkastuksessa, jossa paperiton maahanmuuttaja on heikoilla kansalaisuuden ilmaisemisen suhteen. Mielenosoituksessa osanottajat taas ilmaisevat näkemyksiään rinnakkain tai vastakkain asemasta riippumatta.

Tekoihin perustuvan tulkinnan kautta kansalaisuus laajenee näin käsittämään virallisten asemien ja muodollisten käytäntöjen ulkopuolelle rajautuvia yksilöitä ja ihmisryhmiä, sekä auttaa tunnistamaan epämuodollisia, yhteiskunnallisesti merkityksellisiä toiminnan muotoja. Kansalaisuuden tekojen huomioiminen onkin mielestämme erityisen hedelmällistä, kun tarkastellaan nuorten muotoutumassa olevaa kansalaisuutta.

Politiikka on osa nuorten arkea ja ihmissuhteita

Tutkimistamme politiikkakyselyistä selviää, että osa nuorista näkee politiikan arkisena päätöksentekona. Heille politiikka liittyy omaan arkeen, ei ainoastaan virallisiin instituutioihin. Nämä nuoret kertovat ’politikoivansa’ esimerkiksi keskustellessaan omaan elämäänsä liittyvistä asioista, kuten harrastuksista tai ruokaostoksista, niiden ihmisten kanssa, jotka ovat läsnä heidän elämässään – mukaan lukien virtuaaliyhteisöt. Tällaisia virtuaaliyhteisöjä voivat olla esimerkiksi sosiaalisen median rajatut ryhmät ja avoimet keskustelupalstat, joilla käsitellään nuoria kiinnostavia ilmiöitä ja käydään keskustelua heitä kuohuttavista asioista.

Vaikka moni nuori ei puhukaan tällaisesta arkisesta toiminnasta politiikan termein, päätyi suuri osa kyselyihin vastanneista painottamaan arkisen toimintansa merkitystä isinilaisittaisin politiikan tekoina. Ymmärtääksemme nuorten poliittisuutta on siis kurkotettava arkikielen läpi kokemusten ja tekojen merkityksiin, jotka paljastavat arkipäivässä tapahtuvaa politisoitumista ja arkipoliittista aktiivisuutta.

Outi Lepola ja Venla Kokko ovat esittäneet, että politiikan suppeat tulkinnat uusintavat jakoa aktiivisiin ja passiivisiin kansalaisiin. Näin ne voivat päätyä syventämään yksilöiden ja ryhmien välisiä epätasa-arvoisuuksia, mitä voidaan pitää hyvää tarkoittavien käytäntöjen tarkoittamattomana seurauksena.

Kriittisen tutkimuksen piirissä esitetäänkin toisinaan, että nuorten kannustaminen systeemisen politiikan toimijoiksi on lähtökohtaisesti väärä ajatus. Se liittää nuoret osaksi olemassa olevia järjestyksiä ja ohjaa nuorten sukupolvien poliittista toimijuutta lähtökohtaisesti tiettyihin suuntiin.

Oman analyysimme perusteella ehdotamme, että systeemistä ja arkista politiikkaa ei ole tarpeen erottaa toisistaan omiksi sfääreikseen, joista jommankumman toimijoina nuoria tulisi ainoastaan tukea. Nuoret voivat toimia aktiivisesti molemmissa merkityksissä ja pyrkiä vaikuttamaan erilaisin keinoin itselleen tärkeisiin asioihin.

Esimerkiksi kysymys yhdenvertaisuudesta voi politisoitua yhtä hyvin yksityiselämän piiriin kuuluvassa vertaisyhteisössä kuin vaikkapa kaupunkitilojen käytöstä käydyssä julkisessa keskustelussa. Molemmat keskustelut voivat toteutua yhtä hyvin kasvokkaisissa tilanteissa kuin virtuaalisissa ympäristöissä. Kummassakin tapauksessa nuoret voivat muodostaa ja mobilisoida näkemyksiään eri foorumeilla ja eri ryhmissä, aivan kuten muutkin ihmiset.

Demokratian mallimaassa eletty kansalaisuus kuuluu siis nähdäksemme kaikille, ja kaikkia ihmisiä tulee kuulla oman elämänsä kansalaisina – iästä riippumatta!

* * *

Kirjoitus perustuu Sosiologia-lehdessä 1/2018 julkaistuun artikkeliin Opittua käsitteistöä vai koettua yhteiskunnallisuutta? Pohdintoja nuorten kansalaisuudesta politiikkakyselyjen valossa.

Kuvat: Oliver Cole (pääkuva) & Randy Colas, Unsplash

Kirjoittaja

Screenshot_2018-10-03 Elettyä kansalaisuutta yhteiskuntaan – iästä riippumatta
kpkallio

Anni Rytioja

Kirjoittaja on yhteiskuntatieteilijä, joka on kiinnostunut kansalaisuudesta, osallisuudesta ja yhteiskunnan rakenteista.

Kirsi Pauliina Kallio

Kirsi Pauliina Kallio on yhteiskuntatieteilijä Tampereen yliopistossa. Hän työskentelee monitieteisessä Tilan ja poliittisen toimijuuden tutkimusryhmässä (SPARG), osana RELATE- tutkimuksen huippuyksikköä.

Kotisivut

Lue seuraavaksi

Kirjallisuutta

Isin, Engin F. 2009. “Citizenship in the flux: the figure of the activist citizen.” Subjectivity 29:1, 367–388.
Lepola, Outi & Venla Kokko. 2015. Nuoret poliittisina toimijoina – äänestäminen ei riitä. Näkökulma 2015, nro. 5. Nuorisotutkimusseura ry. Nuorisotutkimusverkosto. (Luettu 6.7.2016)

Avainsanat: demokratia nuoret politiikka

ja – 3.10.2018