Ennennäkemätöntä mutta luonnollista ruokaa? Solumaatalouden odotukset rakentavat ruoantuotannon tulevaisuutta

Solumaatalous pyrkii ratkaisemaan ruokajärjestelmän ongelmia tuottamalla bioteknologian avulla ”ruokaa ilman peltoja”. Samalla kun alan toimijat viestivät uudesta mullistavasta tuotantotavasta, kuluttajakansalaisia vakuutetaan tuotteiden turvallisuudesta ja luonnollisuudesta. Laajemmassa kuvassa nämä odotukset tulisi kuitenkin ymmärtää poliittisina kamppailuina siitä, mitä ”kestävällä” tulevaisuuden ruoantuotannolla tarkoitetaan.

Termillä solumaatalous viitataan ruokabioteknologioihin, jotka hyödyntävät mikrobeja sekä eläin- ja kasvisoluja perinteisesti maatalouden piiristä tulleiden ruoka-aineiden ja materiaalien tuottamisessa. Suomessa solumaatalouden kasvuyritykset, kuten Solar Foods ja OnegoBio, ovat saaneet alkunsa Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä, mutta teknologiasta ollaan kiinnostuneita myös perinteisissä ruokataloissa.

Viime vuosina solumaatalous on herättänyt kohtalaisesti mediahuomiota ja kerännyt huomattavan määrän pääomasijoituksia. Yksityisten sijoittajien lisäksi myös valtiolliset toimijat, kuten Business Finland ja Suomen Teollisuussijoitus (Tesi), ovat ryhtyneet sijoittajiksi solumaatalouden yrityksiin. Etenkin, kun vielä kehitteillä olevia ruoantuotantoteknologioita rahoitetaan julkisista varoista, on tärkeää tarkastella alan toimijoiden liikkeelle laittamia, kestävämpää ruokajärjestelmää koskevia odotuksia myös sosiologisesta perspektiivistä.

Tässä tekstissä esitetyt tulokset pohjaavat maisterintutkielmaani, jota varten haastattelin 15 asiantuntijaa eri sidosryhmistä ja seurasin solumaataloudesta käytävää mediakeskustelua Suomessa vuosina 2021–22. Tutkimuksessa tarkastelin erityisesti toimijoiden erittelemiä odotuksia solumaatalouden tulevaisuudesta sekä sitä, mitä näillä odotuksilla pyritään saavuttamaan laajemmassa yhteiskunnallisessa kontekstissa.

Tämän lisäksi kiinnitin huomiota haastatteluissa esiin nousseisiin, solumaataloutta koskeviin epävarmuuksiin ja kriittisiin näkökulmiin. Haastatteluissa puhuttiin paljon myös niin kutsutusta viljellystä lihasta, johon liitettiin erilaisia odotuksia ja kritiikkejä kuin Suomessa kehitettäviin mikrobiproteiineihin. Näin ollen tulevassa tutkimuksessa onkin tärkeää eritellä, millaista solumaatalouden ratkaisuista milloinkin puhutaan.

Ratkaisuja teollisen maatalouden ongelmiin

Aineistossani solumaataloutta kehystettiin ennen kaikkea ratkaisuksi teollisen maatalouden aiheuttamiin ongelmiin. Erityisen moni korosti ruoantuotannon ympäristövaikutuksia, kuten kasvihuonepäästöjä, maankäytön muutoksia, luontokatoa sekä veden-, fosforin- ja typenkierron ongelmia. Suurin osa haastateltavista koki teollisen mittakaavan eläintuotannon eettisesti ja/tai terveysturvallisesti kestämättömäksi tavaksi tuottaa ihmisravintoa. Myös lihansyönnistä koituvat suorat terveysriskit mainittiin useaan otteeseen.

Toisen maailmansodan jälkeen kiihtynyt koneellistaminen ja synteettisten lannoitteiden käyttö vapauttivat työvoimaa maataloudesta mahdollistaen kiihtyvän kaupungistumisen ja yhteiskunnallisen erikoistumisen. Suomessakin maatalouden piirissä työskentelevien määrä vähenee edelleen, samalla kun keskimääräinen tilakoko ja tuotetun ruoan määrä jatkavat kasvuaan. Maatalouden jäädessä entisestään pienenevän väestönosan harteille, ei suurimmalla osalla yhteiskuntaa ole kosketuspintaa alkutuotannon realiteetteihin, joihin vaikuttaa merkittävästi maatalouspolitiikan tuottamat tehostamispaineet.

Useammat haastateltavat kokivat kansalaisten vieraantumisen ruoantuotannosta merkittävänä syynä ruokajärjestelemän ongelmiin, mutta ongelmaan tarjotut ratkaisut olivat erilaisia. Solumaatalouteen kriittisimmin suhtautuvat painottivat juurisyynä juuri liiallista tehokkuuden tavoittelua, mikä aiheuttaa jatkuvasti kasvavan taakan niin viljelijöille, tuotantoeläimille kuin ympäristöllekin. Solumaatalouteen positiivisimmin suhtautuvat taas päinvastoin kehystivät eläintuotannon liian epätehokkaaksi tavaksi tuottaa proteiinia, jolloin ratkaisu olisi tuottaa proteiineja kontrolloiduissa olosuhteissa sellaisilla tuotanto-organismeilla, joiden tuotantoa voisi tehostaa entisestään. Alan toimija sanallistikin asian näin: ‪

”…mikrobit ovat tehokkaampia kuin se lehmä tai kana. Me tarvitaan vähemmän raaka-ainetta tuottamaan enemmän lopputuotetta ja me voidaan [tuottaa sitä] milloin vaan, missä vaan.”

Useat solumaatalouden parissa toimivat asiantuntijat vaikuttivat kuitenkin olevan tietoisia alkutuotannon todellisuudesta ja huolissaan maanviljelijöiden vaikeasta tilanteesta. Monet heistä ymmärsivät solumaatalouden tarjoamat ratkaisut jatkumona maataloutta helpottaneille teknologisille ratkaisuille, kuten lypsyroboteille. Tätä havainnollistavat muun muassa toimijoiden maalaamat tulevaisuusvisiot, joissa lehmien sijaan navetoissa työskentelevät solurobotit pitävät osaltaan huolen maaseudun elinvoimaisuudesta.

Odotukset tehokkaammasta ruoantuotannosta

Kuten mitä tahansa nuorta teknologiaa, solumaataloutta pyritään edistämään odotusten kautta. Odotusten sosiologia (sociology of expectations) tarkastelee niitä tapoja, joilla tulevaisuuden suunnasta kamppaillaan nykyhetken toiminnan kautta. Sosiologien Nik Brownin ja Mike Michaelin mukaan keskeistä on kiinnittää huomiota siihen, kuinka “tulevaisuus mobilisoidaan nykyhetkessä resurssien keräämiseksi, toiminnan koordinoimiseksi ja epävarmuuden hallitsemiseksi”. Uuden alan toimijoiden edistämät odotukset muotoutuvat usein selkeästi erotettaviksi puhetavoiksi siitä, miksi tietty teknologinen ratkaisu parantaisi huomattavasti joko potentiaalisten kuluttajien tai kokonaisen kansakunnan elämää.

Solumaatalouteen liitetyt odotukset linkittyivät melko luontevasti teollisen maatalouden ongelmien pohjalta tehtyyn analyysiin. Niissä painottuivat erityisesti lisääntyvästä tehokkuudesta ja kontrollista saavutettavat taloudelliset ja ympäristölliset hyödyt, jotka voivat epäsuorasti vaikuttaa ruoantuotannossa käytettävän pinta-alan supistumiseen tai ainakin sen kasvun pysäyttämiseen. Myös ruoantuotannon eettisyyteen, lopputuotteiden terveellisyyteen ja maaseudun osallistamiseen liittyvät odotukset korostuivat erityisesti keskusteltaessa suomalaisesta ruokajärjestelmästä. Monissa puheenvuoroissa globaali väestönkasvu ja siitä johtuva kasvava ruoan tarve nivoutui yhteen suomalaisyritysten vientimahdollisuuksien kanssa.

Merkittävä kritiikin kohde useille toimijoille oli EU:n uuselintarvikelainsäädäntö ja erityisesti sen vaatimat raskaat testausprosessit. Niiden takia eurooppalaisten toimijoiden pelätään jäävän jälkeen alan globaaleista edelläkävijöistä, kuten Yhdysvalloista ja Israelista. Useat toimijat kokivat, että suomalaisen yhteiskunnan tulisi kiireellisesti panostaa alan toimintamahdollisuuksien varmistamiseen, jotta kotimaiset yritykset ehtisivät globaaliin kilpajuoksuun markkinaosuuksista. Eräs haastateltava korostikin alan toimijoiden tarvitsevan ”holistista näkemystä siihen, että miten [solumaatalouden] teollisuudenala Suomeen varmistetaan. Eli tarvitaan tutkimusapua, hankeapua, poliittista tukea, keskustelun nostoa, jotta saadaan myös kuluttajien hyväksyntää.”

Monet alan edustajat puhuivat avoimesti yhteiskunnallisen vaikuttamisen tärkeydestä solumaatalouden vakiinnuttamisessa Suomeen. Yhden haastateltavan mukaan onkin tärkeää ”vaikuttaa kaikin mahdollisin laillisin keinoin yhteiskuntaan, tehdä propagandaa niin paljon kuin me ehditään”.

Odotukset liikkeelle strategisesti viestien

Strategisen viestinnän tavoitteena on edistää teknologian tunnettavuutta, vaikuttaa lainsäädäntöön ja houkutella rahoitusta sovellutusten toteutukseen. Sosiologi ja taloustieteilijä Pierre-Benoit Jolyn mukaan uuden teknologisen alan toimijoille on tärkeää korostaa samanaikaisesti sekä teknologian luonnollisuutta ja tuttuutta että sen uutuusarvoa ja mullistavuutta. Jotkut suomalaiset solumaatalouden yritykset vaikuttavat turvautuvan samoihin strategioihin kuin ulkomaiset kollegansakin: he korostavat avoimuutta kutsumalla kuluttajat seuraamaan uudenlaista, usein futuristisesti brändättyä tuotantoprosessia. Samalla toimijat kuitenkin käyttävät toistuvasti panimotoimintaan viittaavia metaforia, joiden tarkoitus on vakuuttaa kuluttajat tuotannon tavallisuudesta.

Monet kokivat erityisen tärkeäksi kehittää solumaatalouden ympärille sellaista sanastoa, joka herättää kuluttajakansalaisissa myönteisiä ja luonnollisia mielleyhtymiä.

Vaikka itse teknologia on monimutkaisuudessaan ja hintavuudessaan pienten toimijoiden ulottumattomissa, poliittisen ekologian tutkijan Erik Jönssonin mukaan pienpanimometaforan kautta solumaatalouden toimijat linkittävät uusia teknologioita käsityksiin käsityöläisyydestä ja sitä kautta myös tuttuudesta ja paikallisuudesta. Yhdistämällä nämä mielikuvat läpinäkyvyyden ideaaliin solumaatalous alana pyrkii asettumaan eettiseksi vaihtoehdoksi salamyhkäisenä pidetylle teolliselle eläintuotannolle.

Tämän lisäksi luonnollisuudesta pyritään viestimään häivyttämällä käytetyn kielen tiedepohjaa, eli pitämällä “laboratoriosanasto erillään ruoantuotantosanastosta”, kuten eräs haastateltava totesi. Toinen kertoi pitävänsä sanasta ”bioengineered”, sillä hän ei uskonut sen herättävän kuluttajissa samanlaisia pelkoja kuin termi ”geenimuunneltu”, joka sai muutamien toimijoiden mukaan epäreilusti huonon leiman 2000-luvun alussa.

Geenimuuntelusta puhuttaessa useille toimijoille vaikutti olevan tärkeää kuluttajien vakuuttaminen teknologian turvallisuudesta ja välttämättömyydestä. Näin ollen teknologian asiantuntijat vaikuttivat mieltävänsä suhteensa kuluttajiin ennen kaikkea yksisuuntaisen informoimisen kautta sen sijaan, että he pyrkisivät avaamaan yhteiskunnallista keskustelua geenimuuntelun mielekkyydestä ruoantuotannossa.

Tuottaako vanha logiikka uudenlaiset ongelmat?

Alan toimijat ja sitä tarkkailevat nostivat haastatteluissa esille myös solumaatalouteen liittyviä epävarmuuksia ja julkisesta keskustelusta puuttuvia näkökulmia, joista saatetaan vaieta esimerkiksi strategisista syistä. Merkittävimmäksi uusia ongelmia luovaksi tekijäksi koettiin solumaatalouden teknologioiden käyttöönoton myötä lisääntyvä energiantarve. Solumaatalous on yksi useista hiilineutraaliutta tukevista teknologisista ratkaisuista, jotka nojaavat oletukseen vihreän sähkön runsaudesta tulevaisuudessa, vaikka fossiilittomaan energiajärjestelmään siirtymisen yhtälö näyttää globaalilla tasolla edelleen haastavalta. Tämän lisäksi solumaatalouden epäiltiin seuraavan 1960-luvulla käynnistyneen maatalouden teollistamisprosessin eli vihreän vallankumouksen jalanjälkiä niin kutsutun Jevonsin paradoksin mukaisesti. Sen mukaan ruoantuotannossa saavutettavat tehokkuushyödyt materialisoituvat kasvaviksi tuotantomääriksi ilman, että alan lupaamia ympäristöhyötyjä lopulta saavutetaan.

Vaikka solumaataloutta markkinoidaan ”ruokana ilman peltoja”, uuden tuotantotavan uskotaan läikkyvän maalaismaisemaan sen vaatimien raaka-aineiden kasvatuksen myötä. Huolena on muun muassa ruoantuotannon monimuotoisuuden vähentyminen sellaisessa tilanteessa, jossa monokulttuureissa kasvatettavat solumaatalouden ravintolähteet päätyisivät korvaamaan pienimuotoista laidunnukseen perustuvaa eläintuotantoa. Erityisesti solumaataloutta ulkopuolelta tarkastelevat asiantuntijat suhtautuivat kriittisesti solumaatalouden toimijoiden tavoitteeseen irrottaa ruoantuotantoa elämää ylläpitävistä ekosysteemeistä sen sijaan, että teollisen ruokatuotannon pohjalla vaikuttavaa, erikoistumista ja tehokkuutta painottavaa tuotantologiikkaa pyrittäisiin haastamaan. Näiden toimijoiden parissa solumaatalouden pohjalla vaikuttavan vanhan logiikan uskottiin tuovan mukanaan uusia, vaikkakin vielä tuntemattomia ongelmia.

Solumaatalouden uskottiin tekevän ”tuhoa” tai ainakin vaikuttavan negatiivisesti erityisesti viljelijöihin ja maaseutujen yhteisöihin, jos syrjäseutujen elinkeinomahdollisuudet kapenevat entisestään. Kriittisesti teknologiaan suhtautuvat pelkäsivät, että solumaatalouden normalisoituminen jatkaisi kehityskulkua, jossa ruoan alkuperä ja sen suhde luonnonvoimiin muuttuu entistäkin abstraktimmaksi. Kuitenkin muutamat toimijat uskoivat teknologian tuovan myös mahdollisuuksia nuoremmille viljelijäsukupolville. Tulevaisuudessa maatiloista voisi esimerkiksi kehittyä myös solumaatalouden teknologiaa hyödyntäviä alustatalouden toimijoita.

Erityisesti kriitikot kokivat solumaatalouden siirtävän valtaa viljelijöiltä teknologian omistajille samalla, kun ruokajärjestelmän omistajuus jatkaa keskittymistään. Eräs julkisen sektorin toimija muistuttikin, että solumaatalouden yrityksistä kiinnostuneilla globaaleilla ruokajäteillä on ”Suomen valtiota suuremmat vuosibudjetit”. Kun kasvuyritykset pyrkivät kasvattamaan liiketoimintansa mahdollisimman nopeasti, ne päätyvätkin usein sulautumaan alansa jättiläisiin, joiden toimintaa ne olivat alun perin tarkoitettu haastamaan.

Ruokatulevaisuudet poliittisen kamppailun kenttänä

Haastateltavien puheiden ja mediassa julkaistujen ulostulojen välillä oli ajoittain suuriakin eroja. Kun mediassa painotettiin teknologian mullistavaa potentiaalia, haastatteluissa monet alan edistäjätkin korostivat, että solumaatalous saattaa vakiintua yhdeksi vaihtoehtoiseksi tuotantotavaksi muiden joukossa. Odotusten sosiologiassa on todettu, että uuden alan toimijat liioittelevat teknologian muutospotentiaalia sijoittajien, median ja kuluttajien vakuuttamiseksi etenkin silloin, kun epävarmuus halutunlaisen teknologisen tulevaisuuden toteutumisesta on suurta.

Solumaataloutta ja muita ruokajärjestelmäinnovaatioita koskevat odotukset eivät siis ole ruokajärjestelmää pyyteettömästi parantamaan pyrkiviä tai viattomia ulostuloja, vaan tietynlaisen ruokatulevaisuuden toteuttamiseen tähtäävää strategista toimintaa. Kestävyysmurroksen kontekstissa käydäänkin nyt poliittisia kamppailuja siitä, mitä kestävällä ruoantuotannolla tarkoitetaan ja millaista tulevaisuuden ruokapolitiikkaa tämän käsityksen pohjalta edistetään.

Teksti pohjautuu vuonna 2023 julkaistuun maisterintutkielmaan “Sustainable farming without fields? Visions, silences, and the emergence of cellular agriculture in Finland”.

Kirjallisuus

Brown, N. and M. Michael (2003). "A Sociology of Expectations: Retrospecting Prospects and Prospecting Retrospects." Technology Analysis & Strategic Management 15(1): 3–18.

Joly, P.-B. (2010). On the Economics of Techno-scientific Promises. Débordements. Mélanges offerts à Michel Callon. M. Akrich, Barthe, Y., Muniesa, F., Mustar, P. Paris, Presse des Mines: 203–222.

Jönsson, E. (2020). "On breweries and bioreactors: Probing the “present futures” of cellular agriculture." Transactions - Institute of British Geographers (1965) 45(4): 921-936.

Kuvat: 1., 3. ja 4. Solar Foodsin mediapankki, 2. Spencer Scott Pugh / Unsplash, 5. James Baltz / Unsplash