Halventamista ja hiljentämisyrityksiä: Naispoliitikkojen kokemuksia antifeminismistä ja naisvihasta

Viime vuosina antifeministinen liikehdintä on lisääntynyt. Suomalaisten naispoliitikkojen kokemukset osoittavat, että antifeminismi ja naisviha näyttäytyvät sekä henkilöön kohdistuvana vihapuheena, hiljentämisyrityksinä ja häirintänä että demokratiaa uhkaavina ilmiöinä, kirjoittavat Linnea Jämsä ja Heta Mulari.

 

Sosiaalisen median alustoilla antifeminismi on 2010-luvulta lähtien kärjistynyt ja näyttäytyy poliittisten kannanottojen lisäksi henkilöön kohdistuvina loukkauksina ja vihapuheena. Naisvihamieliset digitaaliset yhteisöt kuten miehille suunnattua itsen rakentamista käsittelevä, mutta samalla naisvihaa ja ääriliikkeitä normalisoiva manosfääri ja sukupuolten tasa-arvoa ja naisten oikeuksia vastustava anti-gender-liike kertovat, että kyse on systemaattisesta toiminnasta.

Kyseessä eivät ole vain yksittäiset sisällöntuottajat, vaan liikkeet kytkeytyvät laajaan rahoituspohjaan, taloudelliseen hyötyyn sekä populistisiin ja äärioikeistolaisiin verkostoihin. Esimerkiksi tuoreessa australialaisessa selvityksessä naisviha ja siitä kumpuava väkivallan uhka nimettiin kansallista turvallisuutta uhkaavaksi ilmiöksi.

Antifeminismillä tarkoitetaan feministiseen ja tasa-arvoon pyrkivään sukupuolipolitiikkaan kohdistuvaa vastustusta ja tasa-arvoajattelun vastaista arvomaailmaa. Naisviha puolestaan voidaan määritellä naisiin ja tyttöihin kohdistuvaksi vihaksi, halveksunnaksi ja väkivallaksi sekä kulttuuriksi, joka edistää naisten nöyryyttävää, häpäisevää ja rankaisevaa kohtelua.

Antifeministinen liikehdintä kytkeytyy myös niin sanottuun affektiiviseen polarisaatioon, jossa omaan poliittiseen puolueeseen tai poliittisiin näkökantoihin liitetään voimakasta suosimista ja myönteisiä tunteita, siinä missä vastakkaisia näkökulmia edustavia ihmisiä kohtaan tunnetaan vihaa ja epäluottamusta. Tätä ympäristöä on kärjistänyt populististen liikkeiden nousu. Nämä tekijät yhdessä luovat huolestuttavan ilmapiirin politiikassa toimiville naisille ja heikentävät heidän asemaansa.

Tämä teksti käsittelee suomalaisten poliitikkojen naisvihakokemuksia kahden eri tutkimusaineiston pohjalta.

Antifeminismi ilmenee sosiaalisena kontrollina ja vaientamisyrityksinä

Linnea Jämsä tutkii väitöskirjassaan naispoliitikkojen vihapuhekokemuksia Suomessa haastattelu- ja kirjoitusaineiston pohjalta. Haastattelut ja kirjoituskutsu toteutettiin vuosina 2024–2026. Haastatteluihin osallistui 12 naispoliitikkoa ja kirjoituskutsuun vastasivat toiset 12 naispoliitikkoa. Osallistujien ikäjakauma oli parikymppisten loppupuolelta 80-vuotiaaseen, ja he olivat osallistumishetkellä joko aktiivisia poliitikkoja tai toimineet aiemmin politiikassa. Haastateltavat edustivat eri puolueita, ja anonyymien kirjoitusten kohdalla puoluetta ei erikseen kysytty. Suurin osa haastateltavista toimi kuntapolitiikassa.

Naispoliitikkoihin kohdistuva antifeministinen toiminta näkyi haastattelu- ja kirjoitusaineistossa moninaisena halventamisena, kontrollina ja vaientamisyrityksinä.

 

Poliitikot kuvasivat eri somealustojen ja muiden digitaalisten medioiden kommenttikenttien keskustelua ja heihin suunnattua halventamista, joka sisälsi vihapuheilmaisuja ja ”feministin” käyttämistä halventavana nimityksenä, kuten ”kiiluvasilmäinen feministi”, ”feministihuora”, ”vitun feministi” ja ”vassarifeministipaska”.

Eräs kirjoituskutsuun vastannut kuntapolitiikassa toimiva naispoliitikko kertoi sosiaalisen median vihapuhekokemuksistaan, joissa häntä oli haukuttu, nöyryytetty ja painostettu käyttäytymään tietyllä tavalla:

”Minua on haukuttu monella eri tavalla. Näistä ’isätön feministihuora’ tulee päällimmäisenä mieleen. ’Feministin’ ja ’vasemmistolaisen’ käyttäminen haukkumasanana on yleistä. Ajattelen että he yrittävät saada minut häpeämään omia arvojani.”

Naispoliitikko kertoi kokevansa, että vihapuheentekijät yrittävät nöyryyttää häntä hänen feminististen ja vasemmistolaisten arvojensa vuoksi. Tämä osoittaa, kuinka vaientamisyrityksiä käytetään sosiaalisen kontrollin välineenä. Sosiaalisella kontrollilla luodaan arkeen mekanismeja ja käytäntöjä, jotka synnyttävät ryhmäpaineita mukautua esimerkiksi binäärisiin ja konservatiivisiin sukupuolinormeihin.

Tunteisiin vaikuttaminen on tehokas sosiaalisen kontrollin keino. Yllä oleva osallistuja kertoi, kuinka vihapuhe aiheutti hänessä epävarmuutta, ahdistusta, stressiä, pelkoa ja häpeää. Lisäksi vihapuhe turhautti ja ärsytti. Välillä hän jopa tunsi sääliä vihapuheentekijöitä kohtaan.

Filosofi Kate Mannen mukaan naisviha tukee patriarkaalisia rakenteita, eli vahvistaa konservatiivisia sukupuolinormeja sekä ylläpitää miesten valta-asemaa rankaisemalla naisia, jotka kyseenalaistavat odotetut käyttäytymismallit ja roolit tai poikkeavat niistä. Tällaisia pyrkimyksiä toteuttavat yleisesti poliittiset ultrakonservatiivit ja oikeistopopulistit rajoittaakseen naisten toimintavapautta.

Antifeminismi ja naisviha osana oikeistopopulistista retoriikkaa

Oikeistopopulistit tunnetaan antifeministisistä ja maahanmuuttovastaisista näkemyksistään, ja oikeistopopulistisessa retoriikassa liberaalifeministiset poliitikot esitetään usein kansakunnan ”sisäisinä vihollisina”, koska he kannattavat esimerkiksi maahanmuuttoa. Populismi on monimutkainen ilmiö, jossa kansan suosiota pyritään saamaan ruokkimalla skeptisyyttä ja kanavoimalla vihamielisyyttä arvopohjaltaan vastakkaisia tahoja kohtaan.

Populistinen retoriikka nojaa liialliseen yksinkertaistamiseen ja stereotypioihin, ja se pyrkii rakentamaan usein kuvitteellisen ”toisen” vastakohtana myös kuvitteelliselle ”meille”. Tätä jakautumista vahvistetaan käyttämällä jyrkkää retoriikkaa ja monitulkintaista kieltä. Äärioikeistolaisilla ja oikeistopopulistisilla puolueilla on myös taipumus suhtautua vihamielisesti naisten oikeuksiin ja sukupuolten tasa-arvoon sekä edistää konservatiivisia, patriarkaalisia arvoja ja sukupuolirooleja.

Äärioikeistolainen, populistinen ja naisiin kohdistuva vihapuhe on kansainvälinen ilmiö. Suomalaisessa kontekstissa tunnettu esimerkki äärioikeistolaisesta vihapuhujasta ja vihapuheen limittymisestä politiikan keskustelukulttuuriin on eduskunnan nykyinen puhemies ja perussuomalaisten poliitikko Jussi Halla-aho, joka kirjoitti Scripta-blogissaan vuonna 2006, että vasemmiston ja vihreiden naispoliitikot ansaitsisivat tulla raiskatuiksi, jotta he ymmärtäisivät maahanmuuton ongelmia. Hänet tunnetaan myös islamia vastustavista blogikirjoituksistaan, ja hänet on tuomittu uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Kuten tutkijat Tuija Saresma, Sanna Karkulehto ja Pia Varis toteavat, Halla-aholla ja hänen retoriikallaan on todennäköisesti ollut huomattava vaikutus nykypäivän suomalaisen politiikan keskustelukulttuuriin.

Haastattelemamme poliitikot kuvasivat, että sosiaalisessa mediassa tapahtuva trollaus, häirintä ja vihapuhe sisältävät esimerkiksi maalittamista, ”feministiksi” haukkumista ja fyysisiä uhkauksia. Oikeistopopulistisesta retoriikasta ammentava vihapuhe on saanut alkunsa esimerkiksi tasa-arvoa, Me too -liikettä tai seksuaalista häirintää käsittelevistä julkaisuista. Kuntapolitiikassa toiminut naispoliitikko kertoo kokemuksistaan seuraavasti:

”[Se] vihapuhe oli enemmänkin tällasta niinkun nimenomaan siihen kohdistuvaa, että olen nainen ja olen ilmoittanut, että minulla on feministisiä arvoja, eli sanotaanko tällasta niinku tyypillistä vihervasemmistolais-feministisen liberaaleja arvoja omaavalle naispoliitikolle kohdistettua vihapuhetta.”

Osallistuja kertoi kokeneensa suuria vaikeuksia vihapuhetta kokiessaan ja vietyään asiaa eteenpäin. Hän kertoi kokemuksen olleen traumaattinen ja vaikuttaneen hänen terveyteensä sekä henkisesti että fyysisesti.

Alustoitunut ja algoritminen antifeminismi

Sosiaalisen median antifeminismiin, vihapuheeseen ja asenneilmapiirin polarisoitumiseen liittyvä julkinen keskustelu kietoutuu usein algoritmeihin, jotka on ohjelmoitu alustojen taloudellisia ja poliittisia intressejä seuraillen. Algoritmit suosivat kärjistävää ja vastakkainasettelevaa puhetta, koska se kerää enemmän huomiota, kommentointia ja liikettä alustoille. Vaikka algoritmit eivät sinällään tuota antifeminismiä ja naisvihaa, ne potentiaalisesti vahvistavat näitä ilmiöitä.

Demokratian ja TikTokin välisiä kytköksiä käsittelevässä TikTokCracy-tutkimushankkeessa Heta Mularin haastattelemat naispoliitikot suhtautuivat ristiriitaisesti poliittiseen vaikuttamiseen sosiaalisen median alustoilla. Hankkeessa on haastateltu tähän mennessä 15 kuntapolitiikassa tai muissa kunnallisissa luottamustehtävissä toimivia, aiemmin toimineita tai sinne pyrkineitä 18–42-vuotiaita naisia.

Poliitikot toivat yhtäältä esiin, kuinka esimerkiksi TikTok on mahdollistanut nuoremman yleisön tavoittamisen. Sosiaalinen media on ollut monelle erittäin tärkeä osa poliittista vaikuttamista, verkostoitumista ja itseilmaisua. Eräs haastatelluista kuvaili ajatuksiaan näin:

”[…] sosiaalinen media on lisänny demokratiaa siinä mielessä, että politiikkaan ei pääse ainoastaan varakkaat vanhemmat ihmiset, kenellä on varaa vaikkapa ostaa niitä mainoksia. Mutta sitten jos miettii esimerkiksi tällä hetkellä sitä TikTokin algoritmia ja sitä, miten se heikentää vaikka naisten, tai naisasian, naisasioista puhuvien näkyvyyttä, niin sehän heikentää demokratiaa.”

Toisaalta poliitikot kritisoivat algoritmista ohjailua, joka myös tutkitusti heikentää tasa-arvoon ja feminismiin liittyvien asioiden näkyvyyttä. Esimerkiksi Sitran tutkimuksessa havaittiin, että algoritmit on ohjelmoitu tarjoilemaan käyttäjälle oikeistolaista sisältöä käyttäjien omista mieltymyksistä riippumatta.

Myös tutkimushankkeessa haastateltujen poliitikkojen kokemusten perusteella algoritmit suosivat nopeita sisältöjä, kärjekästä kommentointia ja ääripäisiä tunnereaktioita, jolloin vastakkainasettelu ja vihan ilmaiseminen lisäävät näkyvyyttä. Osa myös koki, että algoritmit ohjaavat feministisiä teemoja käsitteleviä videoita äärioikeistolaisille ja antifeministisille yleisöille. Tästä seuraava vihakommenttien tulva oli saanut osan poliitikoista harkitsemaan, missä laajuudessa ja millä tavoin feminismiin ja tasa-arvoon liittyviä aiheita voi käsitellä:

”Mä uskon, et se semmonen vihapuheen määrä, mitä silloin noin vuos sitten tuli, niin se on kyl vaikuttanut paljon. Että lähisuhdeväkivallasta tai naisvihasta kiinnostaa kyllä vähemmän puhua juurikin sen takia, että on tullu sitä vihaa niin paljon.”

Osittaisen rajaamisen ohella haastatellut poliitikot kertoivat jatkaneensa toimintaa vihapuheesta huolimatta sekä kehittäneensä strategioita omien somevideoiden tyylien ja tunneilmaisujen muokkaamiseen, algoritmien haastamiseen sekä somevaikuttamisen henkilöitymisen ja ajoittaisen yksinäisyyden selättämiseen. Yhtenä tärkeänä strategiana mainittiin yhteistyö muiden kanssa:

”Musta olis jotenkin ihana nähdä semmosta muutosta, että vaikutettais yhä enemmän yhteisöjen avulla tai kautta, koska ne toisaalta tuo sitä turvaa myös ihmisille ja toisaalta luo sitä toivoa, että hei, tässä on nää kolme, kolmekymmentä tai kolmesataa muuta ihmistä, jotka ajattelee mun kanssa, että tää on tärkeä juttu ja tähän pitäis nyt tehdä, niin kyllähän se myös kantaa. Tavallaan se, että ei sitä somevaikuttamistakaan tarvitse tehdä itekseen.”

Antifeminismi ja naisviha uhkana demokratialle

Somealustoilla ja niiden ulkopuolella tapahtuvat poliittiset keskustelut kietoutuvat yhteen ja vaikuttavat nyky-yhteiskunnassa toisiinsa. Tämän vuoksi on tärkeää tarkastella antifeminismiä laajana, digitaalisen ja ei-digitaalisen rajoja ylittävänä ilmiönä, jolla pyritään rajaamaan sekä henkilökohtaista tilaa että poliittista ilmaisua. Vaikka alustat ja algoritmit voivat ohjata ja kärjistää keskustelua, somen antifeminismin takana on ihmisiä, yhteisöjä ja antigenderin kaltaisia vaikutusvaltaisia liikkeitä. Haastatteluissa vaadittiin vastuuta sekä vihapuheen levittäjille että alustayrityksille, kuten yksi haastateltu kuntapoliitikko totesi:

”Ja mä ajattelen, että ois tosi tärkeetä, että noi tekijät joutuis vastuuseen. Ja sehän vaatis sitä, että noita tilejä olis poliisin mahdollista tunnistaa, et ketä siellä on tekemässä, mutta tällä hetkellä se ei oo mahdollista. Niin vastauksena on, et pitäis puhua enemmän ja pitäis puhua siitä keinoista, että miten tätä voidaan auttaa ja miten tekijät voidaan saada vastuuseen.”

Kuten Manne huomauttaa, feministit ovat luonnollinen kohde naisvihalle, koska he kyseenalaistavat patriarkaalisen vallan ja kieltäytyvät alistumasta sille. Julkisissa rooleissa toimiviin naisiin kohdistuvan antifeministisen vihapuheen kautta pyritään rajoittamaan toimintaa, hiljentämään keskustelua tasa-arvokysymyksistä ja uusintamaan konservatiivisia sukupuolinormeja.

Vuoden 2027 eduskuntavaalien lähestyessä on tärkeää kiinnittää kriittistä huomiota sekä naisvihaan ja antifeminismiin sosiaaliseen kontrollin ja hiljentämisen poliittisina välineinä että algoritmien rooliin eri näkökulmien somenäkyvyyden muovaajina.

 

Lähteitä:

Chriss, J. J. (2013). Social control: An introduction (2nd ed.). Polity Press. https://www.politybooks.com/bookdetail?book_slug=social-control-an-introduction-2nd-edition--9780745654386

Haslop, C., & Ringrose, J. (2025). Post-Tate, post-truth, post-digital: researching and mitigating the misogyny influencers. Gender and Education, 1–17. https://doi.org/10.1080/09540253.2025.2568408

Jämsä, L. (2026). Hate Speech against Women Politicians in Contemporary Finland: Misogyny as an Instrument of Social Control. NORA – Nordic Journal of Feminist and Gender Research. https://doi.org/10.1080/08038740.2026.2730203

Kawecki, D. (2022). End of consensus? Ideology, partisan identity, and affective polarization in Finland 2003–2019. Scandinavian Political Studies, 45(4), 478–503. https://doi.org/10.1111/1467-9477.12238

Kuhar R. & Paternotte D. (2017).” Gender Ideology” in movement: Introduction. Teoksessa: Kuhar R. & Paternotte D. (ed.) (2017). Anti Gender Campaigns in Europe: Mobilizing Against Equality. Rowman & Littlefield International Ltd, London.

Manne, K. (2017). Down Girl: The Logic of Misogyny. Oxford University Press. New York. https://doi.org/10.1093/oso/9780190604981.001.0001

Meger, S. (2026). Misogyny, Online Radicalisation, and Youth Extremism in Australia (Version 1). The University of Melbourne. https://doi.org/10.26188/33250176.v1

Mason L. (2018). Uncivil agreement: How politics became our identity. University of Chicago Press. https://press.uchicago.edu/ucp/books/book/chicago/U/bo27527354.html

Nikunen, K., Haara, P., Kosonen, H., Knuutila, A., Pöyhtäri, R., & Saresma, T. (2025). Contested Meanings of Hate Speech and the Post-Truth Condition on Digital Platforms. Social Media + Society, 11(2). https://doi.org/10.1177/20563051251341794

Pihlajamaa, M. (2025). Tasa-arvon takapakkia vai globaalia valtapeliä? Viisi näkökulmaa anti-gender-liikehdinnän (toisin) ymmärtämiseksi. Ilmiö. https://ilmiomedia.fi/artikkelit/tasa-arvon-takapakkia-vai-globaalia-valtapelia/

Räsänen, I., Lehtonen, K., Dercsényi, B., Fenn, L., Krishnan-Barman, S., & Li, C. (2026). Algoritmit ja demokratia: Tiivistelmä. Sitra. https://www.sitra.fi/julkaisut/algoritmit-ja-demokratia-tiivistelma/#heading-mo6ri8sb8o6'

Saresma T.; Karkulehto S.; Varis P. (2021). Gendered Violence Online: Hate Speech as an Intersection of Misogyny and Racism. Teoksessa: M. Husso, S. Karkulehto, T. Saresma, A. Laitila, J. Eilola, and H. Siltala (ed.). Violence, gender and affect: interpersonal, institutional and ideological practices. Cham, Switzerland: Palgrave Macmillan, an imprint of Springer Nature; 2021. https://doi.org/10.1007/978-3-030-56930-3_11

Saresma T. (2018). Gender Populism -Three Cases of Finns Party Actors' Traditionalist Anti-Feminism. Teoksessa: Kovala, U., Palonen, E., Ruotsalainen, M. & Saresma, T. (ed.) Populism on the Loose. Jyväskylä: University of Jyväskylä, 177-200. https://www.researchgate.net/publication/324808498_Populism_on_the_Loose#full-text

Sundqvist, V. (2012). KKO kovensi Halla-ahon tuomiota. Yle. https://yle.fi/a/3-6171365

UN Women. (2025). Mikä on ”manosfääri” ja miksi siitä täytyy välittää? https://unwomen.fi/uutiset/mika-on-manosfaari/

 

Kuvat: Towfiqu barbhuiya / Pexels, Joakim Honkasalo / Unsplash, @priscilladupreez / Unsplash, Katrin Bolotsova / Pexels