Voiko jätettä rakastaa?

Kotien arkisten jätekäytäntöjen täytyy muuttua, jotta kiertotalouden tavoitteet voisivat toteutua. Yksi kiinnostava esimerkki uudenlaisesta jätesuhteesta on japanilainen bokashikompostointi. Bokashaaja jakaa kotinsa kompostiämpärien kanssa ja seuraa uteliaana mikrobien biletystä.

Jätteet on länsimaisissa teollisuusmaissa pitkään hoidettu institutionaalisesti. Jäte ja tarpeeton tavara on siirretty kotitalouksien piiristä yhteiskunnan organisoidusti hallitsemaksi tekniseksi ongelmaksi. Tämä käytäntö on vienyt jätteen arkiymmärryksen ulottumattomiin.

Jätteiden hävittäminen on kuitenkin ollut vain yhteisesti jaettu illuusio, sillä jäte ei häviä: se vain vaihtaa paikkaa ja muuttaa muotoaan. Viemäreiden jätökset on johdettu vesistöihin, yhteiskunnan reuna-alueille sijoitetut kaatopaikat ovat kasvaneet hallitsemattomiksi, ja jätteen polttaminenkin tuottaa paitsi energiaa myös päästöjä.

Näistä aineellisen ylimäärän hävittämisen käytännöistä seuranneita ongelmia on viime vuosina ratkottu Euroopan tasolla pyrkimällä materian kierrätykseen ja uusiokäyttöön. Tavoitteena on ns. kiertotalous, joka karkeasti ymmärrettynä tarkoittaa jätteen suunnittelemista pois. Kiertotalouden äärimmäisenä tavoitteena on, että jätettä ei enää synny lainkaan ja uusiutumattomat raaka-aineet käytetään suljetussa systeemissä yhä uudelleen.

Kiertotalouden ihanteita tavoitellaan säätämällä lakeja, jotka muun muassa kieltävät jätteen kaatopaikalle viemisen ja asettavat tuottajalle velvollisuuden kerätä ja uusiokäyttää materiaalit. Kuluttajat taas asetetaan vastuuseen jätteidensä entistä tarkemmasta lajittelusta jo kotitalouksissa. Viimeistään kiertotalouteen tähtäävän lainsäädännön seurauksena ”jäte” on lakannut olemasta yhtenäinen aineskategoria, joka poistuu näppärästi kodeistamme muovipusseissa takapihan jätesäiliön kautta ja josta meidän ei sen jälkeen tarvitse kantaa huolta.

Arki aineellisen ylimäärän kanssa on muuttunut monimutkaiseksi ja hankalien sääntöjen määrittämäksi. Entiset, poissulkemiseen perustuvat jäterutiinimme eivät enää kelpaa, mutta uusia ei ole vielä syntynyt. Jäte täyttää kotimme, ja me olemme sen edessä neuvottomia.

Väitänkin, ettei kiertotalous voi toteutua pelkästään lakeja säätämällä. Jotta kiertotalouden tavoitteet onnistuisivat, täytyy myös kotien arkisten jätekäytäntöjen muuttua. Kuten Sarah Pink on todennut, todelliset vallankumoukset syntyvät arjen käytännöistä käsin.

Kohti erilaista esinesuhdetta

Väitöskirjassani esitin, että kestävä materiaalitalouden malli, olipa se nyt sitten kiertotalous tai jokin muu, edellyttää radikaalisti erilaista esinesuhdetta. Ehdotin, että se edellyttää huolehtivaa suhdetta paitsi tavaroihin, myös aineeseen itseensä - myös tavaroiden muuttuessa jätteeksi.

Emme voi elää ”epämaterialistisesti”, koska olemme väistämättä kietoutuneet osaksi materiaa. Sen sijaan voimme kyllä elää materian kanssa toisin. Kuten Turo-Kimmo Lehtonen on huomauttanut, ympäristöongelmat ovat opettaneet ainakin sen, että välinpitämättömyys materiaalisuutta kohtaan on vastuutonta. Ihmistä ilman materiaa ja esineitä ei ole.

Hahmottelen tässä kirjoituksessa eettistä materialismia, joka ei perustu ylemmyydentuntoiseen syyllisyyteen vaan tunnistaa vastavuoroisen sidoksellisuutemme ja kiinnittymisemme aineeseen. Tästä seuraa, että sopimuksemme esineiden kanssa ei pääty siinä vaiheessa, kun esine lakkaa toimimasta tai tuottamasta iloa ja muuttuu ”jätteeksi”. Sen sijaan olemme vastuullisia myös aineelle, sille miten aine jatkaa kulkuaan maailmassa.

Arkisen jätesuhteen muutos edellyttää institutionaalisen jätehuollon synnyttämän jätteen abstraktiuden purkamista ja jätteen ottamista osaksi arkeamme. Havainnollistan eettistä materialismia bokashilla, japanilaisella kompostointimenetelmällä, joka leviää sosiaalisen median kautta viraalina villityksenä. Bokashi on tässä esimerkki pienestä arkisesta käytännöstä, jossa itää suuren muutoksen siemen. Bokashikompostointi käytäntönä synnyttää uudenlaista eettistä virettä suhteessa aineeseen ja jätteeseen.

Bokashi on vasta rantautumassa Suomeen, ja siksi suomenkielinen terminologia vielä hakee muotoaan. Sitä harjoittaa kuitenkin alati kasvava, hyvin innostunut joukko ihmisiä, jotka jakavat tietoa ja kokemuksia sosiaalisessa mediassa. Käytän aineistonani suomalaisten bokashista innostuneiden bloggareiden kirjoituksia.

Mikä bokashi?

Tämä voi tuntua kummalliselta ensin, mutta on aika yksinkertaista kuitenkin. Biojäte ämpäriin, rouhetta päälle, kansi kiinni. Täysi ämpäri muhii kaksi viikkoa ja on sitten valmis mullan tekoon. Mullaksi hapatettu jäte muuttuu toisessa kahdessa viikossa. Se on bokashi!
- Bokashi-aloittajan opas

Bokashigarden-sivuston mukaan bokashi on alun perin japania ja tarkoittaa muun muassa ”käynyttä orgaanista ainetta”. Nimensä mukaisesti tämä kompostointimenetelmä käyttää avukseen mikro-organismeja ja fermentoi biojätteen. Bokashikompostoimisen kerrotaan Bokashi-aloittajan oppaassa olevan ”helppoa, hauskaa, halpaa, hajutonta ja hyödyllistä”. Bokashia varten ei tarvita edes omaa pihaa, vaan sitä voi harjoittaa vaikka kerrostaloasunnon parvekkeella, keittiössä tai kylpyhuoneessa.

Bokashikompostoinnissa päivittäin syntyvät ruoantähteet pilkotaan pieniksi ja painellaan bokashiastiaan. Pilkkeen päälle ripotellaan ”tehokkaita mikrobeja” sisältävää bokashi-rouhetta, joka aloittaa ilmatiiviissä astiassa ruoantähteiden fermentoitumisprosessin.

Bokashiastian annetaan seistä pari viikkoa niin, että siitä syntyvää nestettä lirutetaan säännöllisesti pois. Käynyt massa sekoitetaan yhteen valmiin mullan kanssa, joko suoraan maahan tai vaihtoehtoisesti ämpäriin tehtyyn ”multatehtaaseen”, ja sen annetaan jälleen muhia pari viikkoa. Lopulta hapan, fermentoitunut multa-aines on muuttunut neutraaliksi, ”tehokkaaksi, eläväksi mullaksi”, kuten Bokashi-aloittajan opas kertoo.

Bokashaajille tai hapattajille ruoantähteet eivät enää olekaan turhaa ja kuollutta ylimäärää, josta pitää päästä eroon mahdollisimman tehokkaasti.

Bokashi-blogeissa yksityiskohtainen biologinen ja kemiallinen tietämys yhdistyy perinnetietoon ja jopa jonkinlaiseen taianomaisuuteen: bokashia on leikillisesti kutsuttu ”kompostoinnin voodooksi”. Bokashikompostoiminen synnyttää monenlaisia eläviä organismeja, jotka kuvataan kokonaisena ”keskinäiseen tukeen perustuvana”, monenlaisista jäsenistä muodostuvana pienoisyhteiskuntana. Jätteessä ja toistensa jätteestä elävä orgaaninen, keskinäiseen tukeen perustuva mikrobiyhdyskunta muuttaa ruoanjätteet nopeasti ja helposti ravintorikkaaksi ja eläväksi mullaksi.

Bokashaajille tai hapattajille ruoantähteet eivät enää olekaan turhaa ja kuollutta ylimäärää, josta pitää päästä eroon mahdollisimman tehokkaasti, vaan siinä on elämän mahdollisuus, jota halutaan vaalia. Fermentoinnin seurauksena nahistuneet tomaatit ja homehtunut leipä muuntuvat orgaaniseksi, elämää kuhisevaksi mullaksi: ”Tuloksena sinulla on siis Bokashi; orgaanista ensiluokkaista kompostia, multa täynnä mikroelämää!”

Multaa ja maailmanparannusta

Bokashi-opas lupaa bokashaamisen vievän pikkusormen lisäksi koko käden, mutta vastineeksi se avaa oven aivan uuteen maailmaan. Bokashin erityinen viehätys on loputtomissa mahdollisuuksissa kokeilemiseen, itse tekemiseen ja uudenlaisten ratkaisujen kehittelemiseen – sekä tietysti onnistumisen tuomassa riemussa.

Usein bokashaajat nikkaroivat itse hapatusastiat kahdesta ämpäristä ja esimerkiksi vanhan hanaviinipakkauksen hanasta. Nikkarointikokeilut raportoidaan tarkasti, ja niiden onnistumista vertaillaan verkon vertaisryhmissä. Moni bokashiharrastaja alkaa kasvattaa jopa hapattamiseen tarvittavia kotoperäisiä mikrobikantoja itse, ”ja se, jos mikä, on suuri seikkailu… josta ei aina voi tietää miten se päättyy”.

Takalaiska-bloggaaja listaa syitä ryhtyä bokashaajaksi: ”Biojätteen fermentointi, keittiöjätteen saaminen hyötykäyttöön nopeasti, maaperän parantaminen, oman aktiivisuuden lisääntyminen suhteessa ympäristöön, elämän (ja jätteen) kiertokulun pikkuista parempi ymmärtäminen… siinä syytä jo kylliksi.”

Monelle bokashista innostuneille mullan tekeminen ei ole päätarkoitus, vaan ”kiinnostava osa kokonaisuutta”. Kyse on paitsi jätteenkäsittelystä, myös tavasta paikantaa ihminen osaksi maailmankaikkeutta. Bokashissa käytettävän tehokkaan mikrobiliuoksen kehittäjän Teruo Higanin filosofiassa tavoitellaan yhteiskuntaa, jossa vallitsee rauhaisa rinnakkaiselo, anteliaisuuden kulttuuri ja yhteishyvä niin ihmisten kesken kuin luonnon välillä – ja luonnollisesti siinä sivussa syntyy myös taloudellista hyvinvointia.

Ylevistä arvopäämääristään huolimatta bokashi on käytännöllistä tekemistä. Ekologisuus, eettisyys ja ”parempi huominen” eivät ole pelkkiä teoreettisia tavoitteita vaan käytännöllisessä toiminnassa syntyviä tuotoksia. Varsinainen toiminta ja intohimo suuntautuvat itse tekemiseen, kokeiluun ja kokemukseen. ”Maailma pelastuu bokashiämpäri kerrallaan”, kuten Takalaiska blogissaan muotoilee.

Mikrobit ihmisen yhteistyökumppanina

Bokashiämpärissä elää mikroyhteisö, jonka hyvinvoinnista hapattajat huolehtivat ja ovat kiinnostuneita. Takalaiska kuvailee bokashiastiassa tapahtuvaa prosessia ”mikrobibileinä”, joiden osanottajien koostumuksesta bokashiastian hoitaja on vastuussa. Jos juhliin tulee liikaa ”kuokkavieraita” eli prosessin kannalta vääränlaisia mikrobeja, pitää ”omaa porukkaa” kutsua paikalle ”vähän niinkuin järjestysmiehiksi”, mikä takaa sen, että homma sujuu niin kuin on suunniteltu. Onnistuneet mikrobibileet eivät tuota hajuhaittoja naapurustoon.

Mikrobiyhdyskunnan ja siitä huolehtivan ihmisen välinen suhde ei kuitenkaan ole yhdensuuntainen. Bokashin onnistuminen edellyttää kaikkien osapuolten yhteistoimintaa ja herkistymistä mikrobiyhdyskunnan hienovaraiselle kommunikaatiolle. Hyvinvoiva bokashiyhdyskunta lahjoittaa lisää elämää elävänä multana, jossa puolestaan voidaan kasvattaa uutta elämää.

Bokashi perustuukin monessa kohden erilaisten toimijoiden vastavuoroiseen anteliaisuuteen. Ensinnäkin bokashaajat muodostavat yhteisöjä, jotka jakavat auliisti neuvoja ja kokemuksia toisilleen. Toiseksi onnistunut bokashi edellyttää ihmisten ja mikrobien välistä anteliaisuutta ja yhteistyötä. Viimeiseksi bokashisekoituksen maitohappobakteerit, hiivat ja fotosynteesibakteerit työskentelevät Takalaiskan sanoin “yhdessä ryhmänä, luoden systeemin joka perustuu keskinäiseen tukeen. Seoksen ’jäsenet’ syövät toistensa toiminnan tuottamaa jätettä ja samanaikaisesti yhdistävät hyvää tekeviä oheistuotteita, kuten entsyymejä, antioksidantteja ja vitamiineja – joita muut mikrobit voivat käyttää.”

Laboratorio-olosuhteissa kehitetty EM1 (tuttavallisesti Emmi) voi Takalaiskan kuvauksen mukaan dominoida muita luonnossa eläviä mikrobeja, ja sillä on kyky kouluttaa uudelleen tai hävittää haitallisia bakteereita ja siten vähentää hajuja ja tauteja. Takalaiska hahmottaa tätä mikrobien välistä yhteistyötä piirroksella, jossa erivärisinä ystävällisesti hymyilevinä, pallomaisina hahmoina kuvatut toimijat ojentavat piirissä toisilleen lahjapaketteja. Kuvatekstissä tehokkaan mikrobiyhdisteen salaisuuden kerrotaan perustuvan yhteistyöhön: ”Secret of EM-formula is co-operation”.

Yhteistyö ei kuitenkaan tarkoita varauksetonta avoimuutta kaikille toimijoille, vaan kollektiivi syntyy ja pitää itseään yllä sulkemalla jotain ulos. Bokashi-yhteisöön eivät ole tervetulleita esimerkiksi ”patogeeniset, sairauksia aiheuttavat, haitalliset organismit” eivätkä tuhoeläimet. Bokashin syntytarinan mukaan hapattaminen sai alkunsa aikanaan juuri tuhoeläinten torjumiseksi. Samalla tämän päivän keskusteluissa ja esimerkiksi kuntien päivittämissä jäteohjeissa bokashimultatehtaan pelätään houkuttelevan rottia ja muita ei-toivottuja vieraita kotipihoille.

Jäte asuinkumppanina

Bokashi-astioita tarvitaan bokashin valmistukseen vähintään kaksi, usein enemmänkin. Lisäksi päivän ruoantähteet kerätään ensiksi tiskipöydälle sijoitettavaan kippoon odottamaan käsittelyä. Bokashi-ohjeissa kehotetaan hankkimaan tiskipöydälle omaa silmää miellyttävä kippo, joka on mukava huuhtaista päivän päätteeksi puhtaaksi.

Bokashiastiat vievät fyysisesti paljon tilaa, ja jotta jätteiden kerääminen ja käsittely olisi mahdollisimman kätevää, niitä ei piiloteta komeroihin, vaan ne pidetään reilusti näkyvillä. Bokashitalouksissa arjen tila jaetaan siis hyvin konkreettisesti bokashiastioiden kanssa. Usein toistetun tarinan mukaan joku innokas hapattaja on sijoittanut bokashiastian jopa sänkynsä alle, vaikka useimmat kuitenkin säilyttävät niitä keittiössä tai kylpyhuoneessa.

Takalaiska kirjoittaa bokashin “feng shuista”, ettei haittaa, vaikka joulukuvissakin on mukana bokashiämpärit, kertovathan ne tarkoituksenmukaisesta estetiikasta. Blogitekstin kuvituksena on jouluinen kuva, jossa lapset piirtelevät tonttuja ikkunaan, vieressään kaksi iloisen väristä bokashiämpäriä kuin toimintaan osallistuen. Jätteiden pilkkomiseen ja käsittelemiseen liittyvät tuntoaistimelliset ällötyksen tunteet ovat osa bokashin valmistamista, mutta ällötyksestä huolimatta ne kääntyvät positiiviseksi kokemukseksi:

Mikähän siinä on, että heti kun luokittelee jonkin naatin tai unohtuneen avokadon jätteeksi - se muuttuu samalla hetkellä ällöttäväksi??? Niin ällöttäväksi, ettei siihen halua enää koskea - vaan päästä siitä mahdollisimman nopeasti eroon. Ts. saada se pois silmistä. Mahdollisimman nopeasti. Ilman vaivaa.

Tekstiin liitetyssä videossa Takalaiska pilkkoo edellisen päivän smoothien teosta jääneet hedelmänkuoret veitsellä pienen pieneksi silpuksi ja kippaa sen bokashiastiaan, pyöräyttäen silppua lopuksi veitsellä. Uteliaisuus voittaa ällötyksen myös valmistuvan bokashimassan tutkimisessa: Takalaiska kuvaa, kuinka ei malta olla menemättä ”fiilistelemään” ja tunnustelemaan ”multatehtaan” valmistumisprosessia:

Tai ehkä menen sittenkin kurkkimaan jo ylihuomenna. Vähän niinkuin fiilistelemään vaan. Jos vanhat merkit pitävät paikkaansa, niin lämpötila multatehdas-saaveissa on siihen mennessä noussut reilusti kädenlämpöiseksi. (Joo, työnnän käteni rohkeasti vaan sinne saaviin lämpömittaiksi… vaikka ällöttääkin ;))

Jätteiksi määriteltyihin, epämääräisiin ruoantähteisiin on ällöttävää koskea, oli se bokashia tai ei. Silti kiinnostus ja uteliaisuus prosessia kohtaan ovat niin suuria, että Takalaiska voittaa vastenmielisyytensä ja työntää paljaan kätensä kompostoituvaan massaan tunnustellakseen sen lämpötilaa. Lämpötilan tunnustelun lisäksi ruoantähdemassaa täytyy työstää survomalla ja painelemalla sitä silloin tällöin pienempään tilaan. Tämä tehdään nuijimalla tai hansikkain suojatuin käsin, vaikka innokkaimmat saattavat tehdä sen paljaallakin kädellä.

Tuoksua ja nesteitä ihmettelemässä

Bokashia kehutaan tuoksuttomaksi, mutta juuri tuoksullaan bokashi kommunikoi ympäristönsä kanssa. Tuoksu kertoo, millä tavoin fermentoituminen onnistuu, ja kun bokashi alkaa tuoksua voimakkaasti, siitä pitää valuttaa ylimääräiset nesteet pois. Haju saattaa myös kertoa, ettei bokashiastia ole riittävän tiivis.

Bokashista syntyvä tuoksuva nestekään ei ole turhaa ylimäärää, vaan hartaasti odotettua, suorastaan taianomaista, vahvaa orgaanista ainetta: bokashiteetä tai -mehua. Mehun syntyminen kertoo, että hapattaminen on onnistunut:

Kun uusi bokashiharrastaja pääsee vauhtiin, ensimmäiset innostuksen kiljahdukset nousevat viimeistään silloin kun hapattiämpäristä saa tiristettyä ensimmäiset mehut! Kippis ja skål! Se on juhlava hetki  bokashaajalle. Näkyvä merkki siitä, että jotakin tapahtuu. (Takalaiska)

Jokaisen bokashiannoksen mehu on omanlaistaan, ja sen ”tuoksu, väri ja viskositeetti” vaihtelevat bokashimassan koostumuksen sekä sen mukaan, miten fermentointi on onnistunut. Tuoksua ja koostumusta tutkitaan, ja siitä vaihdetaan vertaisryhmissä innokkaasti kokemuksia.

Onnistuneen käymisprosessin voimallista bokashimehua säilötään arvokkaana eliksiirinä, jota voidaan käyttää esimerkiksi viemärinpuhdistamiseen (mikrobit syövät eloperäisen aineksen viemäristä) tai laimennettuna kasvilannoitteena. Bokashimehu säilyy jääkaapissa muutaman päivän, ja sitä voidaan myös pakastaa. Jotkut koettavat pitää sitä pidempäänkin elossa, esimerkiksi ”syöttämällä” sille sokeria.

Eettisen materialismin siemenet

Ei ole kovin olennainen kysymys, onko bokashimulta todella niin ihmeellistä ja elävää kuin bokashin harjoittajat uskovat. Tärkeää on se, että bokashaamisen käytäntö muuttaa merkittävästi suhdetta jätteeseen.

Antautuminen yhteiselämään jätteen kanssa synnyttää ruumiillista anteliaisuutta ja vieraanvaraisuutta. Vuorovaikutus jätteen kanssa muuttaa eettisen suhteen jätteeseen muuksi kuin velvollisuudentuntoiseksi eettisten periaatteiden seuraamiseksi tai ”oikein tekemiseksi”. Hahmotan edellä kuvaamassani aineksia uudenlaiseen eettiseen materialismiin, joka perustuu vastavuoroiseen anteliaisuuteen, kokeilullisuuteen ja esteettisyyteen.

Bokashi tuo ihmiset yhteen jätteen kanssa hyvin konkreettisella tavalla: se saa käsittelemään ja kohtaamaan jätteen ruumiillisesti, kaikessa aistimellisuudessaan. Myös Gay Hawkins hakee Rosalyn Diprosen kehittelemästä ruumiillisen anteliaisuuden ajatuksesta avainta kestävään jäte-etiikkaan. Ruumiillisen anteliaisuuden käytännöt ovat avoinna jätteiden moninaisuudelle, ei-inhimillisen maailman runsaudelle ja huomioivat riippuvaisuutemme toisten lahjoista.

Bokashikompostointi tekee jätteestä hyväksytyn elävän olennon, jonka kanssa jaetaan arki ja joka kykenee jopa monenlaiseen kommunikaatioon meidän kanssamme. Syömättä jääneitä tähteitä ei hävitetä syyllisyydentuntoisesti vetämällä niitä vessanpöntöstä alas tai kiikuttamalla biojätepusseissa pihan perälle, vaan ne pilkotaan pieniksi, asetetaan bokashiämpäriin ja jäädään uteliaina odottamaan mitä tapahtuu.

Uteliaisuus, vastuullisuus ja huolenpidon ilo ylittävät ällötyksen tunteen. Kun jätteestä tulee omaa ja läheistä, sen ällöttävyys ei ole epämieluisaa.

Jane Bennett tunnistaa tärkeäksi eettisen kohtaamisen hetkeksi juuri tämän uteliaisuuden aineen muuntumista kohtaan. Hän puhuu ”materian lumouksesta”, joka herää materian aineellisen ja merkityksellisen muuntumisen hetkellä. Nämä materian lumouksen kokemukset laajentavat eettistä ymmärrystämme – eivät saarnaamalla jätetaakasta, vaan paljastamalla mahdollisuuksia jätteen kehystämiseen uudella tavalla.

Bokashaajalle jäte lakkaa olemasta jotain, joka pitää sulkea pois arjesta ja kaikista aisteista. Bokashijäte tuntuu, tuoksuu, näkyy, vie tilaa ja ennen pitkää jopa maistuu bokashimullassa kasvavan uuden sadon myötä. Bokashi kutittelee aisteja kokonaisvaltaisesti, eikä aina pelkästään positiivisessa mielessä. Uteliaisuus, vastuullisuus ja huolenpidon ilo kuitenkin ylittävät ällötyksen tunteen. Kun jätteestä tulee omaa ja läheistä, sen ällöttävyys ei ole epämieluisaa. Läheisyys neutraloi vastenmielisyyden.

Bokashi-ilmiössä jätekäytännöt eivät enää millään tapaa kumpua syyllisyydestä, vaan uteliaasta, vastavuoroisesta ja rakkaudellisesta elämän jakamisesta aineen kanssa. Bokashaajalle aine ei ole pysyvää ja kiinteää vaan muuntuvaa ja täynnä potentiaa.

Näin antaumuksellisesti voimme tuskin edellyttää kaikkien ihmisten jakavan elämäänsä jätteen kanssa, mutta ainakin siitä voi oppia kohtelemaan jätettä muunakin kuin ulossuljettuna toisena. Ja, kuten Takalaiska huomauttaa, ”ihmetouhusta tulee jollain aikavälillä ihan tavallista”.

 

***

Kirjoitus perustuu Sosiologia-lehdessä 3/2016 julkaistuun tekstiin.