ilmio_Kuolema_Pääkuva_wp

Kuolema-teemaviikko Ilmiössä ja AntroBlogissa 28.10.–4.11.2018

Pyhäinpäivän aikaan ajatus saattaa kulkeutua kuolemaan. Ilmiö ja AntroBlogi tarjoavat ajattelun mausteeksi kasapäin kiinnostavaa luettavaa aiheesta Kuolema-teemaviikollaan.

Kuoleman voi ajatella olevan ihmisyyden pienin yhteinen nimittäjä. Se koskee jollain tavalla kaikkia meistä. Sosiologin näkökulmasta kuoleman erikoisuus piilee kuitenkin siinä, että olemme sen edessä ihmeen eriarvoisia. Kuolemaa tutkimalla pääseekin kiinni globaaliin ja paikalliseen eriarvoisuuteen, kulttuurisiin ilmiöihin ja poliittisiin järjestyksiin.

Kuolema-viikolla pohdimme kuolemaa yksityisenä ja henkilökohtaisena asiana, joka järjestää uusiksi jäljelle jääneiden sosiaaliset suhteet, arjen, identiteetin ja omaisuuden. Samalla kuolema tuo näkyväksi yhteiskunnan normit. Kuolleet on saatettava eteenpäin, ja saattamisen kulttuuri muuttuu jatkuvasti.

Viikolla pohdimme myös miten epävarmuus kuolemasta tuo näkyväksi sosiaalisen ja biologisen kuoleman eron.

Kuolema on toisaalta myös numeroita. Tilastoissa kuolema on useimmiten julkista, etäistä ja persoonatonta ja muutokset kuolleisuustilastoissa tarkoittavat kuitenkin isoja muutoksia arjessa ja yhteiskunnassa. Toisaalta laskeminen ja numerot näyttävät tekevän  kuolemasta ja kriisistä.  Siksi teemaviikolla mietitään myös tapoja, joilla siirtolaisten kuolemat ovat vaikuttaneet kuoleman käsittelyyn sekä Välimeren etelä- että pohjoispuolella.

Kuolema-teemaviikon tekstit ovat päivittäin esillä sosiaalisessa mediassa. Uudet sisällöt päivittyvät tänne tapahtumasivulle sitä mukaan, kun ne ilmestyvät. Viikon loputtua voit siis ahmia kaikki jutut kerralla.

Tapahtuma toteutetaan yhdessä sisarjulkaisumme AntroBlogin kanssa ja heidän sisältönsä löytyvät sekä täältä että heidän omalta tapahtumasivuiltaan. Klikkaamalla itsesi osallistujaksi Kuolema-teemaviikon Facebook-tapahtumaan pysyt varmasti kärryillä. Twitterissä ja Instagramissa taas kannattaa seurata #kuolemaviikko'a.

 

Kuolema-viikolla Ilmiössä

Ti 30.10. Miksi siirtolaisten kuolemat esitetään numeroina? Välimeren massakuolemien laskeminen yrittää luoda kuvaa siitä, että tilanne on hallinassa, kirjoittaa Karina Horsti
To 1.11. Kuolema tilastoissa. Kuolleisuustutkimus on sosiologian ydintä ja luvut kertovat sekä suomalaisten eriarvoisuudesta että elintapojen muutoksesta, kirjoittavat Suvi Parikka ja Laura Kestilä
La 3.11. Kun yhteys läheiseen ei katkea kuolemaan. Läheisen ihmisen menetystä ja sen merkitystä on länsimaisissa tutkittu ihmeen vähän. Näissä tutkimuksissa ihmisten kertomukset vuorovaikutuksesta kuolleen omaisen kanssa ovat yleisiä, kirjoittaa Marja-Liisa Honkasalo
Su 4.11. Kuolema sateenkaaren päässä. HLBTQ-ihmisten kokemukset kuolemasta lähipiirissään kertovat paljon suomalaisista kuoleman käytännöistä ja kulttuurisista normeista, kirjoittaa Varpu Alasuutari

Kuolema-viikolla
AntroBlogissa

Su 28.10. Kulttuurishokki: Muumiomunkit Buddhan jalanjäljissä, Emmi Huhtaniemi
Ma 29.10. Hautajaiset osana kuoleman koneistoja ennen ja nyt. Kuoleman koneistot hoitavat kuoleman materiaalisuutta osin eri tavoin kuin menneinä aikoina, Ilona Pajari
Ke 31.10. Epävarma kuolema, eli biologisen ja sosiaalisen kuoleman eroista, Timo Kallinen
Pe 2.11. Kalman tarttuminen oli ennen kuolemaan liittyvä vakava uhka, Kaarina Koski
Su 4.11. Kultturishokki: Positiivinen kuolema.
Kurkkaa AntroBlogin tapahtumasivuilta myös muita kuolemaan liittyviä juttuja