Voiko sijaissynnyttäminen olla työtä?

Suomessa sijaissynnyttämisen uudessa säätelyssä sitä ei tulisi rajata tarjottavaksi vain tietynlaisesta lapsettomuudesta kärsiville heteropariskunnille. Säätelyssä tulisi huomioida lisääntymiskyky (raskaus) henkilökohtaisena resurssina sekä pohtia uusintamistyön arvoa nimenomaan sijaissynnyttäjän arvon tunnustavasta näkökulmasta. Laajemmin tulee huomioida cis- ja heteronormatiivisuuden purkaminen sekä lisääntymisoikeudenmukaisuus globaalin ja rakenteellisen eriarvoisuuden kysymyksenä: kuka saa lapsia, keiden halutaan saavan lapsia, millaisissa oloissa lapset kasvavat ja millaiset voimat heidän elämäänsä määrittävät.

Sijaissynnytyksen syrjivä säätely

Ennen vuotta 2007 sijaissynnytys oli Suomessa harvoissa tapauksissa käytetty hoito heteroavioparin cis-naisosapuolen kohdun puutteesta tai viasta johtuvaan lapsettomuuteen (tarkoitan lapsettomuudella tässä tekstissä tahatonta lapsettomuutta). Lapsettomuuden julkisessa keskustelussa hedelmöityshoitojen kohteeksi rakentuu yhä useimmiten heteropari ja etenkin cis-naisosapuoli, vaikka tämä ei vastaa lisääntymisen todellisuutta siltäkään osin, että merkittävä osa lapsettomuudesta johtuu kumppanin puutteesta. Myös hoidossa olevan heteroparin hedelmättömyyden syy voi olla selittämätön. Sperman laadusta johtuvan lapsettomuuden arvioidaan lisääntyvän räjähdysmäisesti. Sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuus tuo omat mutkansa lisääntymistaipaleelle. 

Itselliset naiset ja naisparit ovat saaneet julkisen terveydenhuollon piirissä luovutettuja sukusoluja vaativia hoitoja vasta loppuvuodesta 2019. Sitä edelsi neljän vuoden kädenvääntö sairaanhoitopiiritasolla: kaikki hoidot luovutetuilla sukusoluilla päätettiin keskeyttää ratkaisemattomien yhdenvertaisuuskysymysten takia vuonna 2015. Vaikka tilanne on siis parantunut, miespareilla tai itsellisillä miehillä ei ole minkäänlaisia perheellistymismahdollisuuksia hoitojen kautta. Myös sukupuoleltaan moninaisten henkilöiden hoidontarpeita tunnetaan huonosti ja niihin vastataan vaihtelevasti.

Suomalaisia sijaissynnytysjärjestelyjä ennen vuotta 2007 ei ole tutkittu juuri lainkaan lääketieteen diskurssin ulkopuolella. Sijaissynnyttäjänä toimi usein tulevien vanhempien läheinen, yleensä sukulainen. Osapuolten välillä ei tehty minkäänlaisia sopimuksia.

Lääketieteellisissä lähteissä osapuolten kerrotaan saaneen psykologista neuvontaa ennen ja jälkeen lapsen syntymän, mutta tuon neuvonnan yksityiskohtia ei avata. Ei ole esimerkiksi tietoa, onko lapsen alkuperän kertomisesta hänelle itselleen sovittu tai onko osapuolia valmistettu emotionaalisiin jännitteisiin, joita voi nousta, kun lapsi ja sijaissynnyttäjänä toiminut läheinen/sukulainen ovat säännöllisesti tekemisissä. Näistä asioista sopimatta jättäminen voi olla eettisesti ongelmallista, sillä lähisuhteisiin voi liittyä emotionaalista painostusta ja vähintään painolastia. Sijaissynnyttäjän asema pariskunnan hoitojen välineenä on nähty lääketieteellisessä diskurssissa ongelmattomana.

Sijaissynnytyksen säätely lääketieteellisenä hoitona ei riitä ratkaisemaan eettisiä ongelmia

Sijaissynnyttämistä on ehdottomasti säädeltävä Suomessa, mutta sen määrittely hoidoksi ja säätely lääketieteen piirissä ei anna mahdollisuuksia ratkoa sijaissynnyttämiseen liittyviä eettisiä ongelmia tarpeeksi kattavasti.  Erityisesti näin on kolmesta syystä. Ensinnäkään hedelmöityshoitojen cis- ja heteronormatiivinen etiikka ei pysty ratkaisemaan kuin näihin normeihin sopivien henkilöiden lapsettomuusongelmia, vaikka lisääntymisen todellisuus on monimuotoista.  Cis- ja heteronormatiivinen etiikka luo syrjiviä rakenteita, joita ei pidä uusintaa, sillä niille ei ole tieteellisiä tai moraalisia perusteita.

Toiseksi hoitosäätely ei pysty ottamaan kantaa sijaissynnyttäjän asemaan eli esimerkiksi hänelle maksettavaan palkkioon. Palkkio oli Suomessa ennen vuotta 2007 käytössä olleessa hoitomallissa ehdottomasti kielletty. Palkkioksi katsottiin jopa suoraan raskauteen liittyvien kustannusten korvaaminen, kuten sijaissynnyttäjän äitiysvaatteiden maksaminen.

Kolmanneksi hoitosäätely ei huomioi lisääntymisoikeudenmukaisuutta globaalin eriarvoisuuden kysymyksenä. Varakkaat henkilöt voivat hakea sijaissynnytyspalveluja ulkomailta, vaikka sijaissynnytys olisi heidän kotimaassaan kiellettyä, tai vaikka he eivät saisi sitä hoitona. Usein tällaisissa järjestelyissä korostuu monikansallisten, sijaissynnyttäjiä välittävien toimijoiden rooli, jotka pyrkivät maksimaaliseen voitontavoitteluun ja rakentavat käytänteitä, jotka suosivat tulevia vanhempia ja riistävät sijaissynnyttäjiä.

Globaali ristiriita oikeuden lisääntyä ja lisääntymisoikeudenmukaisuuden välillä on myös Suomen ongelma:  Suomessa laadittavassa sijaissynnyttämisen säätelyssä tulisi pyrkiä suojelemaan myös globaalisti haavoittuvia ryhmiä riistolta ja kaventamaan eriarvoisuutta siitä  huolimatta, että ne ovat suuria haasteita. Jos säätelyssä ei oteta huomioon globaalisti haavoittuvia ryhmiä ja eriarvoisuuden kaventamista, päädytään tukemaan kolonialismiin pohjautuvaa lisääntymisturismia, jossa köyhien, usein rodullistettujen naisten kehot nähdään vain hyödynnettävänä resurssina.

Palkkion saaminen ei tee sijaissynnyttämisestä epäeettistä

Sijaissynnyttämisen säätelyä hoitona perustellaan usein sillä, että sen avulla pystyttäisiin sallimaan niin kutsuttu ei-kaupallinen sijaissynnytys ja kieltämään sen kaupalliset muodot, joita pidetään määritelmällisesti epäeettisinä. Kaupallisuutta ei kuitenkaan ole pystytty kestävästi määrittelemään muutoin kuin niin, että juuri sijaissynnyttäjän ei tulisi saada toiminnastaan taloudellista hyötyä. Tämä määritelmä on kuitenkin kestämätön, sillä se ei avaa, miksi juuri sijaissynnyttäjän maksettava palkkio olisi epäeettinen, mutta esimerkiksi hoitohenkilökunnan palkkiot eivät. Jo nyt Suomessa sallituissa sekä julkisen että yksityisen puolen hedelmöityshoidoissa liikkuu suuria summia rahaa. Myös sukusolujen luovuttajille tarjotaan etuja, kuten lahjakortteja, vaikka näistä käytännöistä halutaan vaieta. Vaikenemisen sijaan tulisi käydä avointa, eettistä kansalaiskeskustelua eettisesti kestävän ja kestämättömän kaupallisuuden rajanvedoista.

Sijaissynnyttäjälle maksettu palkkio ei ole epäeettisen kaupallisuuden määrittäjä. Sen kaupallisuuden ongelmia ovat politiikka ja käytännöt, jotka pyrkivät prekarisoimaan eli epävarmistamaan ja kurjistamaan lisääntymistyön, estämään työntekijöiden liittoutumisen, vaientamaan demokraattisen keskustelun osapuolten välillä sekä kaunistelemaan lisääntymistyön todellisuutta ja eettisiä epäkohtia. Sijaissynnyttämisen tunnustaminen työksi ei saa tarkoittaa riistokapitalistista haltuunottoa, jossa minkä tahansa ajatellaan olevan myytävänä kahden välisillä sopimuksilla. Sijaissynnyttämisen säätelyssä työnä onkin oleellista kiinnittää huomiota välityspalveluihin, jotka voivat edistää eettisesti kestämätöntä kaupallisuutta. Esimerkiksi Hollanti säätelee sijaissynnyttämistä kieltämällä kaupallisen välitystoiminnan.

Lisääntymismarkkinoilla luovutetut sukusolut ja lisääntymistyö kehystetään usein lahjoittamisen kautta.  Monet sukusolujaan luovuttaneet ja sijaissynnyttäjinä toimineet itsekin kokevat lahjan antamisen kuvaavan toimintaansa. Lahjan antamisella ja saamisella on kaunis, sosiologisesti rikas kulttuuritraditio; lahja ilmentää kunnioitusta, palvelusta ja vahvistaa ihmisten välisiä suhteita, mutta voi myös velvoittaa. Määrittelemällä sukusolujen luovuttaminen ja sijaissynnytys lahjoittamiseksi voidaankin pyrkiä vaientamaan vaatimukset korvauksista, jotka uhkaavat lisääntymismarkkinoilla toimivien yritysten voitontavoittelua.

Sijaissynnytys asettuu osaksi uusintavaa työtä

Nähdäkseni sijaissynnyttäjälle maksettavaan palkkioon keskittyminen on kytköksissä yleisesti naiseksi sukupuolitetun ruumiin, sen tekemän työn ja kykyjen arvostukseen sekä kamppailuihin siitä, kuka noista kyvyistä ja tuosta työstä saa hyötyä. Sijaissynnytystyön tarkastelun voi nähdä kytkeytyvän sosiologian keskeisiin pohdintoihin. Sijaissynnytystyö linkittyy myös oleellisesti jo olemassa olevan uusintavan työn muotojen asemasta käytäviin kamppailuihin.

Uusintavalla työllä tarkoitetaan peruselämisen mahdollistavia toimintoja kuten ruuanlaittoa, siivoamista ja hoivaamista, jotka historiallisesti ovat olleet kodin piiriin sijoitetun naisen tärkeimpiä tehtäviä. Niiden ammatillinen suorittaminen, kuten siivoojana tai lastentarhanopettajana toimiminen, on usein matalapalkkaista ja aliarvostettua, minkä voi nähdä juontavan juurensa niiden rakentumisesta patriarkaalisissa järjestelmissä naiserityisiksi ja siten mitättömiksi kyvyiksi.

Sijaissynnyttämisen voi nähdä osana tätä jatkumoa, sillä siinä hyvin ruumiillinen  mutta myös symbolisesti äärettömän latautunut, naiserityiseksi sukupuolitettu kyky eli lapsen kantaminen otetaan haltuun. Jos sijaissynnytys hahmotettaisiin työnä, tuo haltuunotto olisi perusteltua sijoittaa sijaissynnyttäjän omaan päätösvaltaan. Jos sijaissynnyttäjä nähdään välineenä heteroavioparin hoitoihin tai lisääntymismarkkinoiden ehdoilla ryöstöviljeltävänä kohtuna, haltuunotto on kaappaavaa.

Entä mikä on ilmaistyön ja lahjan ero? Lahjaa voimme toivoa, mutta onko koskaan eettisesti kestävää vaatia ilmaistyötä? Epäilemättä myös muussa kuin lisääntymiskontekstissa työntekijä voi kokea tuottavansa ja tuottaakin emotionaalista lisäarvoa työllään. Tästä hyvä esimerkki on ammattikasvattaminen. Palkkion tai palkan saaminen työstä, joka tuottaa myös emotionaalista lisäarvoa, ei tee siitä kaupallisesti epäeettistä.

Suomen tulee pyrkiä eettisesti kestävän säätelyn etulinjaan

Sijaissynnyttämisen määritteleminen työksi tulisi vapauttaa se cis- ja heteronormatiivisen ja pelkän lääketieteellisen säätelyn piiristä. Hedelmöityshoidoilla uusinnetaan usein kiistatta eniten valkoista, varakasta ydinperhemallia, joka vastaa globaalisti vain hyvin pienen joukon elettyä todellisuutta. Sijaissynnyttämisen mieltäminen työksi voisi tuoda mukanaan säädeltyä, eettisesti kestävää sopimuksellisuutta, joka mahdollistaisi myös sukupuoleltaan ja seksuaalisuudeltaan moninaisten ihmisten sijaissynnytysjärjestelyt niin sijaissynnyttäjinä kuin tulevina vanhempinakin.

Kansallinen säätely ei riitä poistamaan kansainvälisten lisääntymismarkkinoiden ongelmia. Silti säätelyssä tulisi ottaa huomioon niin oikeus lisääntymiseen kuin sijaissynnyttäjienkin oikeudet globaalin solidaarisuuden kontekstissa, eli pyrkiä tasaamaan eriarvoisuutta. Yksi pieni osa tätä mittavaan työtä voi olla sen mahdollistaminen, että yksilö voi hyödyntää lisääntymiskykyjään parantaakseen omaa elämäntilannettaan, eikä vain tuottaakseen voittoa monikansallisille terveysyhtiöille. Juuri tässä säätely on oleellisessa roolissa. Suomi korkean lisääntymisterveyden, verraten pienten tuloerojen ja tasa-arvon maana voisi pyrkiä olemaan malliesimerkki hyvästä sijaissynnyttämisen säätelypolitiikasta, jos säätely rakennetaan uudella tavalla.

Sijaissynnytys tulisi ymmärtää erityisenä uusintamistyönä, josta voidaan maksaa sijaissynnyttäjälle palkkio. Eettisesti kestävälle sijaissynnytystyölle on maailmanlaajuista kysyntää. Reiluissa työoloissa ja reiluilla ehdoilla työskentelevien sijaissynnyttäjien saatavuus mahdollistaisi Suomeen eettisesti kestävän lisääntymisturismin kasvun ja nostaisi lisääntymistyön arvoa maailmanlaajuisesti. Suomen liittyminen reilujen lisääntymistyöehtojen lobbauskaartiin monien kolmannen maailman naisjärjestöjen kuten Sama:n rinnalle olisi myös globaalisti oikeudenmukaisempi ratkaisu  kuin vaatimus niin kutsutun kaupallisen sijaissynnytyksen täyskiellosta.

Haluan korostaa, että sijaissynnyttämisen tunnustaminen työksi ei saa tarkoittaa toimimista riistokapitalismin ehdoilla, jolloin minkä tahansa ajatellaan olevan myytävänä kahden välisillä sopimuksilla. Sen sijaan haluan ruokkia sosiologista mielikuvitusta uudenlaisista työn muodoista, jotka pyrkivät ottamaan vakavasti globaalin oikeudenmukaisuuden vaatimukset lisääntymiseen kytkeytyvien eriarvoisuuksien lieventämisestä.

Sijaissynnytystä voitaisiin säädellä erityisenä uusintamistyönä, jossa keskiössä on sijaissynnyttäjän roolin mieltäminen hoitovälineen sijaan ammatilliseksi. Laajemmin lisääntymistä säätelevä politiikka ja etiikka tulee irrottaa cis- ja heteronormatiivisuudesta, joka ei vastaa ─ eikä ole koskaan vastannut ─ perheellistymisen monimutkaista elettyä todellisuutta.

***

Kuvat: Unsplash