Tunteisiin vetoava talouskuripolitiikka

Talouskuripolitiikan ”levyn” on ennakoitu soivan jälleen, kun yhteiskunnassa pohditaan ratkaisuja koronapandemian aiheuttamaan talouskriisiin. Miten kivuliaalle talouskurille pyrittiin saamaan kansalaisten hyväksyntä edellisellä kerralla?

 

Vuosi 2015 oli Suomessa poliittisesti tapahtumarikas. Syksyllä heräsi kiivaita keskusteluja pakolaiskriisistä, mutta alkuvuotta olivat hallinneet keskustelut pitkittyneestä taloudellisesta taantumasta, lisääntyvästä valtionvelasta ja näihin ratkaisuksi esitetystä talouskurista. Talouskuri olikin kevään 2015 eduskuntavaalien puhutuin teema. Vaaleissa kolme eniten ääniä saanutta puoluetta – keskusta, kokoomus ja perussuomalaiset – oli yhtä mieltä siitä, että elvyttävän talouspolitiikan aika on ohi: nyt tarvittiin leikkauksia ja rakenteellisia uudistuksia lääkkeiksi pitkittyneeseen taloustaantumaan ja kasvavaan valtionvelkaan.

Näiden puolueiden muodostama uusi hallitus päätti käydä talousongelman kimppuun kolmella tavalla. Ensinnäkin hallitus aikoi tehdä neljän miljardin menoleikkaukset. Toiseksi se pyrki saamaan aikaan työvoimakuluja vähentävän yhteiskuntasopimuksen, jota myöhemmin alettiin kutsua kilpailukykysopimukseksi (KIKY). Kolmanneksi hallituksen tarkoituksena oli vähentää byrokratiaa ja sääntelyä, mikä muun muassa helpottaisi työntekijöiden palkkaamista.

Hallituksen toimenpiteet olivat linjassa vuosien 2007–2008 finanssikriisin jälkeen lukuisissa maissa käyttöön otetun talouskurin oppien kanssa. Talouskuriajattelussa keskeisenä uhkana hahmottuu valtionvelka. Ratkaisuna ongelmaan puolestaan pidetään julkisten menojen leikkauksia sekä matalampia palkkoja ja hintoja, joiden oletetaan vaikuttavan myönteisesti tuotantoon, työllisyyteen ja kilpailukykyyn.

Talouskuri oli herättänyt vastustusta lukuisissa kyseistä talousoppia harjoittaneissa maissa, ja näin kävi Suomessakin.

Vaalituloksen perusteella Suomessa talouskurille löytyi kannatusta äänestäjien keskuudessa. Lisäksi ennen vaaleja Helsingin Sanomien gallupin vastaajista suurin osa kannatti valtiontalouden sopeuttamista leikkauksilla ja veronkorotuksilla velalla tapahtuvan elvytyksen sijaan. Talouskuritoimien oikeuttaminen ei kuitenkaan ollut hallitukselle helppo tehtävä. Talouskuri oli herättänyt vastustusta ja poliittista kuohuntaa lukuisissa kyseistä talousoppia harjoittaneissa maissa, ja näin kävi Suomessakin. Eduskunnassa oppositio kritisoi hallituksen toimia ennen kaikkea siitä, että ne kurittavat eniten heikossa asemassa olevia kansalaisryhmiä, ja tähän kritiikkiin yhtyi muutama hallituspuolueiden kansanedustajistakin. Eduskuntatalon seinien ulkopuolella puolestaan järjestettiin talouskuria vastustavia mielenilmauksia.

Citizenship Studies -lehdessä julkaistussa artikkelissamme olemme tarkastelleet, miten hallituspuolueet pyrkivät saamaan kansalaiset hyväksymään talouskuritoimet. Tässä keskeiseksi osoittautui tapa, joka voidaan kiteyttää – sosiologi Arlie Hochcschildin käsitettä lainaten – talouskuripolitiikan tunnesäännöiksi.

Analyysimme osoittaa, että hallituspuolueet taivuttelivat kansalaisia talouskuritoimien taakse korostamalla, millaisia tunteita talouskurin tulisi ja ei tulisi heissä herättää. Tunnistamme kolme tunteisiin vetoamisen tapaa: talouskuri on kivulias mutta välttämätön, se on epäoikeudenmukainen mutta vastuullinen, ja siinä poliitikkojen ja kansalaisten on kyettävä luottamaan avoimesti toisiinsa.

Pasta- ja tomaattiannos 50 euron setelin päällä

Kivulias mutta välttämätön talouskuri

Uudesta hallitusohjelmasta käydyissä eduskuntakeskusteluissa tuotiin toistuvasti esiin, miten kivulias talouskuri on. Hallituspuolueiden kansanedustajat korostivat ymmärtävänsä sen kivun, mitä ihmiset tulevat kokemaan arjessaan talouskurin seurauksena. Kiputietoisuutensa painottamisella he rakensivat mielikuvaa empaattisesta hallituksesta.

David Cairns ja kumppanit ovat tosin huomauttaneet, että talouskurin aiheuttaman kivun on tarkoituskin näkyä ja kuulua. Kivun ja kärsimyksen näkyvyys toimii luottamusta lisäävänä signaalina ulkomaisille luotonantajille, potentiaalisille investoijille ja markkinoille ja vakuuttaa, että suurten julkisten menojen ongelmaan on tartuttu riittävän järeillä toimenpiteillä. Hallituspuolueiden keskeisenä argumenttina oli, että talouskuri on kivulias kaikille, myös siitä päättäneille poliitikoille, kuten oikeus- ja työministeri Jari Lindström totesi:

”Minä ymmärrän tämän tuskan. Voitte olla aivan varma, että ymmärrän tämän tuskan ja itsekin olen tuskissani, kun joutuu kipeitä asioita esittelemään ja tuomaan esille, mutta se on pakko tehdä, kun on jäänyt tekemättä.”

Hallituspuolueet puolustivat talouskuritoimia muista talouskurimaista tutulla tavalla eli pragmaattisena pakkona – muita vaihtoehtoja ei ole. Tämän vuoksi kansalaisten kielteisten tunteiden – joita kivuliaat leikkaukset väistämättä herättävät – ei tulisi kohdistua pakon edessä kivuliaita päätöksiä tehneeseen hallitukseen.

Hallituspuolueiden tulkinnat eivät kuitenkaan olleet täysin yhteneväisiä sen suhteen, mikä pakotti hallituksen näihin ratkaisuihin. Erityisesti keskustan ja perussuomalaisten edustajat osoittivat syylliseksi edellisen hallituksen, joka oli jättänyt tekemättä laman katkaisemiseksi tarvittavia päätöksiä. Myös edellisessä hallituksessa istuneen kokoomuksen puolelta viitattiin edellisen hallituksen tekemättä jättämisiin. Tekemättä jättämisen syyksi he esittivät laajapohjaisen hallituksen lamaannuttavan ristiriitaiset arvolähtökohdat. Kansanvälisessä kirjallisuudessa tällaista strategiaa on kuvattu käsitteellä credit claiming. Siinä ei vain osoiteta edellinen hallitus ikävien päätösten syypääksi, vaan otetaan myös kunnia edellisen hallituksen aiheuttaman sotkun korjaamisesta.

Toisaalta valtiovaranministeri Alexander Stubb muistutti edellisen hallituksen tekemistä leikkauksista. Hän totesi, että tulevat toimenpiteet 4 miljardin leikkauksineen tulisivat olemaan kivuliaita mutta eivät onneksi yhtä kivuliaita kuin edellisen hallituksen säästötoimet.

Kokoomuksen kansanedustajien tulkinnat poikkesivat muista hallituspuolueista. He perustelivat talouskurin tarpeellisuutta pidemmällä historiallisella aikajänteellä ja kansainvälisestä näkökulmasta viittaamalla muun muassa finanssikriisiin ja vientimaiden muuttuneisiin kulutustottumuksiin.

Ihminen kesäisessä metsässä takaapäin kuvattuna

Pelkoa ja toivoa

Hallituspuolueiden tunnesääntöihin sisältyi kivun lisäksi tulevaisuutta koskeva pelko ja toivo. Pelätä pitäisi seurauksia, joita talouskuritoimien toteuttamatta jättämisestä seuraisi. Esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä totesi televisiopuheessaan kipeistä menoleikkauksista, että ”[j]os emme tee niitä, muutaman vuoden päästä edessä on vieläkin kipeämmät päätökset”.

Lisäksi hallituspuolueet esittivät pelon aiheeksi jopa uhan kansallisen itsemääräämisoikeuden menettämisestä. Erityisesti perussuomalaisten ja keskustan edustajat varoittelivat ”Kreikan tiestä” ja Kreikan talouskriisin uutisoinneista tutusta näkymästä, jossa Euroopan komissio, Euroopan keskuspankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto Troikan miehinä saapuvat mustine salkkuineen päättämään maan asioista.

Talouskuritoimia kuvattiin siltana yli synkän veden ja Suomen suosta nostamisena.

Tunnesääntöjen sisältämä toivo puolestaan liittyi talouskurin mukanaan tuomaan valoisampaan tulevaisuuteen. Hallituspuolueiden edustajat kannustivat toiveikkuuteen esimerkiksi talouskuria kuvaavien metaforien avulla. Sairauteen, matkustamiseen ja veteen liittyvät metaforat olivat suosittuja.

Talouskurin myönteisiä vaikutuksia korostettiin nimittämällä Suomea sairaaksi mieheksi ja talouskuria puolestaan lääkkeeksi vallitseviin talousongelmiin ja talouden matokuuriksi. Talouskuritoimia kuvattiin siltana yli synkän veden ja Suomen suosta nostamisena. Suomea rinnastettiin laivaan, jota hallitus ohjasi turvallisille vesille ja kohti valoisampaa tulevaisuutta. Dramaattisimpien kielikuvien mukaan talouskuri oli hukkumisen torjuva pelastusrengas.

Hallituspuolueet eivät kuitenkaan herätelleet toiveikkuutta vain siinä mielessä, että suomalaiset voisivat rauhallisin mielin jäädä odottamaan parempien aikojen saapumista. Passiivisen odottelun sijasta kansalaisten tuli aktiivisesti ponnistella parempien aikojen saavuttamiseksi: tehdä työtä ahkerammin ja sietää leikkausten aiheuttamaa kipua. Lisäksi hallituspuolueet korostivat nöyryyden tarpeellisuutta yhteisissä ponnistuksissa taloustilanteen parantamiseksi.

Pino hallituksen ehdotuksia vuoden 2016 budjetiksi

Oikeudenmukaista tai oikeutettua reiluuden uhraamista

Suomessa, kuten muissakin maissa, talouskuria kritisoitiin voimakkaasti sen epäoikeudenmukaisuudesta. Kritiikin mukaan yhteisenä ponnistuksena ja yhteisinä talkoina oikeutettu talouskuri kurittaa ennen kaikkea jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevia väestöryhmiä, kun taas hyväosaisten ei tarvitse talkoisiin osallistua. Talouskurin ilmeisenä uhkana onkin, että epäoikeudenmukaisuuden kokemusten ja eriarvoisuuden lisääntymisen myötä yhteiskuntarauha alkaa horjua, mistä myös monet oppositiopuolueet hallitusta painokkaasti varoittivat.

Hallituspuolueet puolustautuivat kritiikkiä vastaan toteamalla, ettei epäoikeudenmukaisen kohtelun tuntemuksiin ja katkeruuteen ole syytä, sillä kyse on yhteisestä ponnistuksesta. Ne muistuttivat, että myös hyväosaiset joutuvat osallistumaan yhteisiin talkoisiin, koska hallitus pitää voimassa niin sanotun solidaarisuusveron. Vuonna 2013 toimeenpantu ja väliaikaiseksi tarkoitettu kahden prosentin lisätulovero koski aluksi yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevia, mutta vuonna 2015 raja laskettiin 90 000 euroon.

Hallituspuolueiden edustajat kutsuivat talouskuria hyvinvointivaltion pelastusoperaatioksi.

Hallituspuolueiden edustajat näkivät paljon vaivaa vakuuttaakseen, miksi talouskurin aiheuttamaa kipua tulisi sietää. Siinä missä monet opposition edustajat kuvasivat talouskurin hyppynä tuntemattomaan menestyksekkääksi osoittautuneesta pohjoismaisesta hyvinvointivaltiomallista, hallituspuolueiden edustajat kutsuivat talouskuria hyvinvointivaltion pelastusoperaatioksi. Usein tavoitteena todettiin olevan, varsin epämääräisesti, hyvinvointivaltion ”ytimen” pelastaminen.

Toisaalta esimerkiksi pääministeri Sipilä kuitenkin myönsi, ettei epäoikeudenmukaisuutta koskeva kritiikki ole täysin aiheetonta ja että leikkaukset kohdistuvat erityisesti pienitulosiin. Oikeudenmukaisuuden uhraamisen hallituspuolueet oikeuttivat sillä, että julkisen talouden leikkaukset parantavat taloustilannetta, kun taas veronkorotuksilla on päinvastainen vaikutus. Tämä on myös talouskuriopin kulmakiviä: leikkaukset lisäävät kuluttajien, investoijien ja luotonantajien luottamusta, veronkorotukset sen sijaan heikentävät luottamusta. Toisin sanoen, vaikka talouskuri kurittaakin epäreilusti erityisesti pienituloisia väestöryhmiä, hallituspuolueiden mukaan tälle epäreiluudelle oli hyväksyttävä syy.

Lapsi lukee karttaa suolla

Olkaamme vastuullisia

Hallituspuolueiden edustajat tarjosivat myös moraalisia syitä sietää talouskurin epäoikeudenmukaisuutta ja kivuliaisuutta. Tässä he vetosivat erityisesti ihmisten vastuuntuntoon. Keskeisenä argumenttina he esittivät, että valtionvelan vähentäminen vaarantaisi tulevien sukupolvien hyvinvoinnin. Lasten etuun vetoaminen kehystää talouskurin moraalisena kysymyksenä ja erottaa sen sellaisesta politiikasta, joka on lyhytnäköistä ja likaistakin eri ryhmien intressien ajamista ja kamppailua. Lisäksi lasten etu puhuttelee suuren yleisön tunteita, sillä lapset vahvan myötätunnon kohteena on kaikkien puolueiden kannattajia yhdistävä piirre.

Lasten etuun vetoaminen kehystää talouskurin moraalisena kysymyksenä.

Hallituspuolueiden edustajat kuvasivatkin velan määrän ennallaan pitämistä – puhumattakaan sen kasvattamisesta – esimerkiksi ”lastemme tulevaisuuden myymisenä”, ”tulevien sukupolvien lompakolla” ja ”heidän pöydältään syömisenä” sekä toimintatapana, jossa ”siirretään lasku tämän päivän hyvinvoinnista tuleville sukupolville”.

Puhetavassa, jossa talouskuritoimet oikeutettiin tulevien sukupolvien etuun vedoten, toisin toimiminen näyttäytyi suorastaan häpeällisenä. Esimerkiksi keskustan Annika Saarikko muistutti, että häpeällistä olisi ennen kaikkea laskun jättäminen tuleville sukupolville:

”Alkukeskustelusta mieleeni on jäänyt soimaan edustaja Ville Niinistön puhe häpeästä leikkauksien yhteydessä. Olen miettinyt, hävettävätkö nämä leikkaukset minua. Eivät, mutta ne harmittavat, ja enemmän hävettäisi, jos näitä ei nyt tehtäisi ja jätettäisiin tämä maa tällaisessa kunnossa tuleville sukupolville.”

Kollektiiviseen velvollisuudentunteeseen vetoavaan puhetapaan kuului myös talousongelmien kuvaaminen oman toiminnan seurauksena – sen sijaan, että niiden nähtäisiin johtuvan esimerkiksi kansainvälisestä finanssikriisistä. Niin makaat kuin petaat -ajattelu ohjaa hyväksymään talouskurin kivuliaisuuden itse aiheutettuna ja ansaittuna. Kollektiivista vastuuta korostettiin esimerkiksi rinnastamalla valtio kotitalouteen ja yksityishenkilöön: ”Jos Suomi olisi yksityishenkilö, se olisi menettänyt luottotietonsa ja olisi velkaneuvonnassa”.

Kollektiiviseen vastuuseen vetoamalla myös talouskurin vastustamista ja toisenlaisten politiikkatoimien toivomista pidettiin vastuuttomana toimintana. Hallituspuolueiden edustajien mukaan koko kansakunta oli samassa veneessä, ja talouskurin kritisoiminen olisi yhteisen veneen keikuttamista. He varoittelivat, että talouskurista kiisteleminen ja talouskurin näkeminen vastakkainasettelujen kautta olisi Suomen ja suomalaisten edun vastaista. Tapa, jolla talouskuripolitiikan tunnesäännöt sidottiin ajatukseen kansakunnan yhteisestä kohtalosta, ei tarjonnut tilaa talouskurin epäreiluuden herättämälle tyytymättömyydelle tai vihalle.

Ihmisten käsiä rinnakkain pöydällä

Hallitus luottamusta peräänkuuluttamassa

Sen sijaan, että ihmiset olisivat luoneet yhteistä venettä keikuttavia vastakkainasetteluja, hallituspuolueiden edustajat kannustivat heitä tuntemaan luottamusta. Heidän mukaansa luottamusta tarvitaan ensinnäkin yhteiskunnallisena voimavarana tai, kuten pääministeri Juha Sipilä totesi, ”[y]hteiskuntaa on rakennettava enemmän luottamuksen kuin sääntelyn ja valvonnan varaan”.

Tällaisessa luottamuspuheessa ongelmana näyttäytyvät jäykät rakenteet, liiallinen sääntely, normit, byrokratia ja joustamattomat työmarkkinat, jotka ovat vieneet Suomelta taloudellisen ketteryyden ja kilpailukyvyn. Hallituksen pyrkimyksenä hallituspuolueiden edustajat puolestaan totesivat olevan edellä mainittujen kielteisten asioiden purkamisen. Tämäkään ei palvelisi vain yrityksiä ja työnantajia vaan koko yhteiskuntaa rohkaisemalla ihmisiä olemaan aktiivisia.

Hallituspuolueet kannustivat luottamaan hallitukseen myös tekemällä vahvasta johtajuudesta hyveen.

Toiseksi luottamuspuhe koskee hallitusta itseään: ihmisten pitäisi luottaa rohkeita päätöksiä tekevään hallitukseen. Hallituspuolueiden edustajat korostivat hallituksen empaattisuutta talouskurista kärsiviä kohtaan. Lisäksi he alleviivasivat sitä, miten rehellisesti ja läpinäkyvästi hallitus toimii: hallituksella ei ole salaisia päämääriä, vaan se kertoo hyvin avoimesti leikkaustoimista. Hallituspuolueet joutuivat puolustautumaan syytöksiä kohtaan, joiden mukaan se harjoitti kiristystä tai tarjosi ”sisilialaista sopimusta” kilpailukykysopimuksen läpiajamisessa. Esimerkiksi Matti Vanhanen korosti kritiikkiin vastatessaan hallituksen toimivan jopa ”äärirehellisesti”:

”Tämän yhteiskuntasopimuksen osalta minusta se, että syntyy käsitys siitä, että tässä on kiristys, on aika paljon myös kiinni siitä, miten täällä siihen suhtaudutaan. Minusta kyse ei ole kiristyksestä, kun hallitus erittäin avoimesti, äärirehellisesti, kertoo sen, minkälaiset sopeutustarpeet meillä ovat edessä ja mitä me koko kansantaloudelle voisimme tehdä välttääksemme tätä pahinta kuvaa.”

Hallituspuolueet kannustivat luottamaan hallitukseen myös tekemällä vahvasta johtajuudesta hyveen. Niiden mukaan taantuman taittamiseksi tarvittiin rohkeita ja määrätietoisia toimia, joilla tehdään tarvittavat leikkaukset sekä raivataan tilaa taloudelliselle toimeliaisuudelle. Tällainen johtamistapa kuvattiin moderninakin:

”Meidän ei tule enää kiistää faktoihin perustuvia lukuja, vaan ne on laitettava rohkeasti pöytään. Lisäksi vastaus näihin lukuihin ei voi enää olla lisävelan ottaminen tai niiden kieltäminen. Tarpeelliset reformit on vietävä maaliin vahvalla ja modernilla johtamisella ja tarkoilla menestyksen indikaattoreilla. Johtamistapamme tulee nyt muuttumaan siitä, mihin olemme kaikki tottuneet.” (Pertti Hakanen, keskusta, PTK 14/2015.)

Hallituspuolueiden puheenvuorojen mukaan suomalaisilla on vahva ja päättäväinen hallitus, jolla on realistinen käsitys vallitsevista talousongelmista, konkreettiset tavoitteet sekä keinot näiden saavuttamiseksi. Näin ne paitsi kutsuvat luottamaan hallitukseen myös herättävät toivoa paremmasta tulevaisuudesta, johon hallitus on päättäväisesti kansakuntaa luotsaamassa. Tällainen vahvaa johtajuutta ja kiistämättömiä faktoja korostava strateginen ajattelu luo mielikuvaa politiikasta teknisenä operaationa ja häivyttää politiikan moraali- ja arvovalintoja. Opposition riveistä puolestaan todettiin, että hallituksen toimintatapa uhkaa romuttaa pitkän ajan saatossa Suomeen rakennetun sopimisen kulttuurin.

Kiikarit näköalapaikalla kaupungin yllä

Palaako talouskuri koronapandemian myötä?

Talouskuri haluttiin usein esittää faktoihin perustuvana, niin sanotusti tolkun politiikkana. Tässä kirjoituksessa olemme kuitenkin tuoneet esiin, miten talouskuria oikeuttavat poliitikot pyrkivät – Arlie Hochschildin ilmaisua lainaten – puhumaan ihmisten sydämille.

Talouskuripolitiikan vahvaan tunnepitoisuuteen saattoi olla osansa sillä, että kyseessä oli hyvin kiistanalaisen ja paljon kritisoidun talousopin ottamisesta käyttöön. Esimerkiksi talouskurioppia kriittisesti tarkastellut Mark Blyth on nimennyt talouskurin ”vaaralliseksi ajatukseksi”. Hänen mukaansa talouskuri on vaarallinen muun muassa siksi, että se vaikuttaisi olevan immuuni faktoille. Myös Suomessa monet akateemiset taloustieteilijät esittivät kritiikkiä Sipilän hallituksen talouskuripolitiikkaa kohtaan.

Tunteisiin vetoamisen keskeisyys talouskuripolitiikassa kertoo myös siitä, että vaikka Suomessa kansalaiset tuntevat muiden Pohjoismaiden tavoin verrattain vahvaa luottamusta poliittisiin päättäjiinsä, talouskuri näyttäytyi uhkana yhteiskuntarauhalle. Varoittavana esimerkkinä toimivat maat, jotka olivat jo siirtyneet talouskuripolitiikkaan. Näissä talouskuri oli johtanut talouskuritoimia vastustaviin protesteihin, poliitikkojen nauttiman luottamuksen heikkenemiseen ja poliittisiin liikkeisiin, jotka vastustivat talouskurin lisäksi laajemmin poliittista ja taloudellista eliittiä ja uusliberaalia yhteiskuntajärjestystä.

Tunteisiin vetoamisen keskeisyys talouskuripolitiikassa kertoo myös siitä, että talouskuri näyttäytyi uhkana yhteiskuntarauhalle.

Talouskurin on ennakoitu palaavan koronapandemian jälkeisten talousongelmien myötä. Esimerkiksi Vesa Vihriälän johtama, taloustieteilijöistä koostuva selvitysryhmä onkin jo ehdottanut menoleikkauksia sisältävää ”isoa kipupakettia”.

Markus Jäntti on todennut, että pandemian jälkipyykissä luultavasti ”otetaan vanhat käsikirjoitukset käyttöön” ja ”soitetaan samaa levyä”. Jos talouskurilevy on sama, sen musiikki toistaa sanomaa siitä, että meidän kaikkien tulee sietää kipua ja epäoikeudenmukaisuutta sekä kielteisten tunteiden sijasta keskittyä ponnistelemaan entistä kovemmin parempien aikojen toivossa. Kappaleiden kertosäkeet kutsuvat meitä vastuunsa tuntevina ihmisinä yhtymään kuorolauluun talouskuritoimien välttämättömyydestä – erityisesti tulevien sukupolvien hyvinvoinnin vuoksi. Lisäksi kappaleiden sovitukset tekevät sooloista ja riitasoinnuista ponnettomia ja tahdittavat meitä luottamaan määrätietoiseen hallitukseen.

 

***

Kuvat: bannerikuva Canva, Micheile Henderson (Unsplash), 1. ja 2. kuva Inka Lähteenaro (Ilmiö), 3. kuva Hanne Salonen (Eduskunnan kuvapalvelu), 4. kuva Annie Spratt (Unsplash), 5. kuva Clay Banks (Unsplash), 6. kuva Jose Ros (Unsplash)

Kirjoittajat

Autto

Janne Autto

Janne Autto toimii sosiologian apulaisprofessorina Lapin yliopistossa. Hän tutkii kansalaisuutta, tulkintakamppailuja ja hallintapyrkimyksiä erityisesti hyvinvointivaltioon liittyen. Autto on esimerkiksi toimittanut yhdessä Mikael Nygårdin kanssa kirjan Hyvinvointivaltion kulttuurintutkimus.

Jukka

Jukka Törrönen

Jukka Törrönen toimii sosiologisen alkoholi- ja huumetutkimuksen professorina Tukholman yliopistossa. Hän on tutkinut päihteitä muun muassa nuorisokulttuurin, sukupuolen, sukupolvien, riippuvuuden, kansainvälisten vertailujen ja hyvinvointivaltion näkökulmista.

 

Lue seuraavaksi

Avainsanat: pitkät politiikka talouskuri tunteet yhteiskunta

ja – 13.5.2020