Kolikoita vinossa pinossa. Taustalla näkyy sumeana kello.

Hoivan ehtyminen on hyvinvointivaltion kohtalonkysymys

7.12.2022

Vaikka sosiaali- ja terveysalan hoitajapula, hoitajien työtaistelut ja koronakriisi ovat nostaneet esiin huolen sosiaali- ja terveyspalveluiden kantokyvystä, nykyisen hoivakriisin perimmäiset syyt ovat talousjärjestyksessä ja talouspolitiikassa, joka ei tunnista hoivan taloudellista arvoa. Hoivaa ehdyttävälle politiikalle on kuitenkin vaihtoehtoja.

Tiedon monet roolit poliittisessa päätöksenteossa

6.3.2019

Tiedon merkitys päätöksenteossa on Suomessa muuttunut nopeasti. Tiedon etsiminen erilaisten kokeilujen avulla on lisääntynyt, ja strategisen päätöksenteon vaatimukset taas korostavat sitä, että osa tiedosta täytyy sivuuttaa. Silti tietoon perustuvan päätöksenteon ihanteen voi nähdä vahvistuneen viime vuosina.